Lue keskustelun säännöt.
Onko muilla valunut monta vuotta ihan hukkaan masennuksen vuoksi
13.01.2024 |
Itse olen äskettäin vasta saanut elämäni kuosiin ja vuodet 19v-24v valui ihan viemäristä alas. Mitään ei jäänyt noista kuin paljon tyhjiä siideritölkkejä ja paljon sohvalla maattua aikaa. Nyt on sellainen olo, että miten helvetissä sitä ei ennen hakeutunut hoitoon ja tehnyt itsestäänselviä asioita, jotka parantavat elämänlaatua. Niin yksinkertaista. Siis mulla oli ongelmia ihan kodin ylläpidossa, hygieniassa ja muussa elämänhallinnassa. Nyt on koti siisti yms. Miksen aiemmin tehnyt näin? Katumus on valtava. Hampaatkin ihan kamalassa kunnossa, kun masentuneena niitä ei jaksanut aina pestä. Korkeakoulututkinnonkin olen ehtinyt töpeksiä tuossa ajassa, kun voisin olla jo helposti valmistunut.
Tulee vaan olo, että osaa sitä olla TYHMÄ.
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Ei minuuttiakaan. En synkistele turhia, vaan olen elämänmyönteinen ja teen mahdollisimman paljon asioita joista pidän. Suosittelen muillekkin masennuksen sijaan.
Mutta tyhmyydellesi et voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minuuttiakaan. En synkistele turhia, vaan olen elämänmyönteinen ja teen mahdollisimman paljon asioita joista pidän. Suosittelen muillekkin masennuksen sijaan.
Mutta tyhmyydellesi et voi mitään.
Tyhmä on ainoastaan ihminen joka toistaa samaa virhettä eikä opi.
Mieheni tädillä meni suunnilleen ikävuodet 23-50 täysin hukkaan psykoosissa ja surkeissa lääkkeissä. Lääkkeet vain väsyttivät. Ei apua. Oli täysin sekaisin ja sairaseläkkeelle sen takia.
Sitten sai toimivan lääkityksen. Käsittämätöntä. 2 tablettia päivässä ja hän oli kuin terve.
Hänen elämänsä vaan ehti mennä hukkaan. Surkea eläke, kun ei ollut pystynyt käymään töissä ja ei puolisoa eikä lapsia.
Fear of missing out. Ehdit vielä hyvin kokea elämää olethan nuori vielä.
Koulukiusaaminen, masennus, epävakaa persoonallisuus, riippuvuus. Menetetty muutama vuosi. Mutta ei ole syytä surra, se pahentaa kaikkea, et voi muuttaa sitä joka tapauksessa. Sinun täytyy olla onnellinen, että pääset vihdoin pois sieltä, jotta voit vihdoin elää uudelleen. Monet silloisista ystävistäni eivät ole niin onnekkaita: he kuolivat yliannostukseen tai itsemurhaan tai kärsivät edelleen mielisairaudesta. Yritän nauttia hyvästä päivästä enkä katso taaksepäin.
Kokeile myös sitä. Menneisyys on mennyttä, et ole 80-vuotias ja sinulla on vielä tulevaisuus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on mennyt masennuksen ja ahdistuksen takia hukkaan suunnilleen ikävuodet 25-40. Pitää vaan yrittää tehdä seuraavista viidestätoista vuodesta parempia, vaikka tässä hetkessä ei olekaan säästöjä, omistusasuntoa, perhettä tai ystäviä.
Mulla on kaksisuuntaiseen liittyvä masennus ollut päällä suurimman osan elämästäni, vähän maniajaksoja siinä vaihdellen väliin. Mulla masennus on vaan pahentunut vuosien myötä ja nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Se oli helpotus koska oli rankkaa yrittää jaksaa töissä esittää ettei mikään vaivaa. Keväät ja kesät on vähän helpompia masennuksen suhteen. Tämä on vaikuttanut yleiskuntoon kun ei juurikaan jaksa lähteä neljän seinän sisältä minnekään, hygieniaan kun ei tänne kotiin juurikaan kukaan tule, kodin siisteyteen olen palkannut siivoojan kerran kuussa putsaamaan paikat. Elämä junnaa samaa rataa ja lääkkeet on aika vahvat joten lääketurtana ei ole edes niin väliä ettei tunne mitään eikä ole haaveita. Sitä on hyväksynyt että elämä on raiteiltaan ainakin moneen muuhun verrattuna, on valmis sitä näin elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsestähän se on kiinni. Sillä hetkellä se hukkaan valuttaminen tuntui varmasti ihan järkevältä. Eihän aikuinen ihminen muuten niin olisi tehnyt.
Masennus on sairaus joka juuri johtaa kuvailemasi kaltaiseen tilanteeseen. Ei siinä älykkyys olisi sinua yhtään nopeammin siis parantanut. Turha jäädä vellomaan menneisiin, joille ei voi enää mitää, ja ala elämään tätä päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairas ei ole tyhmä. Ja parempi saada asiat hyvään suuntaan nyt kuin kymmenen vuoden päästä tai ei ikinä.
Itse sairastuin masennukseen 13-vuotiaana, sen kavereiksi tulivat ahdistuneisuushäiriö paniikkikohtauksilla sekä bulimia. Uskalsin hakea apua vasta 20-vuotiaana. Sen jälkeen onkin sitten ollut nettiterapiaa, vertaistukiryhmää, fysioterapiaa, psykologikäyntejä, pari osastojaksoa, kymmenen surkeaa lääkekokeilua ja sähköhoitoa. Nyt olen 23 ja vihdoinkin, viiden vuoden yliopisto-opintojen jälkeen, taidan saada kandini kasaan. Usein ahdistaa se, että voisin tässä vaiheessa olla jo viimeistelemässä gradua, fyysinen terveyteni on kärsinyt ja masennuksen takia en oikein ikinä saanut ystäviä opiskelukaupungista. Mutta ei ne asiat märehtimällä muutu.
09 2525 0111 on kriisipuhelimen numero jossa vastataan vuorokauden ympäri. Myös Sekasin-chat päivystää suuren osan päivästä, mikäli puhelu pelottaa. Jos vain mahdollista niin älkää jääkö yksin kun hätä iskee.
On monta vuotta mennyt hukkaan Mirtazapinien syömisen vuoksi, tekivät ihan zombien. Vieroitusoireet olivat kauheat - mutta tästähän ei saisi puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairastuin pahasti kolmekymppisenä (ei masennus vaan fyysinen sairaus, mutta toimintakyky ja halu oli nollissa) Elämästä meni 7 vuotta ihan sumussa. Juuri kun olin valmistunut ja olisi pitänyt löytää niitä oman alan töitä, ehkä perustaa perhettä jne. Nyt olen pian nelikymppinen ja tunnen itseni totaaliseksi luuseriksi, mutta eihän se auta kun jatkaa vaan matkaa ja katsoa miten käy. Olet siis vielä nuori, klisee - tiedän, mutta totta. Ehdit vielä vaikka mitä.
Minulla katosi burniksen jälkeen viisi vuotta elämästä. En jaksanut mitään, vieläkin on vaikeaa. Tuon seurauksena puhkesi myös fyysisiä sairauksia, jotka aiheuttaa kovaa väsymystä ja kipuja. Tuntuu, että elämä ja tulevaisuudenhaaveet katosivat kuin taikaiskusta.
Perheenperustamisikä meni siinä, en jaksa ajatellakaan mitään treffailua. Opiskelut meni päin helvettiä, olen lisäajalla yliopistossa ja en tiedä saanko vieläkään tutkintoani ulos. Terapian seurauksena tajusin toksisen perheeni sairastuttavan mut. Keskusteluyhteyttä ei ole, tulee caan haukkumista ja syyttelyä, joten välit oli pakko laittaa poikki. Nyt olen sit orpokin vielä. Urakehitys tulee varmasti olemaan heikkoa, jos joskus valmistun.
Mulla oli valoisa tulevaisuus vielä viis vuotta sitten. Nyt en tiedä mitään mistään. Kaikki on vaan sumua. En osaa enää haaveilla mistään. Musta on tullut pessimistinen ja masentunut. Huokaus.
Tsemppiä ja voimia kaikille näiden juttujen kanssa kamppaileville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jälkeenpäin katuminen ja tänne tilittäminen tekee sinusta paljon tyhmemmän kuin vuosien hukkaamisesi. Ole kiitollinen, teit läksysi.
Aika suuri osa elämästä on mennyt. Silloin kun masennus oireilee, tuntuu, että koko elämä. Mutta oikeasti hyviäkin vuosia on ollut.
Mäkin jossain vaiheessa ajattelin, että korkeakoulututkinnon sössin tämän takia. No valmistuin kuitenkin lopulta, sain sen vuosia roikkuneen gradunkin tehtyä.
Tietysti joskus iskee katkeruus, mulla edelleen esim. silloin kun näen itseäni "lahjattomampien" opiskelukavereiden esiintyvän tv:ssä alamme asiantuntijoina.
Hyvinä aikoina tajuan, että 25 vuotta ajoittain toistuvaa masennusta sairastaneena voin olla ihan ylpeä itsestäni, kun opiskelin, pääsin työelämään ja olen pysynyt siellä, olen jaksanut elää, jaksan harrastaa, pidän kotini siistinä ja ajoittain nautin elämästäni. N47
Olen ikätovereistani jäljessä. Asuin vielä pitkään aikuisenakin vanhempieni luona. Hetken olin töissä. Jostain kumman syystä eivät häätäneet pihalle.
Lopulta sain jostain voimaa. Suoritin toisen asteen tutkinnon alalle, jolta sain töitä. En yhäkään jaksa elämää, vihaan työpaikkaani, kadun valintojani, mutta ainakin asun omillani..
Ei masennuksen mutta homeen takia, sinne meni vuodet eikä takasin tule. Kiitos lääkäreille
Mulla on 7 muistikuvaa eri tilanteista missä oon ollu tai mitä tehny niiden vuosien aikana kun olin 15-19. Mulla lähtee masennusjaksoilla muisti kokonaan, en muista edellistä päivää. Eli joo kyllä tuntuu että vuosia on menny hukkaan kun ei esim muista ollenkaan sellasten ihmisten olemassaoloa jotka on tollon tavannu, tai niitä paikkoja jossa on käyny tms.
Oravanpyörästä hautaan, sellaista kai nykypäivänä on.
Eihän tuo nyt ole ajallisesti ihmisen elämässä aika eikä mikään. Minä laitoin jonnekin pimeyteen 18 vuotta elämästäni. Hampaita on sen jälkeen laitettu viimeisten vuosien aikana ehkä noin 9 tonnilla. Viime vuonna uusin lasitkin. Ensimmäistä kertaa elämässäni on päässäni jotkut muut kuin lenswayn lasit tai sossun maksamat kakkulat. Monta vuotta tässä työstetty elämää sieltä kuopan pohjalta ylöspäin ja nyt on ihan kivasti kaikki mallillaan. Mitä sitä murehtimaan aikaa mistä ei oikein edes muistakaan mitään. Aikaa on edessä rajattomasti, kunnes se loppuu. Sillä mennään.