Kuka maksaa Alma Tuuvan elämisen?
Ja muidenkin, jotka ajattelevat että "Ravintoa ja kotia, perusturvallisuusasioita ei tarvitse ansaita erikseen, vaan niiden pitäisi olla itsestäänselvyys. Kukaan ei ole niin huono ihminen, ettei ansaitse ruokaa ja kotia"
Eli kaikki kotiin tuille? Kuka tekee työt? Kuka maksaa koko lystin?
"Itsestäänselvyys" Ei tsiisus. Kyllä on elämästä vieraantunut ajatusmaailma.
Kommentit (44)
On ihan fine olla elämäntapatyötön omasta halustaan, mutta silloin pitää myös jättäytyä yhteiskunnan maksamien tukien ulkopuolelle. Ei voi olettaa vain napsivansa herkut systeemistä ja jättävänsä muiden huoleksi työn tekemisen.
Tälläiset idealistit pilaa työttömien maineen, jotka oikeasti haluavat tehdä työtä ja ansaita itse elantonsa. Nousta myös rahallisesti seuraavalle tasolle.
Aikamme pursuaa ihmisiä, joiden ajattelu on todella köykäistä, heppoista. Tämäkin aikuinen vätys taitaa olla niitä, jotka sekoittavat tuntemisen ja ajattelun. Tyhmyri halveksii lämpöä ja ruokaa vaatiessaan niitä itsestäänselvyyksiksi. Ylimielinen likka suorastaan pissii kaikkien ylevien ihmisoikeusihanteiden päälle.
Vierailija kirjoitti:
Kaunis ajatus, mutta kommunismi ei ole koskaan toiminut.
Kommunismissa piti tehdä töitä. Ja vielä pitkiä päiviä.
Elivät kolhooseissa, yhteistloissa. Ei mitään omaa rauhaa,
ei omaa tilaa. Ei saanut puhua mitä halusi, Ei edes ajatella.
Kaikki kyttäsivät toisiaan, koska niin oli määrätty. Piti
heti ilmoittaa, jos joku oli eri mieltä tai vastusti sääntöjä.
Sillä sellainen oli vaaraksi kommunismille.
Eikä saanut kirjoittaa, piirtää eikä harrastaa sitä, mitä olisi
itse halunnut.
Kommunismi ei ole edes ajatuksena kaunis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaunis ajatus, mutta kommunismi ei ole koskaan toiminut.
Kommunismissähän kaikki tekee töitä, mutta tulos jaetaan kaikille tasan . Ei siinäkään systeemissä ollut tarkoitus loisia toisten työllä. Päinvastoin työnsankareita palkittiin ja ansioituneet työläiset sai kunniamainintoja.
Mutta koska mitään ekstraa ei saanut siitä, että teki ahkerasti töitä, yleensä aika laiskaa ja tehotonta oli se työnteko, ja aika köyhinä elettiin.Sama palkka oli niin lääkärille kuin bussikuskillekin. Vieläkin esim. Unkarissa jokainen tietää lääkäriin mennessään, että jos haluaa hoitoa, niin pitää antaa ensin rahalahjus lääkärille.

Tuo ei ole kommunismia vaan korruptiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaunis ajatus, mutta kommunismi ei ole koskaan toiminut.
Kommunismissähän kaikki tekee töitä, mutta tulos jaetaan kaikille tasan . Ei siinäkään systeemissä ollut tarkoitus loisia toisten työllä. Päinvastoin työnsankareita palkittiin ja ansioituneet työläiset sai kunniamainintoja.
Kun tekee ahkerasti töitä, niin on mukavaa kun siitä saa mitalin ja lämpöisen kädenpuristuksen.
Meneppä Alma töihin sieltä lorveksimasta. Eikö vanhemmat opettanut, että luoja ei laiskoja elätä?
Kohta ei enää valtiokaan. Tälläiset kuhnurit joutaakin olla eriarvoisessa asemassa. Jos ei työ maista niin ei tarvitse tukiakaan. Elä sitten sillä minkä taiteesta irti saat, ja aina voi ottaa siihen rinnalle osa-aikatyön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaunis ajatus, mutta kommunismi ei ole koskaan toiminut.
Kommunismissähän kaikki tekee töitä, mutta tulos jaetaan kaikille tasan . Ei siinäkään systeemissä ollut tarkoitus loisia toisten työllä. Päinvastoin työnsankareita palkittiin ja ansioituneet työläiset sai kunniamainintoja.
Kun tekee ahkerasti töitä, niin on mukavaa kun siitä saa mitalin ja lämpöisen kädenpuristuksen.
Tunnustustahan on aina mukava saada . Tulihan siinä sivussa se koti ja perustarvikkeet elämään. Vaatimattomasti, mutta kuitenkin.
Kyllä tollanen asenne pistää kiukuttumaan. Olen itse 25- vuotias ja en ole ikinä tukia saanut, töissä on aina oltu.
Eikun hei, vanhempainvapaan ja raskausrahaa olen saanut, siinä se.
Minä olen juuri jäämässä eläkkeelle ja eläkkeeni tulee olemaan isompi kuin kokoaikatyöni palkkaa koska olen kokoikäni tehnyt sivutöitä kokoaikatyöni rinnalla. En ymmärrä mihin tämä yhteiskunta on menossa kun nuoret ihmiset ovat niin laiskoja ja saamattomia. Kiva maleksia päivät pitkät kotona ja tehdä vähän taidetta. Ihmettelen vaan kuka teidän eläkkeet aikanaan tulee maksamaan?
Tämä nainen tarvitsisi kunnollisen Perussuomalaisia tai Kokoomusta äänestävän heteromiehen kumppanikseen. Siten hän parantuisi ja saisi elämänsä takaisin raiteilleen.
En ymmärrä mistä ihminen saa tuollaisen ajatuksen päähänsä, että on oikeutettu asioihin x ja y eikä tarvitse niiden eteen tehdä mitään. Ei sitä noin vain voi itse päättää. Todella lapsellinen ajatus. Kuten hän ohjelmassakin sanoi, niin toivoisi että mahdollisella tulevalla kumppanilla olisi mahdollisuus kustantaa hänelle esim ravintolailtoja. Miten kehtaa?
Kaikki elämme lopulta luonnossa, joka ei tunne mitään ihmisoikeuksia. Luonto tappaa heikot ilman sääliä ja vain vahvimmat jatkaa.
Nämä Almat kuvittelee, että heillä on pysyvä oikeus hyvään elämään ja arvo. Se on vain ideologinen ajatus, ei muuta. Jos talous sakkaa riittävästi niin tapahtuu paluu luonnon armoille. Huutakoon tuuleen ihmisoikeuksiaan, katsotaan juokseeko metsätä valmis lämmin ateria syliin syötäväksi, kun hänellä on siihen kerran oikeus.

Alman huudon kuulisi petoeläin, joka juoksisi sieltä, koska näkee Almassa ilmaisen lämpimän aterian.
Se näissä ärsyttää, että he eivät ymmärrä velvollisuuksia. Heidän oikeus on jonkun toisen velvollisuus. Jollakin täytyy olla velvollisuus elättää Alma, jotta hänellä olisi oikeus olla elätettävänä. Alma ei ilmeisesti koe että hän olisi sellainen jolla on velvollisuus elättää muita töitä tekemällä. Hän kokee että hänellä on pelkkiä oikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Monet nuoret ymmärtävät, käymällä töissä, saatat tuottaa voittoa yritykselle, joka toimii monessa mielessä hyvin kyseenalaisesti, eikä meistä monikaan voi sitä työnantajaa valita.
Olemme siirtymässä uuteen aikakauteen, tämä malli on menossa purkuun.
Okei, eli kaikki vain elämään tuilla. Kuka maksaa?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen juuri jäämässä eläkkeelle ja eläkkeeni tulee olemaan isompi kuin kokoaikatyöni palkkaa koska olen kokoikäni tehnyt sivutöitä kokoaikatyöni rinnalla. En ymmärrä mihin tämä yhteiskunta on menossa kun nuoret ihmiset ovat niin laiskoja ja saamattomia. Kiva maleksia päivät pitkät kotona ja tehdä vähän taidetta. Ihmettelen vaan kuka teidän eläkkeet aikanaan tulee maksamaan?
Tämäkin neiti haaveilee miehestä, jolla on varaa elättää ja hemmotella häntä esim. romanttisilla Pariisin matkoilla. Ideologisesti työttömällä -kuten neiti itse, tuskin on vara tällaista elintasoa tarjota.
Työnteolla saatu varallisuus taas on neidin mielestä nounou.
Tuo ajattelumalli ei ole kommunismia nähnytkään. Kommunismissa nimenomaan jokainen antaa 100% oman panoksensa sen yhteiskunnan eteen. Se, että silloin tällöin vähän jotain taiteilee, ei ole sama asia.