THL: Näin moni suomalainen on lihava - Ongelmat ovat räjähtämässä käsiin
Lähes puolet suomalaisista ovat keskivartalolihavia. Tutkimuksen johtaja vaatii yhteiskunnallisia toimia lihavuuden torjumiseksi.
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/dd22d803-8418-404b-ab40-08da7…
Kommentit (189)
Ja jokaviikko iltalehdissä uus "asiantuntija" kertomassa että ei se johdu syömisestä vaan jostain muusta tietenki.
Ei pidä unohtaa, että ruoan hinta kallistui vuosi sitten ihan järkyttävästi yleismaailmallisen tilanteen vuoksi. Itsekin söin vielä edellisvuonna todella terveellisesti kalaa, lihaa ja kasviksia. Hinnan nousun vuoksi jouduin pienentämään proteiinin osuutta ja päädyin laittamaan lautaselleni suhteessa enemmän perunaa, pastaa ja riisiä sekä välipaloiksi leipää. Kylläisyyden tunteeni säätely meni varmaan sekaisin. Hiilihydraatit sitovat elimistöön nestettä enemmän kuin proteiinit ja rasvat. Lisäksi sairastuin ja joudun syömään lääkkeitä, jotka lisäävät ruokahalua. Joten kaikki ei ole pelkästään yksilötason syytä. On tarkasteltava koko elintarviketeollisuuden tilannetta suhteessa kuluttajaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut sellaisen jännän jutun, että suomalaisten suosikkitalviharrastukset näillä hurjilla pakkasilla ovat moottorikelkalla ja mopolla(!) ajelu. Tuolla oli joku painanut tukkiteitä mopolla tai jollakin isommalla pyörällä. Jotenkin huvittaa ajatus paksusta äijästä pikkumopolla, jossa nastarenkaat. Täälläkin on -25:n ja -20:n välillä ollut pakkanen nyt viikon, ja tuolla ne huristelevat vain vehkeillään. Luulisi siinä kylmän iskevän, kun ei tarvitse mitään tehdä. Tai sitten istuminen ja kahvan puristaminen riittää nostamaan sykettä paksuilla finskeillä. Itsekin pyöräilen parin tunnin lenkin, kunhan ei mennä -15:ttä kylmempään, mutta siinä kroppa pitää itseään lämpimänä. Mikä hinku noilla on lähteä ajelulle juuri nyt näillä hurjimmilla pakkasilla? Ei tuolla liikenettä näkynyt, kun kelit olivat nollan ja -10:n välillä.
Varmaan siksi ajelevat nyt, että olisi mahdollisimman vähän muita liikkujia, sillä pitäisi olla käsittääkseni aina maanomistajan lupakin, kun ajelee tukkiteilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Sä et nyt taida lainkaan ymmärtää, miten ihmisen aineenvaihdunta ja ruokahalun säätely toimii. Tuo kyseinen lääke aiheuttaa niin älyttömän himon ruokaan, että äärettömän harva ihminen sitä kykenee vastustamaan. Lääke aiheuttaa myös sen, ettei tule kylläiseksi.
Vastaavasti ozempikin kaltainen hittilääke säätelee nimenomaan ruokahalua hormonien kautta, ettei ihmisen tee mieli syödä kuin vähän. Vastaavasti tämän lääkkeen kanssa on liki mahdotonta syödä pientä määrää enempää.
Aikamoinen fakiiri täytyy olla, että pystyy tahdonvoimalla vaikuttamaan hormoneihin.
Mitenkäs laihduttaminen? Eikö sekin ole tahdonvoimasta kiinni ja siitä, että pystyy esim. mennä nukkumaan nälkäisenä? Sinun ei kuitenkaan ole pakko syödä, vaikka lääke valheellisen viestin päähäsi lähettää.
Tiputan painon BMI 30 alle, niin saan vatsan ja näkyvän rasvan pois - en tiedä miten BMI 25 alle edes olisi mahdollista päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä se haja-asutus teettää. Mihinkään ei kävellä vaan aina kuljetaan autolla. Suomen suurimmissa kaupungeissa lihavien määrä on selvästi pienempi kuin maaseudulla. Maaseudun tekohengittäminen pitäisi lopettaa. Vain ruoantuottajia pitää tukea, huvikseen syrjässä ja autosta riippuvaisena elävät voisivat maksaa itse läskinsä.
Sitä se kaupunkilaisuus teettää. Woltitetaan yötä päivää mättöä suoraan ovelle, itse ei viitsitä poistua edes kauppaan.
Öö, mutta missä ne lihavat siis ovat? Ajatella, että ihmisillä on paino kurissa tästäkin huolimatta? Ihmiset tilaavat woltilla, koska eivät ehdi käydä lounaalla saati sitten tehdä ruokaa työnpäivän ohella. Maaseudulla ihmisillä ei ole mihinkään kiire, kaikista vähiten lenkille.
Asun kaupungissa ja kyllä täällä vaan on lihavia ihmisiä ja paljon. Ei taida maaseudun ja kaupunkien väliin olla kovin suurta eroa lihavuuden suhteen kuitenkaan. En myöskään tunnista tällaista ilmiötä, ettei kaupunkilainen ehtisi käydä kaupassa ja tehdä ruokaa. Sitä voi tehdä parille päivälle kerrallaan ettei ihan joka päivä tarvitse kokata.
Katsoin eilen areenasta sinkut paljaana ja olin järkyttynyt, kuudesta nuoresta naisesta neljä oli todella ylipainoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuinka moni syö mielialalääkeitä, jotka lihottaa
Sanopa yksikin lääke joka per se lihottaa. Jotkin psykoosilääkkeet voivat kerätä nestettä, mutta aineenvaihduntaan ei oikein mikään lääke vaikuta.
Mirtazapin. Hyvin yleisesti määrätty lääke nukahtamisvaikeuksiin ja mielialaan. Tätä määrätään joskus myös alipainoisille, jotta saisivat massaa luiden ympärille.
t. eri
Niin se voi lisätä ruokahalua, mutta ei itsessään lihota. Kyse on ihmisen ihan omasta toiminasta, eikä siitä että lääke itsessään lihottaisi.
Jos se lisää ruokahalua, lisää se silloin myös lihomista. Jos olisi helppoa taistella ruokahaluaan vastaan, ei olisi lihavia. Minua aina hämmästyttää , miten tämä asia voi olla niin vaikea käsittää.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä unohtaa, että ruoan hinta kallistui vuosi sitten ihan järkyttävästi yleismaailmallisen tilanteen vuoksi. Itsekin söin vielä edellisvuonna todella terveellisesti kalaa, lihaa ja kasviksia. Hinnan nousun vuoksi jouduin pienentämään proteiinin osuutta ja päädyin laittamaan lautaselleni suhteessa enemmän perunaa, pastaa ja riisiä sekä välipaloiksi leipää. Kylläisyyden tunteeni säätely meni varmaan sekaisin. Hiilihydraatit sitovat elimistöön nestettä enemmän kuin proteiinit ja rasvat. Lisäksi sairastuin ja joudun syömään lääkkeitä, jotka lisäävät ruokahalua. Joten kaikki ei ole pelkästään yksilötason syytä. On tarkasteltava koko elintarviketeollisuuden tilannetta suhteessa kuluttajaan.
Proteiinia on myös esimerkiksi pavuissa, herneissä ja linsseissä.
Silmämääräisesti katsottuna uskoisin yli puolen olevan lihavia. Keski-ikäisistä varmaan 3/4 on lihavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuinka moni syö mielialalääkeitä, jotka lihottaa
Sanopa yksikin lääke joka per se lihottaa. Jotkin psykoosilääkkeet voivat kerätä nestettä, mutta aineenvaihduntaan ei oikein mikään lääke vaikuta.
Mirtazapin. Hyvin yleisesti määrätty lääke nukahtamisvaikeuksiin ja mielialaan. Tätä määrätään joskus myös alipainoisille, jotta saisivat massaa luiden ympärille.
t. eri
Niin se voi lisätä ruokahalua, mutta ei itsessään lihota. Kyse on ihmisen ihan omasta toiminasta, eikä siitä että lääke itsessään lihottaisi.
Jos se lisää ruokahalua, lisää se silloin myös lihomista. Jos olisi helppoa taistella ruokahaluaan vastaan, ei olisi lihavia. Minua aina hämmästyttää , miten tämä asia voi olla niin vaikea käsittää.
Eikö se ole enemmänkin kiinni siitä millä sen ruokahalun tyydyttää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkkä keskivartalolihavuus ei vielä tee sairaaksi. Pitää mitata myös veriarvot jne.
Minulla keskivartalo"lihavuutta" tekee endo ja IBS. Kun niiden kanssa menee paremmin, minulla on ihan littana vatsa. Ei kaikki paksut ole läskejä.
Samoin tekee krooninen hiivatulehdus. Kun yltyy pahaksi, maha turpoaa useaksi kuukaudeksi montakymmentä senttiä, näyttää kuin olisi niellyt jalkapallon tai viimeisillään raskaana. Hiivalääkkeellä lopulta helpottaa jolloin vatsa on taas pitkään aivan littana.
Kävin tänään uimassa ja kaksi reilusti ylipainoista nuorta naista oli altaassa myös mikä suorastaan ilahdutti, edes joku yrittää kohti parempaa elämänlaatua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuinka moni syö mielialalääkeitä, jotka lihottaa
Sanopa yksikin lääke joka per se lihottaa. Jotkin psykoosilääkkeet voivat kerätä nestettä, mutta aineenvaihduntaan ei oikein mikään lääke vaikuta.
Mirtazapin. Hyvin yleisesti määrätty lääke nukahtamisvaikeuksiin ja mielialaan. Tätä määrätään joskus myös alipainoisille, jotta saisivat massaa luiden ympärille.
t. eri
Niin se voi lisätä ruokahalua, mutta ei itsessään lihota. Kyse on ihmisen ihan omasta toiminasta, eikä siitä että lääke itsessään lihottaisi.
Jos se lisää ruokahalua, lisää se silloin m
Millä tahansa lihoo, jos syö liikaa. Kun ruokahalu yltyy oikein kovaksi jonkun lääkkeen vaikutuksesta , ruokaa - terveellistäkin- syö helposti liikaa. Toivottavasti sinun ei tarvitse kokeilla tätä käytännössä kun et tunnu muuten uskovan . Vaikka toistan itseäni, niin sanon kuitenkin että jos laihduttaminen olisi helppoa, ei olisi lihavia.
Epäterveellistä ruokaa pyörittää iso business, jolla lonkerot ulottuvat politiikkaan globaalisti.
Tätä taistoa ei käydä yksilötasolla, vasn tulisi tulla ylhäältä päin. Mutta näin ei tule tapahtumaan.
En tiedä miksi mun kommentti poistettiin koska ei siinä kyllä ollut mitään kummallista. Kirjoitin, että minä hakeuduin lihavuusleikkaukseen vuosikausien lihomis-laihtumis -kierteen jälkeen ja lääkäri sanoi heti alussa että jo mun metabolinen oireyhtymä ja korkea verenpaine ovat riittävät perusteet leikkaukseen pääsemiseksi. No, kun olin käynyt sen enedieetti-jakson ja pudottanut vaadittavan määrän painostani, lääkäri nauroikin päin naamaa että ehei, et sä todellakaan leikkaukseen pääse, et sä sillä onnelliseksi tule.
Minusta se oli outo kommentti, koska mulla on ollut vuosia tosi pahoja alaselkäkipuja ylipainon takia, niin minä siis en hänen mielestään halua selkäkivuista eroon. Kun mulla on maha ihan järjettömän iso ja tottakai selkä on ihan notkolla, siitä alaselkäkipu jouhtuukin. No sittemmin pudotin painoa ozempicin avulla 20 kg, mutta koska paino alkoi heti nousta kun tuota lääkettä ei enää saanutkaan, niin selkäkivut alkoi taas.
Kysyin terveyskeskuslääkäriltä voisinko hakeutua uudestaan leikkausjonoon? Niin ei se käy, koska ei ensimmäiselläkään kerralla onnistunut. Miksi sitten jotkut leikataan jopa kahteen kertaan, kun ovat uudestaan lihoneet? Minä en saa ensimmäistäkään mahdollisuutta. Menisin yksityiselle mutta ei ole rahaa.
Ja maha, se on iso vaikka aiemmin pudotin 20 kg niin oli ja pysyi. Sellanen tynnyrimaha oikein. Masentaa.
No itse olen hoikka, ei ole mun ongelma
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä unohtaa, että ruoan hinta kallistui vuosi sitten ihan järkyttävästi yleismaailmallisen tilanteen vuoksi. Itsekin söin vielä edellisvuonna todella terveellisesti kalaa, lihaa ja kasviksia. Hinnan nousun vuoksi jouduin pienentämään proteiinin osuutta ja päädyin laittamaan lautaselleni suhteessa enemmän perunaa, pastaa ja riisiä sekä välipaloiksi leipää. Kylläisyyden tunteeni säätely meni varmaan sekaisin. Hiilihydraatit sitovat elimistöön nestettä enemmän kuin proteiinit ja rasvat. Lisäksi sairastuin ja joudun syömään lääkkeitä, jotka lisäävät ruokahalua. Joten kaikki ei ole pelkästään yksilötason syytä. On tarkasteltava koko elintarviketeollisuuden tilannetta suhteessa kuluttajaan.
Ruon kallistuminen on paska tekosyy lihomiseen. Siis loogisesti ajatellen ruoan kallistuminen pistää ihmiset ostamaan vähemmän ruokaa, jolloin he syövät vähemmän ja laihtuvat.
Itsekin olen nelikymppisenä kymmenen kiloa painavampi kuin kolmekymppisenä. Hitaasti, mutta varmasti ovat kilot kertyneet. Nyt BMI 26, eli ylipainoisissa jo minäkin. Entinen urheilija. Herkuttelen harvoin, mitta hyvän ruoan merkitys on kasvanut iän myötä. Käymme myös useammin ulkona syömässä. Elämä pyörii siis nykyään ruoan ympärillä. Näemme ystäviä brunssin tai illallisen merkeissä. Näin ne kilot kertyvät varkain.
59% kansasta on ylipainoisia (BMI yli 25) ja kolmannes lihavia (BMI yli 30).