Pistäisitkö välit poikki tämmösestä oharista? ov
Järjestät noin 150 hengen häät, osittain henkilö A:n voimakkaasta toiveesta ja pyynnöstä. Valitset lähes joka yksityiskohdan halvimman mukaan ettei tule liian kalliiksi. Tämä tarkoittaa talkoita, joihin henkilö A ja moni muutakin lupaa tulla auttamaan. Ilman muuta.
A sen paremmin kun kukaan muukaan ei tule auttamaan. A vielä lisää höyryä kertomalla että kaikkihan on jo ihan valmista jne. Todellisuudessa morsian ja sulhanen sekä pari hätäisesti saatua apulaista tekevät muutamalla hengellä noin 10 hengelle suunnitellut hommat. Tuloksena on 14 h paikkojen järjestelyä, roudaamista, kävelyä ennen häitä. Häissä morsian ja sulhanen ovat umpiväsyneitä ja jalat turvoksissa. A kiertelee vieraiden keskuudessa puhumassa miten kovasti on aina työtä isoissa juhlissa mutta hyvin selvittiin.
Morsian lähtee yksin klo 3 nukkumaan. Sulhanen pääsee vasta klo 5, koska hyvä boolitarjoilu pitää kahta juoppoa pystyssä ja jonkun on suljettava juhlapaikan ovet. Seuraavana aamu jälkisiivouksessa ei ole enää kuin sulhanen ja morsian. Siivous kestää noin 8 tuntia. Illalla, juuri kun lopen uupuneina he ovat pääsemässä kotiin, A ja pari muuta " talkooapua" pörähtää paikalle ja kysyy: Niin pakkasitko sä meille niitä jääneitä ruokia? Kyllä me voidaan ottaa ettei tarvi roskiin kantaa?
Kommentit (31)
Halusin vaan kuulla, että tuleeko paljon " jokainen hoitakoon itse omat tyhmät ylikalliit häänsä" -vastauksia. En ole ollut A:n kanssa häiden jälkeen tekemisissä, kohta tulee vuosi täyteen. Ja kuten sanoit, kyseessä ei ole anoppi, joten voin aivan vallan hyvin sen puoleen unohtaa ajatukset siitä miten asia on selvitettävä.
Kiitos sympatioista. Eniten v***ttaa A, joka pystypäin on kääntänyt kaikki pettyneet tunteeni aivan omaksi viakseni. Hän on niin oikein tehnyt ihminen, ettei toista olekaan. Olen kiittämätön ja kohtuuton.
Ap
En missään tapauksessa tarkoittanut mitään riitaa, jonka lopuksi huudetaan että meidän välit on sitten ikuisesti poikki.
ap
Kuinka aikuinen ihminen antaa äitinsä määräillä tossa suhteessa. Jos ei ollut anopppi niin sen täytyi olla oma äiti ja se saa sut näyttämään ihan hölmöltä
Ottaa päähän kun itsekin olen tavannut vastaavanlaisia, onneksi en ole joutunut heidän takian samanlaiseen katastrofiin.
pitää sitä etäisyyttä. Ja taitaahan sitä ollakin jos ette vuoteen ole nähneet. Koita vaan unohtaa koko juttu, elämä on liian lyhyt.
Jos on kerran lähipiiriä, niin oota vain, kerran hänkin tarvii apua. Muista sitten tulla paikalle jalottelemaan ja huomauttelemaan mitkä pienet mutta tärkeät yksityiskohdat ovat vielä persiillään. Ja huokaile miten rankkaa on järjestää isoja juhlia....
Hääthän ovat vain ja ainoastaan hääparin tahdon mukaan tapahtuvat juhlat, ei niihin pidä kenenkään muun vaikuttaa. Jos taas on itse niin nössö että antaa viedä itseään tuolla tavoin, niin ei voi syyttää kuin ihan omaa peilikuvaansa...
Ongelma on siis siinä, että joku ei pidä lupaustaan, vaikka toinen osapuoli on valmis joustamaan hänen hyväkseen.
Olisinhan voinut sanoa että A:ta ei kuunnella _millään_ tavalla ja ihan periaatteesta tehdään just toisin kun hän toivoisi. Ei me siis sydän väärällään tehty kaikkea epämieluisaa vain siksi että joku niin toivoo, kuten tuossa ylläkin on ymmärretty.
Tehtiin diili, että kun intoa tuntuu olevan järjestelyihin ja kuulemma ylimääräisiä kuluja ei meille tule, niin sopiihan se meille, jos joku haluaa järkkäillä. Joka vaan ei sitten koskaan ilmaantunutkaan paikalle, joten jonkun muun oli pakko hoitaa hommat loppuun, vaikka ei niin pitänyt olla.
Ap
Ikävää että tällaisia ihmisiä on aika paljon. Mutta onneksi on toisenlaisiakin, ja yleensä samanhenkiset viihtyvät toistensa seurassa. Ei siis sinällään ongelmaa, jos ei erehdy uskomaan jonkun huithapelin juttuja, joista sillä ei ole sydämessään mitään vastuuta.
Ei tuollaisia tyyppejä kukaan tarvi elämäänsä.
Harmi kun sun häät ap meni noin pieleen. Mulla samantapainen juttu, olin laskenut sen varaan, että mun kaaso, vanha hyvä ystävä, auttaa mua viimeisenä iltana ennen häitä. MITÄÄN muita velvollisuuksia hänellä ei ollut pientä ohjelmanumeroa lukuunottamatta. Mutta mitä vielä, hän tuli iltapäivällä ja koko illan lueskeli lehtiä ja jos jotain pyydettiin tekemään, toisella silmällä pläräsi niitä lehtiään. Meni aikaisin nukkumaan ja minä yötä myöten laitoin viimeisiä juttuja kasaan. Sain noin neljän, viiden tunnit unet. Siinä vaiheessa kun kaaso meni nukkumaan olin jo niin kyllästynyt siihen nihkeyteen auttamisessa, etten enää edes jaksanut yrittää saada sitä tekemään jotain.
Välit viileni moneksi vuodeksi. Ja ironista kyllä, vuosien jälkeen olin hänen häissään kaasona ja mulla oli ihan helvetisti duunia koko hääpäivän.
ja tavatessa on harvasanainen. Ei vittumaisen ihmisen kanssa ole pakko olla tekemisissä sen takia että on sukulainen.