Vanhempani alkoivat avustaa minua taloudellisesti ja nyt saan kuulla siitä lähes päivittäin!
Elämäni ajatui vakavan sairastumisen ja siitä seuranneen eron myötä siihen pisteeseen että jouduin alkaa miettimään minkä tärkeän lääkkeen sekä lisäravinteen syömisen lopetan. Ruokaa en vähempää voi syödä tms. Koska olen käytännössä jo luuranko. Jäin yksinhuoltajaksi enkä lapseni elintasosta itseni vuoksi ala tinkimään! Kaikkia pakollisia lääkäreiden määräämiä esim.lääkkeitä ei huomioida tuissa enkä saa niistä edes kelakorvausta. Sairauteni on harvinainen ja puhkesi yhtenä kauniina päivänä enkä voinut sitä mitenkään estää. Olen täysin työkyvytön ja elän toisten avun varassa päivät.
Mutta asiaan. Tietenkin vanhempani ahdinkoni ovat nähneet ja halusivat auttaa. En ole heiltä mitään pyytänyt ja avun ottaminen vastaan ei ole minulle ollut mikään helppo juttu. Mutta kun säästöt on nyt syöty ja rahat erittäin tiukilla niin suostuin siihen he ostelevat mm. näitä lääkkeitä minulle. Ja nyt sitten saan kuulla tästä jatkuvasti kuinka monta euroa heiltä nyt kuluukaan minuun. Kuinka paljon se tekee vuositasolla, kuinka ovat alkaneet katsella minun takiani alennuksesta ruokaa jne. On se vaan kamalaa kun aikuista lasta joutuu eläkeläisenä tukea. Tosi kivaa tämmöinen. Yksi päivä jo suutuin ja sanoin että lopetetaan tämä järjestely, en halua teidän rahoja.
Vanhempani eivät tosiaankaan ole mitään huonotuloisia. Hyvät eläkkeet ovat saaneet. Ei ole velkoja. On mökki, kiva asunto ja säästöjä. Perintöäkin saivat aika paljon. Että ei ole nyt siitä kyse etteivätkö he pärjäisi. Vaan tämä on jotain muuta. En ymmärrä miksi tekevät näin?! Elämäni on ihan riittävän kurjaa ja haasteellista muutenkin. Ei minua tarvitse syyllistää siitä kun menin sairastumaan enkä enää pysty työelämässä olla. Vinkkejä kellään mitenkä tästä eteenpäin?
Kommentit (24)
Hyvä kuitenkin kun avustavat. Mää jouduin lopettamaan opinnot ja menemään töihin kun eivät avustaneet. Vieläkin katkera.
Älä ole tekemisissä joka päivä tai usein. Soittele välillä. On ikävää että joudut kärsimään. Muilla on vastaavia tilanteita valitettavasti. Tuet ovat hyvin alhaisella tasolla, jopa vaarallisen.
Ole tyytyväinen, että saat apua. Läheskään kaikki eivät saa. Kehtaatkin vielä valittaa.
Saisitko harkinnanvaraista toimeentulotukea kunnalta lääkärintodistuksella?
Entä diakonin luota?
Kirjoita kirje vanhemmille, jossa kerrot että sairaus ei ollut syytäsi, ja että mikäli he haluavat tukea lapsensa elämää, niin he laskevat ensin, mihin heillä on varaa. Jos he kerran joutuvat pihistelemään ja laskemaan omaa elintasoaan liikaa, on varmaan parasta, että he lopettavat avustamisen. Jos taas he haluavat tukea, niin tuki on rahan lisäksi myös henkistä: mikäli he jatkavat sinun syyllistämistäsi, niin on parempi, että he lopettavat tukemisen.
Oletko ainoa lapsi?
Ahneita ovat ja mahdollisesti kitsaita. Rahasta luopuminen on joillekin vaikeaa, kärsivät siitä.
Mä olen ymmärtänyt että toimeentulotuen maksisitoumus kattaa kaikki lääkärien määräämät sairauden hoitoon tarkoitetut lääkkeet. Voisikohan tuosta valittaa jonnekkin? Tuttava sai ainakin ihan perus voiteetkin reseptillä maksusitoumuksella. Lievä atooppinen ihottuma.
Vaikea keksiä syytä vanhempiesi asenteisiin, mutta ainoa keino on sopia tapaaminen ja keskustella siitä. Asiallisesti ja avoimesti. Korostaa sitä samaa kuin täälläkin, ettet tarkoituksellisesti halua heidän talouttaa heilutella ja voidaanko yhdessä miettiä muita ratkasuja. Olisiko heillä ideoita ja ehdotuksia, miten sinä selviät ilman heidän apuaan.
Tuollainen sekava tilanne vie kaikkien voimia.
Voittehan myös sopia ennakkoperinnöstä.Vanhempasi saavat antaa sinulle kolmen vuoden välein euroa vaille viisi tonnia ilman veroseuraamuksia. Voisiko se raha kolmeksi vuodeksi riittä lääkkeisiin ja lääkäriin?
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ymmärtänyt että toimeentulotuen maksisitoumus kattaa kaikki lääkärien määräämät sairauden hoitoon tarkoitetut lääkkeet. Voisikohan tuosta valittaa jonnekkin? Tuttava sai ainakin ihan perus voiteetkin reseptillä maksusitoumuksella. Lievä atooppinen ihottuma.
Ihmiset eivät saa reseptien ulkopuolisia valmisteita, ainakaan kaikki. Jos joku saa, muut eivät todellakaan.
Huh, saa apua ja vielä valittaa. Lopettaisin tukemisen.
Vaikka provo tämäkin on, lääkkeet maksaa sossu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ymmärtänyt että toimeentulotuen maksisitoumus kattaa kaikki lääkärien määräämät sairauden hoitoon tarkoitetut lääkkeet. Voisikohan tuosta valittaa jonnekkin? Tuttava sai ainakin ihan perus voiteetkin reseptillä maksusitoumuksella. Lievä atooppinen ihottuma.
Ihmiset eivät saa reseptien ulkopuolisia valmisteita, ainakaan kaikki. Jos joku saa, muut eivät todellakaan.
Sitten hankkii sen reseptin. Kyllä sen saa, jos oikeasti tarvitsee.

Ei kaikkia lääkäreiden määräämiä lääkkeitä korvata ja oteta huomioon. Usein nämä lääkkeet on vielä niitä kalliimpia mitä ei huomioida.
Vastaavassa tilanteessa auttaisin lastani eikä tulisi mieleenkään tehdä siitä jotain numeroa! Aivan outoa ja törkeää käytöstä. Jos sulla on rahaa, miksi et sitä antaisi sellaiselle joka sitä tarvitsee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ymmärtänyt että toimeentulotuen maksisitoumus kattaa kaikki lääkärien määräämät sairauden hoitoon tarkoitetut lääkkeet. Voisikohan tuosta valittaa jonnekkin? Tuttava sai ainakin ihan perus voiteetkin reseptillä maksusitoumuksella. Lievä atooppinen ihottuma.
Ihmiset eivät saa reseptien ulkopuolisia valmisteita, ainakaan kaikki. Jos joku saa, muut eivät todellakaan.
Sitten hankkii sen reseptin. Kyllä sen saa, jos oikeasti tarvitsee.
Ei kaikkia lääkäreiden määräämiä lääkkeitä korvata ja oteta huomioon. Usein nämä lääkkeet on vielä niitä kalliimpia mitä ei huomioida.
Kelakorvartavuus ja toimeentulotuki 2 eri asiaa. Toimeentulotuella kaikki reseptilääkket maksaa suoraan kela.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ymmärtänyt että toimeentulotuen maksisitoumus kattaa kaikki lääkärien määräämät sairauden hoitoon tarkoitetut lääkkeet. Voisikohan tuosta valittaa jonnekkin? Tuttava sai ainakin ihan perus voiteetkin reseptillä maksusitoumuksella. Lievä atooppinen ihottuma.
Ihmiset eivät saa reseptien ulkopuolisia valmisteita, ainakaan kaikki. Jos joku saa, muut eivät todellakaan.
Sitten hankkii sen reseptin. Kyllä sen saa, jos oikeasti tarvitsee.
Ei kaikkia lääkäreiden määräämiä lääkkeitä korvata ja oteta huomioon. Usein nämä lääkkeet on vielä niitä kalliimpia mitä ei huomioida.
Kelakorvartavuus ja toimeentulotuki 2 eri asiaa. Toimeent
Ei muuten maksa!
Mistä ap uikuittaa? Että joku hyvää hyvyyttään auttaa? Ei kannata auttaa ketään, ovat kiittämättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ymmärtänyt että toimeentulotuen maksisitoumus kattaa kaikki lääkärien määräämät sairauden hoitoon tarkoitetut lääkkeet. Voisikohan tuosta valittaa jonnekkin? Tuttava sai ainakin ihan perus voiteetkin reseptillä maksusitoumuksella. Lievä atooppinen ihottuma.
Ihmiset eivät saa reseptien ulkopuolisia valmisteita, ainakaan kaikki. Jos joku saa, muut eivät todellakaan.
Sitten hankkii sen reseptin. Kyllä sen saa, jos oikeasti tarvitsee.
Ei kaikkia lääkäreiden määräämiä lääkkeitä korvata ja oteta huomioon. Usein nämä lääkkeet on vielä niitä kalliimpia mitä ei huomioida.
Kelak
Todellakin maksaa kaikki reseptilliset lääkkeet. Ja mitä muuta kallista muka oikeasti tarvitsee?
Vierailija kirjoitti:
Mistä ap uikuittaa? Että joku hyvää hyvyyttään auttaa? Ei kannata auttaa ketään, ovat kiittämättömiä.
Tarjoudutko sinäkin auttamaan ihmisiä jotta voit sitten valittaa siitä myöhemmin?
Vanhemmat olisivat voineet käyttää ehkäisyä, tai nyt pitäisi pitää turvat tukossa.