Tavallisen elämän patologisointi

Minkä takia ihmiset nykyään ajattelevat että elämän kuuluu olla helppoa ja kivaa koko ajan, tai muuten on joku sairaus johon tarvii lääkkeitä?

Jos on vähän tumpelo, epäjärjestelmällinen ja boheemi, on adhd, johon tarvii lääkkeet.

Jos on surullinen ja alakuloinen ja esim. oman lapsen käytös vituttaa, on masentunut/ahdistunut ja tarvii lääkkeitä. Samoin jos ei jaksa lukea kokeeseen ja ahdistuu kun pitää silti se koe tehdä ja siitä tulee huono numero. On masentunut ja ahdistunut, eikä voi mennä kouluun. Jos vaan on puhelimella ja pelaa kaiket yöt ja sen takia menettää elämänilon, miten diagnoosi ja lääkkeet siihen auttaa?

Mikä on enää normaalia, jos 2/3 luokasta on "erityisiä" ja lähes jokainen nuori ja aikuinen vetää masislääkkeitä? Minun veljentyttärelleni (17v) oli lääkäri sanonut, että jos näet lukiolaisen hymyilevän niin sillä on taatusti lääkitys kunnossa. Olisi kiva tietää lukuja, että oikeasti kuinka moni näitä lääkkeitä syö.