Onhan tuo Sourin kiistelty Lappi-teos todella kliseinen ja mauton, mutta niin oli myös Tuuli Mukan kannanotto
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampaa se on pitää ihmisistä. Olen alkanut huomata, että näissä somekärhämissä on yhä hankalampaa asettua kummankaan osapuolen puolelle, kun molemmat nolaa itsensä yhtälailla.
Ihanko oikeasti Souri kuvitteli, että kliseisen matkamuiston tasoinen kuvasto on taidetta? Ymmärrän taidepiirien närkästyksen ja saamelaisten loukkaantumisen. Monella taiteilijalla se on pitkä ja kivinen tie, jonka eteen tehdään suuria uhrauksia, jotta pystyy ylipäätään tekemään taidetta. Sitten joku tulee ns. ohituskaistaa viihdejulkisuuden suoman näkyvyyden turvin ja nimittää itse itsensä taiteilijaksi, kirjailijaksi, milloin miksikin jne.
Rima oli kyllä ihan yhtä lailla hyvin matalalla Tuuli Mukan kannanotossa. Todella lapsellista ja luulisi ns. oikean taiteilijan tietävän, ettei sekään ole taidetta, että vaan kuittaillaan ja irvaillaan jonkun vanhoille nakukuville. Taiteellahan ylipäätään on pitkät perinteet alastoman ihmisvartalon esittämisessä, alastonkuvia on varmasti tehty kaikkina aikakausina, luolamaalauksista renesanssiin. Typerä kannanotto, joka ei tuonut mitään lisäarvoa, tai edes uutta näkökulmaa niihin vanhoihin Playboy-kuviin.
Ai hitto, kun ottaa päähän, millaisia ihmiset nykyään on. Missä kaikki tasokas tekeminen ja ajatuksella laaditut teokset ja kannanotot?
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä minua näin oikeana kuvataiteilijana kiinnosta koko homma. Oikeat kuvataiteilijat on tuollaisten kohujen ja taideharrastajien julkkistemppujen yläpuolella, aivan kuten taide on koko yhteiskunnan yläpuolella.
Taide yhteiskunnan yläpuolella? Kuten esimerkiksi Oikeita Kuvataiteilijoita edustavan Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtajan kissantappoteos, jolle kyseinen korkeasti etabloitunut Kuvataiteilija on koko uransa rakentanut?
Joo, tiedän, ei olisi pitänyt, mutta kyllä taiteesta mäyläävässä keskustelussa pitää viimeistään toisella sivulla päästä kissan tappamiseen. Tehosekoittimessa vatkatut ihmiseritteet sitten seuraavalla kerralla!
Taiteen suuruuden osoittaa se kun kiasman siivooja heitti jonkun hengen tuotteita roskiin koska luuli niitä roskiksi. Myös banaanin seinään teippaamisen luokitteluun taiteeksi tarvitaan Taiteilijaa teippaajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Kata oli ihana niissä Playboy-kuvissa, mutta eihän se nyt maalata osaa.
Tottakai osaa. Oletko nähnyt hänen maalauksiaan? Naurettavaa leimata joku loppuelämäkseen jonkun nuoruuden Playboy esiintymisen takia.
Vierailija kirjoitti:
On menestyneitä näyttelijöitä, jotka ei ole käyneet teatterikorkeakoulua, ja silti on töitä riittänyt.
Kata on oman tiensä kulkija jota taidelaitosten liukuhihnataiteilijat ei voi sulattaa.
Jotka luulee olevansa ainutlaatuisia taiteilijoita mutta tekee opetustöitä ja hakevat apurahoja.
Muuten, on joku tutkimus, miten jotkut taiteilijat menestyy. Se on monimutkainen signaalien verkosto.
Tosiasiassa kaikki menestyneet taiteilijat ovat opiskelleet alaa. Jopa huippulahjakas Michelangelokin opiskeli taidemaalausta.
Vierailija kirjoitti:
Tusinatauluja osaa tehdä jokainen. Sitäpaitsi en ymmärrä tuota saamelaisten jatkuvaa loukkaantumista milloin mistäkin. Onko heillä noin huono itsetunto?
Siitä vaan yrittämään. Ei todellakaan osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kata oli ihana niissä Playboy-kuvissa, mutta eihän se nyt maalata osaa.
Tottakai osaa. Oletko nähnyt hänen maalauksiaan? Naurettavaa leimata joku loppuelämäkseen jonkun nuoruuden Playboy esiintymisen takia.
No eipä tuo saamelaismaalaus ole kovin kummoinenkaan. Kuka tahansa harrastaja pääsee samaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erinomainen kommentti ap. Katariinan aiemmista haastatteluista olen ymmärtänyt, että tuo alastonkuva on arka paikka. Minusta kukaan tasa-arvoa kannattava ei tee naiselle tuollaista irvailua menneisyydestä.
Mutta miksei voida keskustella asiallisesti! Hirveää vouhkaamista kaikilla.
Minusta Katariinalla on ollut ihan kivoja teoksia ja vaikuttaa luovalta ihmiseltä, vaikka tuo saamelaisten kuvaaminen oli selvästi osaamisen ja ymmärryksen ulkopuolella.
Saamelaiskuva on varsin alkeellinen teos. Keskiverto lukiolainen kykenee samaan "tasoon". Ei ihmisestä tule taiteilijaa vain sillä, että ilmoittaa olevansa taiteilija. Pitäisi myös osatakin jotain.
Taitelijaksi voi jokainen itseään halutessaan nimittää, mutta t
Koulutus, ja harjoittelu vielä enemmän, antaa mahdollisuudet käyttää luovuuttaan. Mutta jos sitä luovuutta ei ole, eipä se koulutus paljoa auta.
Ei kuvataide siinä mielessä kovin paljoa eroa vaikkapa musiikista. Kyllä osaavaa soittajaa kuuntelee mieluummin kuin aloittelijaa.
Vierailija kirjoitti:
Tusinatauluja osaa tehdä jokainen. Sitäpaitsi en ymmärrä tuota saamelaisten jatkuvaa loukkaantumista milloin mistäkin. Onko heillä noin huono itsetunto?
Tässä kommentissa suomalainen elementissään. Kun vaan saa dissata joka suuntaan, oma ego pysyy kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Kata oli ihana niissä Playboy-kuvissa, mutta eihän se nyt maalata osaa.
Sinähän pihalla olet. Kannattaa ehkä tehdä vähän taustatyötä ja tutustua tarkemmin Kataan ja hänen elämään. Netistä löytyy kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Kata oli ihana niissä Playboy-kuvissa, mutta eihän se nyt maalata osaa.
Näkemättä yhtään teosta uskon vakaasti Sourin maalaustaitojen menevän heittämällä ohi laulutaitojen.
Esim Bob Ross YouTubessa on todella taitava maalaamaan, mutta ovatko kuvansa taidetta? Entä katsojien maalaamat Bob Ross -taulut? Nehän on juuri tuommoista realistisen näköistä hyvin kliseistä kuvastoa, jota kuka vaan voi oppia maalaamaan, vaikka ei olisi eläessään sivellintä pidellyt.
Mutta onko se taidetta? Tuskin Bob Ross itsekään piti taulujaan tai tutoriaalejaan taiteena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kata oli ihana niissä Playboy-kuvissa, mutta eihän se nyt maalata osaa.
Tottakai osaa. Oletko nähnyt hänen maalauksiaan? Naurettavaa leimata joku loppuelämäkseen jonkun nuoruuden Playboy esiintymisen takia.
No eipä tuo saamelaismaalaus ole kovin kummoinenkaan. Kuka tahansa harrastaja pääsee samaan.
Siitä vaan yrittämään sitten.
Kyllä minä aion tästä lähtien nostaa metelin siitä, kun joku alkaa meitä alkuperäisiä savolaisia matkimaan ja murretta viäntämään. Etenkin jos tää tapahtuu televisiossa tai muussa julkisessa paikassa. Se on kulttuurin omimista, koska ollaan täällä Itä-Suomessa asuttu jo melkein heti jääkauden jälkeen. Millos saamelaiset on sinne Lappiin muuttanut?
Aion myös loukkaantua, jos joku turisti ostaa matkaansa kalakukon tai karjalanpiirakoita ja kehtaa niitä someensa kuvata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tusinatauluja osaa tehdä jokainen. Sitäpaitsi en ymmärrä tuota saamelaisten jatkuvaa loukkaantumista milloin mistäkin. Onko heillä noin huono itsetunto?
Tässä kommentissa suomalainen elementissään. Kun vaan saa dissata joka suuntaan, oma ego pysyy kunnossa.
Siis täh? Tässä kommentissa nimenomaan kehuin Kataa. Tarkoitin että tusinatauluista ei ole kukaan kiinnostunut.
67 luovuus on juuri sitä, että tekee asioita esim. maalaa tauluja, eikä vaan suunnittele maalavansa. Vincent van Goghkaan ei sun mielestä varmaan ollut oikea taiteilija, kun oli itseoppinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On menestyneitä näyttelijöitä, jotka ei ole käyneet teatterikorkeakoulua, ja silti on töitä riittänyt.
Kata on oman tiensä kulkija jota taidelaitosten liukuhihnataiteilijat ei voi sulattaa.
Jotka luulee olevansa ainutlaatuisia taiteilijoita mutta tekee opetustöitä ja hakevat apurahoja.
Muuten, on joku tutkimus, miten jotkut taiteilijat menestyy. Se on monimutkainen signaalien verkosto.
Tosiasiassa kaikki menestyneet taiteilijat ovat opiskelleet alaa. Jopa huippulahjakas Michelangelokin opiskeli taidemaalausta.
Michelangelo oli ensisijaisesti kuvanveistäjä, toki myös taidemaalari ja arkkitehti. Osaajaksi kehittyminen vaatiii aina tuhansia tunteja harjoittelua ja opastusta. Saako sitä sitten koulussa vai jonkun vanhemman mestarin apulaisena, on toissijaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On menestyneitä näyttelijöitä, jotka ei ole käyneet teatterikorkeakoulua, ja silti on töitä riittänyt.
Kata on oman tiensä kulkija jota taidelaitosten liukuhihnataiteilijat ei voi sulattaa.
Jotka luulee olevansa ainutlaatuisia taiteilijoita mutta tekee opetustöitä ja hakevat apurahoja.
Muuten, on joku tutkimus, miten jotkut taiteilijat menestyy. Se on monimutkainen signaalien verkosto.
Tosiasiassa kaikki menestyneet taiteilijat ovat opiskelleet alaa. Jopa huippulahjakas Michelangelokin opiskeli taidemaalausta.
Varmasti harjoitelleet, mutta löytyy monia joilla ei muodollista koulutusta.
Wikipediassa lukee että Sourilla on useita mielenterveysdiagnooseja. Saamelaisten omimis teoksen kritiikki järkytti Souria, sitten Moukka iskee juuri sinne missä sattuu.. tästä ei seuraa hyvää. Toivon että Souri selviää tästäkin.
Vierailija kirjoitti:
Eipä minua näin oikeana kuvataiteilijana kiinnosta koko homma. Oikeat kuvataiteilijat on tuollaisten kohujen ja taideharrastajien julkkistemppujen yläpuolella, aivan kuten taide on koko yhteiskunnan yläpuolella.
Kissantappajan hengessä. Olette kyllä tosi huonoja. Pahoja, kun ette hyvällä pärjää.
Tanskalainen kaveri ei ilmeisesti ollut tarpeeksi iso taiteilija kun joutui maksamaan fyrkat takaisin teoksesta jonka nimi oli Take the money and run.
https://www.theguardian.com/world/2023/sep/18/danish-artist-jens-haanin…
Kata varmaan halusi tehdä teoksen, joka ei loukkaisi vahingossakaan ketään? Eli ei lähtenyt liiaksi revittelemään.. mutta kuinkas kävikään. Taulussa olisi pitänyt istua saamelaistyttö/ naisioletettu/ trans alasti prätkän päällä neljöntuulenhatyu päässä?
Tästähän EI olisi kukaan loukkaantunut? Nyt oli liian tavallinen , liian stereotypinen ja plääplääplää.
Yhden asian olen taiteesta oppinut. Ihmiset loukkaantuu aina. Joku ihminen loukkaantuu AINA.