Mitä pitää vastata kysymykseen "mitä kuuluu"

Ei kurjuutta kummempaa

Yleensä vain ääniä.

Opi englantia:

Mitä kuuluu? = What moonbone?

Vierailija kirjoitti:

"No selvittelen tässä mielessäni vuosikymmenten rikoksia, joissa kohteena ollut. Entäs itsellesi. "

Ja jos henkilöllä olisi pokkaa vielä udella mitä rikoksia, latelisin ne lakipykälät mitä on rikottu kohdallani. Niitä on monta ja useat sieltä vakavammasta päästä. Sitten haluaisin nähdä kuuntelijan ilmeen. 

Joo joo, todennäköisesti ajattelisi, että siinä yks hullu, paitsi jos tietäisi joistain kohuista ja järjestelyistä ympärilläni järkyttyisi kun tajuaisi, että "Hetkinen tuo kaikki saattaa olla totta." 

Simpukoiden kohinaa, entä sulle?

Riippuu kuka kysyy. Itseltäni osoittaa luottamusta ja läheisyyttä jos uskallan sanoa rehellisesti miten asiat on.

inhoan tota kysymystä, koska koko elämä mennyt huonosti voiden. vastaan nykyään ,ihan tavallista kuuluu tai tavallista arkea. niin on sopivan ympäripyöreä vastaus.

Aikanaan kun kysyi yhdeltä työkaverilta "mitä kuulu" hän aloitti aina noin 10-15 minuutin monologin mitä hänelle kuuluu.

Suurin osa vastaajista viestitti, ettei halua minkäänlaista keskustelua kysyjän kanssa. Osa haistatteli, osa hukkui muuten negatiivisuuteen,  vähättelyyn, omiin ongelmiin.

Vinkukaa sitten yksinäisyyttänne palstalla, keskusteluun teistä ei ole.

Ei kovin hääviä mutta kun tapasin sinut niin alkoi heti hymyilyttään. Lähekkö kahaville ?

Kuvailen senhetkisen äänimaiseman. t:autisti

Kuulumisten kysymisen pointtina ei ole niinkään kysyä kuulumisia, vaan luoda yhteyttä toiseen aloittamalla keskustelu. Vastauksen ensimmäiset sanat voivat olla yhtä merkityksettömiä kuin kysymyskin, ja keskiössä ovat enemmänkin äänenpaino ja kehonkieli. "Mitä kuuluu" on enemmänkin kutsumispyyntö kanssakäyntiin, kuin kysymys siitä, mitä kuuluu.

Varsinaisesti kysymykseen voi vastata ensiksi jollakin latteudella, joka ei sisällöllisesti kerro mitään  "ihan hyvää", "eipä tässä", ja niin edelleen. Tämän jälkeen taitava keskustelija paljastaa jotain arkista itsestään ja elämästään. Helpointa ja luontevinta on kertoa jotain, mitä on tehnyt lähimenneisyydessä ja/tai mitä aikoo tehdä lähitulevaisuudessa. Turvallinen vaihtoehto on myös todeta lopuksi jotain arkista, johon vastapuoli voi vastata myöntyvästi. Puolitutulle työkaverilleni voisin vastata esimerkiksi: "eipä tässä, kävin tuossa lähikaupassa juuri, on kyllä aika raikkaat pakkaset". Vastaus tekee keskustelunjatkamisesta toiselle osapuolelle erittäin helppoa, sillä ensimmäiset myötäilevät sanat syntyvät kuin itsestään. Hänelle on tarjottu myös kaksi mahdollista tarttumapintaa: lähikauppa ja pakkanen.

Seuraavaksi hän voi jatkaa esimerkiksi jostakin häntä koskettavasta pakkaseen liittyvästä asiasta, pukeutumisesta, auton hyytymisestä, mistä tahansa. Näin olemme kolmella puheenvuorolla löytäneet meitä yhdistävän asia, pakkasen, ja molemmat paljastaneet itsestämme jotakin. Samaan aikaan tapahtuu valtava määrä tiedostamatonta ja tiedostettua sanatonta viestintää äänenpainoilla ja kehonkielillä, jotka totuttavat meitä toisiimme. Näin seuraavalla kerralla kohtaamisemme on vähemmän kiusallinen, keskustelunlaadusta riippuen ehkä jopa miellyttävä. Puhuttavien asioiden ei tarvitse olla merkityksellisiä taikka mielenkiintoista, vaan niiden tarkoituksena on osoittaa avoimuutta keskustelulle, tarjota tarttumapintaa toiselle, ja paljastaa asteittain, mistä sinussa on kyse.

Kysymystä "mitä kuuluu" ei kannata koskaan vähätellä, kaikessa turhuudessaan se on kriittinen ensiaskel. Jos haluat luoda yhteyttä muihin ihmisiin, on virhe vastata vain "ihan hyvää", sillä se asettaa keskustelunavaajan lähtöruutuun. Hänen on keksittävä uusi kysymys, eikä hänellä ole varmuutta, haluatko osallistua. "Ihan hyvää, entä sulle?" on sen sijaan hieman parempi, sillä se osoittaa vastavuoroisuutta, mutta antaa kuitenkin vastuun keskustelun varsinaisesta sisällöstä takaisin keskustelunavaajalle.

Keskustelu on ennen kaikkea taitolaji, jossa parhaimmassa tapauksessa molemmat osapuolet ovat taidokkaita ja halukkaita yhteisen päämäärän puolesta, yhteyden luomiseksi. Se ei ole millään lailla helppoa, ja vaatii jatkuvaa harjoitusta, mutta aina sen arvoista.

- Sosiaalinen introvertti

"Kiitos kysymästä, entä itsellesi?"

- Tyhjänpäiväistä amerikkahenkistä small talkia ei tarvitse apinoida suomeksi edes väittämällä lyhyesti kaiken menevän hienosti, jos siltä ei oikeasti tunnu. Ja vaikka tuntuisi, se ei kiinnosta kysyjää. Näin ollen "kiitos kysymästä" on täysin asianmukainen kohtelias ja pelkkänä kohteliaisuutena esitetty vastaus pelkkänä kohteliaisuutena esitettyyn kysymykseen.

Nuorukaisen kuolla kuuluu.

Jos Amerikassa tai Britanniassa kysytään how are you ja vastataan I'm fine, thanks, niin kuuluuko sano myös "and you?" Miten on? 

Vierailija kirjoitti:

Jos Amerikassa tai Britanniassa kysytään how are you ja vastataan I'm fine, thanks, niin kuuluuko sano myös "and you?" Miten on? 

Pari kertaa olen kysyjälle vastannut: Do you really want to know? Aika nopeasti ovat hävinneet kyselemästä joutavia.

Kysyjästä riippuen joko a) kiitos hyvää tai b) ei kuulu sinulle.

Jos on kysyjän kanssa hyvissä väleissä, niin voinee myös vapautua kaavamaisuuksien kahleista ja vastata mitä mieleen juolahtaa. Lurauttaa vaikka pätkän ukkonooaa.

Omasta puolestani vältän tilaisuuksia, joissa "pitää" käyttäytyä jonkin sääntökirjan mukaan.

Riippuu siitä kuka kysyy ja missä tilanteessa. Perus kohteliaisuudesta kysyttynä vastaus on: Hyvää kuuluu. Kiitos. Entä sinulle? Tai yleiskuulumisia. Läheisemmille ja intiimimmässä tilanteessa kuulumiset syvällisemmin. 

Riippuu kysyjästä. Vieraammalle tai ei niin läheiselle kaverille jotain ympäripyöreää tyyliin "ei kummempaa, mitä itsellesi". Läheiselle ystävälle voi vastata suoremmin vaikka "ollut vähän rankkaa viime aikoina", mutta tässäkin muistaa ettei kaada liikaa kerralla vaan antaa tilanteessa syntyvän keskustelun viedä eteenpäin ja muistaa kysyä myös sen toisen kuulumisia ("mut tää riittää nyt tästä, mitä sulle kuuluu").