Kun ei saa selvää, onko ihminen raskaana
Maha on pystyssä, mutta ikää tuntuisi olevan liikaa.
Kommentit (15)
Odottelin lasta harrastuksesta niin joku täti onnitteli raskaudesta vaikka mulla oli vain kaljamaha :) Onneksi ei ole enää. En siitä kuitenkaan loukkaantunut ja se täti pahoitteli. Jos keski-ikäinen on oluen ystävä niin mikäs ihme se on jos luullaan raskaana olevaksi
Kyllä siitä kerrotaan, jos asia koskee sinua.
No eihän se sulle kuulu millään lailla.
Miksi sun pitäisi saada se asia selville?
Selviää kun kuluu muutama kuukausi, onneksi olkoon kortti tulossa
Suomessa on niin paljon lihavia että vähintään puolet Suomen naisista näyttää olevan raskaana.
Odota muutama kuukausi tai parhaimmillaan viikko tai päivä, kyllä se asia sulle selviää sitten.
Aika monella nyt on vaan aika iso maha. Olen itse raskaana ja olen mielenkiinnolla tarkkaillut muita ihmisiä ja monesti todennut että oma vatsani, vaikka olenkin vasta raskauden puolivälissä, on melkolailla pienempi kuin monen sellaisen, joka ei ole raskaana.
Eräs työnantaja kertoi, että hänen sairaalloisen ylipainoinen alainen tuli kertomaan hänelle, että hän on raskaana ja jää äitiyslomalle kuukauden kuluttua ja hän oli aivan äimän käkenä, kun se raskaus ei ollut näkynyt yhtään. Eli se nainen on ollut silloin jo 6. Kuulla raskaana, jos hän on ilmoittanut äitiyslomasta 2kk ennen laskettua aikaa
Mun työkaveri kertoi, että kun hän opiskellessaan sairaanhoitajaksi suoritti harjoittelua vastasyntyneiden valvotaosastolla oli hän viimeisillään raskaana. Hän kertoi, kuinka jonkun vauvapotilaan isä oli kysynyt, että milloim hänellä hänellä jatkuu koulu, oli hän vastannut, että ei jatku koulu vähään Aikaan kun hänellä on laskettu aika kuukauden kuluttua. Se mies ei ollut huomannut hänen raskautta
Onnitellaankohan miehiäkin kaljamahasta yhtä auliisti ?
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on niin paljon lihavia että vähintään puolet Suomen naisista näyttää olevan raskaana.
Tätä minä ihmettelen. Ap
Oletko potentiaalinen isä, vai miksi asia sinua kiinnostaa?