Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oma suru ja ystävä ei kysy voinnista
23.12.2023 |
Olen miettinyt miten suhtautua tähän asiaan ja ystävyyteemme. Läheiseni sairastui yllättäen ja parantumattomasti ja lopulta menehtyikin pian. Sairastumisen tullessa tietoon toki asiasta kerroin pitkäaikaiselle ystävälleni ja tiedossa oli että läheisen kuolema on väistämätön. Hän vain katsoi oudosti, ei edes kysynyt miten jaksan, ei pahoittelua, ei mitään. Puhui sitten vaan omista asioistaan ja poislähtiessäänkin ei toivottanut minulle tilanteessa voimia eikä mitään. Hämmennyin jotenkin siitä tapaamisesta. Olemme olleet hyvin pitkään ystäviä ja tunnemme toisemme asiat ja aina voinut jutella kaikenlaista, siksi tuo käyttäytyminen tuli niin puskista.
Tuon tapaamisen jälkeen meni hetki ja läheiseni kuoli. En kertonut kuolemasta ystävälleni mitään. Hän ei koskaan asiasta edes kysynyt sittemmin, että miten minä voin, miten läheiseni voi. Koska hän ei ottanut minuun yhteyttä silloin niin en minäkään häneen ollut sitten yhteydessä. Hän jotenkin ohitti täysin koko asian. Tuntui pahalta, ja tuntuu edelleen. Viikkoja myöhemmin hän lyhyesti oli yhteydessä vain niistä näistä, ei kysynyt vointiani, joten en edes kertonut mitään kuulumisiani, en mitään hautajaisista ja siihen liittyvästä. Nyt viime ajat ovat menneet niin että yhteydenpito ollut hyvin vähäistä. En ole jaksanut olla paljoa yhteydessä häneen, koska selkeästi elämäni raskas asia ei häntä liikuttanut millään tavalla. Hän ei ole kovin usein minua tavoitellut myöskään. Tilanne on outo, koska asumme lähellä toisiamme.
Ymmärrän että toisille ihmisille on jotenkin vaikeaa käsitellä kuolemaa. Silti pitäisi sen verran rankaa olla että pystyy pahoittelemaan raskasta tilannetta ja kysymään ystävältään että miten sinä jaksat. Olen lukenut juttuja joissa ihmiset kertovat kuinka esim. oman lapsen kuolema on aiheuttanut sen että ystävät katoaa. En vain ajatellut että omallekin kohdalle osuu tällaista väistelyä ja asiasta puhumattomuutta. Itselle ei tulisi mieleenkään jättää ystävää vastaavassa tilanteessa yksin, olen aina muutenkin ollut ystävieni tukena jos heilläkin rankkoja jaksoja ollut elämässään.
Onneksi minulla on muutama muu ystävä jotka kyselivät vointiani, lähettivät osanottoja ja muistamisia. Heidän kanssa avoimesti on puhuttu asiasta. Jopa hyvänpäivätuttu tason ihmiset ovat asiassa myöhemmin kysyneet vointiani jos olivat tapahtumasta kuulleet ja kertoneet osanottojaan.
Mietin vain näinkö pitkä ystävyys hiipuu tämmöisen edessä. Tiedän että minun pitäisi sanoa hänelle asiasta suoraan mikä minua surettaa, mutta ei vai kiinnosta sellaista sanoa. Jos olemme nyt olleet muutoin satunnaisesti yhteydessä niin en ole puhunut mitään omista kuulumisistani. Läheiseni kuolemaa surin ja asiasta olen päässyt jo eteenpäin, mutta ainoa asia mikä on jäänyt vaivaamaan taustalle oli tämä ystävän "toiminta".
Herättääkö tällainen käyttäytyminen mitä ajatuksia muissa? Onko muut kokeneet tällaista tai vastaavaa raskaiden asioiden väistelyä/puhumattomuutta, oletteko näitä ottaneet puheeksi kyseisten henkilöiden kanssa miltä teistä tuntunut?
Anteeksi pitkä pohdinta asian tiimoilta...
Kommentit (55)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkia ei ole siunattu sosiaalisella älykkyydellä valitettavasti. Ystävälläsi ei ole varmaan mitään käsitystä miten tilanteessa tulisi käyttäytyä.
Mutta hänhän tuntee sinua ainakin sen verran, että tietää varmaan, mitä on tulossa. Jos loukkaannut jo siitä, ettei toinen osaa lukea ajatuksiasi, miten loukkaannutkaan, jos hän sanoo jotain "väärin". Eihän hän mikään psykiatri ole, että pystyisi kuuntelemaan, hoivaamaan ja hoitamaan sinua loputtomasti.
Ei tulisi kyllä mieleenkään vaatia ihmisiä käyttäytymään tietyllä tavalla tällaisessakaan tilanteessa. Jotenkin outoa. Olet tainnut lukea "Käytöksen kultaista kirjaa" väärinpäin, ja alat esittää vaatimuksia, miten kenenkin "pitää" käyttäytyä.
Jos näen hyvin väsyneen tai stressaantuneen, en kyllä uskalla kysyä siitä mitään, koska väsyneellä tunteet helposti suorastaan ryöpsähtävät ja itku, joka ei meinaa millään loppua, alkaa. Ei kai ole tarkoitus lisätä entisestään murehtimista, vaan antaa toiselle hetki huoahtaa ja huokaista, ajatella muitakin asioita.
Hakeudut tietysti sururyhmään.
Mielenkiintoisia kommentteja täällä, aika erikoisiakin näkemyksiä ihmisillä.
Kommentit joissa sanotaan ettei ystävä voi tietää jos ei kerrota / ei ole ajatuksenlukija: Jos luitte tekstin niin heti alkuun ystävälle kerroin että kuolema tulee tapahtumaan. Lienee sellaisella tilanteessa aivan normaalia pahoitella ikävää tilannetta ja jos yhtään välittää ystävästään niin jonkin ajan päästä kysytään miten voit ja sanoa ne osanototkin. Kukaan sureva ihminen ei loukkaannu voinnin kysymisestä. Sureva ihminen voi loukkaantua enemmin siitä että hänen suru tiedetään ja se ohitetaan huomioitta.
Osassa kommentteja kuuluu tuo että oma kasvuympäristö on ilmeisesti suhtautunut negatiivisesti välittämisen osoittamiseen. Että jos kysytään miten voit, niin se tulkitaan heti uteluksi. Todella ikävä kuulla että toiset ihmiset suhtautuvat välittämisen osoittamiseen näin, en ole tällaista itse kohdannut. Omalla kohdalla ystävä kyllä on tuntenut minut niin hyvin että tietää että en ikinä hermostu, kiukustu tai ärsyynny kyselyistä. Se on ollut vain tietoinen valinta häneltä olla juuri tästä kuolemaan liittyvästä asiasta olla puhumatta mitään/pahoittelematta/kysymättä edes vointiani. Hän on varmaan tältä osin sitä ihmistyyppiä joka ei pysty esim. kuolemaa käsittelemään.
Ei muuta kuin hyvää joulua kaikille!
-ap
Vierailija kirjoitti:
Millaiset ihmiset kehittelevät tällaisia novelleja? Yksinäiset? Kädettömät?
Who knows, varmaan ihmiset jotka kykenevät syvälliseen pohdintaan ihmissuhteiden ja sosiaalisen kanssakäymisen monimutkaisesta maailmasta.
Peace & love,
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia ei ole siunattu sosiaalisella älykkyydellä valitettavasti. Ystävälläsi ei ole varmaan mitään käsitystä miten tilanteessa tulisi käyttäytyä.
Se taitaa olla juuri näin. Hyvää joulua!
-ap
Ystävä ei halunnut udella ja kohteliaasti odotti, että ap itse kertoo kuulumisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani menetyksestäsi.
Mieleen tulee onko tämä henkilö todella ystäväsi? Ettei vain tuttu?
Ehkä kannattaisi ottaa etäisyyttä, jos ei hänkään koe itseään kanssasi läheiseksi jonka kanssa jakaa tällainen asia.
Kiitos osanotosta. Ja varmaan näin on. Eikös ole jonkinlainen sanonta että tosiystävät hädässä tunnetaan. Ystävyys on vastavuoroista, on ikävä huomata kun itse on kovasti aina välittänyt ja se välittäminen ei heijastu takaisin itselle.
Hyvää joulua!
- ap
Miksi pidät tätä kaveria niin suuressa arvossa, vaikka ne muut kaverisi ovat selvästi paljon parempia ystäviä, ottavat osaa ja muistavat sinua? Silti vain tätä yhtä ajattelet. Hän on selvästi aika huono ystävä, ehkä haluaa pysyä pinnallisissa väleissä tai ajatteli että hait vaan huomiota kuolemasta puhumalla (noin joku toksinen ihmisen voisi ajatella, ei kiva ystävä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi 50 vuotias oli 6 viikkoa saikulla kun isänsä kuoli. Tällaisia asioita on kaikilla saman ikäisillä edessä. En oikein ymmärrä, miten normaali elämän kulkuun kuuluva asia on jollekkin shown ja hulabaloon aihe viikkokausia. Työnantajan piikkiin tai työnantaja on pahis.
Minä jatkoin töitä samantien, kun soitto äidin kuolemasta tuli klo 11.30. Ei siinä ollut syytä jäädä rypemään mennessä, elämää kun eletään vain eteenpäin. Suru on tunne, jonka ilmaisemista voi säädellä samalla tavalla kuin vaikka rakkauden ilmaisemista, ei ole pakko velloa siinä koko aikaa, vaikka välillä hetken itkisikin.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin aloittajaa. Menetin puolisoni, eipä kukaan perheeni ulkopuolelta ole kertaakaan kysynyt miten minä voin.
Olen kovin pahoillani menetyksestäsi ja ikävä kuulla tämä että kukaan muu ympärilläsi ei voinnistasi kysynyt. Miten sinä voit? Toivottavasti perheesi on ollut tukenasi menetyksessä. Rauhaisaa joulua ja lämpöä sinne!
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästähän oli jossain juttua tyyliin nyky-ystävyys on suorittamista eli et ole ystävä, jos et toimi tismalleen niin kuin minä haluan sinun toimivan, jos et kysy oikeita kysymyksiä ja vello tunteissani. Ap on todennäköisesti niitä, jotka kohdistavat kaiken huomion itseensä ymmärtämättä sitä, että kaikki eivät halua olla tunnekuohussa mukana ja toisaalta kunnioittavat ystävää eivätkä utele.
Jos haluat kertoa voinnistasi, niin kerro, ei siihen kysymystä tarvita.
Suuret osanottoni!
Joudun silti sanomaan, että vuoden passiivis-aggressiivisuuspalkinnon voittaja on löytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia ei ole siunattu sosiaalisella älykkyydellä valitettavasti. Ystävälläsi ei ole varmaan mitään käsitystä miten tilanteessa tulisi käyttäytyä.
No miten tulisi käyttäytyä? Entä jos ap olisi vastannut vointikysymykseen, että mitä luulet, läheinen kuoli juuri, et taida ymmärtää surusta mitään.
Ei ole olemassa mitään yleisiä käyttäytymissääntöjä sen suhteen, tuleeko kysellä vai ei. Ainoastaan osanotosta on määritelty normi, jonka mukaan on kohteliasta ottaa osaa toisen suruun sanoin ja teoin (adressi). Sen sijaan aika moni pitää epäkohteliaana utelua siitä, miten toinen nyt voi eikä sosiaalisesti älykäs ihminen ryhdy moista utelemaan, jos toinen ei selkeästi kerro, että hänen voinnistaan olisi nyt sopivaa puhua, käännetään siis suru ja menetys yksilöön sen sijaan että surtaisiin menetystä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidät tätä kaveria niin suuressa arvossa, vaikka ne muut kaverisi ovat selvästi paljon parempia ystäviä, ottavat osaa ja muistavat sinua? Silti vain tätä yhtä ajattelet. Hän on selvästi aika huono ystävä, ehkä haluaa pysyä pinnallisissa väleissä tai ajatteli että hait vaan huomiota kuolemasta puhumalla (noin joku toksinen ihmisen voisi ajatella, ei kiva ystävä).
Tätä minäkin mietin. Ja myös sitä, että onko jokaisen ihmisen kanssa puhuttava ihan kaikesta? Jos käyt asiaa läpi jo kymmenen ihmisen kanssa, niin miksi se on niin tärkeää myös tämän ystävän kanssa? Itselläni ainakin on eri tason ystäviä ja joidenkin kanssa olisi outoa edes puhua näin henkilökohtaisia asioita. Ehkä voikin olla hyvä asia, että on joku jonka kanssa voi keskittyä muihin aiheisiin ja unohtaa surun hetkeksi?
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidät tätä kaveria niin suuressa arvossa, vaikka ne muut kaverisi ovat selvästi paljon parempia ystäviä, ottavat osaa ja muistavat sinua? Silti vain tätä yhtä ajattelet. Hän on selvästi aika huono ystävä, ehkä haluaa pysyä pinnallisissa väleissä tai ajatteli että hait vaan huomiota kuolemasta puhumalla (noin joku toksinen ihmisen voisi ajatella, ei kiva ystävä).
Ehkä prosessoin tätä ystävyyssuhteen dynamiikan muutosta, koska kyseessä kuitenkin hyvin hyvin pitkä ystävyys, jossa olen usein ollut ystäväni tukena myös hänen raskaissa elämäntilanteissaan. Omalla kohdalla eteen tuli tämä raskas läheisen sairastuminen ja tuleva kuolema, jotka ystävä ohitti täysin. Olen ollut viime ajat enemmän tekemisissä niiden muiden ystävien kanssa, joista alussa mainitsin. Elämässä tietyt asiat pitää omassa mielessä kuitenkin käsitellä kun siirtyy eteenpäin. Siksi asiaa ehkä sanoitin tännekin.
Hyvää joulua!
- ap
Ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu ja on varmasti katkeraa huomata että ystävä olikin vain valeystävä. Jos olisin sinä, lataisin kaiken tuon tekstiviestiin hänelle ja kertoisin mikä on ihmimillisen käytöksen ja lähimmäisen rakkauden minimiraja ja että hänen käytöksensä menee surkeasti alle sen ja viestin lopussa katkaisisin sen valeystävyyden.
En halua joutua psykiatrin rooliin. Elämässäni on paljon suruja ja murheita jotka triggeröityvät heti kun joku alkaa vuodattaa omiaan.
Tämä valitettavasti tarkoittaa, että olen huono ystävä. En kuitenkaan voi selittää tilannettani muille, koska ihmiset eivät osaa käsitellä todella isoja ja ikäviä, vuosikymmeniä jatkuvia juttuja. Kuitenkin minussa pitäisi jaksaa ymmärtää muita...
Hankalia nämä ihmissuhdejutut. Mutta asetan oman jaksamiseni ykköseksi.
Lopeta se saatanan ruikutus AP. Ei ihme, että tuttavasi ei ole ottanut yhteyttä.
Alue: Aihe vapaa
Millaiset ihmiset kehittelevät tällaisia novelleja? Yksinäiset? Kädettömät?