Mitä ajattelet lastenhankintaa epäröivistä 35v. pariskunnista?
Ajatteletko että ovat fiksuja tai ovatpa hölmöjä, kun hedelmällisyys laskee koko ajan ja olis jo aika joko tehdä tai olla tekemättä ikuisesti
Kommentit (195)
Minusta lasten hankinnan epäröiminen ei ole kypsymättömyyttä vaikka ikä alkaisi kolmosella. Se on monesti elämän suurin päätös ja sisältää monelle sekä plussia että miinuksia. Itse ainakin mietin asiaa monesta näkökulmasta ennen "lopullista" päätöstäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melko lapsellista vielä 40 lähestyvänä miettiä. Parikymppisenä nuo asiat mietitään. Jos ne oikeasti haluis lapsia olisivat jo tehneet, eli antaisivat vaan olla. Sit juostaan epätoivoisina hoidoissa ja itketään.
Me juoksimme epätoivoisina hoidoissa 40 v. lähestyvinä. Aloitimme luomuyrittämisen 29-vuotiaana, mutta luomuna ei ollut ikinä mitään mahdollisuuksia. Ei ollut meidän vikamme se, eikä sekään että hoidoissa ja tutkimuksissa kesti. 20-vuotiaana emme olleet edes vielä tavanneet.
Toivottavasti sinäkin kohtaat joskus elämässäsi yhtä suuria kipukohtia ja kuuntelet sen päälle toisten nälvintää ja besserwisseriyttä.
Olisitte noiden hoitojen sijaan menneet terapiaa. Kaikki ei ole tarkoitettu vanhemmiksi, varsinkaan yhteiskunnan kalliisti kustantamana. Kipeät asiat tulee kohdata
Terapia-asia on jokaisen henkilökohtainen asia. Kuin myös perhe- ja lapsiasiat. Minähän nimenomaan olen kohdannut kipeitä asioita. Jos joku haluaa lapsen, miten terapia voi tuoda tälle lapsen? Ai jummi, miten typerä ihminen sinä olet. Minulla on vuosien kokemus kipeiden asioiden kohtaamisesta (eikä välttelemisestä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melko lapsellista vielä 40 lähestyvänä miettiä. Parikymppisenä nuo asiat mietitään. Jos ne oikeasti haluis lapsia olisivat jo tehneet, eli antaisivat vaan olla. Sit juostaan epätoivoisina hoidoissa ja itketään.
Ja sitten kun joku hankkii lapsen parikymppisenä ja mahdollisesti eroaa myöhemmin tästä nuoruuden poikaystävästä, niin haukutaan miksei niitä lapsia hommata vasta kun ollaan oltu 30v yhdessä, ostettu ja maksettu talo ja autot jne.
Voisikohan syntyvyys laskea jo ihan siksi, että aina on väärä aika miettiä lapsien hankkimista.
Ja btw, oma äitini sai minut 39-vuotiaana.
Etkö ymmärrä eroa miettimisen/päättämisen ja tekemisen välillä? Kommentoimasi kirjoittaja ei missään sanonut että lapset pitäisi TEHDÄ kaks
No yhtä lapsellista se on jos oma kanta lisääntymiseen on kiinni siitä mitä joku toinen sanoo. Aikuinen joko haluaa lapsia tai ei halua, riippumatta siitä mitä mieltä kaverit, sukulaiset tai kumppani on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melko lapsellista vielä 40 lähestyvänä miettiä. Parikymppisenä nuo asiat mietitään. Jos ne oikeasti haluis lapsia olisivat jo tehneet, eli antaisivat vaan olla. Sit juostaan epätoivoisina hoidoissa ja itketään.
Me juoksimme epätoivoisina hoidoissa 40 v. lähestyvinä. Aloitimme luomuyrittämisen 29-vuotiaana, mutta luomuna ei ollut ikinä mitään mahdollisuuksia. Ei ollut meidän vikamme se, eikä sekään että hoidoissa ja tutkimuksissa kesti. 20-vuotiaana emme olleet edes vielä tavanneet.
Toivottavasti sinäkin kohtaat joskus elämässäsi yhtä suuria kipukohtia ja kuuntelet sen päälle toisten nälvintää ja besserwisseriyttä.
Olisitte noiden hoitojen sijaan menneet terapiaa. Kaikki ei ole tarkoitettu vanhemmiksi, varsinkaan yhteiskunnan
Terapia olisi voinut auttaa ymmärtämään ettei se lapsi ole pakollinen hankinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melko lapsellista vielä 40 lähestyvänä miettiä. Parikymppisenä nuo asiat mietitään. Jos ne oikeasti haluis lapsia olisivat jo tehneet, eli antaisivat vaan olla. Sit juostaan epätoivoisina hoidoissa ja itketään.
Ja sitten kun joku hankkii lapsen parikymppisenä ja mahdollisesti eroaa myöhemmin tästä nuoruuden poikaystävästä, niin haukutaan miksei niitä lapsia hommata vasta kun ollaan oltu 30v yhdessä, ostettu ja maksettu talo ja autot jne.
Voisikohan syntyvyys laskea jo ihan siksi, että aina on väärä aika miettiä lapsien hankkimista.
Ja btw, oma äitini sai minut 39-vuotiaana.
Etkö ymmärrä eroa miettimisen/päättämisen ja tekemisen välillä? Kommentoimasi kirjoittaja ei missään sanonut että lapset pitäisi TEHDÄ kaksikymppisenä, vaan että se oma kanta lisääntymise
No kuule mistäs sinä tiedät, ettei tuo 35v pariskuntakin ole aloittanut pohdintaa jo parikymppisinä, mutta silti epäröi.
Minä olen sitä mieltä, että tällaisessa taloustilanteessa julkisin varoin kustannettu lapsettomuushoito, on sellainen asia, joka voitaisiin kokonaan lakkauttaa. En ymmärrä sen perusteita, miksi niin edes tehdään, kyseessä kuitenkin hyvin kalliit hoidot. Siinä ei edes ole kyse mistään sairauden- tai terveydenhoidosta. Jokainen voisi sitten itse maksaa yksityisellä suoritettavat hoidot, koska haluaa sellaiseen lähteä mukaan.
"Terapia olisi voinut auttaa ymmärtämään ettei se lapsi ole pakollinen hankinta." Mitä hemmettiä selität ja besserwisseriöit? Mikä pakollinen hankinta? Olet ihan pihalla. Lapsi ei ole mikään hankinta, ja lapsettomuuden kanssa kipuilevat tuskin useinkaan suhtautuvat lapseen minään pakollisena hankintana, vaan se oma elämä ei vain ole saavutettavissa sellaiseksi kuin sen haluaisi olevan. Ei sitä mikään terapia muuta. Totta kai sen ymmärtää pakon edessä, että mitään ei ole tehtävissä. Mutta ei se silti muuta asiaa.
kirjoitti:
66 % naisista saa lapsia. Jotta väkiluku ei vähenisi, näiden naisten pitäisi saada keskimäärin kolme lasta.
Ei ole mitenkään mahdollinen. Suomalaisten hävitessä lähtee myös musuilta elättäjät.
xc
Ajattelen, että antaisivat olla. Kun ei ole tuohon ikään mennessä saanut aikaiseksi, niin ei kannata enää. Juna meni jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melko lapsellista vielä 40 lähestyvänä miettiä. Parikymppisenä nuo asiat mietitään. Jos ne oikeasti haluis lapsia olisivat jo tehneet, eli antaisivat vaan olla. Sit juostaan epätoivoisina hoidoissa ja itketään.
Me juoksimme epätoivoisina hoidoissa 40 v. lähestyvinä. Aloitimme luomuyrittämisen 29-vuotiaana, mutta luomuna ei ollut ikinä mitään mahdollisuuksia. Ei ollut meidän vikamme se, eikä sekään että hoidoissa ja tutkimuksissa kesti. 20-vuotiaana emme olleet edes vielä tavanneet.
Toivottavasti sinäkin kohtaat joskus elämässäsi yhtä suuria kipukohtia ja kuuntelet sen päälle toisten nälvintää ja besserwisseriyttä.
Olisitte noiden hoitojen sijaan menneet terapiaa. Kaikki ei ole tarkoitettu vanhemmiksi, varsinkaan yhteiskunnan
Terapia-asia on jokaisen henkilökohtainen asia. Kuin myös perhe- ja lapsiasiat. Minähän nimenomaan olen kohdannut kipeitä asioita. Jos joku haluaa lapsen, miten terapia voi tuoda tälle lapsen? Ai jummi, miten typerä ihminen sinä olet. Minulla on vuosien kokemus kipeiden asioiden kohtaamisesta (eikä välttelemisestä).
Sinähän tässä harvinaisen typerä ihminen olet!
kuvittelet, että terapiaan mennää sen takia, että sieltä saisi jotain konkreettista mukaan, ihan niin kuin autokaupasta? Oikeasti?! Sä et näytä edes tajuavan terapiaa käsitteenä. Ei se ole mikään kauppa, josta saa sitä mitä haluaa. Etkä voi todellakaan sanoa käsitelleesi asiaa, koska et selvästikään tiedä mitä se tarkoittaa 🙄.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole taloudellista mahdollisuutta niin silloin on fiksumpaa jättää ne muksut tekemättä.
Suomi on maailman mitassa hyvin vauras maa. Käytännössä kaikilla on täällä taloudelliset mahdollisuudet saada lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sitä mieltä, että tällaisessa taloustilanteessa julkisin varoin kustannettu lapsettomuushoito, on sellainen asia, joka voitaisiin kokonaan lakkauttaa. En ymmärrä sen perusteita, miksi niin edes tehdään, kyseessä kuitenkin hyvin kalliit hoidot. Siinä ei edes ole kyse mistään sairauden- tai terveydenhoidosta. Jokainen voisi sitten itse maksaa yksityisellä suoritettavat hoidot, koska haluaa sellaiseen lähteä mukaan.
Samaa mieltä. Se raha voidaan käyttää maamuuttajien ja paolaisten auttamiseen. He ainakin osaavat lisääntyä ja sitä kansamme tarvitsee.
Vierailija kirjoitti:
Melko lapsellista vielä 40 lähestyvänä miettiä. Parikymppisenä nuo asiat mietitään. Jos ne oikeasti haluis lapsia olisivat jo tehneet, eli antaisivat vaan olla. Sit juostaan epätoivoisina hoidoissa ja itketään.
Melko lapsellista kuvitella että kaikki pystyy saamaan lapsia milloin tahansa. Saattaa olla esim. sairauksia, taloudellisesti mahdoton tilanne tmv.
Vierailija kirjoitti:
"Terapia olisi voinut auttaa ymmärtämään ettei se lapsi ole pakollinen hankinta." Mitä hemmettiä selität ja besserwisseriöit? Mikä pakollinen hankinta? Olet ihan pihalla. Lapsi ei ole mikään hankinta, ja lapsettomuuden kanssa kipuilevat tuskin useinkaan suhtautuvat lapseen minään pakollisena hankintana, vaan se oma elämä ei vain ole saavutettavissa sellaiseksi kuin sen haluaisi olevan. Ei sitä mikään terapia muuta. Totta kai sen ymmärtää pakon edessä, että mitään ei ole tehtävissä. Mutta ei se silti muuta asiaa.
Älä välitä, näitä huuteluita on ollut aina ja tulee varmaan aina olemaankin.
Kun itse kärsin lapsettomuudesta vuosikymmen takaperin, sai palstoilta lukea kommentteja tyylillä "jos en olisi saanut lapsiani (kaikki ekasta yrityksestä), niin sitten olisin vain ajatellut, että niin ei ole tarkoitettu ja hyväksynyt asian".
Että juu. Kriisi, jota ei koskaan ole joutunut kohtaamaan, mutta tietäisi silti täsmälleen miten olisi toiminut. Vaan kun se ei taida oikein mennä noin, vaan tilanteen konkretisoituessa vasta ymmärtää, mitä on menettämässä.
Itse sain sittemmin lapseni. Aika pieni osa taitaa olla niitä, jotka eivät lasta koskaan saa, jos tällä voi edes vähän lohduttaa.
Vierailija kirjoitti:
"Terapia olisi voinut auttaa ymmärtämään ettei se lapsi ole pakollinen hankinta." Mitä hemmettiä selität ja besserwisseriöit? Mikä pakollinen hankinta? Olet ihan pihalla. Lapsi ei ole mikään hankinta, ja lapsettomuuden kanssa kipuilevat tuskin useinkaan suhtautuvat lapseen minään pakollisena hankintana, vaan se oma elämä ei vain ole saavutettavissa sellaiseksi kuin sen haluaisi olevan. Ei sitä mikään terapia muuta. Totta kai sen ymmärtää pakon edessä, että mitään ei ole tehtävissä. Mutta ei se silti muuta asiaa.
Tämä tietoisku voi järkyttää sinua:
Elämä ei useinkaan ole sellaista kuin haluaisi sen olevan.
Terapiaa auttaa käsittelemään sen asian, että jotain ei vain saa vaikka kuinka haluaisi. Auttaa hyväksymään sen ja elämään sen asian kanssa mahdollisimman hyvää ja tasapainoista elämää.
Sinä vaikutat olevan hyvin epätasapainoinen ihminen. Taidat selvästi olla terapian tarpeessa.
"Sinähän tässä harvinaisen typerä ihminen olet!
kuvittelet, että terapiaan mennää sen takia, että sieltä saisi jotain konkreettista mukaan, ihan niin kuin autokaupasta? Oikeasti?! Sä et näytä edes tajuavan terapiaa käsitteenä. Ei se ole mikään kauppa, josta saa sitä mitä haluaa. Etkä voi todellakaan sanoa käsitelleesi asiaa, koska et selvästikään tiedä mitä se tarkoittaa 🙄."
Siis mitä?! On kyllä sinulla pokkaa alkaa heittää tuollaista. Kuten todettu, minulla on vuosikausien kokemus asian kohtaamisesta ja käsittelystä. On minun asiani, miten käsittelen sitä ja miten en. Ihania nämä besserwisseröijät, jotka eivät itse ole mitään kokeneet ja luulevat tietävänsä kaikesta kaiken. Olet varmasti sellainen ihminen, joka alkaa potkia kadulle kaatunutta syöpäsairasta.
Ajattelen, että he eivät lasta/lapsia halua. Miettivät, että pitäisikö, että sopisivat muottiin, mutta eivät oikeasti halua. Tai sitten on iskemässä todellisuus, jos ei nyt niin ei sitten koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melko lapsellista vielä 40 lähestyvänä miettiä. Parikymppisenä nuo asiat mietitään. Jos ne oikeasti haluis lapsia olisivat jo tehneet, eli antaisivat vaan olla. Sit juostaan epätoivoisina hoidoissa ja itketään.
Me juoksimme epätoivoisina hoidoissa 40 v. lähestyvinä. Aloitimme luomuyrittämisen 29-vuotiaana, mutta luomuna ei ollut ikinä mitään mahdollisuuksia. Ei ollut meidän vikamme se, eikä sekään että hoidoissa ja tutkimuksissa kesti. 20-vuotiaana emme olleet edes vielä tavanneet.
Toivottavasti sinäkin kohtaat joskus elämässäsi yhtä suuria kipukohtia ja kuuntelet sen päälle toisten nälvintää ja besserwisseriyttä.
Olisitte noiden hoitojen sijaan menneet terapiaa. Kaikki ei
Sinähän tässä harvinaisen typerä ihminen olet!
kuvittelet, että terapiaan mennää sen takia, että sieltä saisi jotain konkreettista mukaan, ihan niin kuin autokaupasta? Oikeasti?! Sä et näytä edes tajuavan terapiaa käsitteenä. Ei se ole mikään kauppa, josta saa sitä mitä haluaa. Etkä voi todellakaan sanoa käsitelleesi asiaa, koska et selvästikään tiedä mitä se tarkoittaa 🙄
Eli sen sijaan, että yrittää saada lapsen, pitäisi mennä terapiaan opettelemaan ettei lasta tarvitse hankkia? Vähän outo logiikka.
Moni lapsettomuudesta kärsivä kuitenkin sittemmin saa sen lapsen, joko hoidoilla tai tulemalla spontaanisti raskaaksi.
"Tämä tietoisku voi järkyttää sinua:
Elämä ei useinkaan ole sellaista kuin haluaisi sen olevan.
Terapiaa auttaa käsittelemään sen asian, että jotain ei vain saa vaikka kuinka haluaisi. Auttaa hyväksymään sen ja elämään sen asian kanssa mahdollisimman hyvää ja tasapainoista elämää.
Sinä vaikutat olevan hyvin epätasapainoinen ihminen. Taidat selvästi olla terapian tarpeessa."
Voin olla epätasapainoinen ihminen. Ja en aio mennä terapiaan. Vi%uttaako? Jos v&tuttaa, hakeudupa terapiaa. Vaikutat hyvin dominoivalta ja päällekäyvältä ihmiseltä. Taidat olla terapian tarpeessa.
Olisitte noiden hoitojen sijaan menneet terapiaa. Kaikki ei ole tarkoitettu vanhemmiksi, varsinkaan yhteiskunnan kalliisti kustantamana. Kipeät asiat tulee kohdata ja käsitellä ne.
Eri