Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen ollut 2,5 kuukautta kohta saikulla vakavan masennuksen vuoksi mutta tuntuu etten ole vieläkään työkuntoinen. Mitä teen?
28.12.2023 |
Vakava masennus vei taas mukanaan. Todella inhottavaa ja veemäistä. Haluaisin olla vain normaali mutta nyt piti ottaa lomaa taas pidemmän työputken jälkeen.
Jäin tosiaan saikulle. Se mikä on parempaan päin on se, että itsetuhoiset ajatukset ovat miltein kokonaan kadonneet. Kun jäi saikulle ajattelin lähes alituiseen elämäni päättämistä, se oli täysin vallannut mieleni. Nyt en enää mieti enkä halua oikeastaan kuolla mutta olen silti edelleen henkisesti ja fyysisesti todella uupunut.
Teen enemmän nyt asioita, olen ihmisiin yhteydessä. On haaveitakin oman elämän suhteen tullut. Olen jopa nauranut ihan sydämestäni (joka oli kaksi vuotta täysin kateissa) mutta nykyään jo osaan taas aidosti nauraa.
Silti olen edelleen heikkona. Väsyn helposti ja työelämässä suoriutuminen ei nyt vaikuta realistiselta mutta toisaalta talous sitä vaatisi. En kuitenkaan nyt tiedä mitä tekisin. Kahden viikon päästä pitäisi palata työelämään.
En tiedä yhtään mitä tekisin. Terapia kutsuisi. Jos en sinne pääse niin psykatri oli sitä mieltä, että saatan jäädä työkyvyttömäksi ilman apua. Mutta sekin vaatii sitä rahaa.
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Potilaani on konkreettisesti saanut sydänkohtauksen todella pahan uupumuksen seurauksena, fyysisesti ei ollut mitään vikaa. On myös muita rajujakin oireita, hengitysvaikeudet, rytmihäiriöt, voimakkaat maha tai selkäkivut, todella voimakkaat pääkivut jne.. älkää vähätelkö asiaa.
Minua nyt olisi kiinnostanut ne äkilliset romahdukset ja totaalistopit kesken työpäivän, mistä puhutaan näissä usein, mutta koskaan ei missään sanota mitä ne todellisuudessa ovat olleet.
Tuttava sai voimakkaan paniikkihäiriökohtauksen, jonka jälkeen joutui kuukausiksi sairaalaan osastolle.
Mutta ihan täysin varoittamatta ei tullut, vaan sinnitteli töissä ja kärsi kuukauden unettomuudesta. Olisi kannattanut mennä saikulle aiemmin.
Kiitos vastauksesta. Juuri tällaisista konkreettisista asioista ja kokemuksista on enemmän apua ja hyötyä muillekin kuin pelkistä ympäripyöreistä puheista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on pienet tulot niin eihän se Kelan maksaman psykoterapian omavastuu ole kuin joku 13e kerta. Eli jos käy kerran viikossa niin se tekee noin 50e kuussa. Oli mulla tohon varaa kun sain toimeentulotukea ja asumistukea. Ja ekan vuoden kävin kaks kertaa viikossa niin se teki noin 100e kuussa se omavastuuosuus oli siis ja kyllä rahat riitti ihan hyvin siihen vaikka elin tuilla pelkästään.
Niin. Tuo olisi kovin hyvä juttu. Minulle kyllä suositeltiin kaksi kertaa viikossa käyntiä tai kaksoistunti-menetelmää. Ehkå yhteiskunta voisi auttaa ja maksaa. Sitten jos toivun lupaan hoitotyössä sen korvata.
En osaa sanoa mikä minun oikeasti on. Miksi olen tällainen. On minulle traumoja ihan valtavasti. Päihdeperhe, seksuaalinen hyväksikäyttö, kodin mt-ongelmat, väkivalta jne. Olen ollut monessa liemessä lapsuudesta asti ja aikuisuuskaan ei ole ollut helppo.
Etsi Youtubesta kanavat Patrick Teahan ja Tim Fletcher. Näillä kanavilla on todella hyvää tietoa itsensä korjaamista varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Potilaani on konkreettisesti saanut sydänkohtauksen todella pahan uupumuksen seurauksena, fyysisesti ei ollut mitään vikaa. On myös muita rajujakin oireita, hengitysvaikeudet, rytmihäiriöt, voimakkaat maha tai selkäkivut, todella voimakkaat pääkivut jne.. älkää vähätelkö asiaa.
Minua nyt olisi kiinnostanut ne äkilliset romahdukset ja totaalistopit kesken työpäivän, mistä puhutaan näissä usein, mutta koskaan ei missään sanota mitä ne todellisuudessa ovat olleet.
Minusta kuulostaa siltä, että ne "kiinnostavat" sinua, jotta pääsisit väittelemään niistä tai vähättelemään niitä.
Omaa totaalistoppiani en ala tänne sen enempää kuvailla, mutta itse olin kaltaistesi ihmisten syyllistämä ja kuvittelin, että minun
Miksi sulla on noin sairas ja negatiivinen asenne muita kohtaan? Jos jo pelkkä kysymys aiheesta saa vetämään kilarit, niin olisiko peiliin katsomisen paikka?
Ja MISSÄ minä syyllistin sinua?! Näytä se kohta!!
Nyt, kun SINÄ lähdit tälle linjalle, niin vaan todellakin kuvitella, että sun työyhteisössä ei ole oikeasti mitään vikaa vaan se vika on sinussa itsessäsi... Kuten näemme haluat löytää vain syntipukkeja itsellesi, jotta voi kuvitella olevasi pyhä Maria.
Elävässä elämässä ei todellakaan ole mitään asenteita muita kohtaan, mutta tässä ketjussa on mielenterveysongelmista kärsivät leimattu yhteiskunnan loisiksi ja lusmuiksi. Että siltä pohjalta tähän vastailin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Potilaani on konkreettisesti saanut sydänkohtauksen todella pahan uupumuksen seurauksena, fyysisesti ei ollut mitään vikaa. On myös muita rajujakin oireita, hengitysvaikeudet, rytmihäiriöt, voimakkaat maha tai selkäkivut, todella voimakkaat pääkivut jne.. älkää vähätelkö asiaa.
Minua nyt olisi kiinnostanut ne äkilliset romahdukset ja totaalistopit kesken työpäivän, mistä puhutaan näissä usein, mutta koskaan ei missään sanota mitä ne todellisuudessa ovat olleet.
Minusta kuulostaa siltä, että ne "kiinnostavat" sinua, jotta pääsisit väittelemään niistä tai vähättelemään niitä.
Omaa totaalistoppiani en ala tänne sen enempää kuvailla, mutta itse olin kaltaistes
Elävässä elämässä ei todellakaan ole mitään asenteita muita kohtaan, mutta tässä ketjussa on mielenterveysongelmista kärsivät leimattu yhteiskunnan loisiksi ja lusmuiksi. Että siltä pohjalta tähän vastailin.
Edelleen kysyn sinulta: MISSÄ MINÄ olen sinua syyllistänyt tai haukkunut???
Ja kyllä niitä asenteita on ihan siellä elävässä elämässäkin, ei ne tyhjästä ole sinultakaan tälle palstalle ulostautuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapa ittes. Te masentuneet olette vastenmielisiä työnvieroksujia.
Olen tehnyt paljon elämässäni töitä. Ihan uupumukseen asti pitkiä päiviä ja olen todella vastuuntuntoinen. Omaksuin työmoraalin mutta valitettavasti en pystynyt parempaan vaikka olisin halunnut. Olisin niin paljon halunnut pysyä kunnossa ja tehdä töitä kuten silloin ennen sairastumista. Harmi että näin kävi, olen vihannut itseäni usein tämän kaiken takia.
-ap
Minä olen se kirjoittaja, joka mainitsi olleensa pitkällä sairauslomalla synntyksen jälkeisen masennuksen vuoksi. Siinä jossain vaiheessa sairauslomalla havahduin siihen, että työuupunuthan minäkin olin töistä äitiyslomalle jäädessä, vaikken sitä silloin työssä ollessa vielä hoksannut. Olin työpaikassa vastavalmistuneena, meitä oli seitsemän työntekijää ja minulta vasta-alkajana vaadittiin samaa tiivistä työtahtia kuin niiltä muilta, jotka olivat aloittaneet työn 20-30 vuotta aikaisemmin.
Siinä 2,5 vuoden kohdalla ruvettiin psykiatrialla ehdottelemaan mulle eläkkeelle jäämistä. Olin syönyt mielialalääkettä, joka ei auttanut lainkaan masennukseen ja siitä oli runsaasti haittavaikutuksiakin, mutta sitä ei jostain syystä suostuttu vaihtamaan. Ilmoitin, että en halua eläkkeelle, vaan haluan toipua ja palata töihin (olin hieman alle 40-vuotias) - vasta sitten alkoi tapahtua ja minut otettiin jotenkin tosissaan vihdosta viimein. Hoitopaikka vaihtui, hoitava psykiatri vaihtui, hän vaihtoi välittömästi lääkkeen toiseen, joka alkoi parissa viikossa vaikuttaa positiivisesti mielialaan. Puolen vuoden kuluttua palasin siihen samaan työpaikkaan, jossa pomo oli sillä välin vaihtunut ja meininki aivan toisenlainen. Niissä hommissa olen pärjännyt ilman sairauslomia mielenterveyssyistä jo lähes parinkymmenen vuoden ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapa ittes. Te masentuneet olette vastenmielisiä työnvieroksujia.
Olen tehnyt paljon elämässäni töitä. Ihan uupumukseen asti pitkiä päiviä ja olen todella vastuuntuntoinen. Omaksuin työmoraalin mutta valitettavasti en pystynyt parempaan vaikka olisin halunnut. Olisin niin paljon halunnut pysyä kunnossa ja tehdä töitä kuten silloin ennen sairastumista. Harmi että näin kävi, olen vihannut itseäni usein tämän kaiken takia.
-ap
Minä olen se kirjoittaja, joka mainitsi olleensa pitkällä sairauslomalla synntyksen jälkeisen masennuksen vuoksi. Siinä jossain vaiheessa sairauslomalla havahduin siihen, että työuupunuthan minäkin olin töistä äitiyslomalle jäädessä, vaikken sitä silloin työssä ollessa vielä hoksannut. Olin työpaikassa vastavalmistuneena, meitä oli seitsem
Mikä lääke oli toimimaton? Mikä auttoi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos omalta alueelta ei löydy psykoterapeuttia, niin etäterapia on yksi vaihtoehto. Esim. https://minduu.fi/fi/ listoilta voi katsoa, ketkä tekevät etäyhteyksin terapiaa (sekä Kelan tukemaa terapiaa). Terapiassa kannattaa olla avoin, sillä terapeutin tehtävä ei ole tuomita vaan auttaa. Toisaalta luottamus kertoa asioistaan voi ottaa aikaa, mikä on myös ok ja sitä voidaan työstää yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapa ittes. Te masentuneet olette vastenmielisiä työnvieroksujia.
Olen tehnyt paljon elämässäni töitä. Ihan uupumukseen asti pitkiä päiviä ja olen todella vastuuntuntoinen. Omaksuin työmoraalin mutta valitettavasti en pystynyt parempaan vaikka olisin halunnut. Olisin niin paljon halunnut pysyä kunnossa ja tehdä töitä kuten silloin ennen sairastumista. Harmi että näin kävi, olen vihannut itseäni usein tämän kaiken takia.
-ap
Parhaiten suojelet työkykyäsi tekemällä ihan normaalin pituisia työpäiviä. Työpäivän venyttäminen on aina hälytysmerkki, eikä saa olla toistuvaa. Jo yksi venynyt työpäivä pienentää loppuviikon tuottavuutta.
Laita rajasi kuntoon ja hae työ, jonka voi tehdä normaalin työajan puitteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vedä kunnon kännit ja railakas viikonloppu.näin ennen pärjättiin ja tulee halvemmaksikin kun kallon kutistajalla käynti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin tuntus siltä ettei tää ole oikea foorumi hakea vertaistukea. Niin paljon häslääjiä seassa. Oispa sinulla ystävä jolle voisit jutustella. 175
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Potilaani on konkreettisesti saanut sydänkohtauksen todella pahan uupumuksen seurauksena, fyysisesti ei ollut mitään vikaa. On myös muita rajujakin oireita, hengitysvaikeudet, rytmihäiriöt, voimakkaat maha tai selkäkivut, todella voimakkaat pääkivut jne.. älkää vähätelkö asiaa.
Minua nyt olisi kiinnostanut ne äkilliset romahdukset ja totaalistopit kesken työpäivän, mistä puhutaan näissä usein, mutta koskaan ei missään sanota mitä ne todellisuudessa ovat olleet.
No minulla romahdus oli sellainen, että yhtäkkiä alkoi pyörryttää ja ahdistaa niin paljon, että piti käydä siihen toimiston lattialle makaamaan. Ajatuskin töiden jatkamisesta tuntui utopistiselta ja jouduin lähes konttaamaan taksiin jolla kotiin. Oli ollut jo pitkään vaikeaa ja mm aamurutiinit olivat olleet lähes ylivoimaisia suorittaa, meinasin usein pyörtyä suihkuun jne, mutta tunnollisena tyyppinä olin puskenut väkisin eteenpäin.
Tuosta opin tunnistamaan sen olon mikä ennakoi romahdusta, enkä jatkossa enää lähtenyt töihin kun olo oli liian huono. Nyt jo tk -eläkkeellä. Sinnittelin liian kauan (yli 5 vuotta) ja aivot eivät enää koskaan toipuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on liian tunnollinen, käy usein niin, että sinnittelee liian pitkään ilman apua. Masennuksen kroonistuminen tarkoittaa usein lopullista työkyvyttömyyttä, koska elimistö ikäänkuin menettää kykynsä säädellä vireystasoa ja ihminen alkaa uupua nopeasti vähästäkin kuormituksesta. Sairasloman jälkeen saattaa jaksaa taas hetken, mutta stoppi tulee taas ennemmin tai myöhemmin, usein kiihtyvällä syklillä.
Paras ennuste on niillä jotka menevät heti rohkeasti hakemaan apua. Eihän fyysisissäkään sairauksissa odoteta että ongelma pahenee tai kroonistuu. Tärkeää on myös malttaa toipua rauhassa. Hötkyilemällä vain pitkittää sairautta ja altistaa itsensä kroonistumiselle. Eli AP:lle: jos olo vielä huono ei missään nimessä vielä töihin ainakaan kokopäiväisesti.
Vierailija kirjoitti:
Jos on liian tunnollinen, käy usein niin, että sinnittelee liian pitkään ilman apua. Masennuksen kroonistuminen tarkoittaa usein lopullista työkyvyttömyyttä, koska elimistö ikäänkuin menettää kykynsä säädellä vireystasoa ja ihminen alkaa uupua nopeasti vähästäkin kuormituksesta. Sairasloman jälkeen saattaa jaksaa taas hetken, mutta stoppi tulee taas ennemmin tai myöhemmin, usein kiihtyvällä syklillä.
Paras ennuste on niillä jotka menevät heti rohkeasti hakemaan apua. Eihän fyysisissäkään sairauksissa odoteta että ongelma pahenee tai kroonistuu. Tärkeää on myös malttaa toipua rauhassa. Hötkyilemällä vain pitkittää sairautta ja altistaa itsensä kroonistumiselle. Eli AP:lle: jos olo vielä huono ei missään nimessä vielä töihin ainakaan kokopäiväisesti.
Osasit todella hienosti kertoa tämän.
Olen ollut masentunut mutta tehnyt töitä valtavasti. Sitten tuli ensimmäinen uupuminen, se hämmensi.
Tuli toinen ja kolmas. Nykyään teen töitä niin paljon kun jaksan mutta koko ajan vähemmän enää kestän. Reselienssi on hajalla ja on vaikeaa enää aloittaa joka kerta uudestaan. Olen vain ollut saikulla hetken ja palannut taas.
Nykyään en vain enää jaksa. Hermosto ja mieli sanovat että lopeta. Enkä kestä sitä. En kestä tätä. Päätin hakea lisää saikkua mutta se johtaa ulosottoon joka myöskin stressaa. Kaikki on niin helvetin sekaisin. En tiedä enää mitä teen tai kuka olen, minne menen ja miksi. Nyt draamailen ja uhriudun mutta on vaikea olo kun en todellakaan tiedä mitä tehdä.
-ap
Alue: Aihe vapaa
Niin. Tuo olisi kovin hyvä juttu. Minulle kyllä suositeltiin kaksi kertaa viikossa käyntiä tai kaksoistunti-menetelmää. Ehkå yhteiskunta voisi auttaa ja maksaa. Sitten jos toivun lupaan hoitotyössä sen korvata.
En osaa sanoa mikä minun oikeasti on. Miksi olen tällainen. On minulle traumoja ihan valtavasti. Päihdeperhe, seksuaalinen hyväksikäyttö, kodin mt-ongelmat, väkivalta jne. Olen ollut monessa liemessä lapsuudesta asti ja aikuisuuskaan ei ole ollut helppo. Niin minä en oikein ole kelpo tähän yhteiskuntaan nyt mutta yritän oikeasti asettua ja voida paremmin. En haluaisi olla tällainen vaan täyden potentiaalini kaltainen.
-ap