Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oma suru ja ystävä ei kysy voinnista
23.12.2023 |
Olen miettinyt miten suhtautua tähän asiaan ja ystävyyteemme. Läheiseni sairastui yllättäen ja parantumattomasti ja lopulta menehtyikin pian. Sairastumisen tullessa tietoon toki asiasta kerroin pitkäaikaiselle ystävälleni ja tiedossa oli että läheisen kuolema on väistämätön. Hän vain katsoi oudosti, ei edes kysynyt miten jaksan, ei pahoittelua, ei mitään. Puhui sitten vaan omista asioistaan ja poislähtiessäänkin ei toivottanut minulle tilanteessa voimia eikä mitään. Hämmennyin jotenkin siitä tapaamisesta. Olemme olleet hyvin pitkään ystäviä ja tunnemme toisemme asiat ja aina voinut jutella kaikenlaista, siksi tuo käyttäytyminen tuli niin puskista.
Tuon tapaamisen jälkeen meni hetki ja läheiseni kuoli. En kertonut kuolemasta ystävälleni mitään. Hän ei koskaan asiasta edes kysynyt sittemmin, että miten minä voin, miten läheiseni voi. Koska hän ei ottanut minuun yhteyttä silloin niin en minäkään häneen ollut sitten yhteydessä. Hän jotenkin ohitti täysin koko asian. Tuntui pahalta, ja tuntuu edelleen. Viikkoja myöhemmin hän lyhyesti oli yhteydessä vain niistä näistä, ei kysynyt vointiani, joten en edes kertonut mitään kuulumisiani, en mitään hautajaisista ja siihen liittyvästä. Nyt viime ajat ovat menneet niin että yhteydenpito ollut hyvin vähäistä. En ole jaksanut olla paljoa yhteydessä häneen, koska selkeästi elämäni raskas asia ei häntä liikuttanut millään tavalla. Hän ei ole kovin usein minua tavoitellut myöskään. Tilanne on outo, koska asumme lähellä toisiamme.
Ymmärrän että toisille ihmisille on jotenkin vaikeaa käsitellä kuolemaa. Silti pitäisi sen verran rankaa olla että pystyy pahoittelemaan raskasta tilannetta ja kysymään ystävältään että miten sinä jaksat. Olen lukenut juttuja joissa ihmiset kertovat kuinka esim. oman lapsen kuolema on aiheuttanut sen että ystävät katoaa. En vain ajatellut että omallekin kohdalle osuu tällaista väistelyä ja asiasta puhumattomuutta. Itselle ei tulisi mieleenkään jättää ystävää vastaavassa tilanteessa yksin, olen aina muutenkin ollut ystävieni tukena jos heilläkin rankkoja jaksoja ollut elämässään.
Onneksi minulla on muutama muu ystävä jotka kyselivät vointiani, lähettivät osanottoja ja muistamisia. Heidän kanssa avoimesti on puhuttu asiasta. Jopa hyvänpäivätuttu tason ihmiset ovat asiassa myöhemmin kysyneet vointiani jos olivat tapahtumasta kuulleet ja kertoneet osanottojaan.
Mietin vain näinkö pitkä ystävyys hiipuu tämmöisen edessä. Tiedän että minun pitäisi sanoa hänelle asiasta suoraan mikä minua surettaa, mutta ei vai kiinnosta sellaista sanoa. Jos olemme nyt olleet muutoin satunnaisesti yhteydessä niin en ole puhunut mitään omista kuulumisistani. Läheiseni kuolemaa surin ja asiasta olen päässyt jo eteenpäin, mutta ainoa asia mikä on jäänyt vaivaamaan taustalle oli tämä ystävän "toiminta".
Herättääkö tällainen käyttäytyminen mitä ajatuksia muissa? Onko muut kokeneet tällaista tai vastaavaa raskaiden asioiden väistelyä/puhumattomuutta, oletteko näitä ottaneet puheeksi kyseisten henkilöiden kanssa miltä teistä tuntunut?
Anteeksi pitkä pohdinta asian tiimoilta...
Kommentit (55)
Nyt täytyy kyllä myöntää etten jaksanut lukea ollenkaan ja veikkaan ongelmasi olevan jotain täyttä hevonvitunpaskaa.
Mene suihkuun ja nukkumaan. Huomenna töihin. Muuta neuvoa ei tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia ei ole siunattu sosiaalisella älykkyydellä valitettavasti. Ystävälläsi ei ole varmaan mitään käsitystä miten tilanteessa tulisi käyttäytyä.
No miten tulisi käyttäytyä? Entä jos ap olisi vastannut vointikysymykseen, että mitä luulet, läheinen kuoli juuri, et taida ymmärtää surusta mitään.
Ei ole olemassa mitään yleisiä käyttäytymissääntöjä sen suhteen, tuleeko kysellä vai ei. Ainoastaan osanotosta on määritelty normi, jonka mukaan on kohteliasta ottaa osaa toisen suruun sanoin ja teoin (adressi). Sen sijaan aika moni pitää epäkohteliaana utelua siitä, miten toinen nyt voi eikä sosiaalisesti älykäs ihminen ryhdy moista utelemaan, jos toinen ei selkeästi kerro, että hänen voinnistaan olisi nyt sopivaa puhua, käännetään siis suru ja menetys yksilöön sen sijaan että surtaisiin menetystä.
Jos joku kysyy kuinka voit, niin siihen voi vastata että kyllä tämä tästä. Tai miten nyt kukin vastaisi. Jos toinen ei asiasta enempää puhu, niin silloin ei enempää kysellä. On kuitenkin huomioitu sitä toisen vointia.
Olen kohdannut paljon surevia, ja ikäväkseni voin sanoa että moni on itkenyt kun olen kysynyt heidän voinnistaan ja itkun syyksi on selvinnyt että kukaan ei ole heiltä kysynyt miten he jaksavat. Että minä olin ensimmäinen joka kysyi. Tässä tullaan varmaan tähän suomalaiseen puhumattomuuden kulttuuriin. Syvällä sisimmässä suurin osa ihmisistä vaikuttaa toivovan että joku huomioisi, edes pienesti.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidät tätä kaveria niin suuressa arvossa, vaikka ne muut kaverisi ovat selvästi paljon parempia ystäviä, ottavat osaa ja muistavat sinua? Silti vain tätä yhtä ajattelet. Hän on selvästi aika huono ystävä, ehkä haluaa pysyä pinnallisissa väleissä tai ajatteli että hait vaan huomiota kuolemasta puhumalla (noin joku toksinen ihmisen voisi ajatella, ei kiva ystävä).
Ehkä prosessoin tätä ystävyyssuhteen dynamiikan muutosta, koska kyseessä kuitenkin hyvin hyvin pitkä ystävyys, jossa olen usein ollut ystäväni tukena myös hänen raskaissa elämäntilanteissaan. Omalla kohdalla eteen tuli tämä raskas läheisen sairastuminen ja tuleva kuolema, jotka ystävä ohitti täysin. Olen ollut viime ajat enemmän tekemisissä niiden muiden ystävien kanssa, joista alussa mainitsin. Elämässä tietyt asiat pitää omassa mielessä kuitenkin käsitellä kun siirtyy eteenpäin. Siksi asiaa
Entä jos et ole ystävän mielestä ollut tukena lainkaan? Olet vain sorkkinut kipukohtia ja osoittanut, että sinulla itselläsi asiat ovat pahemmin.
Moni kuvittelee olevansa tukena, vaikka itse asiassa koko ajan siirtää keskipistettä itseensä ja omiin tuntemuksiinsa. Entä jos sinä olet liikaa urkkinut toisen tunteista hänen surussaan ja hän on päättänyt, että ei kenenkään kanssa tekisi vastaavaa ja pakottaisi uudestaan ja uudestaan selittämään oloaan.
Ystäväsi ei ohittanut läheisesi sairastumista ja kuolemaa, hän antoi sinun kokea tunteesi itse ilman, että hän selittää vieressä, miltä pitää tuntua.
Vierailija kirjoitti:
Omaan korvaan kuulostaa kyllä vähän oudolta, että lopetetaan pitkä ystävyys sen takia, että toinen ei ole osannut sanoa tiettyjä sanoja..
Mutta että kaveri vaan katsoo oudosti ja ilmeisesti vaivaantuu eikä huomioi koko asiaa niin onhan se vähän outoa? Kaverilta, joku puolituttu voisi reagoida noin. Sinänsä ymmärrän että surevaan on vaikea suhtautua, sanoo niin tai näin voi loukata. Mutta kyllä voi sanoa edes otan osaa, jotenkin pienesti huomioida tilanne. Luultavasti ei ole oikea ystävä, tällaisissa tilanteissahan sen näkee onko.
mielipiteeni asiasta noin yleisesti: miksi kenenkään pitäisi käyttäytyä, niinkuin joku toinen olettaa? entä jos sillä ystävällä on viisi vainajaa lähipiirissä, tai muita ongelmia elämässä? tai kokee muiden asiat liian raskaaksi itselleen. jos ap ei ystävänsä kanssa enää muutenkaan ole juuri tekemisissä, voidaan tulkita tämä ystävyyssuhde päättyneeksi. elämä jatkuu, surusta huolimatta. se on sitä elämisen kiertoa. hyvää joulua vaan kansalaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaan korvaan kuulostaa kyllä vähän oudolta, että lopetetaan pitkä ystävyys sen takia, että toinen ei ole osannut sanoa tiettyjä sanoja..
Mutta että kaveri vaan katsoo oudosti ja ilmeisesti vaivaantuu eikä huomioi koko asiaa niin onhan se vähän outoa? Kaverilta, joku puolituttu voisi reagoida noin. Sinänsä ymmärrän että surevaan on vaikea suhtautua, sanoo niin tai näin voi loukata. Mutta kyllä voi sanoa edes otan osaa, jotenkin pienesti huomioida tilanne. Luultavasti ei ole oikea ystävä, tällaisissa tilanteissahan sen näkee onko.
Katsoi oudosti. Voi hyvänen aika sentään. Olenkin taas ihan onnellinen siitä, että mulla ei ole ystäviä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidät tätä kaveria niin suuressa arvossa, vaikka ne muut kaverisi ovat selvästi paljon parempia ystäviä, ottavat osaa ja muistavat sinua? Silti vain tätä yhtä ajattelet. Hän on selvästi aika huono ystävä, ehkä haluaa pysyä pinnallisissa väleissä tai ajatteli että hait vaan huomiota kuolemasta puhumalla (noin joku toksinen ihmisen voisi ajatella, ei kiva ystävä).
Ehkä prosessoin tätä ystävyyssuhteen dynamiikan muutosta, koska kyseessä kuitenkin hyvin hyvin pitkä ystävyys, jossa olen usein ollut ystäväni tukena myös hänen raskaissa elämäntilanteissaan. Omalla kohdalla eteen tuli tämä raskas läheisen sairastuminen ja tuleva kuolema, jotka ystävä ohitti täysin. Olen ollut viime ajat enemmän tekemisissä niiden muiden ystävien kanssa, joista alussa mainitsin. Elämässä tietyt asiat pitää omassa mielessä kuitenkin käsitellä kun siirtyy eteenpäin. Siksi asiaa
Jos ennen ei ole käynyt tilannetta että osat olisikin toisin päin, eli että sinä tarvitset tukea tällä kertaa, niin eihän sitä voi tietää millainen toinen on. Olet varmaan vain ajatellut että hän olisi hyvä ystävä, mutta se on voinut perustua ihan vain omaan luuloosi. Ja nyt käytännössä tilanne osoitte että hän ei sellaiseen kykenekään. Toki asiaa pitää prosessoida. Joko jättää kaverin omaan arvoonsa tai sitten rohkeasti ottaa puheeksi ihan suoraan että hei mikäs juttu, minulla oli kriisi ja olit ihan hiljaa, mikä on. Joko hän vastaa tai viilentää lopullisesti kaveruuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi käydä toisinpäinkin. Minun "ystävä" ei halunnut kuulla hyvästä uutisesta, joka koski lastani. Yritin muutamaan kertaan kertoa, mutta hän keskeytti kylmästi ja alkoi yhdellä kerralla puhua minulle tuntemattomasta mummosta yms. Ystävyytemme päättyi siihen, tosi loukkaavaa käytöstä. Jotkut ei kestä huonoja eikä toiset hyviä uutisia. Ei he ole oikeita ysyäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaan korvaan kuulostaa kyllä vähän oudolta, että lopetetaan pitkä ystävyys sen takia, että toinen ei ole osannut sanoa tiettyjä sanoja..
Mutta että kaveri vaan katsoo oudosti ja ilmeisesti vaivaantuu eikä huomioi koko asiaa niin onhan se vähän outoa? Kaverilta, joku puolituttu voisi reagoida noin. Sinänsä ymmärrän että surevaan on vaikea suhtautua, sanoo niin tai näin voi loukata. Mutta kyllä voi sanoa edes otan osaa, jotenkin pienesti huomioida tilanne. Luultavasti ei ole oikea ystävä, tällaisissa tilanteissahan sen näkee onko.
Juuri tätä hain, ns sydänystävältä yllättävä tapa toimia, että ei edes pahoitella ikävästä uutisesta. Ei siinä muita sanoja tarvita. Pahoitellaan, kysytään vointia, toivotaan voimia, annetaan osanotot. Aivan tavallista toisen läheisen ihmisen huomiointia. En ole sellaista tyyppiä että puhelisin ns tuntemattomille kuolema asioista tai edes hyvänpäiväntutuille itse. Mutta kyllä tuollainen tilanne on asia, joka kerrotaan läheiselle ystävälle.
Niin, ja ei se ystävyys ole ohi, on vain hiljaisempaa hiipunutta eloa tämän tiimoilta.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo ystävä on paljastanut itsensä valeystäväksi. Se mielestäni kannattaa saattaa hänen tietoonsa ja samalla ilmoittaa että ei itse ole enää käytettävissä mihinkään.
Useimmat voivat läheisen kuoltua huonosti ja pitkään.
Miltä tuntuu, kun jatkuvasti kysellään miten voit?
Kerroin ihan itse niille ihmisille, joiden kanssa asiaa halusin käsitellä.
-ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi käydä toisinpäinkin. Minun "ystävä" ei halunnut kuulla hyvästä uutisesta, joka koski lastani. Yritin muutamaan kertaan kertoa, mutta hän keskeytti kylmästi ja alkoi yhdellä kerralla puhua minulle tuntemattomasta mummosta yms. Ystävyytemme päättyi siihen, tosi loukkaavaa käytöstä. Jotkut ei kestä huonoja eikä toiset hyviä uutisia. Ei he ole oikeita ysyäviä.
Se on näin, ikävä asia huomata. Rinnalla pidetään ne välittävät ystävät. Hyvää joulua sinulle!
- ap
Toki kannattaa ottaa huomioon että osa ihmisistä on tosi varovaisia sen suhteen ettei utele liikaa, eli voi olla tavallaan huomaavaisuuttaankin ettei ole kysellyt asiasta. Myös jos kyseessä on vaikka tyyliin mummosi, niin jos hän ei ole oman mummonsa kanssa yhtään läheinen niin ei ehkä käsitä tätä koko surua. Tai jos vaikka isäsi sairastui, mutta hänellä itsellään ei ole isää. Ehkä tästä kannattaa vielä puhua vähän hänen kanssaan, eihän siinä mitään menetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi 50 vuotias oli 6 viikkoa saikulla kun isänsä kuoli. Tällaisia asioita on kaikilla saman ikäisillä edessä. En oikein ymmärrä, miten normaali elämän kulkuun kuuluva asia on jollekkin shown ja hulabaloon aihe viikkokausia. Työnantajan piikkiin tai työnantaja on pahis.
Minä jatkoin töitä samantien, kun soitto äidin kuolemasta tuli klo 11.30. Ei siinä ollut syytä jäädä rypemään mennessä, elämää kun eletään vain eteenpäin. Suru on tunne, jonka ilmaisemista voi säädellä samalla tavalla kuin vaikka rakkauden ilmaisemista, ei ole pakko velloa siinä koko aikaa, vaikka välillä hetken itkisikin.
Istuin mutsin vieressä hänen kuolinvuoteellaan, oli raskaimpia tunteja koko elämässäni. Seuraavana aamuna olin taas duunissa klo 6. Olis ollut paljon raskaampaa jäädä yksin himaan rypemään surussa, enkä usko, että saikkupäivät olis mitenkään vähentäneet menetystä. Jaksoin kantaa murheen ja työtaakan, eli näillä mentiin.
Alue: Aihe vapaa
Omaan korvaan kuulostaa kyllä vähän oudolta, että lopetetaan pitkä ystävyys sen takia, että toinen ei ole osannut sanoa tiettyjä sanoja..