Pihi mummo
Lapsen mummoon ja sen piheyteen alkaa mennä hermo kokonaan. Onneksi lapsi vielä sen ikäinen ettei lahjaa tajua. Mummon lahjat on lapselle olleet ennen virttyneitä vanhoja kirppariostoksia. Sellaisia jotka ovat täynnä nukkaa tai venyneet muodottomiksi. Nämä vielä meni paremmin, mutta nyt olikin päättänyt ihan uutena joululahjan ostaa ja oli tilannut kiinakaupasta muutaman euron roinan! Sehän lähti suoraan roskiin, sillä me ei mitään. Mummon ainoa joululahja oli siis tämä parin euron, mahdollisesti vaarallinen, kiinaroina lapselle joka siinä iässä että laittaa kaiken suuhun.
En mitään lahjoja lapselle kaipaa, eikä mitään tarvitse antaa jos ei halua. Mutta roskaa en kotiini kaipaa ja en halua antaa lapselle todellakaan vaarallisia tuotteita. Miten tästä eteenpäin? Vakava keskustelu aiheesta? Kielto tuoda lahjoja? Tarkistus ennen lahjan antamista? Kohta lapsi niin iso ettei voi takavarikoidakaan sen jälkeen kun on jo annettu.
Kommentit (89)
Jos taso ei ole riittänyt varakkaaseen ja "hienoon" sukuun kuten hallmark-filmeidsä on elettävä siinä arjessa köyhän miehen ja hänen äitinsä tasolla.
Tyttäreni nyt 40+ sanoo kun on seurannut nuoruusaikansa ystävien avioliitot, erot, ongelmat , uusperheet , sinkun elämä on hyvää. Voi elää omien valintojen mukaan.
Anoppiko kyseessä?Mies keskustelemaan asiallisesti,ettei kyseiset tavarat sovi lapselle.Ja kielto tuoda mitään.
Vierailija kirjoitti:
Oma anoppini osteli aiemmin myös kaikenlaista roskaa kirpparilta ja haali kaikkia ilmaistuotteita esim vaalikojuilta kunnes mieheni huomautti asiasta. Anoppi ei ole mikään rikas ja on viimein ymmärtänyt että me ostamme itse lapsille kaiken tarpeellisen emmekä odota hänen osallistuvan.
Nyt hän on alkanut antaa lahjat rahana enkä oikein ymmärrä miksi hän suuttui kun mieheni sanoi että kiitos lahjasta ja hän laittoi ne lasten tileille säästöön- olisi kuulemma pitänyt ostaa niillä jotain. Sovimme sitten, että eräät toivotut lelut oli anopilta ja ne tilillä olevat rahat oli mieheltäni.
Kertokaa viisaammat miksi se tilille säästäminen ei ollut anopille ok? Halusiko hän olla se joka antaa lapsille jotain kivaa vai mistä johtuu? Ostamme aika rajallisen määrän tavaralahjoja ja suosimme aineettomia eli ostelemme kouluikäisille esim lahjakortteja kiipeilykeskukseen yms.
Anoppi ajattelee että rahat menee muotiputiikkeihin ja vanhempien huvitteluun ja lapset eivät tiedä niistä mitään
Rahana minäkin lahjat annan, pienten kohdalla käyttäkööt miten rahansa, teineillä on omat tilit, kiittävät rahasta ja järkevästi saavat niitä hallita itse.
Olen siis anoppi, se huonompi mummo.
Vierailija kirjoitti:
Te sovitte ettei lahjoja vaihdeta. Ei joumuna eikä synttäreinä.
Taidat luulla että eläkkeet on aika isoja kun täällä sitä jatkuvasti hoetaan. Itselläni on "iso" , saan 1600 tilille. Ystäväni saa n. 1000 euroa kuussa bruttona, teki matalapalkkatyötä. Kun on ollut 20 v eläkkeellä, hän on hampaaton, silmälasien osto on ylivoimainen rahaerä, asuu vuokralla.
Ainoa lapsensa on kuollut. Ainoa aikuinen lapsenlapsi äitinsä kanssa ei odota lahjoja vaan niukasti auttavat anoppia/mummoa
Eläkkeet eivät varmasti suuria ole, eikä mitään lahjoja kaivata. Emme vain halua kotiimme roskaa. Käytetyn siistin bodyn saa kirpputorilta kolmella eurolla, jos haluaa lahjan ostaa. Niitä kolmen euron peuhun, cirafin, lindexin yms kirpparivaatteita me muutenkin käytetään. Nyt taas lahjat ovat olleet ristiäisissä tahraisia/nyhräisiä/virttyneitä ja nyt potentiaalisesti lapselle myrkyllinen tai vaarallinen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Anoppiko kyseessä?Mies keskustelemaan asiallisesti,ettei kyseiset tavarat sovi lapselle.Ja kielto tuoda mitään.
On anoppi ja mies itsekin harmissaan näistä lahjoista. On siis samaa mieltä että on ihan roskiskamaa.
Ap
Niin ja siis tämä mummo asuu velattomassa rivitaloneliossä isossa kaupungissa, että vaikka ei varakas varmasti olekaan kun eläkkeellä on, niin ei todellakaan mikään keppikerjäläinen ole.

On teillä ollut huono joulu, anoppi varmaan söi liikaakin ja liian monta kupillista kahvia.
Jos olisu pienen lapsen perheessä tasapainoinen ja onnellinen joulu ei äiti tapaninpäivän aamusta alkaisi anoppivalitusta. Se anoppi olisi ihan yhdentekevä onnellisessa liitossa jos ei ihan samassa taloudessa asu.
Odotukset ovat tavaran suhteen olleet liian suuria ja rahapula paistaa apn kirjoituksista. Ehkä oma äitisi auttaa taloudellisesti ja ostaa nyt ees alennusmyynneistä ehjää marketvaatetta.

No eihän sillä mummolla voi mitään asumismenoja yms. olla, ihan oot oikeassa.
Kertomuksessasi ei täsmää mikään.

Selvästi johonkin sheinin ja temun suurkuluttajaan osui ja upposi se että kaikki eivät halua lapselleen vaarallisia tuotteita. Nyt ongelmaa ei ole kun lapsi ei asiasta ymmärrä, mutta myöhemmin en sitä mielipahaa lapselle halua että vanhemmat joutuu takavarikoimaan annettuja lahjoja.
Ap
MIniä kävi kanssani vakavan keskustelun, kun en antanut ristiäislahjaksi rahaa vaan valokuvakehyksen. Heille ei roinaa kaivata. Asia selvä, sen jäkeen en ole 15 vuoteen tälle lapsenlapselle antanut yhtään mitään muuta kuin onnittelukortin, senkin sähköisenä. Muut lapsenlapset ovat lahjoja saaneet, koska heille saa roinaa ja krääsää kantaa.
Jokainen valitsee taistelunsa, minä en viitsi miniän kanssa taistella siitä, mitä saa antaa lahjaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja siis tämä mummo asuu velattomassa rivitaloneliossä isossa kaupungissa, että vaikka ei varakas varmasti olekaan kun eläkkeellä on, niin ei todellakaan mikään keppikerjäläinen ole.
Ap
No eihän sillä mummolla voi mitään asumismenoja yms. olla, ihan oot oikeassa.
Kertomuksessasi ei täsmää mikään.
Huoh. Asumismenoja nyt meillä kaikilla on. En kuitenkaan nyt tätä mummoa säälisi asian suhteen. On ainoa lapsenlapsi kyseessä, ettei edes se tilanne että pitäisi kymmenelle lahjat hankkia. Se on vain välinpitämättömyyttä että ei vaivaudu edes tahratonta ja hyväkuntoista tuotetta tuomaan tai edes myrkytöntä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla käynyt mielessä sellainen, että anoppi on köyhä?
En yleensäkään ymmärrä, miten naiset voivat olla niin ilkeitä oman puolisonsa äitiä kohtaan ja päinvastoin. Voisi jo tämä Niskavuori-elokuvien anoppi vs. miniä kuvio kuolla pois. Ymmärrystä ja solidaarisuutta naisten kesken kaipaan.
Ihan sama vaikka on köyhä, niin silti ei voi käyttäytyä miten lystää. Jos ei ole rahaa, niin aikaa silloin varmaan on.
Miten se aika tähän liittyy? Aloittajalle ei kelvannut mummon lahjojen taso - pitäisi olla parempaa laatua ja ilmeisesti enemmän.
Antamalla lapsenlapselle sitä aikaa. Enemmän lapsi sitä arvostaa mitä halpaa muovikrääsää, joka menee pakettia avatessa rikki.
No, jos se lohduttaa, niin pihin vanhuksen kanssa on luvassa paljon isompiakin ongelmia kuin lapsen joululahjat. T mummolla 20 v vanhat silmälasit, 14 hammasta ja sijoitusasuntoja.
Vierailija kirjoitti:
MIniä kävi kanssani vakavan keskustelun, kun en antanut ristiäislahjaksi rahaa vaan valokuvakehyksen. Heille ei roinaa kaivata. Asia selvä, sen jäkeen en ole 15 vuoteen tälle lapsenlapselle antanut yhtään mitään muuta kuin onnittelukortin, senkin sähköisenä. Muut lapsenlapset ovat lahjoja saaneet, koska heille saa roinaa ja krääsää kantaa.
Jokainen valitsee taistelunsa, minä en viitsi miniän kanssa taistella siitä, mitä saa antaa lahjaksi.
Siinä nyt olet mutkat suoriksi vetänyt. Eikö lahjan ole kuitenkin tarkoitus sitä saajaa ilahduttaa? Mielummin on antamatta kuin myrkyllistä roskaa. Valokuvakehys on nyt turvallinen ja normaali lahja, vaikka oman äitini kysyessä sanoin että me ei oikein niitä arvosteta. Äitini sitten ehdotti jos avaisi osakesäästötilin lapselle, joka oli hyvä idea. Lapsi saa sen sitten täysi-ikäisenä käyttöönsä ja varmasti ilahduttaa lasta todella paljon siinä vaiheessa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lahjaksi saa antaa, mitä haluaa. Lahjan saaja sitten päättää, pitääkö lahjan vai ei. Jospa ette ole ollut mitenkään kalliin lahjan arvoisia.
Anopille voi siis ostaa lahjaksi betoniporsaan. Siihen vielä kuljetus ja kantajat, että möhkäle saadaan anopin olohuoneeseen. Jos anoppi ei tykkää, niin hän voi tilata kantajat ja autokyydin, niin saa lahjan ulos asunnostaan. Ajatushan se on tärkein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla käynyt mielessä sellainen, että anoppi on köyhä?
En yleensäkään ymmärrä, miten naiset voivat olla niin ilkeitä oman puolisonsa äitiä kohtaan ja päinvastoin. Voisi jo tämä Niskavuori-elokuvien anoppi vs. miniä kuvio kuolla pois. Ymmärrystä ja solidaarisuutta naisten kesken kaipaan.
Ihan sama vaikka on köyhä, niin silti ei voi käyttäytyä miten lystää. Jos ei ole rahaa, niin aikaa silloin varmaan on.
Miten se aika tähän liittyy? Aloittajalle ei kelvannut mummon lahjojen taso - pitäisi olla parempaa laatua ja ilmeisesti enemmän.
Antamalla lapsenlapselle sitä aikaa. Enemmän lapsi sitä arvostaa mitä halpaa muovikrääsää, joka menee pakettia avatessa rikki.
Kyllä aika on erinomainen lahja. Ei alle vuoden vanhalle sheinin roska"lelu", joka ei varmasti ole turvallinen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MIniä kävi kanssani vakavan keskustelun, kun en antanut ristiäislahjaksi rahaa vaan valokuvakehyksen. Heille ei roinaa kaivata. Asia selvä, sen jäkeen en ole 15 vuoteen tälle lapsenlapselle antanut yhtään mitään muuta kuin onnittelukortin, senkin sähköisenä. Muut lapsenlapset ovat lahjoja saaneet, koska heille saa roinaa ja krääsää kantaa.
Jokainen valitsee taistelunsa, minä en viitsi miniän kanssa taistella siitä, mitä saa antaa lahjaksi.
Siinä nyt olet mutkat suoriksi vetänyt. Eikö lahjan ole kuitenkin tarkoitus sitä saajaa ilahduttaa? Mielummin on antamatta kuin myrkyllistä roskaa. Valokuvakehys on nyt turvallinen ja normaali lahja, vaikka oman äitini kysyessä sanoin että me ei oikein niitä arvosteta. Äitini sitten ehdotti jos avaisi osakesäästötilin lapselle, joka oli hyvä idea. Lapsi saa sen sitten täysi-ikäisenä käyttöönsä ja varmasti ilahduttaa last
Verottaja suhtautuu lapsen osakesäästötiliin lievästi nuivasti enkä oikein ymmärrä, miten se 3v ikäinen tuollaisesta lahjasta ilahtuu. Käsittääkseni tarkoitus oli, että lahja on sille lapselle siinä hetkessä, ei 18v iässä.
Jokainen lahjan antaja haluaa hyvää. Sitä pitää arvostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppiko kyseessä?Mies keskustelemaan asiallisesti,ettei kyseiset tavarat sovi lapselle.Ja kielto tuoda mitään.
On anoppi ja mies itsekin harmissaan näistä lahjoista. On siis samaa mieltä että on ihan roskiskamaa.
Ap
On teillä ollut huono joulu, anoppi varmaan söi liikaakin ja liian monta kupillista kahvia.
Jos olisu pienen lapsen perheessä tasapainoinen ja onnellinen joulu ei äiti tapaninpäivän aamusta alkaisi anoppivalitusta. Se anoppi olisi ihan yhdentekevä onnellisessa liitossa jos ei ihan samassa taloudessa asu.
Odotukset ovat tavaran suhteen olleet liian suuria ja rahapula paistaa apn kirjoituksista. Ehkä oma äitisi auttaa taloudellisesti ja ostaa nyt ees alennusmyyn
Kenelle vastasit. En edes tiedä mitä shein ja temu ovat. Sinulle hyvinkin tuttuja? Jotain postimyyntejä??
Annan rahaa lahjaksi. Ne menee lasteni perheessä lapsille, joko "mummo osti tämän" . Pienille laitan isän tilille, teineille heidän omalleen.
Aikaa en voi antaa koska välimatkaa on.
Onneksi on fiksut miniätkin.
Lahjaksi saa antaa, mitä haluaa. Lahjan saaja sitten päättää, pitääkö lahjan vai ei. Jospa ette ole ollut mitenkään kalliin lahjan arvoisia.