Ansiosidonnainen pienenee 50% muttei kuitenkaan laske alle korotetun työmarkkinatuen
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
"Miksi pitäisi? "
Koska kyse on nimenomaan työttömyysturvaa varten perittävä maksu. Joten jos en enää saa niin paljon kuin ennen niin miksi minun pitäisi maksaakaan yhtä paljon kuin ennen?
Verotus on eri asia koska verot menevät lukemattomiin eri asioihin mutta tämä maksu siis menee nimenomaan siihen työttömyysturvaan.
Kaikki maksavat sitä vaikkeivat sitä koskaan saisi, syystä x tai eivät kuulu kassaan.
Sama pätee eläkemaksuihin, maksat muiden eläkkeitä. Ansiosidonnaista maksetaan myös valtion puolelta. Ja kassan jäsenyyden puolelta.
Eipä näköjään yhdelläkään työnantajalla ole minkäänlaista arvostusta niitä henkilöitä kohtaan jotka sen yrityksen tuloksen tekee.
Yhdelläkään paperinpyörittäjällä ei ole papereita pyöritettävänä ennen kuin duunari on tehnyt sen työn mistä ne paperit tulee. Hankala se on voittoja maksimoida kun ei ole työntulosta millä ensinnäkin pystyy tekemään niitä voittoja.
Miljoonalla kovapalkkaisella johtajalla ei tee mitään jos ei ole ketään tekemässä sitä työtä mistä tulos tulee.
Tätä suomessa ei ymmärrä yksikään yrittäjä, työnantaja, sijoittaja eikä poliitikko.
Vierailija kirjoitti:
" Kun palkka on pienempi, työnantaja palkkaa mielellään lisää työntekijöitä. "
Silloin pitää kuitenkin niillä työnanatajan palveluille tai tuotteille olla kysyntää. Ei työntekijöitä palkata vain palkkaamisen ilosta vaan heille pitää olla myös työtä jota tehdä.
Ei tarvitse kun mikään ei muutu. Yksittäisen henkilön palkka laskee jotta saadaan korvaamaan menetetty työaika uudelle työntekijällä. Kaikki menettää tuloissa mutta töihin saadaan kaikki.

Nyt on kyllä huttua enemmän kuin tarpeeksi. Jos työaika puolittuu ja sen vuoksi luonnollisesti palkkakin, niin mikä järki siinä on, että kaikki jakaisivat ensin työaikansa ja palkkansa ja sitten ottaisivat toisen työn ja siitä palkan saadakseen rahat riittämään?

Pakko ei ole, mutta palkka puolittuu kuten työaikakin. Voit sitten kerjätä tai elää pienemmällä palkalla. Tukia ei sitten jatkossa saa.
Jokaisen oma valinta. Enemmistö tekee kahta työtä jotta elintaso pysyy samana
Tänään on todellakin hulluperjantai.
Itse tekisin 6 työtä ja saisin aika kovat tienestit. Eli 60-70 tuntia viikossa.
Palkan tuloa ei voisi estää.
En ymmärrä miten jotkut kuvittelee ettei aika riitä työntekoon? Jos nykyään riittää työaika 20-40 tuntia viikossa niin jatkossa riittää 2 työhön ihan yhtä hyvin. Työtunteja on yhtä paljon...
Vierailija kirjoitti:
Köyhät kyykkyyn, tämä hallitus on kaikkien aikojen pohjanoteeraus!
Keskituloiset eivät tajua, että.tämä ansiosidonnaisen lasku vie nimenomaan heidän perusturvan. 8 viikon jälkeen ansiosidonnainen laskee lähelle tperuspäivärahaa. Eli hyvästi asunnot. Ne myydään pilkkahinnalla rikkaille ja samalla romahtaa kaikkien asuntojen arvo.
Lisäksi jääisot asuntolainat maksettaviksi. Muistoja 1990-luvun lamasta, jonka jäljet näkyy edelleen niissä köyhyyteen ajetuissa lapsissa.
Vierailija kirjoitti:
" Kun palkka on pienempi, työnantaja palkkaa mielellään lisää työntekijöitä. "
Silloin pitää kuitenkin niillä työnanatajan palveluille tai tuotteille olla kysyntää. Ei työntekijöitä palkata vain palkkaamisen ilosta vaan heille pitää olla myös työtä jota tehdä.
Ei sitä tarvetta ole, koska kukaan ei luota hallitukseen eikä talouteen. Kaikilla on hanat kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät kyykkyyn, tämä hallitus on kaikkien aikojen pohjanoteeraus!
Keskituloiset eivät tajua, että.tämä ansiosidonnaisen lasku vie nimenomaan heidän perusturvan. 8 viikon jälkeen ansiosidonnainen laskee lähelle tperuspäivärahaa. Eli hyvästi asunnot. Ne myydään pilkkahinnalla rikkaille ja samalla romahtaa kaikkien asuntojen arvo.
Lisäksi jääisot asuntolainat maksettaviksi. Muistoja 1990-luvun lamasta, jonka jäljet näkyy edelleen niissä köyhyyteen ajetuissa lapsissa.
Olen keski-tuloinen ja mielestäni tämä on ok. Valtio on velkaantunut ja meidän täytyy maksaa se uhraamalla tarvittaessa oma asunto ja työttömyysturva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Kun palkka on pienempi, työnantaja palkkaa mielellään lisää työntekijöitä. "
Silloin pitää kuitenkin niillä työnanatajan palveluille tai tuotteille olla kysyntää. Ei työntekijöitä palkata vain palkkaamisen ilosta vaan heille pitää olla myös työtä jota tehdä.
Ei tarvitse kun mikään ei muutu. Yksittäisen henkilön palkka laskee jotta saadaan korvaamaan menetetty työaika uudelle työntekijällä. Kaikki menettää tuloissa mutta töihin saadaan kaikki.
KENELLÄKÄÄN EI OLE VARAA OSTAA PALVEITA EIKÄ TUOTTEITA.
Minä olen työtön ja olen hallituksen toimien kanssa samaa mieltä. Jos töitä ei ole niin itsęmůrha sitten.
Tämä auttaa myös koska valtiolle ei kerry menoja. Kaikki talkoisiin mukaan eli töihin ensisijaisesti!
Ei väliä onko palkka hyvä kunhan sen yritys maksaa.

Jep. Hypätään kaikki duunarit samaan monttuun niin Orpon hallitus pääsee meistä rasitteista ja kulueristä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Kun palkka on pienempi, työnantaja palkkaa mielellään lisää työntekijöitä. "
Silloin pitää kuitenkin niillä työnanatajan palveluille tai tuotteille olla kysyntää. Ei työntekijöitä palkata vain palkkaamisen ilosta vaan heille pitää olla myös työtä jota tehdä.
Ei tarvitse kun mikään ei muutu. Yksittäisen henkilön palkka laskee jotta saadaan korvaamaan menetetty työaika uudelle työntekijällä. Kaikki menettää tuloissa mutta töihin saadaan kaikki.
KENELLÄKÄÄN EI OLE VARAA OSTAA PALVEITA EIKÄ TUOTTEITA.
Kyllä on. Kahdella työllä. Yhdellä työllä ei tietenkään kun hinnat pysyvät vähintään samana.
Artikkelin mukaan leikkaus on max 25% alkuperäisestä päivärahasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät kyykkyyn, tämä hallitus on kaikkien aikojen pohjanoteeraus!
Keskituloiset eivät tajua, että.tämä ansiosidonnaisen lasku vie nimenomaan heidän perusturvan. 8 viikon jälkeen ansiosidonnainen laskee lähelle tperuspäivärahaa. Eli hyvästi asunnot. Ne myydään pilkkahinnalla rikkaille ja samalla romahtaa kaikkien asuntojen arvo.
Lisäksi jääisot asuntolainat maksettaviksi. Muistoja 1990-luvun lamasta, jonka jäljet näkyy edelleen niissä köyhyyteen ajetuissa lapsissa.
Olen keski-tuloinen ja mielestäni tämä on ok. Valtio on velkaantunut ja meidän täytyy maksaa se uhraamalla tarvittaessa oma asunto ja työttömyysturva.
Siitä seuraa koko Suomen köyhtyminen ja velkaantuminen.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen työtön ja olen hallituksen toimien kanssa samaa mieltä. Jos töitä ei ole niin itsęmůrha sitten.
Tämä auttaa myös koska valtiolle ei kerry menoja. Kaikki talkoisiin mukaan eli töihin ensisijaisesti!
Ei väliä onko palkka hyvä kunhan sen yritys maksaa.
Olet varmaan persu ja seuraat Mestaria itsemurhaan saakka.
Näin ne ideologiat sokaisee.
Vierailija kirjoitti:
Artikkelin mukaan leikkaus on max 25% alkuperäisestä päivärahasta.
Se on 75% palkasta, siitä 25% pois. Eli 50% leikkaus. Ja siihen päälle 25% ennakonpidätys, jota ei kovin pienemmäksi saa. Eli kova leikkaus on.