Miten jaksaa sitä, että lapsi uhmaa turvallisuusasioissa?
Muun uhman jaksan, mutta näissä asioissa, missä säännöt ja ohjeet koskee lapsen turvallisuutta, en meinaa millään jaksaa, että lapsi uhmaa niitä. Koska minulla on tietenkin hätä että hän satuttaa itsensä, pahastikin. En tarvitse nyt kasvatusneuvoja vaan neuvoja miten itse jaksaa uhmaamista tuollaisissa asioissa.
Kommentit (10)
Sympatiani täältä, olen saman kokenut.
Itse pas.kasi sekoitat. Syö se nyt
Niin, riippuu lapsen iästä. Mitä isompi lapsi, sitä älyttömämpiä riskejä ne saattaa yllättäen ottaa. Ensimmäiset festarit ja majoitus ostettu, mutta lähdetäänkin puolituttujen mukaan. Seurustelusuhde, josta kaikki muut näkee, että se kumppani vain pelaa ja manipuloi ja käyttäytyy uhkaavasti. Miten takia järkeä turvallisuusasioissa päähän, sepä vasta kysymys.
Onko uhmaikä 3v? Onko muu ikä. Lapselle voi selittää miksi lyhyesti miksi pitäisi näin toimia, esimerkiksi ei juosta rekan alle tai syödä pesuainetta. Joskus lapsille on tyypillistä kokeilla ja väittää, se kuuluu ehkä kehitykseen. Väite voi olla kysymys tai antaa olla. Teini taas on kokeiluiässä, irrottautuu. Ei tarvitse juuttua aiheeseen tai negata. Aikuisen kannattaa olla aika positiivinen esimerkki, neutraali vaikka jämäkkä noissa. Kuulla lastakin mikä olotila on nyt. 4v ei välttämättä muista, ehkä muisti on kohta parempi. Ei tarvitse säikäyttää lasta puolikuoliaaksi silti että yhtäkkiä karjuu vaikkei olla edes lähellä tietä, kannattaa miettiä äänensävyään.
Siis juokseeko lapset rekkojen alle uhma mielessä? Oon nyt 7kk raskaana ja ei kiva lukea tämmöstä mitä on odotettavissa 🤨
Vierailija kirjoitti:
Siis juokseeko lapset rekkojen alle uhma mielessä? Oon nyt 7kk raskaana ja ei kiva lukea tämmöstä mitä on odotettavissa 🤨
Pidät lapsesi kurissa niin mitään ongelmaa ei tule. Mulla kuuden kokemus
Joissain asioissa kokemus on paras kielto. Jos asia ei ole henkeäuhkaava tai tapaturmainen niin anna satuttaa itsensä. Sitten voit olla "Mitäs minä sanoin!"
Anna lapsen mokata harmittomissa asioissa, niin hän luottaa arvostelukykyysi myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Siis juokseeko lapset rekkojen alle uhma mielessä? Oon nyt 7kk raskaana ja ei kiva lukea tämmöstä mitä on odotettavissa 🤨
Ei tietenkään juokse rekkojen alle. Kerrot, että älä mene, se on vaarallista. Harva lapsi tekee sitä, mitä hän itse pitää riskinä.
Omaa tahtoa on meistä jokaisella ollut ja ehkä on vieläkin. Itsenäistyminen on taito.
Pysyt vaan edelleen tiukkana. Niissä asioissa joissa ei aio joustaa ei jousteta. Antaa sitten valinnan vapautta esim syökö salaattina tomaattia vai kurkkua.