Nukutteko muut etätyöläiset koskaan päiväunia?
Minä nukun pienet unet lounaan jälkeen jos mahdollista, koska se parantaa keskittymistäni ja työtehoa iltapäivällä. Vastaavasti jatkan työpäivää sitten vähän pidempään illalla. Tämä parantaa huomattavasti sekä työni että elämäni laatua.
Kommentit (51)
Vähemmän mulla menee taukoihin kotona aikaa kuin toimistolla. Eilenkin unohduin kahville työkavereitten kanssa yli puoleksi tunniksi. Mun ei tartte merkitä tunteja minnekään, vaan teen sovitut hommat määräpäivään mennessä. Tänään napsautinkin sitten koneen kotona päälle jo klo 6.30. En haluaisi enää töihin paikkaan, jossa mun ois raportoitava tekemisistäni minuuttien tarkkuudella.
Nukun jos ramasee, ja teen sen työajalla. Yhtään pidempää päivää en tee.
Mä herään klo 7 lyön itseni sisään ja nukun kunnes tulee eka palaveri tms. mihin on pakko osallistua. Haukkukaa vaan laiskaksi mutta ei mun töissä ole niin kiireistä että en saisi päivän asioita tehtyä näin.
Aika usein. Meillä on kyllä myös toimistolla huone, johon voi mennä lepäämään tai ottamaan päiväunet. Nostaa merkittävästi työtehoa ajatustyössä.
Viime kesänä, kun olin raskaana ja nukuin yöllä huonosti, niin käytin 30 minuutin lounastauosta 15 minuuttia siihen, että otin pienet nokoset. Syömään ehti hyvin 15 minuutissa ja iltapäivä sujui paljon helpommin.
En vaan käyn lenkillä ruokatunnilla, se piristää mukavasti.
En ikinä. Etätyön paras puoli on se, että saa nukkua aamulla tunnin pidempään. Ei tarvetta päiväunille.
Ei nukuta päivällä, mutta ulkoilen enemmän näin etätöitä tehdessä, kun aikaa säästyy työmatkoista.
Jos rehellisesti kirjaa itsensä ulos töistä siksi aikaa ja se on ylipäätään mahdollista työtehtävien kannalta, niin miksipä ei voisi ottaa tirsoja, käydä lenkillä tai salilla tai jopa nussia. Kunhan tekee tunnit sisään sitten joko aamusta ennakkoon tai iltapäivästä. Etätyö on kätevä homma! 👉👌
Vierailija kirjoitti:

Meillä voi pitää 2,5 tunnin ruokatauon halutessaan, jolloin moni harrastaa jotain. Itse ulkoilen paljon ja aivan mahtavaa, kun pääsee lenkille valoisaan aikaan ja se kyllä antaa lisävoimaa. Tunnit laitetaan ylös ja tehdään sisään haluamallaan ajalla. Vaadittavat tunnit pitää vaan olla kasassa kunkin kuukauden loppuun mennessä.
Nukun, tänään viimeksi kun iski migreeni. Otin lääkkeen, lepäsin/nukuin tunnin ja jatkoin töitä. Jos en olisi ollut etänä, olisin joutunut lähtemään pois töistä loppupäiväksi. Kaltaiselleni migreenikolle etätyö on tosi hyvä ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rehellisesti kirjaa itsensä ulos töistä siksi aikaa ja se on ylipäätään mahdollista työtehtävien kannalta, niin miksipä ei voisi ottaa tirsoja, käydä lenkillä tai salilla tai jopa nussia. Kunhan tekee tunnit sisään sitten joko aamusta ennakkoon tai iltapäivästä. Etätyö on kätevä homma! 👉👌
Meillä voi pitää 2,5 tunnin ruokatauon halutessaan, jolloin moni harrastaa jotain. Itse ulkoilen paljon ja aivan mahtavaa, kun pääsee lenkille valoisaan aikaan ja se kyllä antaa lisävoimaa. Tunnit laitetaan ylös ja tehdään sisään haluamallaan ajalla. Vaadittavat tunnit pitää vaan olla kasassa kunkin kuukauden loppuun mennessä.
Itse huonolla säällä saataan pitää vaan minimi 20 minuutin ruokatauon ja toisella kertaa taas pitempään.
"Teams rupeaa ainakin meillä näyttämään epäaktiivista jos et koske hiireen tai näppikseen muutamaan minuuttiiin, sitten menee keltaiseksi."
Niin meilläkin. Mutta se näyttää keltaista myös kun soitetaan pitkiä asiakaspuheluita, perehdytään ohjeistuksiin, kuunnellaan pakollisia webinaareja tai jopa, kun suoritetaan esimiehen määräämiä koulutuksia. Eli se keltaisuus ei merkitse yhtään mitään. Meillä sen onneksi tietää pomotkin.
Sen sijaan pomoillekaan ei kuulu se otanko päikkärit lounastauolla vai en. Se on taukoa. Jotkut laittaa silloin ruokaa, jotkut kuskaa lapsia, joku käy salilla/lenkillä ja joku ottaa päikkärit. Oma asia.

Mulla on keltaisella eniten toimistolla käydessä, jolloin juttelen työkavereiden kanssa ja käyn pitkällä kahvitauolla. Pomo kyllä näkee milloin olen ja en ole työpisteella, kun on häneen suora näköyhteys. Etätäitä tehdessä pidän vaan lounastauoan ja jätän muut tauot väliin. Hyvällä omalla tunnolla pidän sitten pidemmät tauot toimistolla.
Nukun yöni hyvin eikä ole tarvetta päiväunille.
En ole koskaan ottanut päikkäreitä, koska tuohon aikaan ei koskaan väsytä. Jos otan päikkärit, niin aina joskus klo 17-19 välisenä aikana. Sen sijaan saatan työpäivän aikana polkea kuntopyörää 30 min. Saa kivasti veren kiertämään ja virtaa jatkaa työntekoa.
En nuku päikkäreitä mutta pidän aina tunnin lounastauon joka katkaisee päivän kivasti.
Tottakai nukun. Saatan myös käydä kaupassa kesken päivän. En tee edes jokapäivä töitä juuri ollenkaan. Toisina päivinä saattaa sitten tulla painettua hommia hiki hatussa. Tätähän se yrittäjän arki on. Lomia on kyllä huonosti.
Vierailija kirjoitti:
En nuku päikkäreitä mutta pidän aina tunnin lounastauon joka katkaisee päivän kivasti.
Ja mä taas en koskaan. Minimitauko on meillä puoli tuntia ja sillä mennään. Mieluummin lopetan työpäivän aiemmin ja olen koko loppupäivän vapaalla.
Onneksi nykyaikana niin monessa paikkaa näissä saa tehdä kuten haluaa 👍
Ei ehdi. Toimistolla on ns. lepohuone, jossa 2 rentoutusnojatuolia ja sohva, siellä voisi käydä ottamassa torkut. Etänä ei ehdi, palaverien välissä on 15 min tauko ruokailuun.