Täytän tänä vuonna 60

En ole masentunut, enkä menettänyt elämäniloani. Toki tuleva vanhuus mahdollisesti vajaamiehitetyssä loppusijoituslaitoksessa arveluttaa. Toivon, että saan sitä ennen vaikka sydänkohtauksen ns. suorilta jaloilta.

70-luvun alussa syntyneenä koen saaneeni parhaat palat vuosikymmenien kehityksestä. Ja onnekseni koko lapsuus ja nuoruus menivät ilman internetiä, somea ja suoratoistopalveluita. 

Nyt on nähtävissä jonkinlainen outo länsimaisen yhteiskunnan taantuminen asenteissa ja politiikassa. Kehityskin kyllä kehittyy, mutta en ole varma, onko suunta ihan oikea. Maapallon resurssit ovat edelleen rajalliset, ilmaston lämpeneminen etenee. Ajoittain tuntuu, että ihmiset oikeasti haluavat tehdä tästä pallosta asuinkelvottoman, vaikkei meillä oikeasti edes ole mitään muuta paikkaa, jonne voisimme mennä.

Tästä syystä olen iloinen siitä, että olen elänyt elämäni juuri silloin kuin olen elänyt, ja ehdin todennäköisesti pahimman alta pois, ennen kun kaikki eskaloituu täydelliseksi katastrofiksi.

Toki jokainen voi elää omassa kuplassaan täysin tyytyväisenä pohtimatta syvällisemmin sitä, mihin tämä maailma on tällä vauhdilla menossa. 

Vierailija kirjoitti:

No ei nyt 60- vuotiaana kannata ruveta marisijaksi ja kärsimyksiä odottamaan. Silloin alkoi ihana aika. Lapset saatu maailmalle, talous parhaimmillaan, aikaa tehdä mieluisia asioita, työssäkin viihdyttiin 68-vuotiaiksi ja sen jälkeen vielä pyydettäessä, jos oma aikataulu salli sen. Paljon matkustelua, mökkeilyä, liikkumista. Kiitollinen kaikista 58 vuodesta yhdessä puolison kanssa. Nyt yksin 85v, mutta taas lähden Puerto de la Cruziin pariksi kuukaudeksi, tulin välillä jouluksi Suomen pakkasiin. Huomisesta ei tiedä, mutta tänään levitän ruokapöytäni 12 hengelle. 

Terve Reino - nice try 😂

Huomasin tämän maailman järjettömyyden jo 70-luvulla. Kyllä sodan uhka oli silloin paljon läheisempi kuin nyt EU:n ja Naton aikana. Päätin jäädä lapsettomaksi jo kansakouluiässä. Haaveilin yliopisto-opinnoista ja ulkomaille muutosta, mutta olin köyhästä perheestä ja töitä piti alkaa tekemään koulun ohella jo nuorena. Työelämässä olen ollut yhtäjaksoisesti v. 1974.

Suomettuminen näyttää nykyvalossa nololta mutta oli välttämätöntä. Jos esim. Ylen uutisissa olisi esitetty kritiikkiä Venäjää kohtaan, olisivat tankit vyöryneet tänne saman tien. Tästä puhuttiin  kotonakin. Sodan traumatisoivat vanhempani pitivät aina verhoja kiinni varmuuden vuoksi. 

Vaikka rautaesirippu laskeutui, niin ei maailma kyllä paremmaksi muuttunut. hmettelin ystävieni lisääntymisintoa varsinkin laman aikana. Tiesin etteivät työmarkkinat palaa enää entiselleen ja tiesin senkn, että Venäjä on edelleen arvaamaton. Sitten vielä 90-luvulla alettiin puhua kasvihuoneilmiöstä.

N65

Vierailija kirjoitti:

No ei nyt 60- vuotiaana kannata ruveta marisijaksi ja kärsimyksiä odottamaan. Silloin alkoi ihana aika. Lapset saatu maailmalle, talous parhaimmillaan, aikaa tehdä mieluisia asioita, työssäkin viihdyttiin 68-vuotiaiksi ja sen jälkeen vielä pyydettäessä, jos oma aikataulu salli sen. Paljon matkustelua, mökkeilyä, liikkumista. Kiitollinen kaikista 58 vuodesta yhdessä puolison kanssa. Nyt yksin 85v, mutta taas lähden Puerto de la Cruziin pariksi kuukaudeksi, tulin välillä jouluksi Suomen pakkasiin. Huomisesta ei tiedä, mutta tänään levitän ruokapöytäni 12 hengelle. 

Himmu ja mummu blogisti on jo 90v ja oli taas siellä Puertossa yksin. Vuosittain on sanonut, että jos yhden kerran vielä rakkaaseen Puertoon, mutta aina vain on tullut uusi vuosi. On ajanut autoakin tähän asti. Ihana mummeli ja koirakaveri.

Find death before death finds you