Miten te muutte annatte anteeksi itsellenne menneisyydessä tekemänne virheet?

Keskity siihen mitä olet oppinut virheistäsi.

Tajuamalla ettei se märehtiminen AUTA mitään. Keskity niihin asioihin joihin voit vaikuttaa äläkä toista samoja virheitä.

Elämä ei ole helppoa mutta se oppimista. Jo kävelemään oppiminen vei aikanaan paljon aikaa yrityksen ja erehdyksen kautta. Kolhuiltakaan ei vältytty. Nyt kävelet hyvin, etkä edes ajattele asiaa. Älä siis ajattele liikaa asioita vaan ota oppi niistä ja jatka kohti seuraavia haasteita.

Joa olet loukannut joitakin ihmisiä, niin tunnusta heille ja sano olevasi pahoillasi. Näin asia helpottuu omalla kohdallasikin.  Jos olet ottanut toisen omaa, palauta se tai korvaa, jos et voi palauttaa. On tietysti asioita, joita et voi mitenkään korvata. Tunnusta Jeesukselle rikkomuksesi ja pyydä anteeksi.  Tee myös parannus eli lopeta pahan tekeminen.

Otampa tähän yhden nykyään yleisen asian. Iso kirja sanoo, että ei jää rankaisematta kukaan joka avion rikkoo. Käänny näissäkin asioissa Jumalan anteeksiannon puoleen.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tekevät virheitä. Todelliset voittajat nousevat niistä, ottavat opiksi eivätkä jää vellomaan ajatustensa vangeiksi.

Jos todelliset voittajat vellovat positiivisissa kokemuksissa, heissä on erittäin paljon riippuvaisuutta. 

Voi kyllä niitä on kaikenlaista töppäystä tullut tehtyä. Ja oikein sävähdyttää, kun yhtäkkiä muistaa. Häpeähän se on se kamalin tunne.

Sen hyväksyminen. Luultavasti sitä töppäisi ihan samalla tavalla, kun ei ollut elämänkokemusta rikä itsesuojeluvaistoa.

Meil on elämässä kaks päivää joille ei voida mitään. Eilinen, koska se on jo eletty. Huomisesta emme tiedä.

Onko sulle mitään hyötyä siitä,että mietit mennyttä?

En koe että kyse on anteeksi annosta vaan omista virheistä pitää oppia eikä toistaa sitä. Sevon sitä kasvamista ja kehittymistä

Jos oot tehnut muille pahaa niin selvität asiat ja pyydät antedksi. Jos kyse mokista, jotka haittaa vain sua niin jossittelu on turhaa.

Suosittelen esim Maria Nordinin kirjaa.

Anteeksiannosta ja hyväksymisestä en tiedä, mutta olen hyväksynyt niin itseni kuin muiden osalta sen, että asiat menivät niin kuin menivät, ja pystyn suurimman osan aikaa elämään sen kanssa. Välillä tuntuu, että masennus auttoi hyväksymistyössä jopa enemmän kuin terapia, koska lakkasin silloin välittämästä aivan kaikesta turhasta ja varsinkin sellaisesta, johon en pysty vaikuttamaan. Ptsd tekee toki välillä temppujaan, ja silloin on riski lähteä tietyille urille, kun herää monta yötä moneen kertaan toinen toistaan pahempiin painajaisiin ja on tuon seurauksena väsynyt, mutta tiedän, että se ei johda mihinkään ja että se vain väsyttää enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Juljus kirjoitti:

Mä en osaa antaa anteeksi itselleni. On paljon ihmisiä joita en yksinkertaisesti kehtaa tavata. Ja paljon mokia joita ei pysty unohtamaan vaikka kuinka haluaisi.

Sun kannattaisi käydä juttelemassa nuo psyyken solmut auki.

Sinulla on niin korkea moraali ja itsekuri ja syyllisyyden tunto.

Ne tulee paljolti luonteesta ja kokemuksistasi lapsuudessa ja nuoruudessa. Tunnistan saman.

Itse olen käynyt juttelemassa. Tiedostan, että olen itse itselleni ihan liian ankara. 

Eikä sun unohtaa. Sä vaan alat ymmärtää itseäsi paremmin. 

Hae apua.

Ole itse itsellesi armollinen.

Voi kuule, eioo niin pieniä juttuja että puhumalla selviäis. Tehtyä kun ei saa tekemättömäksi. Niiden tekojen kanssa pitää nyt vaan elää...

Menneisyys(ja tulevaisuus)on mielikuvitusta.Ne ei ole oikeasti olemassa nyt.

Kaikki mokaa. Olen itse harmitellut mm. sitä miten tuli otettua opintolainaa ja käytettyä se reissaamiseen yms. ei-välttämättömään. Tuli kavereiden kanssa illanvietossa puhetta siitä, miten kukakin oli rahansa silloin käyttänyt ja reissaamiseen ja ryyppäämiseen se muillakin oli mennyt. 😄 Ja ollaan kaikki nyt onneksi ihan ok-työpaikoissa niin pikkuhiljaa tulee maksettua pois.

Minä.

en ikinä mokaa.

Jumalat.

voi antaa anteeksi.

Minä..

ikinä en.

         elän ihmisiksi mennyt on mennyttä

Välillä tulvii mieleen häpeällisiä muistoja. Sitten sanon itselleni, että se ei ollut minun syyni. Olisin tarvinnut enemmän tukea. 

En kuitenkaan voi välttyä tunteelta, että haluaisin itseni ja muistoni pyyhkiytyvän pois. Surullista. Elämästä pitäisi nauttia. 

Juljus kirjoitti:

Mä en osaa antaa anteeksi itselleni. On paljon ihmisiä joita en yksinkertaisesti kehtaa tavata. Ja paljon mokia joita ei pysty unohtamaan vaikka kuinka haluaisi.

Annan sinulle hyvin tärkeän neuvon, olen asiasta paljon lukenut ja sieltä löysin todella upean neuvon; Ole armollinen itsellesi ja anna anteeksi.