Henkinen/emotionaalinen insesti
Onko muita kohtalotovereita? Luin tästä vasta vähän aikaa sitten ja tajusin olevani henkisen "insestin" uhri. Tässä siis vanhempi ei suhtaudu lapseen lapsenaan vaan kohdistaa häneen odotuksia ikäänkuin romanttisena kumppanina.
https://aitiydenihme.fi/kasvatus/mika-on-henkinen-insesti-oireyhtyma/
https://www.huonoaiti.fi/harjoitatko-tajuamattasi-tunneinsestia/
Esimerkiksi:
Vanhempi ja lapsi tekevät kaiken yhdessä. Vanhemmalla ei välttämättä ole juurikaan aikuisseuraa, ja lapsikin saattaa tuntea velvollisuudekseen olla ensisijaisesti vanhemman seuralainen ja vasta sitten tavata ystäviään.
Vanhempi käyttää itsestään ja lapsestaan me-muotoa jatkuvasti. Perhe ei muodostu vanhemman ja lapsen huolenpitosuhteesta vaan parista, jossa kumpikaan ei ole oikeasti aikuinen.
Vanhempi nojautuu lapseen ja vanhemman koko elämä sosiaalisia suhteita myöten pyörii lapsen ympärillä.
Lasta viedään tilanteisiin, jotka eivät sovellu lapsille, kuten aikuisten juhliin.
Lapselle uskoudutaan asioista, jotka eivät hänelle kuulu.
Vanhempi on mustasukkainen lapsestaan, kontrolloiva ja ylisuojeleva.
Lapsi ei uskalla kapinoida.
Näitä kaikkia isäni on käyttänyt minuun ja vei minut esim "treffeille" lapsena. Ulos syömään tai baariin (silloin pääsi lapsetkin) ja avautui elämästään. Eron jälkeen kertoi jatkuvasti äitini ja hänen intiimielämästä ja äidin käytöksestä parisuhteessa vaikka sanoin etten halua kuulla. Ainoa vaihtoehto oli katkaista välit kokonaan. Isäni myös jo pienestä pitäen vitsaili seksuaalissävytteisesti ja puhui rivoja.
En ollut tajunnut että tällaistakin on olemassa. Tämä tuli mieleen tuosta ketjusta että isää ja tytärtä luullaan pariksi. Minun isäni vitsaili asiasta jatkuvasti meidän ollessa jossain yhdessä, että katso miten nuo muut miehet katsovat kateellisena kun minulla on noin nuori kumppani. Olin 12.
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, ilmeisesti vanhemmat eivät voi tehdä mitään oikein, kun sekin on väärin että haluaa viettää aikaa lapsensa kanssa. Jo on aikoihin eletty.
ap siteeraa mm huonoäiti blogistia, kannattaa jättää väliin nämä "omat kokemukset" -kirjoitukset. Sepitettä.
AP on varmaan Trumppifani, sehän puhuu tyttärestään seksuaalissävytteisesti, että hän haluaisi liikkua tyttärensä kanssa, niin että muut luulisivat heidän olevan pari.
Tämä aloitus on ns. predictive programmingia, eli normalisoidaan taas jotain epänormaalia. Maailmalla leviää kuvia isistä, jotka suutelevat tyttäriään suulle, mm. David Beckham. Ja yksi malli (Thiegl?) on suihkussa poikansa kanssa ilotytökse puettuna. Aloitus kuuluu tähän samaan sarjaan.
Tervehenkiset ihmiset eivät tällaisia kuvittele.