Mitä tehdä, kun 17-vuotias poikamme on ajautumassa yhä progressiivisemman rock-musiikin pariin?

Kuunteli vielä pari vuotta sitten aivan tavallisia teinien suosimia artisteja, mutta muutos on tapahtunut äkkiä. Dream Theaterista kaikki alkoi, mutta bändit ja biisit alkoivat hiljalleen muuttua yhä eksentrisemmiksi ja kiinnostuksen kohteet siirtyivät Wigwamin, Kingston Wallin ym. kautta aina Emerson Lake and Palmeriin, King Crimsoniin ja jopa sellaisiin bändeihin, joista en koskaan ole kuullutkaan. Sävelkulut ovat näissä kappaleissa suorastaan abstrakteja ja kitarasoolot saattavat hirveimmillään kestää jopa 15 minuuttia. Hän soittaa bändissä koskettimia ja bändikavereille tuntuu käyneen samoin. Tuntuu, että tässä asiassakin porttiteoria on totisinta totta. Miten saisin pojan palaamaan takaisin normaalimman musiikin pariin ja kuuntelemaan esim. Portion boysia, Ibeä, Cledosta tms. normaaleita artisteja? Keinot on loppu ja itku tulee pojan puolesta.