Olli Rehn alkaa näyttää parhaimmalta ehdokkaalta. Luo turvallisuudentunnetta ja on presidenttimäinen
Kommentit (5057)
Itse en ainakaan toisella kierroksella äänestä Stubbia, joka käyttää mahdottomat summat rahaa vaalikampanjointiin. Enkä muutenkaan kepulaisena ja kaupunkilaisena omaa heidän arvojaan. Äänestän siis Haavistoa.
Kannattaa huomioida että koko maa on hyvä pitää asuttuna myös puolustusmielessä!
En ymmärrä miksi Keskusta saa niin paljon kuraa niskaansa. En ole itse kepulainen, mutta Rehnin ja aiemmin Kaikkosen loistavan työn vuoksi olen alkanut ajatella sitä hyvällä.
Keskusta saa kuraa niskaansa koska perskokkareet käyttää netissä aikansa keskustan haukkumiseen yrittäen ohjata huomion pois hallituksesta, joka vie köyhiltä leivän suusta ja antaa etuja rikkaille.Syntipukki hallituksen toimille on löydettävä ja siihen on sopiva puolue, joka ei ole itseään puolustanut, mutta nyt puolustaa. Siksi perskokkareet on paniikissa. Lisäksi hallitus ajaa keskittämispolitiikkaa ja antaa 4 miljardia rahaa pääministerin "tunnin junalle", vaikka terveydenhuolto romahtaa rahan puutteessa.
Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Itse olen kaupunkilainen, mutta keskusta on jo pitkään houkutellut, koska tykkään siitä, että ovat arvoliberaalimpia kuin vaikka persut, mutta ajavat esim. lapsiperheiden asemaa, mikä on vihervasemmistopuolueilla jäänyt ilmastoasioiden ja vähemmistöjen oikeuksien varjoon. Lisäksi ymmärrän maaseudun arvon puolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta. Ei ole mitään järkeä sulloa kaikkia ihmisiä kaupunkiin ja jättää maat viljelemättä sekä eläimet ja metsät hoitamatta vain koska nämäkin ihmiset tarvitsevat palveluita.
En ymmärrä kanssa, että keskustaa syytetään kaikesta. Kannattaisi nykyisten valtaa pitävien puolueiden nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja hoitaa asiat kuntoon, eikä syyttää jotain pienpuoluetta epäonnistumisistaan. Tuo maanpuolustuksellinen seikka on kanssa tärkeä. On senkin takia hyvä pitää maa asuttuna.
Vierailija kirjoitti:
Se taitaa olla loppupeleissä ihan sama mitä kukakin äänestää. Äänillä ei ole väliä. Tulokset on päätetty jossain etukäteen. Joku tässäkin ketjussa sanoi pari tuntia sitten että Rehnin kannatus on 15,2% Meinasin korjata siihen että näyttää kylläkin olevan 15,8% kuten tulospalvelussa luki. Näköjään se 15,2% on ilmeisesti kuitenkin se lopullinen tulos, koska nyt klo 22.50 on 15,3% Eli joku tiesi tulokset etukäteen jo 2 tuntia sitten.
Keskustakin lähtee jo "varastettujen vaalien" ajatukseen? Jättäkää nyt hyvät ihmiset se vielä pahemmille hörhöille eli persuille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta Rehn teki valtavan hyvän kampanjan ja mm. somessa hän onnistui mielestäni parhaiten. Harmi että media paukutti vain noita kärkeen listaamiaan ehdokkaita ja jätti jotenkin huomiotta aika paljon hyviä teemoja joita Rehn nosti keskusteluun.
Pienen pieni kitkerä maku siis noita isoja medioita kohtaan nyt, ei voi mitään. Mutta kyllä tästä yli päästään.
Kakkoskierros alkaa nyt saman tien ja itse siirryin nyt erittäin vahvasti ja varmasti Haaviston taakse.
"Etelän medioiden" ja "mediapelin" syyttämisellä on kepussa pitkät perinteet.
Tämä! Koskaan ei ole vikaa itsessä! Paavosta vaan mallia, hänhän olisi ollut jo n kertaa pressa ilman "mediapeliä".
Vierailija kirjoitti:
Väitätkö, ettei persuilla ole tapana syyttää mediaa kaikesta ja uhriutua.
Kumma, että tänne tullaan varta vasten haukkumaan keskustaa, kun keskustalaiset uskaltavat vihdoin osalllistui somekeskusteluihin. Perskokkareet on hallinneet nettiä parikymmentä vuotta ja nyt joku uskaltautuu niiden reviirille.
Mutta me keskustassa tulemme jatkossakin osallistumaan keskusteluihin. Uusi, nuori polvi tulee esille ja he eivät pelkää persrkokkaretrolleja vaan sanovat sanottavansa.
Toisella kierroksella äänestän Haavistoa ja iloitsen siitä, että Halla-aholle ja persuille kävi nolosti. Ei tullut toista sijaa vaikka media ja persut niin luulivat.
Mikä ihmeen uusi nuori polvi? Eiköhän ne Maalaisliiton seitit ala katkeilla kun porukat ovat jo kolmatta polvea kaupungissa.
Vierailija kirjoitti:
Niin että kun kerran persut syyttävät mediaa kaikesta ja uhriutuvat, niin ollaan me kepulaisetkin yhtä tyhmiä: syytetään mekin ja uhriudutaan!
Kun ei muuhunkaan pystytä. Ei ole uskallusta katsoa peiliin ja tajuta, että kepulla on takana loistava tulevaisuus.
Auringonlaskun, tupailtojen ja kansantanhujen puolue, jonka kannattajat ovat jo kirkkomaalla tai hoivakodissa. Pidetään koko maa asuttuna, vaikka eihän siellä kepun kannatusalueilla oikeasti asu muita kuin mummoja enää.
Erittäin hyvin tiivistetty. Joku ajatus siitä, että maan kauttaaltaan asuttuna pitäminen auttaisi vaikkapa puolustusta kaatuu juurikin tähän - mitä hyötyä puolustukselle on >80v porukasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta Rehn teki valtavan hyvän kampanjan ja mm. somessa hän onnistui mielestäni parhaiten. Harmi että media paukutti vain noita kärkeen listaamiaan ehdokkaita ja jätti jotenkin huomiotta aika paljon hyviä teemoja joita Rehn nosti keskusteluun.
Pienen pieni kitkerä maku siis noita isoja medioita kohtaan nyt, ei voi mitään. Mutta kyllä tästä yli päästään.
Kakkoskierros alkaa nyt saman tien ja itse siirryin nyt erittäin vahvasti ja varmasti Haaviston taakse.
"Etelän medioiden" ja "mediapelin" syyttämisellä on kepussa pitkät perinteet.
En ole kepulainen, äänestin ainoastaan Rehniä henkilönä. Minulla ei ole mitään tekemistä puolueen kanssa. Yleensä äänestän sdp/vihr. akselilla.
t. tuon kommentin kirjoittaja
Jännä juttu, kaikki vain äänestävät Rehnin mahtavaa henkilöä ja äänisaalis jää 15% ? Kepuilta tuli eka nyttemmin vajaa 10% eli ei kovin moni itse asiassa äänestänyt Ollia Ollin takia ?
Vierailija kirjoitti:
Väitätkö, ettei persuilla ole tapana syyttää mediaa kaikesta ja uhriutua.
Kumma, että tänne tullaan varta vasten haukkumaan keskustaa, kun keskustalaiset uskaltavat vihdoin osalllistui somekeskusteluihin. Perskokkareet on hallinneet nettiä parikymmentä vuotta ja nyt joku uskaltautuu niiden reviirille.
Mutta me keskustassa tulemme jatkossakin osallistumaan keskusteluihin. Uusi, nuori polvi tulee esille ja he eivät pelkää persrkokkaretrolleja vaan sanovat sanottavansa.
Toisella kierroksella äänestän Haavistoa ja iloitsen siitä, että Halla-aholle ja persuille kävi nolosti. Ei tullut toista sijaa vaikka media ja persut niin luulivat.
Älä huoli, tuo on tuo yksi ja sama, joka kopsaa omia kommenttejaan ja vaahtoaa kepusta. Lääkkeet on tänäänkin vielä ottamatta sillä suunnalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta Rehn teki valtavan hyvän kampanjan ja mm. somessa hän onnistui mielestäni parhaiten. Harmi että media paukutti vain noita kärkeen listaamiaan ehdokkaita ja jätti jotenkin huomiotta aika paljon hyviä teemoja joita Rehn nosti keskusteluun.
Pienen pieni kitkerä maku siis noita isoja medioita kohtaan nyt, ei voi mitään. Mutta kyllä tästä yli päästään.
Kakkoskierros alkaa nyt saman tien ja itse siirryin nyt erittäin vahvasti ja varmasti Haaviston taakse.
"Etelän medioiden" ja "mediapelin" syyttämisellä on kepussa pitkät perinteet.
En ole kepulainen, äänestin ainoastaan Rehniä henkilönä. Minulla ei ole mitään tekemistä puolueen kanssa. Yleensä äänestän sdp/vihr. akselilla.
t. tuon kommentin kirjoit
Jännä juttu, kaikki vain äänestävät Rehnin mahtavaa henkilöä ja äänisaalis jää 15% ? Kepuilta tuli eka nyttemmin vajaa 10% eli ei kovin moni itse asiassa äänestänyt Ollia Ollin takia ?
Mitkä ihmeen kaikki?
Totta kai moni kepulainen äänesti Rehniä puolueensa ehdokkaana.
Mutta mistä ne kaikki muut äänet tuli? Rehnin kannatus oli kuitenkin reippaasti korkeampi kuin keskustan.
Toinen mitä ihmettelen on Haaviston menestys Pohjois-Suomessa perinteisillä kepulaisalueilla. Ja siitä huolimatta riitti Rehnillekin vielä ääniä.
Haaviston menestys Pohjois-Suomen perinteisillä Kepun alueilla johtuu tietysti siitä, että Väyrynen ei ollut ehdolla. Kostoksi ei sitten äänestetty Rehniä, jolle Paavo on ikuisesti katkera kohtalostaan.
Se sensijaan on ihme, miksi ahvenanmaalaiset äänestivät Haavistoa enemmän kuin Stubbia.
Vierailija kirjoitti:
Keskusta saa kuraa niskaansa koska perskokkareet käyttää netissä aikansa keskustan haukkumiseen yrittäen ohjata huomion pois hallituksesta, joka vie köyhiltä leivän suusta ja antaa etuja rikkaille.Syntipukki hallituksen toimille on löydettävä ja siihen on sopiva puolue, joka ei ole itseään puolustanut, mutta nyt puolustaa. Siksi perskokkareet on paniikissa. Lisäksi hallitus ajaa keskittämispolitiikkaa ja antaa 4 miljardia rahaa pääministerin "tunnin junalle", vaikka terveydenhuolto romahtaa rahan puutteessa.
Nyt kun ei enää ole aihetta ylistää Ollia, onkin turvallista palata hallituspuolueiden haukkumiseen. Siitähän tämä ylistyslaulu taisi johtuakin, että kepu ei ole hallituksessa. Ei ole, koska johan se tuli Marinin hallituksessakin nähtyä, että "kepu pettää aina".
Rehn ylitti keskustan kannatuksen reilusti. Hän oli ehdokas yli puoluerajojen, äänestäjiä tuli sekä vasemmalta että oikealta. Olli on henkilönä pidetty ja arvostettu. Nyt Rehn on poissa eikä keskustalla ole yhtä valovoimaista ehdokasta seuraaviin vaaleihin. Vaikea paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta Rehn teki valtavan hyvän kampanjan ja mm. somessa hän onnistui mielestäni parhaiten. Harmi että media paukutti vain noita kärkeen listaamiaan ehdokkaita ja jätti jotenkin huomiotta aika paljon hyviä teemoja joita Rehn nosti keskusteluun.
Pienen pieni kitkerä maku siis noita isoja medioita kohtaan nyt, ei voi mitään. Mutta kyllä tästä yli päästään.
Kakkoskierros alkaa nyt saman tien ja itse siirryin nyt erittäin vahvasti ja varmasti Haaviston taakse.
"Etelän medioiden" ja "mediapelin" syyttämisellä on kepussa pitkät perinteet.
Tämä! Koskaan ei ole vikaa itsessä! Paavosta vaan mallia, hänhän olisi ollut jo n kertaa pressa ilman "mediapeliä".
Jos haluaa ottaa uhriutumisesta mallia, esimerkkinä voi olla vain persut ja heidän mestariuhriutujansa Halla-aho. Se mies osaa kitistä ja uhriutua, aivan kateeksi käy.
Kokoomuslaisilla taas on niin monta mediaa käytössä, että heidän ei tarvitse mediaa moittia. Alma-Median lehdet ja MTV sekä Hesari
Vierailija kirjoitti:
Rehn ylitti keskustan kannatuksen reilusti. Hän oli ehdokas yli puoluerajojen, äänestäjiä tuli sekä vasemmalta että oikealta. Olli on henkilönä pidetty ja arvostettu. Nyt Rehn on poissa eikä keskustalla ole yhtä valovoimaista ehdokasta seuraaviin vaaleihin. Vaikea paikka.
Niin, KePun kannatushan on ollut vapaassa pudotuksessa koko 2020 luvun ja hiukan ennenkin. Ennen puhuttiin kolmesta suuresta: SDP, Kok, KePu kukin reilu 20%. Nytkin voidaan puhua kolmesta mutta PS on ottanut keskustan paikan. Itse tulen Satakunnasta ja siellä on ihan selkeästi nähtävissä suurimmassa osassa kunnista, että KePu on tehnyt huonoa politiikkaa, koska PS on ottanut heidän paikkansa. Ei voi olla muuta syytä, sillä jos KePu olisi tehnyt hyvää politiiikkaa ja sillä olisi hyviä ehdokkaita, PS ei olisi tuolla koskaan menestynyt.
Vierailija kirjoitti:
Äänestin Rehniä, mutta tokalla kierroksella ääneni saa Haavisto. Kokkarien jutut on niin kaukana omasta elämästäni. En ole mikään äärioikeistolainen, lähempänä vasemmistoa. Ette taida kokkarit saada Rehnin ääniä.
Jokainen äänestäköön miten ja ketä tahtoo, mutta silti on vaikeaa kuvitella, että voisin koskaan ja missään oloissa äänestää laiskanpulskeaa, vailla mitään todellista loppututkintoa olevaa lusmua. Ei ole mikään meriitti, että pelkällä peruskoulu yo. pohjalla mm. opintojensa valehtelusta ym. kiinnijäänyttä armeijaa käymätöntä eläkeikäistä homoseksuaalia kammetaan tämän maan presidentin virkaan, vaikka pyrkyä tällä miesoletulla tuntuu olevan tuplasti jopa Paavo Väyryseen verrattuna.
Äänestin ensimmäisellä kierroksella koko kansalle parasta ehdokasta, eli Ollia. Nyt kun hän ei ole jatkossa, niin äänestän alun perin toiseksi parasta tohtoria, eli reilusti alle kuusikymppistä Alexia. Pekalle toivon rattoisia eläkepäiviä kuplien rassailujen merkeissä.
Äänestin Rehniä ja pakko äänestää 2. kerralla Haavistoa, koska en ole hyvätuloinen kokkari.