Mitä ajattelette, kun katsotte taivaalla tähtiä?

Kaipaan kotiini tähdissä.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että noita samoja tähtiä ovat katselleet ihmiset jo aikojen alusta saakka. Ja sitä, miten pieniä ja mitättömiä me oikeasti olemmekaan täällä maailmankaikkeudessa. Ja yritän ymmärtää äärettömyyttä.

Komppaan tätä. Itsekkin olen koko ikäni ajatellut noin katsellessani tähtiä taivaalla. Eihän tähdillä sinänsä ihminen tee mitään, ne vaan ovat tuolla avaruudessa, olleet iät ja ajat, me tähtien ihailijat vaan vaihdumme. 

Paha tilannemuisto sävyttää tähtien katsomista.

En enää  entisellä auvoisella tavalla nauti taivaalle katsomisesta - ei tähtiä, ei kuutakaan.

Ei enää.

Paha muisto.

15 vuotta sitten muutimme kaupungista maalle ja heti ensikerralla pihaan ajaessa tähtitaivas lumosi täysin. Olen niin kiitollinen kun saamme asua maalla 🌠

Se tähti haisee paskalle kuten toivottajansakin. Pelkkä surkea paska.

Puolilöysä minuuttikyrpä. Olevinaan.

Välillä vähän pelottaa, kun ajattelee maapalloa jossain avaruudessa kellumassa ja universumin kokoa. Jumalan silmissä me olemme kuin pisara tai tomuhiukkanen.

Jes. 40:15, 17 Kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa... ovat niinkuin ei mitään Jumalan edessä, ne ovat hänelle kuin olematon ja tyhjä.

Jopa sillä tiedolla, mikä ihmisillä on universumista, on maapallo ja oma aurinkokuntamme todella pieni piste yhden galaksin reunalla.

Mietin onko kaikki kuolleet rakkaat siellä jossain, tähtinä taivaalla

Ja että onko Jumala olemassa tuolla jossain.

Ajattelen maailmankaikkeuden syntyä ja alkuräjähdystä. Sitä, miten me kaikki kiihtyvällä vauhdilla liikumme ulospäin. Ja että meillä on negatiivisen ajan lisäksi aika, joka voi kulkea kaikkiin suuntiin avaruudessa. Ja että miten me liitymme maailmankaikkeuteen.

Aineen häviämättömyyden lain ja teorian mukaan, joka ikinen sielu taaplaa täällä jossain. Haluaisin, että menehtyneet rakkaamme suojelisivat ja varjelisivat meitä täällä olijoita. Olen luvannut pojalleni, että jos se on mahdollista, niin suojelen häntä taivaasta käsin. 

 

Ja mikä osuus Jumalalla on täällä meudän mukanamme.

Ajattelen, minne avaruus päättyy, ja mitä sen takana sitten on? 

Jos ei se pääty mihinkään, missä me sitten ollaan? Kellutaan jossain aineessa?

Missä me oikeastaan olemme?  Olemmeko jotain viruksia jonkun mikroskoopissa? Tai kasvatetaanko meitä jonkun lampun ja sadettajan, jonkinlaisen "tähtikupolin" alla, jonka reiístä valo kajastaa....ja mitä on se valo, mitä sieltä kajastaa läpi? Mistä se tulee ja kuka/mikä siellä on valottamassa....?

Näitä lapsesta saakka ajatellut ja uskon, että se kuolemassa meille paljastetaan.

Olen nuorena tyttönä 1970-luvulla ostanut tähtikartaston, johon kirjoituskoneella kirjoitin aikataulun, milloin mitäkin karttaa kannattaa käyttää.

Minulle oli elämys, kun tajusin vuosien jälkeen, että sama aikataulu pitää edelleen paikkansa. Niin moni asia on muuttunut, mutta tähdet noudattavat aikataulua.

Huikea olo tulee.

Tietoisuus siitä, että minä, juuri Minä, nyt tässä, tämän elämäni kanssa, katselen maailmankaikkeutta, joka vähät välittää minusta ja elämästäni.

Ehkä joku tuolla jossain katselee takaisin...

Kokemusta voi verrata johonkin uskonnolliseen.

T: nimim. Assburger

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, minne avaruus päättyy, ja mitä sen takana sitten on? 

Jos ei se pääty mihinkään, missä me sitten ollaan? Kellutaan jossain aineessa?

Missä me oikeastaan olemme?  Olemmeko jotain viruksia jonkun mikroskoopissa? Tai kasvatetaanko meitä jonkun lampun ja sadettajan, jonkinlaisen "tähtikupolin" alla, jonka reiístä valo kajastaa....ja mitä on se valo, mitä sieltä kajastaa läpi? Mistä se tulee ja kuka/mikä siellä on valottamassa....?

Näitä lapsesta saakka ajatellut ja uskon, että se kuolemassa meille paljastetaan.

Sitä minäkin ihmettelen. Ja ajattelen että se äärettömyys on yliluonnollinen asia. Mutta - jos avaruuden "ääri tai reuna" ja sen olemattomuus on yliluonnollinen asia niin missä kohtaa matkatessa maapallolta poispäin luonnollinen muuttuu yliluonnolliseksi?

Ei voi olla sellaista kohtaa missä yliluonnollinen astuu kuvioon mukaan. Joten yliluonnollinen täytyy olla jokapuolella.

Vierailija kirjoitti:

15 vuotta sitten muutimme kaupungista maalle ja heti ensikerralla pihaan ajaessa tähtitaivas lumosi täysin. Olen niin kiitollinen kun saamme asua maalla 🌠

Tyttäreni oli 4. luokalla, hänen luokalleen tuli tyttö Etelä-Suomen pikkukaupungista. Hän ei ollut nähnyt tähtiä ikinä, ei ollut liikkunut taajaman valojen ulkopuolella pimeään aikaan.

Tyttö tuli meille yökylään ja pihallamme  jäi hämmästelemään tähtiä. Sattui vielä komea tähdenlento, tytön tajunta räjähti täysin. Myöhemmin illalla tulivat vielä revontulet, näytti, että lapselta happi loppuu...

T: nimim. Assburger

Moni maalla ikänsä asunut vähät välittää tähtitaivaasta ja tähdistä.  Pitää tähtien katselua typeränä ja turhana ja niistä kiinnostunutta lapsellisena.

Fiksumpaa on tarkkailla vaikka naapurin tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

T: nimim. Assburger

Tulee mieleeni leffa (Montrealin Jeesus) jossa kerrottiin" kuinka lyhyt ihmiskunnan aika täällä on. Se on kuin tähdenlento avaruuden historiassa ja kukaan ei muista meidän edes olleen täällä" En muista ihan sanatarkasti sitä repliikkiä siitä leffasta mutta jotenkin noin se meni. 

Vierailija kirjoitti:

Kun katselen tähtitaivasta, koen olevani osa jotain suurta ja selittämätöntä tarinaa. Tunnen kuuluvani joukkoon, tunnen olevani osa suurta tuntematonta ja lumoavaa kokonaisuutta. Tunnen, että vaikka roolini on pieni, se on silti merkityksellinen. Tunnen oloni etuoikeutetuksi kun saan olla täällä ja nähdä tähtitaivaan kauneuden. 

Tähtitaivaan kauneutta ja suuruutta katsoessa mielen valtaa myös jokin rauhallinen ja lempeä tunne siitä, että kaikki viisaus on läsnä siinä hetkessä. Tulemme tänne yksin ja lähdemme täältä yksin - elämää elämme kuitenkin yhdessä ja tähtiä katsellessa mielessä aina kirkastuu se, miten oman aikani haluan täällä käyttää. 

Kaunis kuvailusi, kiitos ja noin ajattelen miltei itsekkin.

Elämä ja elämän mysteerit, menneisyys, aika ja Einstein

Asun Helsingin keskustassa ja täällä näkyy tähtiä.

Paljon siinä tulee ajateltua niitä katsellessa.

Pienenä ajattelin että mun isä, joka kuoli kun olin 7, on siellä tähdissä, ja joskus juttelin tai moikkasin niitä tähtiä ajatellen että iskä kuulee.