Te joilla on lapsia, miksi olette halunneet niitä?

Vierailija kirjoitti:

Ei kiinnostanut mikään muu. Työelämään en sopeutunut ja muitakin ongelmia. En löytänyt parisuhdetta. Masennustaustaa. 

Minulla oli vahva olo, että olisin kuitenkin hyvä äiti. Ja että rutiinit ja arki tekevät hyvää minulle. Niinkuin tekivätkin. 

Minulla sama, paitsi olen naimisissa. Lapset antoi minulle lopulta motivaatiota ja itsevarmuutta työelämään paluuseen. Töissä on kivempaa, kun sitä tekee perheen hyväksi. Joku kypsyminen tapahtui siinä.  Ja arkeen tuli järkevä rytmi myös.

Jännä, varmaan kaikki ympärilläni ajattelivat, että  tulen olemaan huono äiti ja en osaa olla äiti. Mutta olen osoittanut luulot vääriksi. Olen mielestäni parempi äiti kuin ne, jotka jo teininä puhuivat lapsista. 

Vastoinkäymiset ovat tehneet minusta rennon ja viisaan. En vaadi tai odota liikoja. Sen sijaan iloitsen pienistä asioista. 

Tuovat elämään ihan uskomattoman ilon ja jatkuvuuden tunteen. Iso asia se, että kun täältä lähtee, niin on jotain jättänyt jälkeensä. Olisi hyvin tyhjä olo itselläni siitä, että minun elämäni olisi vain käynti maailmassa, poistuminen ja mitään ei jäisi jäljelle.

Lapset ovat ihania eritavalla koko elämän. Pieninä se ilo ja nopea kehittyminen, kouluikäisenä oppiminen ja kasvaminen ihmisenä. Se on todella upea tunne, kun teini-ikäinen alkaa kiinnostumaan myös sinua kiinnostavista asioista ja alkaa aikuistumaan. Sitten tulee aikuistuminen ja heidän oman elämänsä rakentaminen. Kaikesta riittää mukana oloa, tukemista ja seurattavaa. Vietetään paljon aikaa myös aikuistuvien, kotona muuttaneiden lasten kanssa. Ja kyllä siinä itsekin pysyy nuorena, kun heidän seurassa on.

Joku pitää sunkin eläkkeen maksaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kiinnostanut mikään muu. Työelämään en sopeutunut ja muitakin ongelmia. En löytänyt parisuhdetta. Masennustaustaa. 

Minulla oli vahva olo, että olisin kuitenkin hyvä äiti. Ja että rutiinit ja arki tekevät hyvää minulle. Niinkuin tekivätkin. 

Minulla sama, paitsi olen naimisissa. Lapset antoi minulle lopulta motivaatiota ja itsevarmuutta työelämään paluuseen. Töissä on kivempaa, kun sitä tekee perheen hyväksi. Joku kypsyminen tapahtui siinä.  Ja arkeen tuli järkevä rytmi myös.

Minullakin on tullut rytmi. Menen lapsen rytmin mukana. Milloin lapsi nukkuu, nukun minäkin. Herään kun lapsi herää. Ihan hyvä. 

Kehityn myös henkisesti lapsen oppimisen ja tekemisen kautta. Harrastan samoja asioita kuin lapsi. 

Vierailija kirjoitti:

Tuovat elämään ihan uskomattoman ilon ja jatkuvuuden tunteen. Iso asia se, että kun täältä lähtee, niin on jotain jättänyt jälkeensä. Olisi hyvin tyhjä olo itselläni siitä, että minun elämäni olisi vain käynti maailmassa, poistuminen ja mitään ei jäisi jäljelle.

Lapset ovat ihania eritavalla koko elämän. Pieninä se ilo ja nopea kehittyminen, kouluikäisenä oppiminen ja kasvaminen ihmisenä. Se on todella upea tunne, kun teini-ikäinen alkaa kiinnostumaan myös sinua kiinnostavista asioista ja alkaa aikuistumaan. Sitten tulee aikuistuminen ja heidän oman elämänsä rakentaminen. Kaikesta riittää mukana oloa, tukemista ja seurattavaa. Vietetään paljon aikaa myös aikuistuvien, kotona muuttaneiden lasten kanssa. Ja kyllä siinä itsekin pysyy nuorena, kun heidän seurassa on.

Eikö sulla ole omia harrastuksia? 

Tuntuu että monelle ketkä haluaa lapsia, niin se lapsi on elämän tarkoitus. Sitten katkeroidutaan vanhempana kun ne lapset muuttaa pois kotoa ja omaa elämää ei olekaan. Turvauduttu täysin siihen lapseen. Minun oma äiti tällainen. Nykyään stalkkaa vain meitä lapsiaan somessa. Ei se kai väärin ole, mutta kyllä oma elämäkin olisi hyvä olla. Harrastuksia, intohimoja, saavutuksia. Esim meidän perheestä 2 muutti ulkomaille ja jäi vanhemmat täysin yksin. Minä ainoa täällä Suomessa enää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuovat elämään ihan uskomattoman ilon ja jatkuvuuden tunteen. Iso asia se, että kun täältä lähtee, niin on jotain jättänyt jälkeensä. Olisi hyvin tyhjä olo itselläni siitä, että minun elämäni olisi vain käynti maailmassa, poistuminen ja mitään ei jäisi jäljelle.

Lapset ovat ihania eritavalla koko elämän. Pieninä se ilo ja nopea kehittyminen, kouluikäisenä oppiminen ja kasvaminen ihmisenä. Se on todella upea tunne, kun teini-ikäinen alkaa kiinnostumaan myös sinua kiinnostavista asioista ja alkaa aikuistumaan. Sitten tulee aikuistuminen ja heidän oman elämänsä rakentaminen. Kaikesta riittää mukana oloa, tukemista ja seurattavaa. Vietetään paljon aikaa myös aikuistuvien, kotona muuttaneiden lasten kanssa. Ja kyllä siinä itsekin pysyy nuorena, kun heidän seurassa on.

Eikö sulla ole omia harrastuksia? 

voi tsiisus

Vierailija kirjoitti:

Tuovat elämään ihan uskomattoman ilon ja jatkuvuuden tunteen. Iso asia se, että kun täältä lähtee, niin on jotain jättänyt jälkeensä. Olisi hyvin tyhjä olo itselläni siitä, että minun elämäni olisi vain käynti maailmassa, poistuminen ja mitään ei jäisi jäljelle.

Lapset ovat ihania eritavalla koko elämän. Pieninä se ilo ja nopea kehittyminen, kouluikäisenä oppiminen ja kasvaminen ihmisenä. Se on todella upea tunne, kun teini-ikäinen alkaa kiinnostumaan myös sinua kiinnostavista asioista ja alkaa aikuistumaan. Sitten tulee aikuistuminen ja heidän oman elämänsä rakentaminen. Kaikesta riittää mukana oloa, tukemista ja seurattavaa. Vietetään paljon aikaa myös aikuistuvien, kotona muuttaneiden lasten kanssa. Ja kyllä siinä itsekin pysyy nuorena, kun heidän seurassa on.

Mitä se sitten enää merkitsee kun on itse kuollut eikä ole tietoinen mistään, että mitä jätti jälkeensä? Ei se lapsen tekeminen mikään suuri teko ole. Ihan helppoa? 

Hankin lapsia että saan maata kotihoito ja muilla sosiaaliavustuksilla. Ei kiinnosta opiskelu ja työnteko. Kotiäitiys on pätevä tekosyy loisimiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuovat elämään ihan uskomattoman ilon ja jatkuvuuden tunteen. Iso asia se, että kun täältä lähtee, niin on jotain jättänyt jälkeensä. Olisi hyvin tyhjä olo itselläni siitä, että minun elämäni olisi vain käynti maailmassa, poistuminen ja mitään ei jäisi jäljelle.

Lapset ovat ihania eritavalla koko elämän. Pieninä se ilo ja nopea kehittyminen, kouluikäisenä oppiminen ja kasvaminen ihmisenä. Se on todella upea tunne, kun teini-ikäinen alkaa kiinnostumaan myös sinua kiinnostavista asioista ja alkaa aikuistumaan. Sitten tulee aikuistuminen ja heidän oman elämänsä rakentaminen. Kaikesta riittää mukana oloa, tukemista ja seurattavaa. Vietetään paljon aikaa myös aikuistuvien, kotona muuttaneiden lasten kanssa. Ja kyllä siinä itsekin pysyy nuorena, kun heidän seurassa on.

Eikö sulla ole omia harrastuksia? 

Totta kai on! Miten niin? Tuo taitaa olla nykypäivän MINÄ-ihmisten juttu, että en kyllä lapsia hanki, koska joutuisin luopumaan harrastuksista. Joo, ei vanhemmat voi enää lasten hankkimisen jälkeen harrastaa sellaista, joka vie pari tuntia illassa. Siinä lapsi kärsii tai se kotiin jäävä vanhempi. Mutta järkevissä määrissä kerran viikossa voi harrastaa jotain. Ja päälle sellaiset, jotanvoi harrastaa kotona.

Elämä tuntui merkityksettömältä ja ajattelin, että lapsi toisi merkityksellisyyttä. Olin aina ajatellut, että haluan lapsia. Lapsi toikin sitä merkityksellisyyttä, jota olin toivonut.

Vierailija kirjoitti:

Elämä tuntui merkityksettömältä ja ajattelin, että lapsi toisi merkityksellisyyttä. Olin aina ajatellut, että haluan lapsia. Lapsi toikin sitä merkityksellisyyttä, jota olin toivonut.

Tämä on kyllä surullista jos oma elämä tuntuu merkityksettömältä. Mitäs sitten vanhempana jos se lapsi vaikka lähtee kauas ulkomaille ja menee siellä naimisiin? Onko sun elämä sit taas tyhjää? 

Tarpeeksi pitkä parisuhde toisen tuntemiseksi, avioliitto, kahden keskenmenon jälkeen kaksi lasta. Elämä on ollut rikasta, en tarkoita nyt rahaa, kasvun ja oppimisen riemua. Päivääkään en vaihtaisi pois. Ymmärrän ja suon toisenlaisenkin elämän syystä tai toisesta johtuen.

En halunnut lapsia. Niitä tehtiin koska se oli ns. pakko. Huoltosuhde jne. vähintään 2 lasta tehtävä. Vasta nelikymppisenä tajusin että lasten hankinnasta voi oikeasti kieltäytyä ilman mitään erityistä syytä ja että se on ihmisen oma valinta. Nyt en tajua ihmisiä jotka valitsee tehdä niitä vaikka ei ole mikään pakko. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä tuntui merkityksettömältä ja ajattelin, että lapsi toisi merkityksellisyyttä. Olin aina ajatellut, että haluan lapsia. Lapsi toikin sitä merkityksellisyyttä, jota olin toivonut.

Tämä on kyllä surullista jos oma elämä tuntuu merkityksettömältä. Mitäs sitten vanhempana jos se lapsi vaikka lähtee kauas ulkomaille ja menee siellä naimisiin? Onko sun elämä sit taas tyhjää? 

Erikoinen ajatuskuvio. Sanonta kuuluu, lapsi on lainassa. Vanhemmuuteen kuuluu antaa lapselle siivet irrota omaan elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Hankin lapsia että saan maata kotihoito ja muilla sosiaaliavustuksilla. Ei kiinnosta opiskelu ja työnteko. Kotiäitiys on pätevä tekosyy loisimiseen.

Mitä annettavaa sinulla on lapsillesi ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuovat elämään ihan uskomattoman ilon ja jatkuvuuden tunteen. Iso asia se, että kun täältä lähtee, niin on jotain jättänyt jälkeensä. Olisi hyvin tyhjä olo itselläni siitä, että minun elämäni olisi vain käynti maailmassa, poistuminen ja mitään ei jäisi jäljelle.

Lapset ovat ihania eritavalla koko elämän. Pieninä se ilo ja nopea kehittyminen, kouluikäisenä oppiminen ja kasvaminen ihmisenä. Se on todella upea tunne, kun teini-ikäinen alkaa kiinnostumaan myös sinua kiinnostavista asioista ja alkaa aikuistumaan. Sitten tulee aikuistuminen ja heidän oman elämänsä rakentaminen. Kaikesta riittää mukana oloa, tukemista ja seurattavaa. Vietetään paljon aikaa myös aikuistuvien, kotona muuttaneiden lasten kanssa. Ja kyllä siinä itsekin pysyy nuorena, kun heidän seurassa on.

Mitä se sitten enää merkitsee kun on itse kuollut eikä ole tietoinen mistään, että mit

Kysy tuota vanhemmiltasi !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuovat elämään ihan uskomattoman ilon ja jatkuvuuden tunteen. Iso asia se, että kun täältä lähtee, niin on jotain jättänyt jälkeensä. Olisi hyvin tyhjä olo itselläni siitä, että minun elämäni olisi vain käynti maailmassa, poistuminen ja mitään ei jäisi jäljelle.

Lapset ovat ihania eritavalla koko elämän. Pieninä se ilo ja nopea kehittyminen, kouluikäisenä oppiminen ja kasvaminen ihmisenä. Se on todella upea tunne, kun teini-ikäinen alkaa kiinnostumaan myös sinua kiinnostavista asioista ja alkaa aikuistumaan. Sitten tulee aikuistuminen ja heidän oman elämänsä rakentaminen. Kaikesta riittää mukana oloa, tukemista ja seurattavaa. Vietetään paljon aikaa myös aikuistuvien, kotona muuttaneiden lasten kanssa. Ja kyllä siinä itsekin pysyy nuorena, kun heidän seurassa on.

Mitä se sitten enää merkitsee kun on itse kuollut eikä ole tietoinen mistään, että mit

Se merkityksellisyys, että jotain jää jälkeensä, jotkut muistaa tuleekin sen koko elämän aikana, kun sinulla on ne lapset. Itselläni olisi kauheaa ajatella jo nyt sitä tyhjyyden tunnetta ja elämän merkityksettömyyttä, jos minulla ei olisi lapsia. Uskon, että tuollainen tunne vain kasvaisi, kun ikää tulisi lisää.

Jos katsoo, miten biologia ja tiede määrittelee elämän, niin siihen liittyy aina suvun jatkuminen. Eli biologian määritelmän mukaan näiden tämän palstan vapaaehtoisesti lapsettomien elo ei täytä elämän tunnusmerkkejä.

Mä en ymmärrä, kun jotkut sanovat, että ovat aina halunneet lapsia, mutta silti alkavat tosissaan vasta 4-kymppisenä ajattelemaan koko asiaa. Siis jos on kuitenkin ollut sellainen tilanne, että on ollut sama kumppani vuosia .