Pahoitin mieleni lahjojen jaosta
Kävimme aattona parissa eri kyläpaikassa. Tähän jälkimmäiseen meidät oli kutsuttu että poiketkaa kahville kun kerkeätte. Kyseessä lapsemme isovanhemmat. Veimme tuliaisiksi kahvia ja leivonnaisia.
Oli ensinnäkin yllätys, että siellä oli myös muita vieraita ja suurempi yllätys oli kun lopulta kahvien jälkeen jaettiin lahjoja.
Kaikki muut, sekä lapset (lasten serkut) että aikuiset (miehen sisarukset, isovanhemmat, vanhemmat jne), saivat useita lahjoja, mutta meidän perhe kokonaisuudessaan sai yhteiseksi yhden karkkirasian.
Omat lapsemme olivat selvästi pahoilla mielin lahjojen jaon jälkeen, kun kaikki lapsista vanhaan mummoon saivat paketteja, mutta he eivät saaneet mitään omaa.
Ihmettelen, miksi lahjoja ei voitu jakaa ennen kuin tulimme tai lähtömme jälkeen... emme edes voineet varautua omilla paketeilla.
Kommentit (737)
Olimme biologisen isovanhemman luona. Hänen uusi puoliso ei ollut kenellekään paikalla olevalle sukua
142, kai vielä annat lahjat lapsenlapsillesi henkilökohtaisesti niin, että bonukset näkevät ja heille et anna mitään?
Mun sisko oli aina sellainen vapaamatkustaja. En tiedä oliko kateellinen kun ei hänellä perhettä, oli sinkku. Ja vietettiin meillä sukujoulut. Hän ei koskaan tehnyt mitään joulun eteen, minä.äidin kanssa ahkeroin ja kustansimme yhdessä kaiken.
Kun sisko sitten tuli joulupöytään, ei tuonut mitään. Oli kyllä vienyt kummilapsilleen joululajahjat, mutta minun tyttärelleni ei ikinä mitään vailla oli hönekin kummitäti.
Emme koskaan kyenneet puhumaan näistä avoimesti. Mentiin vaan samalla rytmillä joulusta jouluun.
Sisko kuoli yllättäin. Ja nyt jälkeenpäin olen ollut iloinen että saimme monta joulua viettää kuitenkin yhdessä. Antaisin mitä vaan että hän vielä tulisi valmiiseen joulupöytään ja viettämään yhteistä juhlaa kanssamme. Ehkä on hyvä että asioiden annettiin mennä näin, sopu säilyi loppuun asti. Kaipaan niin häntä ja hänen hauskoja juttujaan. 😢
Vierailija kirjoitti:
Mun sisko oli aina sellainen vapaamatkustaja. En tiedä oliko kateellinen kun ei hänellä perhettä, oli sinkku. Ja vietettiin meillä sukujoulut. Hän ei koskaan tehnyt mitään joulun eteen, minä.äidin kanssa ahkeroin ja kustansimme yhdessä kaiken.
Kun sisko sitten tuli joulupöytään, ei tuonut mitään. Oli kyllä vienyt kummilapsilleen joululajahjat, mutta minun tyttärelleni ei ikinä mitään vailla oli hönekin kummitäti.
Emme koskaan kyenneet puhumaan näistä avoimesti. Mentiin vaan samalla rytmillä joulusta jouluun.
Sisko kuoli yllättäin. Ja nyt jälkeenpäin olen ollut iloinen että saimme monta joulua viettää kuitenkin yhdessä. Antaisin mitä vaan että hän vielä tulisi valmiiseen joulupöytään ja viettämään yhteistä juhlaa kanssamme. Ehkä on hyvä että asioiden annettiin mennä näin, sopu säilyi loppuun asti. Kaipaan niin häntä ja hänen hauskoja
Minä en kyllä jäisi näitä miehen sukulaisia kaipaamaan.
Toisia miehen sukulaisia kyllä ja omia
Ja kyllä, parina jouluna sukulaisia on käynyt meillä. Minun sukulaisia.
Miehen sukulaisille on liian pitkä matka tulla tänne, onhan matka pidempi sieltä tänne kuin täältä sinne...
Muissa juhlissamme, esim lasten synttäreillä, viipyvät vain hetken jos edes tulevat
Aaah, kyllä taas kannatti olla lapseton sinkku ja sopia sukulaisten kesken että aikuisille ei mitään lahjoja tarvitse ostella! Ei turhaa krääsää, rahanmenoa tai pahaa mieltä.
Luin koko ketjun ja olen sitä mieltä, että ap olisi pahoittanut mielensä joka tapauksessa. Monessa perheessä on jouluperinteet ja esimerkiksi pienet lapset haluaa tietää, että monelta pukki käy/lahjat jaetaan, jotta jaksavat odottaa. Sanontakin kuuluu, että vieraat kulkee ajallaan, talo elää tavallaan. On todella ajattelematonta ilmoittaa, että tullaan monen tunnin aikajanalla ja sitten kertoa tarkka aika vasta, kun kysytään. Voi olla, että siellä on isäntäperheessä mietitty, että milloinkas lahjat jaetaan, kun ei vieraita kuulu eikä näy. Meilläkin kävi aattona vieraita ja saa käydä, mutta me eletään aatto silti meidän aikataululla (saunat, lahjat, pelailu) ja vieraat voi osallistua siihen.
Jos aapeelle olisi ilmoitettu, että voitte poistua, hän valittaisi siitäkin. Minusta on ylipäänsä aika kivasti ajateltu, että vieraat saa edes suklaata. Jos isovanhemmat olisi ostaneet lahjat muille, olisi epäreilua, jos kaikille biologisille lapsenlapsille ei olisi ostettu mitään. Ap sanoi itse monta kertaa, ettei olisi halunnut edes mennä paikkaan. Se varmasti on tiedossa myös kyläpaikassa, joten hassua, että odotetaan sitten kuitenkin lahjat.
Joulussa on usein aika iso järjestely. Siksi tuntuu vähän oudolta, että joku perhe kiertää kyläpaikat syömässä, juomassa ja keräämässä lahjat. Ap kun sanoi, että lapset sai lahjoja toisessa paikassa. Ja sitten viedään itse kahvipaketti. Edes niillä lapsettomilla sukulaisilla ei ole minkäänlaista velvollisuutta ostaa lahjoja kaikille suvun lapsille, saatikka exille, nyxille tai heidän lapsilleen, jotka ei edes sukua ole. On täysin luonnollista ostaa lahjat niille, joiden kanssa on läheinen ja tekemisissä. Ei niille, joita näkee 1-3 kertaa vuodessa, varsinkaan kun lapsen nyxäexä tai muu sukuun kuulumaton ei edes pidä ihmisistä.
Muutenkin ihan älytön ajatus, että koko suvulle ja mahdollisille vieraille pitäis lahja ostaa. Eihän kaikilla ole tuollaiseen edes varaa! Saatikka, että jaksaisi miettiä jokaiselle suvun lapselle ja uusperheiden uusille lapsille lahjoja.
Anteeksi kun jäin jankkaamaan mutta mies ei halua keskustella asiasta kun ei nää ongelmaa
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun ja olen sitä mieltä, että ap olisi pahoittanut mielensä joka tapauksessa. Monessa perheessä on jouluperinteet ja esimerkiksi pienet lapset haluaa tietää, että monelta pukki käy/lahjat jaetaan, jotta jaksavat odottaa. Sanontakin kuuluu, että vieraat kulkee ajallaan, talo elää tavallaan. On todella ajattelematonta ilmoittaa, että tullaan monen tunnin aikajanalla ja sitten kertoa tarkka aika vasta, kun kysytään. Voi olla, että siellä on isäntäperheessä mietitty, että milloinkas lahjat jaetaan, kun ei vieraita kuulu eikä näy. Meilläkin kävi aattona vieraita ja saa käydä, mutta me eletään aatto silti meidän aikataululla (saunat, lahjat, pelailu) ja vieraat voi osallistua siihen.
Jos aapeelle olisi ilmoitettu, että voitte poistua, hän valittaisi siitäkin. Minusta on ylipäänsä aika kivasti ajateltu, että vieraat saa edes suklaata. Jos isovanhemmat olisi ostaneet lahjat muille, olisi epäreilua, jos kaikille biologisille
Veimme noin 30 euron arvoisen lahjan isäntäparille, osa oli itse tehtyä.
Kummasti toiselle sisarukselle tuo sama aika saapua oli ok, mutta meidän kohdalla hämäännyttiin niin että vain suklaarasia oli varattu jaettavaksi. Oli tiedossa että tullaan illalla. Viikkoa etukäteen oli tieto. Ja monta kertaa sanottu että tulette kun ehditte. Ei kerrottu meille että on muitakin vieraita.
Emme ole tuppautuneet mihinkään, menneet kun kutsuttu. Sukulaisten mielestä on mukavampi ajattaa meitä ympäriinsä eikä ajaa itse meille.
Olisivat sitten jättäneet kutsumatta.
Mutta koska tämä vapaamatkustus on väärin, saatte ensi jouluna lukea palstalta kuinka ikävää kun laittaa joulun ja ei tule vieraita, ikävä miniä ei päästä lapsiaan kylään. Pojan perheen luo on niin pitkä matka, en viitsi itse sinne matkustaa.
Toinen aloitus on sitten että kurjaa kun miniä ei päästä miestään joulunviettoon, hyvä että minkä pysyy kotona lapsineen, ettei tarvitse mitään lahjaa ostaa, mutta kyllä oma poika olisi jouluksi pitänyt kotiin saada. Onneksi sentään paremmat lapsenlapset on paikalla.
Kolmas sitten että mikäs naapuriin on tullut kun ei edes kahvilla voi jouluna piipahtaa
Jonakin jouluaattona kävimme ensin miehen toisella vanhemmalla ja sitten minun vanhemmilla koko porukka yhdessä.
Kaikki meni kivasti: oli ruokaa, kahvit ja paketit, kaikki sai ainakin jotain.
Kävimme kerran aaton vieton jälkeen minun kummillani kahvilla ja makealla; eivät he alkaneet jakaa lahjojaan yhtäkkiä kun olimme vielä paikalla
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun ja olen sitä mieltä, että ap olisi pahoittanut mielensä joka tapauksessa. Monessa perheessä on jouluperinteet ja esimerkiksi pienet lapset haluaa tietää, että monelta pukki käy/lahjat jaetaan, jotta jaksavat odottaa. Sanontakin kuuluu, että vieraat kulkee ajallaan, talo elää tavallaan. On todella ajattelematonta ilmoittaa, että tullaan monen tunnin aikajanalla ja sitten kertoa tarkka aika vasta, kun kysytään. Voi olla, että siellä on isäntäperheessä mietitty, että milloinkas lahjat jaetaan, kun ei vieraita kuulu eikä näy. Meilläkin kävi aattona vieraita ja saa käydä, mutta me eletään aatto silti meidän aikataululla (saunat, lahjat, pelailu) ja vieraat voi osallistua siihen.
Jos aapeelle olisi ilmoitettu, että voitte poistua, hän valittaisi siitäkin. Minusta on ylipäänsä aika kivasti ajateltu, että vieraat saa edes suklaata. Jos isovanhemmat olisi ostaneet lahjat muille, olisi epäreilua, jos kaikille biologisille
En tiedä että mistä olette keksineet, että olemme uusperhe. Meillä on mieheni kanssa vain yhteisiä biologisia lapsia.
Miehen vanhemmat ovat aikanaan eronneet ja toinen perusti uuden perheen. Osan sisarusten kanssa miehellä on toinen vanhempi eri, mutta olimme sen vanhemman luonA, joka on kaikkien biologinen vanhempi.
Meillä mun sisarukseni tulevat perheineen, joka joulu "sieltä etelä mummolaan" ja olen mieheni kanssa uhriutunut jo 10v valmistamaan joulun heille mummolassa, kun asutaan samalla paikkakunnalla. . Onneksi lapseni on jo teinejä.
Äitini yli 80v ja hän aloittaa jouluvalmistelut jo marraskuussa ja ohjelmoi meidät molemmat. Ja ravataan kaupoissa, ostamassa lahjoja, ruokaa, hankitaan kuusi ja tehdään joulu.
Molemmat olemme alkaneet vihata joulua yhä enemmän, kun se on niin raskas ja työntäyteinen, kun töissä vielä vuoden kiireisintä aikaa. Ja niin ristiriitaiset fiilikset, kun emme halua pilata iäkkään äitini joulua, kun hän haluaa lapset ja lastenlapset luokseen, mutta ei enää jaksa tehdä juuri mitään, puhumattakaan joulun rakentamisesta, vaan se jää meidän tehtäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllä, parina jouluna sukulaisia on käynyt meillä. Minun sukulaisia.
Miehen sukulaisille on liian pitkä matka tulla tänne, onhan matka pidempi sieltä tänne kuin täältä sinne...
Muissa juhlissamme, esim lasten synttäreillä, viipyvät vain hetken jos edes tulevat
Voihan katkeruus. Uusi versio ä I t I h u l l usta, isovanhempi hu l ku.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mun sisarukseni tulevat perheineen, joka joulu "sieltä etelä mummolaan" ja olen mieheni kanssa uhriutunut jo 10v valmistamaan joulun heille mummolassa, kun asutaan samalla paikkakunnalla. . Onneksi lapseni on jo teinejä.
Äitini yli 80v ja hän aloittaa jouluvalmistelut jo marraskuussa ja ohjelmoi meidät molemmat. Ja ravataan kaupoissa, ostamassa lahjoja, ruokaa, hankitaan kuusi ja tehdään joulu.
Molemmat olemme alkaneet vihata joulua yhä enemmän, kun se on niin raskas ja työntäyteinen, kun töissä vielä vuoden kiireisintä aikaa. Ja niin ristiriitaiset fiilikset, kun emme halua pilata iäkkään äitini joulua, kun hän haluaa lapset ja lastenlapset luokseen, mutta ei enää jaksa tehdä juuri mitään, puhumattakaan joulun rakentamisesta, vaan se jää meidän tehtäväksi.
Ja tämä liittyi asiaan?
Ainoastaan miehen isovanhemmat on eläkkeellä, muut ovat työelämässä ja perusterveitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun ja olen sitä mieltä, että ap olisi pahoittanut mielensä joka tapauksessa. Monessa perheessä on jouluperinteet ja esimerkiksi pienet lapset haluaa tietää, että monelta pukki käy/lahjat jaetaan, jotta jaksavat odottaa. Sanontakin kuuluu, että vieraat kulkee ajallaan, talo elää tavallaan. On todella ajattelematonta ilmoittaa, että tullaan monen tunnin aikajanalla ja sitten kertoa tarkka aika vasta, kun kysytään. Voi olla, että siellä on isäntäperheessä mietitty, että milloinkas lahjat jaetaan, kun ei vieraita kuulu eikä näy. Meilläkin kävi aattona vieraita ja saa käydä, mutta me eletään aatto silti meidän aikataululla (saunat, lahjat, pelailu) ja vieraat voi osallistua siihen.
Jos aapeelle olisi ilmoitettu, että voitte poistua, hän valittaisi siitäkin. Minusta on ylipäänsä aika kivasti ajateltu, että vieraat saa edes suklaata. Jos isovanhemmat olisi ostaneet lahjat
Niin? Kuten sanoin, luin koko ketjun. Oletko siis sitä mieltä, että koska veitte 30 euron arvoisen lahjan, kaikkien aikuisten olisi pitänyt ostaa lahjat teidän lapsille, vaikka eivät edes ole läheisiä? Jos teitä ei olisi kutsuttu, valittaisit siitäkin. Vaikutat ihmiseltä, jota on vaikea miellyttää. Miksi teidät kutsuttiin? Kohteliaisuudesta. Totta kai vanhemmat kutsuu lapsensa ja lapsenlapset, vaikka miniästä ei niin välittäisikään.
Nuo lahja-asiat kannattaa ihan sopia etukäteen. Että ostetaanko ja miten paljon.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Mun sisko oli aina sellainen vapaamatkustaja. En tiedä oliko kateellinen kun ei hänellä perhettä, oli sinkku. Ja vietettiin meillä sukujoulut. Hän ei koskaan tehnyt mitään joulun eteen, minä.äidin kanssa ahkeroin ja kustansimme yhdessä kaiken.
Kun sisko sitten tuli joulupöytään, ei tuonut mitään. Oli kyllä vienyt kummilapsilleen joululajahjat, mutta minun tyttärelleni ei ikinä mitään vailla oli hönekin kummitäti.
Emme koskaan kyenneet puhumaan näistä avoimesti. Mentiin vaan samalla rytmillä joulusta jouluun.
Sisko kuoli yllättäin. Ja nyt jälkeenpäin olen ollut iloinen että saimme monta joulua viettää kuitenkin yhdessä. Antaisin mitä vaan että hän vielä tulisi valmiiseen joulupöytään ja viettämään yhteistä juhlaa kanssamme. Ehkä on hyvä että asioiden annettiin mennä näin, sopu säilyi loppuun asti. Kaipaan niin häntä ja hänen hauskoja
Tämä oli todella hienosti kirjoitettu. Osanottoni siskosi poismenon johdosta.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun ja olen sitä mieltä, että ap olisi pahoittanut mielensä joka tapauksessa. Monessa perheessä on jouluperinteet ja esimerkiksi pienet lapset haluaa tietää, että monelta pukki käy/lahjat jaetaan, jotta jaksavat odottaa. Sanontakin kuuluu, että vieraat kulkee ajallaan, talo elää tavallaan. On todella ajattelematonta ilmoittaa, että tullaan monen tunnin aikajanalla ja sitten kertoa tarkka aika vasta, kun kysytään. Voi olla, että siellä on isäntäperheessä mietitty, että milloinkas lahjat jaetaan, kun ei vieraita kuulu eikä näy. Meilläkin kävi aattona vieraita ja saa käydä, mutta me eletään aatto silti meidän aikataululla (saunat, lahjat, pelailu) ja vieraat voi osallistua siihen.
Jos aapeelle olisi ilmoitettu, että voitte poistua, hän valittaisi siitäkin. Minusta on ylipäänsä aika kivasti ajateltu, että vieraat saa ed
Ap ei olisi halunnut mennä, mutta mies ns. pakotti. Nyt on pitänyt vetää kilarit jostain, ettei tarvitse enää seuraavana vuonna mennä.
Tässä on kysymys uusperheestä ja perheen yhdestä isovanhemmasta. En sitäkään ymmärrä, miksi uusperheiden vanhemmat vaativat myös ei-biollogiselta isovanhemmalta lahjoja, jolloin hän parhaimmillaan saisi 8 isovanhemman lahjat ja ydinperheessä lapsi saa tyytyä 4 isovanhemman lahjaan.
Meillä miniä otti herneen nenään, kun ostan joululahjaksi biologisille lastenlapsilleni osakkeita syntymä- ja joululahjaksi, enkä hänen edellisestä liitosta syntyneelle lapselle, kun miniän mielestä silloin lapset ovat epätasa-arvoisessa asemassa.