Annetaanko muista 2-vuotiaista tällaista palautetta päiväkodissa? Nolottaa.

Mekin saatiin aikanaan negatiivista palautetta lapsesta. Loppujen lopuksi tulimme siihen tulokseen että lapsemme oli temperamenttinsa vuoksi vain silmätikku. Yritän kertoa tarinamme lyhyesti menemättä yksityiskohtiin. Kotona kaikki oli hyvin ja ei mitään ongelmia koko aikana.

Lapsi oli pph,lla 1,5-3,5 vuotiaaksi- kaikki ok ja aivan ihana ammattitaitoinen hoitaja. Myös lomajaksot päiväkodissa sujui hyvin.

3,5 vuotiaana siirtyi päiväkotiin. Aluksi kaikki hyvin mutta alkoi oireilla ja kiukutella, ei olisi halunnut sinne. Pajastui että ryhmässä oleva 5v nepsy lapsi kiusasi ja määräili. Tämä paljastui vasta kuukausien päästä isompien lasten kertoessa asiasta ja vaikeudet helpottivat.

Muuton ja kesäloman jälkeen meni uuteen päiväkotiin jossa kerroimme aiemmasta huonosta kokemuksesta. Päiväkotiryhmän 2 aikuista ottivat lapseni silmätikuksi ja kävimme keskusteluja jatkuvasti. Mukana oli jopa erityislastentaranopettaja, lastenpsykologi, pk- johtaja yms. Tekivät lasunkin ja halusivat välttämättä että lapsemme nepsymahdollisuus tutkitaan. No tutkittiin ja ainoa asia mikä selvisi, oli lapsen poikkeuksellinen älykkyys ikätasoon nähden- ei mitään mepsuyn viittaavaa. Kysyimme useassa palaverissa, että onko ryhmässä rauhattomia lapsia ja onko kaikille samat säännöt koska lapsi on edellisestä pk,sta johtuen erityisen herkkä sille jos joku saa toimia sillä tavalla miten hän ei saa. Pk vakuutteli että samat säännöt on, mutta selvisi että ryhmässä oli nepsy jolle oli omat säännöt ja meidän lapselle oli vaikka mitä eristämistä sun muuta. Kysyimme lastenpsykiatrilta voiko oireilu päiväkodissa johtua aiemmista kokemuksista ja hänen mukaansa kyllä. Vk- open mielestä ei ollut mahdollista, muutenkin meidän näkemykset tyrmättiin täysin. Tilanne meni niin pahaksi ettähe syyttivät lasta jostain joka oli tapahtunut meidän ollessamme viikon lomalla. Näidenvaka ihmisten mukaan lapsellamme ei ollut ryhmätyötaitoja eikä hän osannut huomioida muita. 

Lopulta tuli korona joka sulki päiväkodit. Lapsi ei kaivannut sinne kertaakaan. Kesälomalla hän meni eri  päiväkotiin ja koko aikana ei ilmemmyt ongelmia. Erityislastentarhan ope ehdotti että lapsemme siirretään isompien ryhmään. Siirron jälkeen ei ollut mitään ongelmia ja lapsemme sosiaalisia taitoja kehuttiin- hän oli vaka open mukaan koko ryhmän yhteishenkeä kannatteleva voima. Hän oli myös se joka ensimmäisenä otti sen pahimmanvihamiehensä- edellisestä ryhmästä tulleen nepsy raivoajan siipiensä suojaan.

Nykyään koulussa hän on etevä, ystävystyy helposti ja vaikka onkin voimakastahtoinen, hän on myös opettajien mukaan ryhmähenkeä kannatteleva josta kaikki pitävät.

Että kyllä se paska palaute saa tuntua pahalta ja vikaa ei tarvitse aina etsiä lapsesta tai vanhemmista. Voi johtua ihan epäreiluista hoitajistakin.

Ei kuulosta mitenkään erikoiselta. Varmaan iso osa varsinkin tuon ikäistä ei tottele ja tekee kaikkea luettelmaasi. Se että hoitajat ovat kiukkuisia sinulle kuulostaa erikoiselta.

Minun lapsella oli juurikin haastavampi vaihe kun löi muita lapsia ym. tuon ikäisenä, mutta ei siitäkään minulle valitettu mitenkään vaan kerrottiin että tämmöstä taas oli ja miten oltiin tilanteeseen puututtu. Ja asia lopulta selvisi ja lapsi lopetti sen käytöksen, meni siihen aika kauan.

Keskittyivät yleensä huonoista jutuista huolimatta aina enemmänkin kertomaan aina että mikä on mennyt hyvin, sellaisia positiivisia juttuja. Se kai on sitä nykyajan positiivista pedagogiikkaa, vahvuusvaris tai joku sellainen juttu, en muista nimeä :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne on ottaneet teidän lapsen silmätikuksi ja yrittää saada sille ongelmia, koska hän on saanut olla kotihoidossa kaksivuotiaaksi ja kotona vaikuttaa olevan kaikki hyvin. Siellä on varmasti ongelmalapsiakin, mutta niihin ei viitsi puuttua. Helpompaa on vainota kilttiä ja kunnollista perhettä. Törkeää laittaa eri pöytään syömään, se on kiusaamista.

Minä veikkaan myös tätä. Meidän rauhallinen eskaripoika joutui tällaisen kiusaamisen kohteeksi. Hoitajia v* tutti kun oli ollut 6v kotona ja osasi liikaa. Jatkuvaa negaa tuli.

6-vuotias kotoa tullut saatetaan kokea vaikeaksi myös siksi, että hän on tottunut kotona siihen, että asioista ja omista ajatuksista voi keskustella, ja aikuinen huomioi lapsen toiveita ja mieltymyksiä. Ei ole tottunut liikkumaan osana laumaa, ehkä eri aikataulujen mukaan.

Jostain syystä se koetaan helposti aikuisen kyseenalaistamisena ja tottelemattomuutena. Menee liikaa aikaa itsestäänselvyyksien selittämiseen hektisessä aikuisjohtoisessa ympäristössä.

Toivoisi että lapset pystyttäisiin huomioimaan vähän enemmän yksilöinä, ihmisinä jotka ei ole samaa massaa keskenään.

Uhmaiän kanssa on vain elettävä, luulisi päiväkotitätienkin sen ymmärtävän. Eräs tuttu lapsi sai niin kamalia uhmaikäisyyskohtauksia, että saattoi suutuspäissään jopa purra läheisiään. Kun joku ottaa nykyään asian puheeksi, hän tuumailee, ettei todellakaan halua muistella noita aikoja :D

Ammattitaitoinen ottaa pöytään mukaan myös lapsikaverin tai kavereita, sopivan määrän että pystyy hallitsemaan tilanteita pitäen samalla ruokailun mukavana tilanteena kaikille. 

Unohda ap nämä nepsy-kommentit. Lapsesi kuulostaa ihan tavalliselta uhmaikäiseltä. Nykyisin normaaliin kehitykseen kuuluvat haasteetkin koitetaan selittää diagnoosilla. Noin pienen kanssa en enää jauhaisi päiväkotiasioita kotona. 2v elää hetkessä ja tunteella. Rakkautta ja rajoja, hyvä siitä tulee. Itse kysyisin hakiessa, että mikä tänään sujui hyvin. Saisi ammattilainenkin miettiä eri kantilta.

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta mitenkään erikoiselta. Varmaan iso osa varsinkin tuon ikäistä ei tottele ja tekee kaikkea luettelmaasi. Se että hoitajat ovat kiukkuisia sinulle kuulostaa erikoiselta.

Minun lapsella oli juurikin haastavampi vaihe kun löi muita lapsia ym. tuon ikäisenä, mutta ei siitäkään minulle valitettu mitenkään vaan kerrottiin että tämmöstä taas oli ja miten oltiin tilanteeseen puututtu. Ja asia lopulta selvisi ja lapsi lopetti sen käytöksen, meni siihen aika kauan.

Keskittyivät yleensä huonoista jutuista huolimatta aina enemmänkin kertomaan aina että mikä on mennyt hyvin, sellaisia positiivisia juttuja. Se kai on sitä nykyajan positiivista pedagogiikkaa, vahvuusvaris tai joku sellainen juttu, en muista nimeä :D 

Niin ja mainitsen vielä, että pyrkivät aina siihen että lapsi ei sitä negatiivista palautetta kuulisi tolleen jälkikäteen enää. Jos lapsi oli siinä kuulolla, niin madalsivat ääntään tai kuiskasivat tai antoivat vaan merkitsevän katseen, että tänään oli sitä lyömistä, mut ei siitä sen enempää puhuttu vaan jatkettiin normaalilla äänellä miten on syöty ja kakattu ja tehty ja missä on onnistuttu. Ja mullekin neuvoivat että ei siitä huonosta käytöksestä kotona tarvi puhua. Negatiivinen käytös vahvistuu tuon ikäisellä jos siihen tilanteeseen palataan koko ajan vaikka tilanne oli ja meni jo.

Entä jos kysyt pk.n tädeiltä: onko tässä lapsessa mitään hyvää? Kehutteko te, jos hän toimii ja käyttäytyy hyvin, kiitättekö koskaan? 

Ilmeisesti te vanhemmat olette aika nuoria? Mikä on teudän ammatti, koulutustaso?

Näillä on merkitystä kun ottavat silmätikuksi. 

Siihen ei kannata vastata anteeksiipyynnöillä.

Ja 2 v.n muisti on lyhyt. Se on hetkessä. Hän ei muista kotona huomiseksi annettuja käytösohjeita. 

Päiväkodin tapahtumat pitäisi sen takia käsitellä päiväkodissa. 2 vuotiaan tasoisesti 

Ja kieltojen sijaan ja rajoittamisen, eristämisen sijaan pitäisi neuvoa ja opastaa miten toimia oikein. 

Lapsessasi ei ole mitään vikaa. Hoitajien asenteessa ja toiminnassq on

Töissä kerron aina vanhemmille jos on ollut ongelmia mutta samalla annan myös positiivista palautetta. Meidän kaikkien päivään (aikuisten ja lapsien) kuuluu hyviä ja huonoja hetkiä.

Jos ihminen saa työssä, koulussa ja päiväkodissa vain negatiivista palautetta, vaikuttaa se jaksamiseen ja tekee työssä olon, opiskelun ja päiväkodissa olon ahdistavaksi.

Ei lapsilta voi odottaa täydellistä käyttäytymistä, tunnetaidot  ovat vielä kehittymässä. Emmekä me aikuisinakaan osata aina käyttäytyä kunnolla!

Aina löytyy jotain positiivista sanottavaa lapsen päivästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia että noista asioista kerrotaan. Lapsen päivästä tulee kertoa REHELLISESTI eikä kaunistellen. Kysymys ei ole siitä että lapseen ollaan ärtyneitä. Jonkin verran tollaisia lapsia on mutta ei kovin paljon. Koulutettu henkilökunta myös tunnistaa hyvin esim alkavat persoonallisuushäiriöt ja osaa suositella teille hoitokontakteja jos niitä tarvitsette. Älä ota niin henkilökohtaisesti asioita.

Tähän on kommentoitava vakaopena, että ei taatusti ole opinnot sisältäneet kenelläkään persoonallisuushäiriöistä lapsuudessa yhtään mitään. Ei meillä opeilla, sosionomeilla tai varsinkaan hoitajilla ole sisältynyt parin vuoden kouluun näin pitkälle meneviä asioita. Edes adhd:tä, joka on huomattavasti helpommin tunnistettavissa, ei diagnosoida tai tutkita 2-vuotiaalla.

Ei diagnosoida mutta jos on oi

Olet tavallaan oikeilla jäljillä. Opiskelussa, sekä vakaopeilla että vakahoitajilla, käsitellään myös lapsen normaalia kehitystä, tunne-elämää ja ikätasoisia taitoja. Jos niissä herää huoli, asiat viedään eteenpäin arvioitavaksi onko huoli aiheellinen vai ei. Ei enempää sillä saralla.

Persoonallisuushäiriöiden varoitusmerkkejä kukaan ei edes mieti.  Poikkeamat keskimääräisessä käytöksessä/kehityksessä  huomioidaan varmasti kaikilla lapsilla koko päivän ajalta ja mietitään mistä johtuu, ihan siinä hetkessä, ruohonjuuritasolla. 

Jos lapsi on itkuinen, onko ikävä vanhempia, onko tulossa kipeäksi, onko nälkä, onko nukkunut huonosti. Jos lapsi vie leluja toisten kädestä tai satuttaa kaveria koko ajan, mietitään miksi, yritetään olla läheisyydessä ja auttaa, tukea kaverisuhteissa. Jos lapsi riehuu liikaa, ohjataan rauhallisempaan tekemiseen. Jos vastustaa aikuista tai on vihainen, aikuinen yrittää miettiä miksi ja toimii sen mukaan. Esimerkiksi kysyy, sanoittaa tilannetta, ottaa syliin, tekee jotain kivaa yhdessä, huomioi erityisesti onnistumiset. Opastaa tarkkailemaan muurahaisia ja kertoo niistä, parempaa tap pamisen tilalle. Jos on aikaa.

Persoonallisuushäiriöiden varoitusmerkkejä ei edes tarvitse miettiä etukäteen. Jos niitä olisi, niihin tulisi reagoida teoriassa ihan samalla tavalla kuin kaikkeen muuhunkin häiritsevään tai haitalliseen käytökseen.

Ennakoimalla tilanteita. Ohjaamalla oikeaan. Huomioimalla korostetusti hyvä. Tukemalla kaverisuhteita. Vähentämällä negatiivista palautetta. Hymyllä ja lämpimällä katseella. Ymmärryksellä. Tunteiden ja vireystilan huomioimisella ja sanoittamisella. Turvallisilla rajoilla ja johdonmukaisuudella. Muun muassa.

Persoonallisuushäiriöitä ei tarvitse miettiä, koska lapsen kehitys on vielä kesken. Lapsi reagoi joka tapauksessa käytöksellään, joka on ei-toivottua silloin kun joku asia on hänelle huonosti. Vaikka olisi orastava persoonallisuushäiriö, keinot hoitaa/muuttaa tilannetta olisivat täysin samat. Ne keinot ja toimintatavat ovat hyödyksi ihan kaikille lapsille, jotta heistä kasvaisi normaaleja tasapainoisia aikuisia.

Osasinko selventää asiaa ymmärrettävästi?

Eri

Kannattaa kuitata noi jutut vaan sanomalla "aha/okei/just" tai "sellaista se uhmaikäisen elämä on" ja antaa olla. Ei tavallista lapsen käytöstä tarvii sen enempää analysoida. 

Normaali uhmaikäinen. Vaatii päiväkodin väeltä ns.pelisilmää, ei jokaisesta uhma näyttämisestä tarvitse kotiin raportoida. Kannattaisi kaikesta "hankaluudesta" huolimatta opetella myönteinen tapa antaa palautetta lapsen hoitopäivästä. Ihan vain vinkiksi teille työntekijöille.

Paivakodissa lapsi oppii muilta lapsilta hyvan ja pahan. Kun koti pysyy stabiilina ja kaytostapoja opetetaan ja asioista jutellaan ollaan paremmalla puolella, mutta vanhempina me ei pystyta vaikuttamaan lopputulokseen 100% niin kauan kuin lapsi on osa yhteiskuntaa.

Kodin tavat kuitenkin nakyvat paikkarissa ja koulussa. 

Koska jannasti tatskatun ja tuomitun (ainakin kavallus) elamakoululaisen mamman lapsi on luokan hairikko. Johtavassa asemassa/ammattilaisten lapset kayttaytyvat ja osaavat kaytostavat.

Mutta 2 vuotias on vasta vauva :D ei kannata ottaa kovin raskaasti, jos tiedat itse etta teet oikein ja parhaasi :) lopputulos nakyy vasta teinivaiheen mentya ohi!

Ainakin lapsi on "kotiutunut" hyvin ja luottaa aikuisiin, kun käyttäytyy noin. Meillä lapset sai aina palautetta kuinka superkilttejä olivat eikä heistä ikinä uskoisi, että heillä mitään uhmaikää onkaan. Kiukku alkoi heti kun pk:sta lähdettiin ja olivat ihan mahdottomia kotona. Se kyllä sitten kääntyi toiseen äärilaitaan mitä teillä, eli saivat ujon ja hiljaisen "leiman". Ei siitä nyt sen enempää, mutta sinuna en olisi yhtään häpeissäni lapsen käytöksestä. Eniten miettisin tuota leimaamista ja sen vaikutuksia jatkossa. Ei pieniä lapsia saisi lokeroida noin, alkavat kyllä ymmärtää sen itsekin ja se vaikuttaa kehitykseen ja lapsen minäkuvaan. Henkilökunnan kanssa pitäisi keskustella myös, ja eteenkin, lapsen hyvistä puolista. Mitä kivaa ja hyvää oli päivässä? Ja lapsessa ylipäätään. Jos 2v on vaikea rauhoittua, tai mitä vaan noita tilanteita, niin kyllä ne pitäisi siinä hetkessä pystyä ratkaisemaan. Ei niistä kotona enää kannata lapsen kanssa käydä läpi. 

Vanhemmuutta ei tueta niin, että kerrotaan lapsesta vain negatiivisia asioita tai miten huonosti lapsi taas käyttäytyi. Päivissä tai päivässä on varmasti jotain hyvää kerrottavaakin. Ihan perus 2-vuotias. Samalla lailla käyttäytyi meillä Touhulan lastentarhantäti ja annoimme palautetta suoraan johtajalle. Käytös muuttui lasta kohtaan (ehkä), ainakin päiviin yhtäkkiä tulikin niitä positiivisia asioita joita muutkin kertoivat päivästä.

Jos hoitajalla on negatiivinen suhtautuminen lapseen jo etukäteen ja tiuskii ja käskyttää lasta kokoajan, jännä juttu että käyttäytyy juuri päinvastoin ja huonosti. 2-vuotias muutenkin käyttäytyy niin uhmaa tulee, normaali kehityskulku. Positiivisen kautta lapselle pitää kertoa mitä saa tehdä ja mitä ei, joskus huomioin kiinnittäminen johonkin muuhun auttaa kun se että hoetaan sitä ei-sanaa.

Meidän lapsen päiväkoti ajasta on jo kauan, hän on jo aikuinen, mutta muistan kuinka kuormittavaa vanhempana oli jatkuva negatiivinen palaute. Lapsi oli todella haastava, myöhemmin sai neurodiagnoosin. Kotona pärjättiin hänen ja nuorempien sisarusten kanssa, mutta päiväkodissa ei. Ajattelin samoin, että yrittäisivät monen henkilön voimin pärjätä sen puoli päivää, joka hän hoidossa oli. Vanhemmat eivät voi tehdä asialle mitään töissä ollessaan ja asioiden jauhaminen illalla ei tilannetta paranna. Jos mahdollista, vaihda päiväkotia, itsesi takia.

On ollut samanlaisia pieniä ja  tarvitsevat vielä paljon ihan normaalia syliin ottamista kun lapsi

Ärsyyntyy päiväkodissa kaikista ohjeista mitä saa, mitä ei...ja silittää nukahtamisessa jne.

On toiminut niissä pk ssa joissa olen  ollut viim. 4 vuotta töissä.  Ottaa syliin ja juttelee.

Päiväkodeissa töissä olleena voin sanoa että monasti ilmapiiri ei ole joustava lasten suhteen. Halutaan kaikki lapset samaan muottiin ja ollaan tietyllä tavalla mukavuudenhaluisia, mielellään ei saisi olla hankalia tilanteita lasten kanssa. Ei ymmäretä että jokainen on yksilö ja käytöksen takana voi olla vaikka mitä syitä joista ei olla tietoisia. Myös pieniltä lapsilta odotetaan kohtuuttomasti. Aikuiset itse eivät joskus osaa käyttäytyä mutta 2-3 vuotiaan oletetaan jo pystyvät hyvään itsehillintään. Ei ymmärretä että lapsen kasvu on prosessi ja että ei voi odottaa  kun.sanoo että lopeta tuo käytös, niin tapahtuisi ihme ja käytös kokonaan lakkaa. En ole koskaan nähnyt että se olisi toiminut. 

Ei kannata kauheasti vatvoa lapsen kanssa päiväkoti päivän negatiivisista tapahtumista ja ei tarvitse yhtään nolottaa tämä kaikki on aivan normaalia.

Meillä oli tuommoista. Yksi hoitaja valitti ja raportoi aivan kaikesta, vaikka lapsi joutui välillä ryhmässä toisen lapsen väkivallan kohteeksi, tätä toista lasta tuo hoitaja selkeästi lelli. Oma lapsi ei ole väkivaltainen mutta vilkas. Tilanne parani heti, kun seuraavana vuonna pääsi oikeasti ammatillisten hoitajien ryhmään. Toisesta lapsesta (eri päiväkodissa) en saanut asiatonta palautetta.

Minä ottaisin asian puheeksi päiväkodin aikuisten kanssa. Pyytäisin ihan palaveriaikaa ja kertoisin, että tuntuu kurjalta, kun lähes joka päivä hoitopäivän päätteeksi saat negatiivista palautetta lapsestasi ja että mielestäsi ne asiat, jotka päiväkodissa koetaan nyt ongelmana (2-vuotiaan höpöttely nukkarissa, lelun heittäminen maahan, sanoo aikuiselle "mee pois!") ovat ihan tavallisia 2-vuotiaan arkeen kuuluvia asioita, joihin aikuinen tietysti rauhallisesti puuttuu ja korjaa tekemistä. Mutta että haluaisit tietää, onko lapsen kanssa oikeasti nyt syytä huolestua jostakin asiasta, kun koko ajan tulee negatiivista palautetta? 

Joskus päiväkotien aikuiset eivät tajua, että jos hoitopäivästä raportoidaan kaikki pienetkin ikävät asiat, niin vanhemmille saattaa tulla todella ikävä olo ja vääräkin käsitys päivän kulusta. Ei meidän päiväkodissa aikuisille raportoida tuollaisia "höpötteli nukkarissa" tai "heitti lelun maahan" -asioita. Päivästä kerrotaan positiivisesti ja lapsista puhutaan positiivisesti. Sitten vasta kerrotaan ja keskustellaan niistä ikävistä asioista, jos on oikeasti ollut jotakin poikkeuksellista eli lapsi vaikka on ollut hyvin väsynyt ja sen takia kiukkuinen tai satuttanut toista lasta niin, että siihen on aikuinen joutunut puuttumaan. Eikä noistakaan asioista aikuisille vain kerrotan, vaan saatetaan esim. kysyä, onko kotona jotakin poikkeuksellista meneillään, kuinka kavereiden kanssa sujuu vapaa-ajalla tms. 

Päiväkotinne ei nyt kuulosta kovin ammattimaiselta ja kivalta paikalta näin toisen ammattilaisen korviin.

Toivoo lastentarhanope