Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten toimii parisuhde, jos molemmilla on adhd, erityisherkkyys, autismi tms?
Kommentit (64)
No ainakin ADHD-ystäväpariskunnan elämä on melkoista hurlumheitä. Arjen hallinta kummallakin hukassa. Koti on aivan käsittämätön pommi ja tavarat aina hukassa. Talousasiat myös solmussa, kun nepsyys haittaa järjestelmällistä kirjanpitoa. Kumpikin toimii yrittäjänä eikä kumpikaan osaa käyttää kalenteria, joten työt tuntuvat tulevan heille aina jotenkin yllättäen niin kuin talvi autoilijalle. Sovittuja tapaamisia perutaan, kun yhtäkkiä ollaankin töissä, kun asiakas on muistuttanut sovitusta jutusta.
Kotia he ovat vaihtaneet jo useita kertoja ja aina jotenkin yhtäkkiä. Paikkakuntakin on vaihtunut usein kymmenen vuoden suhteen aikana. Uuteen loikataan pohtimatta käytännön vaikutuksia realistisesti. Esim. ostetaan liian pieni asunto tai koti isolla tontilla, jota kukaan ei jaksakaan huoltaa. Välillä ostetaan asunto-auto, kohta se onkin jo myynnissä. Yhdessä vaiheessa heidän yhteiset ja edellisten liittojen peruskouluikäiset lapset (joista 3/4 on myös diagnosoituja) kävivät koulua kolmella eri paikkakunnalla, kun he eivät halunneet vaihtaa kouluja. Aika meni näiden paikkakuntien välillä suhaamiseen ja sitten ihmeteltiin, kun kaikki väsyvät.
He vaikuttavat olevan kuitenkin itse onnellisia ja täysin fine elämänsä kaaoksen kanssa. Ehkä nepsyys yhdistää ja sen ansiosta molemmat haluavatkin elää hetkessä. Itse tulisin kumman tahansa elämänkumppanina hulluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kaikki pidemmät suhteet ovat olleet kirjolla olevien kanssa (4 kpl). Viimeisin suhde on kestänyt jo 25 v. Itse olen neurotyypillinen, mutta lapsuudenperheestäni suurin osa on autisteja, joten autismin kirjolla olevien tapa kommunikoida tuntuu minulle ihan tutulta ja tavalliselta. Hyvin on sujunut, ymmärrämme toisiamme.
Meidän suhde neuroepätyypillisinä (ei lapsia, ei ole tulossakaan):
Mies menee töihin aamulla ja pitää työstään kovasti. Minä teen töitä etätöitä kotona, myös minulle työ on henkireikä. Aloitan suunnilleen samaan aikaan miehen kanssa, niin iltapäivästä, kun mies tulee töistä, syödään yhdessä ja käydään läpi päivän kuulumisia.
Ruokailun jälkeen mies menee omiin harrastuksiinsa tai vetäytyy olohuoneeseen pelaamaan kavereiden kanssa. Minä istun koneella toimistohuoneessa tekemässä omia juttuja, esim. kirjoitan, piirrän, luen, tai neulon ja kuuntelen samalla podcasteja. Jos jotain on jäänyt etäpäivältä tekemättä, teen sen illalla.
Yleensä joskus illalla istutaan alas katsomaan jotain sarjaa jakso tai pari, tai juodaan iltateet yhdessä ja vaihdetaan taas kuulumisia.
Tietenkään joka päivä ei noudata just tätä kaavaa, koska elämässä on muutakin kuin työ, mutta kärjistetysti näin. Rutiinit ovat meille tärkeitä.
Yhdessä ollaan oltu 22 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin epäilisin sellaisen suhteen toimivuutta, jossa vain toinen on nepsy (toki myös sellaiset voi toimia). En ymmärrä, mitä positiivista se toisen "normaalius" sellaiseen suhteeseen toisi.
Voisi tuoda sitä normaalia arjen hallintaa mitä etenkin lapsiperheissä tarvitaan. Nepsyvanhemmilla aika paljon haasteita vanhemmuudessa. Eli ihan se arjen suunnittelu, arjen askareet, siivoaminen, läsnäolo lapsille.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksaako ja pystyykö kaksi nepsyä kiinnostua nepsy-lastensa asioista ja hoitaa lasten asioita yms. Luulisi olevan koko elämän yhtä sekoilua ja kaaosta. Itse tosin neurotyypillisenä en jaksaisi nepsy miestä jä hänen nepsy-lastaan/lapsiaan.
ja nepsyyden pitääkin periytyä. he ovat niitä ihmisiä, jotka älyllään ja luovuudellaan kehittävät tätä maailmaa eteenpäin. siksi se periytyy, koska evoluution näkökulmasta heidän geeniensä on hyvä jatkua.
Olisivatko asiamme paremmin jos hallituskin olisi täynnä nepsyjä? Ellei jo ole
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on asperger ja puolisollani mensa (ei kuulu järjestöön, vaikka voisi). Myös itselläni keskivertoa korkeampi ÄO. Hyvin sujuu yhteiselo. En varmaan pystyisi olemaan parisuhteessa normaalin kanssa. Puolisollani on myös sanonut, ettei jaksaisi elämää normaalin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan siksi niin paljon lapsilla jotain häiriöitä, kun usein kaksi nepsyä on yhdessä. Silloinhan se perityy lapsille ja jos taas nämä perheytyvät toisen nepsyn kanssa jne.
Kyllähän tolla logiikalla tulee vähemmän niitä nepsyjä, jos kaks nepsyä saa keskenään lapsia kuin jos kaks nepsyä saa kahden neurotyypillisen kanssa lapsia.
Mutta kun se lapsen nepsyys kahden nepsyvanhemman kohdalla taitaa olla lähes varma ja sitten on perhe täynnä nepsylapsia, kun taas normo-nepsysuhteessa menee 50-50.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa tuosta sanoa, mutta omasta kokemuksesta sanoisin, että nepsyn ja neurotyypillisen suhde ei todellakaan toimi etenkään jos/kun perheessä nepsyn nepsylapset ja neurotyypillisen neurotyypilliset. Ja kun vielä lisätään kuvioon yhteinen lapsi, joka myös neurotyypillinen, niin siinä oon nepsy-isä sitten burnoutin partaalla..
Mielenkiintoinen näkökulma. Varmasti omia lapsia on yleensä helpompi sietää kuin kumppanin lapsia. Mutta tuskin se yhteinen lapsi nepsynä erilaisine haasteineen ja kuntoutuksineen vähemmän rasittaisi kuin neurotyypillinen versio.
Tietysti eri ihmisten kanssa kemiat kohtaavat eri tavoin, mutta vähän haljulta identiteettipolitiikalta kuulostaa, jos isä kokee nimenomaan lapsensa neurotyypillisyyden olevan arkea raskauttava tekijä.
Esim. Virpi Hämeen-Anttilalla on ADHD ja autismi, mutta ei hän vaikuta miltään sekoilijalta. Oli pitkä nuoruudesta saakka kestänyt liitto kunnes mies kuoli, on useampi lapsi, pitkäjänteinen akateeminen ura jne.
Joillain taas voi olla monenlaista hankaluutta, vaikka älyäkin sinänsä olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksaako ja pystyykö kaksi nepsyä kiinnostua nepsy-lastensa asioista ja hoitaa lasten asioita yms. Luulisi olevan koko elämän yhtä sekoilua ja kaaosta. Itse tosin neurotyypillisenä en jaksaisi nepsy miestä jä hänen nepsy-lastaan/lapsiaan.
ja nepsyyden pitääkin periytyä. he ovat niitä ihmisiä, jotka älyllään ja luovuudellaan kehittävät tätä maailmaa eteenpäin. siksi se periytyy, koska evoluution näkökulmasta heidän geeniensä on hyvä jatkua.
Noin tilastollisesti katsoen nepsyt ovat suunnilleen yhtä älykkäitä kuin muutkin, joskin hieman useammin alisuoriutujia. Joten jos älykkyydellä tätä asiaa määritellään, mikä jo ajatuksena on hieman puistattava, heidän geeniensä on aivan yhtä hyvä tai huono jatkua kuin muidenkin.
Vierailija kirjoitti:
Esim. Virpi Hämeen-Anttilalla on ADHD ja autismi, mutta ei hän vaikuta miltään sekoilijalta. Oli pitkä nuoruudesta saakka kestänyt liitto kunnes mies kuoli, on useampi lapsi, pitkäjänteinen akateeminen ura jne.
Joillain taas voi olla monenlaista hankaluutta, vaikka älyäkin sinänsä olisi.
Minulla on myös, tosin add - ei adhd. Olen ollut monta vuosikymmentä naimisissa, ja minulla on parikin korkeakoulututkintoa. Silti ollut vaikeaa. Nykyisin vanhempana haasteet enemmän muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin epäilisin sellaisen suhteen toimivuutta, jossa vain toinen on nepsy (toki myös sellaiset voi toimia). En ymmärrä, mitä positiivista se toisen "normaalius" sellaiseen suhteeseen toisi.
Voisi tuoda sitä normaalia arjen hallintaa mitä etenkin lapsiperheissä tarvitaan. Nepsyvanhemmilla aika paljon haasteita vanhemmuudessa. Eli ihan se arjen suunnittelu, arjen askareet, siivoaminen, läsnäolo lapsille.
En kyllä kokis kovin tasa-arvoiseks parisuhteeks sellaista, jossa sälyttäisin toisen vastuulle noita asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin epäilisin sellaisen suhteen toimivuutta, jossa vain toinen on nepsy (toki myös sellaiset voi toimia). En ymmärrä, mitä positiivista se toisen "normaalius" sellaiseen suhteeseen toisi.
Mitäkö toisi? Normaaliutta.
Ei se neurotyypillisten normaali yleensä oo nepsyille positiivinen asia. En mä kaipaa "normaaliutta" mun elämään tai parisuhteeseen.
Neurotyypillinen ei ole nepsylle normaali. Normaali on toinen riittävän samalla tavalla nepsy, joka on riittävän samalla aaltopituudella, jotta ymmärtää mitä se arki on ja miten sitä on paras elää.
Aikuisten kohdalla ja parisuhteissa voi ollakin noin, mutta lapsia ja nyt teini-ikäisiä läheltä seuranneena minusta kyllä näyttää, että sekä normaalit että nepsyt haluavat mieluiten kaverikseen sen, jolla ei ole erityisiä haasteita sosiaalisuudessa tai toiminnanohjauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on molemmilla adhd, ja perhe-elämässä oli mukana mun lapseni (aikuinen jo), add. Ei kukaan neuronormaali olisi tässä viihtynyt, eikä kumpikaan meistä olisi jaksanut elää sen neuronormaalin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan molemmat erityisherkkiä ja hyvin samanlaisia, ymmärretään toisiamme, otetaan toinen huomioon, ei tarvitse huutaa ja tapella, molemmat tarvitaan yhtä paljon omaa rauhaa jne. Itse en jaksaisi semmoista draamaa ja tappelua, mitä näen joidenkin parisuhteissa lähipiirissäni.
Aivan. Näissä 'normaalien' parisuhteissa manipuloidaan, kieroillaan, petetään, draamaillaan, 'annetaan ymmärtää' jne jne. Ainakaan autisti ei tuollaiseen kykene. 🤷🏻
Autisti on se mikä on. What you see is what you get, and it's not going to change, whether you like it or not. 👌🏼
Mikä ihme sulla on perusteluna tähän? Älä ole naiivi! Autistimies pettää ihan yhtä todennäköisesti kuin kuka tahansa muukin. Tai on pettämättä. Jos on oikein kivikasvoinen, tilaisuus voi tehdä varkaan, kun ei jää petollisuudesta kiinni niin helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan siksi niin paljon lapsilla jotain häiriöitä, kun usein kaksi nepsyä on yhdessä. Silloinhan se perityy lapsille ja jos taas nämä perheytyvät toisen nepsyn kanssa jne.
Kyllähän tolla logiikalla tulee vähemmän niitä nepsyjä, jos kaks nepsyä saa keskenään lapsia kuin jos kaks nepsyä saa kahden neurotyypillisen kanssa lapsia.
Mutta kun se lapsen nepsyys kahden nepsyvanhemman kohdalla taitaa olla lähes varma ja sitten on perhe täynnä nepsylapsia, kun taas normo-nepsysuhteessa menee 50-50.
Nyt vedit ihan hatusta ton. Oon aika varma, ettei sulla ole tolle arvelulle mitään tutkimustietoa taustalla, vaan toi on sellaista mutuilua. Ei näiden periytyvyys ole mitenkään niin simppeliä, että voitais esittää tuollaisia lukuja.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on asperger ja puolisollani mensa (ei kuulu järjestöön, vaikka voisi). Myös itselläni keskivertoa korkeampi ÄO. Hyvin sujuu yhteiselo. En varmaan pystyisi olemaan parisuhteessa normaalin kanssa. Puolisollani on myös sanonut, ettei jaksaisi elämää normaalin kanssa.
Varmastikin älykkäänä ihmisenä tajuat, että älykkyytenne ei mitenkään liity tähän keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Meidän suhde neuroepätyypillisinä (ei lapsia, ei ole tulossakaan):
Mies menee töihin aamulla ja pitää työstään kovasti. Minä teen töitä etätöitä kotona, myös minulle työ on henkireikä. Aloitan suunnilleen samaan aikaan miehen kanssa, niin iltapäivästä, kun mies tulee töistä, syödään yhdessä ja käydään läpi päivän kuulumisia.
Ruokailun jälkeen mies menee omiin harrastuksiinsa tai vetäytyy olohuoneeseen pelaamaan kavereiden kanssa. Minä istun koneella toimistohuoneessa tekemässä omia juttuja, esim. kirjoitan, piirrän, luen, tai neulon ja kuuntelen samalla podcasteja. Jos jotain on jäänyt etäpäivältä tekemättä, teen sen illalla.
Yleensä joskus illalla istutaan alas katsomaan jotain sarjaa jakso tai pari, tai juodaan iltateet yhdessä ja vaihdetaan taas kuulumisia.
Tietenkään joka päivä ei noudata just tätä kaavaa, koska elämässä on muutakin kuin työ, mutta kärjistetysti näin. Rutiinit ov
Tää on just sitä mitä mä haen parisuhteelta :D Toki joskus on kiva nähdä muita ihmisiä jopa naamatusten, mutta arkirutiini saisi kulkea näin. Niinku meni meillä kotonakin mun vanhemmilla.
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin epäilisin sellaisen suhteen toimivuutta, jossa vain toinen on nepsy (toki myös sellaiset voi toimia). En ymmärrä, mitä positiivista se toisen "normaalius" sellaiseen suhteeseen toisi.
Voisi tuoda sitä normaalia arjen hallintaa mitä etenkin lapsiperheissä tarvitaan. Nepsyvanhemmilla aika paljon haasteita vanhemmuudessa. Eli ihan se arjen suunnittelu, arjen askareet, siivoaminen, läsnäolo lapsille.
En kyllä kokis kovin tasa-arvoiseks parisuhteeks sellaista, jossa sälyttäisin toisen vastuulle noita asioita.
Sehän on ihan parisuhteesta kiinni. Meillä esim. toimii hyvin ja koen parisuhteen erittin tasa-arvoiseksi, vaikka neurotyypillisenä hoidankin enemmän lapsiin liittyviä asioita ja mies sitten adhdna keskittyy enemmän muihin asioihin. Eli ei toimisi tietenkään jos KAIKKI vastuu jäisi yhdelle, mutta ihan hyvin yksi voi ottaa enemmän koppia vanhemmuudesta ja toinen jostakin muusta.
Alue: Aihe vapaa
olen add ja aina on ollut haasteita tulla toimeen adhd-tyyppien kanssa. he hermostuvat minuun, kun tuntuu etten reagoi mihinkään tai olen liian hidas reagoimaan (eivät osaa muistaa, että add reagoi sisäisesti siinä missä adhd ulkoisesti) ja itse sitten turhaudun siihen jatkuvaan adhd-säätämiseen ja jatkuvaan pölinään. Parisuhde adhd:n kanssa tuskin onnistuisi minulta. Itse olen nyt suhteessa ns. nolmin kanssa eikä tuo tunnu minua tai add:tani kokevan mitenkään hirveänä. Jotkut asiat jää tekemättä, mutta puolisoni usein paikkaa ne. Jos hän jostain joskus ärsyyntyy niin siihen, että voin sanoa meneväni kauppaan huomenna aamulla, mutta sitten en kuitenkaan mene, mutta aika pieniä nuo jutu kai on.