Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oma suru ja ystävä ei kysy voinnista
23.12.2023 |
Olen miettinyt miten suhtautua tähän asiaan ja ystävyyteemme. Läheiseni sairastui yllättäen ja parantumattomasti ja lopulta menehtyikin pian. Sairastumisen tullessa tietoon toki asiasta kerroin pitkäaikaiselle ystävälleni ja tiedossa oli että läheisen kuolema on väistämätön. Hän vain katsoi oudosti, ei edes kysynyt miten jaksan, ei pahoittelua, ei mitään. Puhui sitten vaan omista asioistaan ja poislähtiessäänkin ei toivottanut minulle tilanteessa voimia eikä mitään. Hämmennyin jotenkin siitä tapaamisesta. Olemme olleet hyvin pitkään ystäviä ja tunnemme toisemme asiat ja aina voinut jutella kaikenlaista, siksi tuo käyttäytyminen tuli niin puskista.
Tuon tapaamisen jälkeen meni hetki ja läheiseni kuoli. En kertonut kuolemasta ystävälleni mitään. Hän ei koskaan asiasta edes kysynyt sittemmin, että miten minä voin, miten läheiseni voi. Koska hän ei ottanut minuun yhteyttä silloin niin en minäkään häneen ollut sitten yhteydessä. Hän jotenkin ohitti täysin koko asian. Tuntui pahalta, ja tuntuu edelleen. Viikkoja myöhemmin hän lyhyesti oli yhteydessä vain niistä näistä, ei kysynyt vointiani, joten en edes kertonut mitään kuulumisiani, en mitään hautajaisista ja siihen liittyvästä. Nyt viime ajat ovat menneet niin että yhteydenpito ollut hyvin vähäistä. En ole jaksanut olla paljoa yhteydessä häneen, koska selkeästi elämäni raskas asia ei häntä liikuttanut millään tavalla. Hän ei ole kovin usein minua tavoitellut myöskään. Tilanne on outo, koska asumme lähellä toisiamme.
Ymmärrän että toisille ihmisille on jotenkin vaikeaa käsitellä kuolemaa. Silti pitäisi sen verran rankaa olla että pystyy pahoittelemaan raskasta tilannetta ja kysymään ystävältään että miten sinä jaksat. Olen lukenut juttuja joissa ihmiset kertovat kuinka esim. oman lapsen kuolema on aiheuttanut sen että ystävät katoaa. En vain ajatellut että omallekin kohdalle osuu tällaista väistelyä ja asiasta puhumattomuutta. Itselle ei tulisi mieleenkään jättää ystävää vastaavassa tilanteessa yksin, olen aina muutenkin ollut ystävieni tukena jos heilläkin rankkoja jaksoja ollut elämässään.
Onneksi minulla on muutama muu ystävä jotka kyselivät vointiani, lähettivät osanottoja ja muistamisia. Heidän kanssa avoimesti on puhuttu asiasta. Jopa hyvänpäivätuttu tason ihmiset ovat asiassa myöhemmin kysyneet vointiani jos olivat tapahtumasta kuulleet ja kertoneet osanottojaan.
Mietin vain näinkö pitkä ystävyys hiipuu tämmöisen edessä. Tiedän että minun pitäisi sanoa hänelle asiasta suoraan mikä minua surettaa, mutta ei vai kiinnosta sellaista sanoa. Jos olemme nyt olleet muutoin satunnaisesti yhteydessä niin en ole puhunut mitään omista kuulumisistani. Läheiseni kuolemaa surin ja asiasta olen päässyt jo eteenpäin, mutta ainoa asia mikä on jäänyt vaivaamaan taustalle oli tämä ystävän "toiminta".
Herättääkö tällainen käyttäytyminen mitä ajatuksia muissa? Onko muut kokeneet tällaista tai vastaavaa raskaiden asioiden väistelyä/puhumattomuutta, oletteko näitä ottaneet puheeksi kyseisten henkilöiden kanssa miltä teistä tuntunut?
Anteeksi pitkä pohdinta asian tiimoilta...
Kommentit (55)
Kasva nyt ihminen aikuiseksi edes kerran elämässäsi. Lopeta muihin ripustautuminen ja ole itsenäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kysynyt, joten ei kertonut. Etkö nyt hyvänen aika voi kysymättäkin kertoa? En ymmärrä tuollaista että odotetaan kysymystä ennen kuin voi asioitaan kertoa. Voi niitä oma-aloitteisestikin kertoa ilman että toisen täytyy ensin lypsää tietoja.
Minut on ainakin kasvatettu siihen, että toisten asioita ei kysellä. Jos erehtyi kysymään, tuli tölväisy "mitä utsit?". Siinä ympäristössä kasvoi sosiaalisesti kömpelöksi. Vaikka en osaisi kysellä vointia tms, se ei tarkoita sitä, ettenkö ajattelisi lämmöllä kyseistä henkilöä surun keskellä. Yritän sitten jotenkin muutoin osoittaa välittämiseni.
Yksi 50 vuotias oli 6 viikkoa saikulla kun isänsä kuoli. Tällaisia asioita on kaikilla saman ikäisillä edessä. En oikein ymmärrä, miten normaali elämän kulkuun kuuluva asia on jollekkin shown ja hulabaloon aihe viikkokausia. Työnantajan piikkiin tai työnantaja on pahis.
Vierailija kirjoitti:
Ei kysynyt, joten ei kertonut. Etkö nyt hyvänen aika voi kysymättäkin kertoa? En ymmärrä tuollaista että odotetaan kysymystä ennen kuin voi asioitaan kertoa. Voi niitä oma-aloitteisestikin kertoa ilman että toisen täytyy ensin lypsää tietoja.
Tuttava voisi opetella sanomaan ainakin "otan osaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et kertonut kuolemasta mitään? Ja nyt sitten kiukuttelet ja olet pettynyt ystäväsi käytökseen. Jotain kohtuutta nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kysynyt, joten ei kertonut. Etkö nyt hyvänen aika voi kysymättäkin kertoa? En ymmärrä tuollaista että odotetaan kysymystä ennen kuin voi asioitaan kertoa. Voi niitä oma-aloitteisestikin kertoa ilman että toisen täytyy ensin lypsää tietoja.
Tuttava voisi opetella sanomaan ainakin "otan osaa".
Tyyppi ei kertonut ollenkaan läheisensä kuolemasta. Sairaudesta kertomiseen ei kyllä sanota otan osaa.
Teit niin tai näin, aina väärin.
Jos on tarve jauhaa toiselle tuntemattoman ihmisen sairauden etenemistä kantsii varmaan hakeutua johonkin sururyhmään. Ensinmäiseksi kannattaa varmistaa sairastaneelta ja kuolevalta, onko ok levitellä hänen terveyteen liittyviä asioita pitkin kyliä. Kaverisi ei tainnut edes tuntea tätä sairastunutta. Ehkä kaverisi oli vaan fiksumpi kuin sinä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla tunneköyhä ihminen, lapsuuden kodissa ei saanut puhua mistään.
Mutta en pitäisi ystävänä
Ystävä voi ajatella, että ei ole kohteliasta kysyä, ja että itse kerrot mitä haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän täysin aloittajaa. Menetin puolisoni, eipä kukaan perheeni ulkopuolelta ole kertaakaan kysynyt miten minä voin.
Vierailija kirjoitti:
Yksi 50 vuotias oli 6 viikkoa saikulla kun isänsä kuoli. Tällaisia asioita on kaikilla saman ikäisillä edessä. En oikein ymmärrä, miten normaali elämän kulkuun kuuluva asia on jollekkin shown ja hulabaloon aihe viikkokausia. Työnantajan piikkiin tai työnantaja on pahis.
Tuo on harvinaista. Itsellä ja monilla tutuilla on kuollut läheisiä ympäriltä, mutta ei sairausloman pitäminen sen takia ole ollut mitenkään tavallista.
Tosin joissain tilanteissa, esim. jos omainen on sairastanut kauan ja on itse autellut häntä ja myötäelänyt monta vuotta hänen terveysongelmiensa kanssa, sitä voi kyllä olla kuoleman tullessa niin uupunut, että tarvitsee jonkin verran sairauslomaa.
Jokaisella on kuitenkin omanlainen tilanne siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kysynyt, joten ei kertonut. Etkö nyt hyvänen aika voi kysymättäkin kertoa? En ymmärrä tuollaista että odotetaan kysymystä ennen kuin voi asioitaan kertoa. Voi niitä oma-aloitteisestikin kertoa ilman että toisen täytyy ensin lypsää tietoja.
Onhan ystävä voinut tulkita niin, että jos toinen ei kerro asiasta, siitä ei uskalla kysyäkään. Suomalaiset on välillä sellaisia, että ei uskalleta kysyä, kun se voidaan katsoa utelemiseksi. Toki aina pitäisi kysyä edes sen verran, että miten toinen jaksaa. Jos juttu ei siitä etene, niin sitten antaa olla. Olen kyllä huomannut senkin, että kaikki eivät osaa käsitellä tilannetta ja menevät lukkoon, jos toinen ihminen kokee jonkin ison surun. On helpompi olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan
Menetin poikani toukokuussa. Isäni viime marraskuussa. Isäni sai pitkän ja hyvän elämän. Poikani lähti nuorena. Poikani kuoleman aiheuttama suru on aivan järkyttävä.
Ympärilläni olevat ihmiset ovat reagoineet kukin tavallaan.
Jotkut ovat ottaneet osaa suruun, toiset taas yrittäneet olla niiku ennen poikani kuolemaa.
Me ihmiset olemme niin erinlaisia, reagoimme eri tavalla eri tilanteisiin.
Ei tuo ole mikään ystävä. Turha hakea ymmärrystä sieltä missä sitä ei ole. Älä uhraa ajatuksiasi tuolle, älä anna sen pilata mitään.
Soita auttavan puhelimeen, hakeudu sururyhmään. Keskity omiin vahvuuksiin ja katso eteenpäin. Rauhallista joulua.
Miten voi olettaa toisen lukevan ajatuksia? Ei helvetti, sinä olet idiootti, ap. Se ystäväsi ei halua udella eikä hän edes tiedä asioistasi, kun et ole niistä kertonut.
Joten melko kohtuutonta olettaa hänen ottavan osaa. Ehkä surusi ei edes näy naamastasi, jos olet niitä joilla kaikki on aina huonosti. Ammattivalittajan tulppaa ei tee mieli nykäistä auki.
Vierailija kirjoitti:
Olet needy.
Et taida osata suomea. Oletko perceli?
Vuorovaikutusongelma melko pahana ap:llä. Ei pidä olettaa ihmisiä ajatustenlukijoiksi.
Alue: Aihe vapaa
Olen pahoillani menetyksestäsi.
Mieleen tulee onko tämä henkilö todella ystäväsi? Ettei vain tuttu?
Ehkä kannattaisi ottaa etäisyyttä, jos ei hänkään koe itseään kanssasi läheiseksi jonka kanssa jakaa tällainen asia.