Pahoitin mieleni lahjojen jaosta
Kävimme aattona parissa eri kyläpaikassa. Tähän jälkimmäiseen meidät oli kutsuttu että poiketkaa kahville kun kerkeätte. Kyseessä lapsemme isovanhemmat. Veimme tuliaisiksi kahvia ja leivonnaisia.
Oli ensinnäkin yllätys, että siellä oli myös muita vieraita ja suurempi yllätys oli kun lopulta kahvien jälkeen jaettiin lahjoja.
Kaikki muut, sekä lapset (lasten serkut) että aikuiset (miehen sisarukset, isovanhemmat, vanhemmat jne), saivat useita lahjoja, mutta meidän perhe kokonaisuudessaan sai yhteiseksi yhden karkkirasian.
Omat lapsemme olivat selvästi pahoilla mielin lahjojen jaon jälkeen, kun kaikki lapsista vanhaan mummoon saivat paketteja, mutta he eivät saaneet mitään omaa.
Ihmettelen, miksi lahjoja ei voitu jakaa ennen kuin tulimme tai lähtömme jälkeen... emme edes voineet varautua omilla paketeilla.
Kommentit (737)
Mies jotenkin pitää tätä vanhempaa hienona ihmisenä, jota ei saa kritisoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilannetaju. Jos kutsu on ollut tyyliin "tulkaa jouluna käymään", niin kuin ap. kertoo, se tarkoittaa, tulkaa joulu- tai tapaninpäivänä käymään, eikä suinkaan jouluaattona, jolloin on tapana jakaa lahjat ja syödä jouluateria perheen oman aikataulun mukaan.
Ihan oli kuule aattona kutsuttu. Myös muut miehen sisarukset oli kutsuttu ja yksi heistä kulki suunnilleen samaa aikataulua meidän kanssa.
Kummallista kutsua aattona myös tämä ilmeisesti huono lapsi , jos ei aattona halua vieraaksi kuin osan lapsistaan.
Tästä tulikin mieleen se sukujoulujen ihanuus, kun joulut vietettään mummolassa.
Ensinnäkin, joulu ei tule itsestään, vaan se on jonkun tehtävä ja lahjat ostettava. Ja aina ainakin yksi sisaruksista on vapaamatkustaja, joka ei laita tikkua ristiin, ei osta lahjoja vaan odottaa sitä muilta. Eikä osata sopia mitään aikatauluja, kun vapaamatkustajalla on kiire ja omat aikataulut tärkeintä ja lopulta joku tokaisee"tulette milloin tulette".
Ap. perhe kuulostaa veljeni perheeltä, joka tuli mummolaan, kun muut olivat jo raataneet niska limassa joulun valmiiksi, ostaneet lahjat ja aina myöhässä ja mitään ei tuotu, kuin yksi hyasintti, mutta veljeni lapset odottivat aina paketteja, joita olisi pitänyt kummien kaimojenkin ostaa ja olivat ensimmäisenä ruoka- ja kahvipöydässä ja odottivat viiden tähden palveluita ja kun oli syöty ja lahjat jaettu, halusivat lähteä viettämään joulua kotiinsa ja jättivät muiden siivottavaksi sotkunsa ja arvostelivat lahjoja, jotka usein olivat vääriä.
Onneksi nykyään vietän joulun oman perheen kesken tai sisarusten, kun vanhemmat kuolleet ja vapaamatkustaja veljenikin on luonut omat perinteessä, kun kukaan ei heitä kutsu luokseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilannetaju. Jos kutsu on ollut tyyliin "tulkaa jouluna käymään", niin kuin ap. kertoo, se tarkoittaa, tulkaa joulu- tai tapaninpäivänä käymään, eikä suinkaan jouluaattona, jolloin on tapana jakaa lahjat ja syödä jouluateria perheen oman aikataulun mukaan.
Ihan oli kuule aattona kutsuttu. Myös muut miehen sisarukset oli kutsuttu ja yksi heistä kulki suunnilleen samaa aikataulua meidän kanssa.
Kummallista kutsua aattona myös tämä ilmeisesti huono lapsi , jos ei aattona halua vieraaksi kuin osan lapsistaan.
Tästä tulikin mieleen se sukujoulujen ihanuus, kun joulut vietettään mummolassa.
Ensinnäkin, joulu ei tule itsestään, vaan se on jonkun tehtävä ja lahjat ostettava. Ja aina ainakin yksi sisaruksista on vapaamatkustaja, jo
Me vietämme mielellään joulua keskenämme. Tänä jouluna meitä oltaisiin haluttu ainakin 4 paikkaan kyläilemään.
Toki osallistumme järjestelyyn, jos pyydetään.
Mutta jos pyydetään että tulkaa kun ehditte, en oleta että meidän pitäisi viedä laatikot mennessämme ja varata 20 varalahjaa mukaan, jos siellä onkin vieraita, joista emme etukäteen tiedä.
Aatoksi kutsuttiin ja valmisteltiin, että tullaan.
Ongelmaa ei olisi ollut, jos lahjat olisi jaettu hieman myöhemmin tai annettu lähtiessä mukaan. Olimme ekat lähtijät.
Miksi isovanhemmat ostavat muille lapsille lahjoja mutta ei teidän lapsille?
Sadannen kerran. Oli sovittu että menemme. Ilmeisesti meitä kaivattiin sinne kyläilemään, vaikka olimme sopineet että menemme aattona muualle, halusivat että tulemme sen jälkeen.
Luultavasti olivat siis ajatelleet, että teillä on jo ollut lahjojen jako siellä edellisessä, varsinaisessa kyläpaikassa. Niin itse olisin olettanut, jos olisin ollut ns. kakkoskäyntipaikka.

Mutta miksi isovanhemmat eivät anna kaikille lastenlapsille lahjoja?
Ihanko oikeasti, jos kyläilet aattona 4 eri paikassa, oletat heidän muuttavan aikataulunsa teidän perheen aikataulujen mukaiseksi ja siirtävän jouluaterian syöntiä ja lahjojen jakoa sinun ja perheesi takia.
Kovat ovat vaatimukset on vierailla.
Eikö helpompi olisi toteuttaa ja pyytää vieraita teille?

Ei kukaan ole vaatinut mitään aikataulu muutoksia.

Ne sululaistädit ja lasten vanhemmat ostivat lasten lahjat, ei isovanhemmat.
Miksi ette lähtenyt pois, kun alkoivat jakaa lahjoja? Itse olisin toivottanut hyvät joulut ja lähtenyt odottamaan, että pukki ehtii meille.
Itse en edes menisi kylään ja vielä veisi lapsiani paikkaan, jossa ajattelisin olevani ei-toivottu puoliso.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä lapsesi ovat AP?
3-7 -vuotiaita
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette lähtenyt pois, kun alkoivat jakaa lahjoja? Itse olisin toivottanut hyvät joulut ja lähtenyt odottamaan, että pukki ehtii meille.
Itse en edes menisi kylään ja vielä veisi lapsiani paikkaan, jossa ajattelisin olevani ei-toivottu puoliso.
Joo en halua jatkossa mennä. Mies vaan kovasti halusi mennä ja suuttui, kun ehdotin että jos menee yksin ja jää vaikka yöksikin ja me muut tullaan kotiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sadannen kerran. Oli sovittu että menemme. Ilmeisesti meitä kaivattiin sinne kyläilemään, vaikka olimme sopineet että menemme aattona muualle, halusivat että tulemme sen jälkeen.
Luultavasti olivat siis ajatelleet, että teillä on jo ollut lahjojen jako siellä edellisessä, varsinaisessa kyläpaikassa. Niin itse olisin olettanut, jos olisin ollut ns. kakkoskäyntipaikka.
Mutta miksi isovanhemmat eivät anna kaikille lastenlapsille lahjoja?
No enpä tiedä. Ehkä ovat väärän ihmisen kanssa tehtyjä
Melko heipakkaa on näillä uusperheen lapsilla, siinä joulurauha on kaukana, eikä aikaa ole iloita ja nauttia rauhassa lahjoista, jos uusperheessä lahjat jaetaan jouluaattoaamuna ja käydään 4 eri kyläpaikkaa läpi, kun vanhemmat kahvittelevat. Saivatko lapset edes ruokaa kyläpaikoissa? Lahjoista nyt puhumattakaan. Siinä lapset ovat saaneet vetää takkia niskaansa ja solmia kengän nauhoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti, jos kyläilet aattona 4 eri paikassa, oletat heidän muuttavan aikataulunsa teidän perheen aikataulujen mukaiseksi ja siirtävän jouluaterian syöntiä ja lahjojen jakoa sinun ja perheesi takia.
Kovat ovat vaatimukset on vierailla.
Eikö helpompi olisi toteuttaa ja pyytää vieraita teille?
Ei kukaan ole vaatinut mitään aikataulu muutoksia.
Eikö täällä ole monta kertaa toivottu, että jouluateria ja lahjat olisi jaettu vasta sitten kun ap. vierailu on päättynyt ja lähteneet kotiinsa. Se mainitaan jo aloituksessa, ettei ap. lapsille olisi tullut pahamieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ymmärsinkö oikein, että ap toivoi, että lapsettomat sukulaiset, isovanhemmat ym. joita he eivät koskaan huomioi, olisivat nyt ostaneet lahjoja heidän lapsilleen?
Kyllä veimme isovanhemmille noin 30e arvoisen lahjan.
Muita emme tienneet olevan paikalla.
Minulle olisi riittänyt että olisin lahjojen jaosta tietoinen niin olisin ottanut lapsille jotain mukaan. Tai jos olisivat jakaneet lahjat vasta kun lähdimme. Lähdimme aika pian sen jälkeen kun lapset olivat väsyneitä.
Mielestäni on erikoista jos muut sisarukset ovat tervetulleita, mutta mieheni perheineen ei ole toivottu vieras. Miksi sitten kutsuivat?
Tässä on joku perhedynamiikka, josta et ole perillä, koska sanoit, että mies ei pahoitt
Teidät oli kutsuttu " poiketkaa kahville kun kerkeätte", mutte ette vaivautuneet etukäteen kertomaan, että tulemme klo 18.30, vaan todellakin menitte paikalle sillä mielellä, että tullaan kun keretään, ilmoitamme puoli tuntia ennen saapumista, että kyllä, tulossa ollaan.
Ei siellä osattu odottaa paikalle sitä lasta, joka ei kyennyt etukäteen saapumistaan varmistamaan! Kun aikuisena olemiseen kuuluu sekin, että ottaa muita ja muiden jouluja huomioon ilmoittamalla ajoissa, viimeistään 2 vrk ennen, että jep, aattona tulemme lasten kanssa klo 18:30, otammeko lahjoja mukaan.
Sillai puhumalla me selvitämme asioita, sinulta se ei onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ymmärsinkö oikein, että ap toivoi, että lapsettomat sukulaiset, isovanhemmat ym. joita he eivät koskaan huomioi, olisivat nyt ostaneet lahjoja heidän lapsilleen?
Kyllä veimme isovanhemmille noin 30e arvoisen lahjan.
Muita emme tienneet olevan paikalla.
Minulle olisi riittänyt että olisin lahjojen jaosta tietoinen niin olisin ottanut lapsille jotain mukaan. Tai jos olisivat jakaneet lahjat vasta kun lähdimme. Lähdimme aika pian sen jälkeen kun lapset olivat väsyneitä.
Mielestäni on erikoista jos muut sisarukset ovat tervetulleita, mutta mieheni perheineen ei ole toivottu vieras. Miksi sitten kutsuivat?
Tässä on joku perhedynamiikka, josta
Pitääkö mielestäsi minun naisena ja äitinä sopia kaikki myös miehen sukulaisten kanssa?
Heillä oli aika arvio tiedossa kyllä.
Ja tiesivät viikon etukäteen että tullaan. Varsmistelivat vielä useita kertoja
Vierailija kirjoitti:
Melko heipakkaa on näillä uusperheen lapsilla, siinä joulurauha on kaukana, eikä aikaa ole iloita ja nauttia rauhassa lahjoista, jos uusperheessä lahjat jaetaan jouluaattoaamuna ja käydään 4 eri kyläpaikkaa läpi, kun vanhemmat kahvittelevat. Saivatko lapset edes ruokaa kyläpaikoissa? Lahjoista nyt puhumattakaan. Siinä lapset ovat saaneet vetää takkia niskaansa ja solmia kengän nauhoja.
Me olemme ydinperhe. Mieheni on eroperheestä, jossa toinen vanhempi perusti uuden perheen.
Kävimme aamulla kahvilla kummeilla, sitten toisilla isovanhemmilla syömässä+kahvit+pukki, sitten tänne toisille isovanhemmille.
Yhdet isovanhemmat tavataan vasta lähempänä uutta vuotta.
Lapset saivat eilen yhden paketit aamulla, tänään loput lahjat
Juuri näin.
Uusperheet ja monimutkaiset sukulaisuussuhteet aiheuttavat tällaisia häsläyksiä.
Kannattaa olla selkeä. Sopia etukäteen kun kyse lapsista.ä jotka odottavat kuitenkin lahjoja.