Mitä peliä valtiovarainministeriö oikein pelaa?
"Talouskasvua piti yllä julkisen kysynnän kasvu, eli puolustushankinnat.
Toinen tekijä oli datakeskukset - siis jo ennen Googlea sekä varsinkin risteilijätoimitukset.
Varsinaisen vientiteollisuuden kasvua ei käyännössä ollut kuin ICT-palvelujen ja kemianteollisuuden osalta - ja sen kotimainen arvonlisä on verraten matala.
Kuluttajien käyttäytyminen on edelleen varovaista, vaikka kasvua jonkin verran onkin.
Korkea työttömyys ja työttömyyden uhka, sekä puheet velkajarrusta ja pelko sen vaikutuksesta pitää kulutusta edelleen matalana.
Vaikka kansalle kuinka haluttaisiin antaa positiivinen viesti, niin tosiasiat olisi kuitenkin aiheellista pitää esillä.
Datakeskuksista kansalaiset eivät juurikaan ole heittäneet kärrynpyöriä, suhtautuminen on kriittinen ja sitä ylläpitää todennäköinen pelko siitä, että homma koituu taviskansalle kalliiksi.
Mutta kun kerran elinkeinoelämällä menee nyt hyvin, niin olisiko jo aika senkin osallistua näihin "talkoisiin" saajapuolen sijaan maksajana?" (L. Rantala)
Kommentit (5)
Hyshys! Vaikka EK:n ekonomistit lupaavat positiivisia näkymiä, niin on työtä tekevien silti pysyttävä vuosia palkkamaltissa ja joustojen tiellä. Ekonomistit ja johtajat tarvitsevat paljon sijoituksia ja tukia yhteiskunnalta yrityksille, jotka ovat nöyrästi vähin palkkioin pitäneet Suomi-laivaa pinnalla. Olisi kohtuullista tukien lisäksi palkita heidät ylenpalttisesti uhrautumisestaan hyväksemme.
Kiitos!
Minua häiritsee nykyisen valtionjohdon käsitys itsestään jonain elinekeinoelämän edunvalvojana?
Joo, ymmärrän että taloudella on merkitystä koko Suomelle, mutta kyllä minusta suomen valtionjohdon pitäsi olla kokonaisuutena suomen valtion ja suomen kansan asialla.
Ja siis itsellänikin osakkeita, mutta ajattelen että se on elikeinoelämän keskusliiton tehtävä hoitaa osakkeenomistajien ja yritysten etuja.
Vaikutusarviot, laskennalliset työlliset, dynaamiset vaikutukset, erilaiset talousennusteet vaikuttaisi olevan näillä horoskooppimerkonomeille lähinnä laivanupotusta:
Suojaosan poisto - ohi
Työttömyysturvan leikkaaminen - ohi
Soten asiakasmaksujen korottaminen: osui, yh-äiti ja kansaneläkkeellä oleva mummo upposi
Selittäkää selvemmin Ei tällaista metafora paskaa