Fiksu mies, hyvä ammatti, elämänhallinta yms., mutta kertoo kylmänviileästi pahoja asioita joita tehnyt
Minusta jotenkin hämmentävää. Miehellä on kaikki kaikinpuolin hyvin. Hän on todella älykäs ja hyvässä asemassa. Mutta on kertonut kylmänviileästi "pahoja" asioita joita hän on tehnyt, eikä hänestä oikein saa reaktiota asioihin joihin sellaista odottaisi. Onko tämä sitten fiksua, en tiedä. Meillä on ihan hyvä luottamus.
Tavallaan mietin jonkintasoista narsismia, vai voiko olla normaalia?
Kommentit (82)
Vuoden päästä hän kertoo uudelle naisystävälleen, kuinka pelasi sinut ulos suhteesta, ja ihmettelee, kun reagoit niin tunteella. Tai jos hän saa sinusta hyötyä pidempään, hän ihmettelee kun olet loukkaantunut, kun hän jätti yhteiset laskut maksamatta "what's the big deal?". Tai mitä väliä, kun hän unohti hakea lapsen harrastuksesta, mitä väliä kun hän myöhästyi omista häistään. Onhan hän kuitenkin hyvässä asemassa ja älykäs, kyllähän sen pitäisi riittää.
Millainen tuo ihminen on noin muuten?
Onko sopeutuva ja huomioi sinunkin tarpeitasi vai vietetäänkö yhteistä aikaa aina kuten hän tahtoo, miten puhuu tuttavistaan ja lähimmäisistään, huomioiko sinua muutenkin kuin kalliita lahjoja ostamalla, millaisen arvomaailman omaa, mitä ajattelee yhteiskunnallisista asioista ja ilmiöistä, miten suhtautuu eläimiin tai hädänalaisiin?
Muun muassa tällaisiin asioihin kiinnittäisin parinvalinnasta huomiota varallisuuden, aseman tai ulkonäön sijaan.
Mieti siis tarkkaan, oletko ihastunut tuohon ihmiseen itsessään vai lähinnä hänen tarjoamaan elintasoon.
Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan kiinnostunut elintasosta, maksan omat ruokani ja juomani.
ap
Vierailija kirjoitti:
No onko kusipäisyys tervettä? Päättele loput.
Tunnemme samoja ihmisiä, enkä tiedä että hän olisi ollut ketään kohtaan kusipää. Aina kohtelias.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen tuo ihminen on noin muuten?
Onko sopeutuva ja huomioi sinunkin tarpeitasi vai vietetäänkö yhteistä aikaa aina kuten hän tahtoo, miten puhuu tuttavistaan ja lähimmäisistään, huomioiko sinua muutenkin kuin kalliita lahjoja ostamalla, millaisen arvomaailman omaa, mitä ajattelee yhteiskunnallisista asioista ja ilmiöistä, miten suhtautuu eläimiin tai hädänalaisiin?
Muun muassa tällaisiin asioihin kiinnittäisin parinvalinnasta huomiota varallisuuden, aseman tai ulkonäön sijaan.
Mieti siis tarkkaan, oletko ihastunut tuohon ihmiseen itsessään vai lähinnä hänen tarjoamaan elintasoon.
En ole koskaan kiinnostunut elintasosta, maksan omat ruokani ja juomani.
ap
Osaatko siis yksilöidä, mikä sinua tuossa miehessä kiehtoo ja vetää puoleensa?
ihan pikku vinkki, jos jostakin tyypistä tulee "outo tunne", sitä kannattaa uskoa. Toki voi leikkiä myös seikkailuhengistä, miksi luulisit ettei se kylmyys tule koskemaan sinua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole kiva. En jäisi sellaisen seuraan tai aloittaisi suhdetta, jos on kylmä tyyppi tai alkoholi. Mulla on noista kokemusta takavuosilta. Osa taviksista saattaa myös kertoa, odottaako synninpäästöä sulta. Mutta riippuu ihan mitä se on. Joissakin se on varoitusmerkki. Vai aspergeriä.
Voisi tietysti olla aspergeriä. Mutta en tiedä tekisikö asperger sellaisia asioita.
Minusta on virkistävää kun on ihminen joka ei ns esitä mitään. Alkoholi ei ole ongelma.
ap
Kuule, todennäköisesti juurikin tuo mies esittää jotain ja lähes kaiken. Todellakin ota ne puheet nyt tosissasi. Narsistit ns. varoittavat etukäteen siitä, millaisia he ovat. Sitten myöhemmin toteavat, että hehän kertoivat.
Tuo mies kuulostaa kovasti psykopaattinarsistilta, jonka kanssa seurustelin. Hän valehteli lähes kaiken, paitsi luultavasti juuri ne pahat asiat, jotka kertoi.
Ap kuulostaa sellaiselta, joka uskoo enkelihoitoihin ja horoskooppeihin. Toivottavasti mies ymmärtää oman parhaansa ja häipyy takavasemmalle.
Ap, olet vaarassa joutua uhriksi, jos on
1. asperger/autismipiirteitä
2. sinisilmäistä hyväntahtoisuutta ja uskoa hyvään maailmaan
3. uskoa ihmisen haluun kehittyä
4. uskoa siihen, että ihminen haluaa hyvää toiselle
5. suuri tahto löytää ihminen, johon on yhteys (nämä todellakin tarjoavat sitä yhteyttä, mutta se on sairas ja sairastuttava yhteys)
Vierailija kirjoitti:
Komea jännämies haavissa, mikä voisi mennä pieleen?
Näin niitä lapsia tehdään tänäpäivänä. Noin 2 vuotta niin yksi voimaantuva yh palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa sellaiselta, joka uskoo enkelihoitoihin ja horoskooppeihin. Toivottavasti mies ymmärtää oman parhaansa ja häipyy takavasemmalle.
Eiköhän tämä uraohjus ole vain lämpimien munkkien perässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaalia, paitsi jos psykopatia on normaalia. Psykiatriassa se määritellään aivojen poikkeavasta rakenteesta johtuvaksi häiriöksi, johon liittyy omantunnon puute, kyvyttömyys normaaliin tunne-elämään ja äärimmäinen itsekeskeisyys.
Mutta ei ole itsekeskeisyyttäkään, tavallaan ei ole yhtään mitään.
Todella outo tunne.
ap
Jos on tyhjä katse niin on toden näköisesti tyhjä myös sisältä ja epäaito. Aito yhteys puuttuu ja silloin ei tunnu aitoa empatiaa. Voi kyllä esittää mutta lopulta sen kyllä näkee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole kiva. En jäisi sellaisen seuraan tai aloittaisi suhdetta, jos on kylmä tyyppi tai alkoholi. Mulla on noista kokemusta takavuosilta. Osa taviksista saattaa myös kertoa, odottaako synninpäästöä sulta. Mutta riippuu ihan mitä se on. Joissakin se on varoitusmerkki. Vai aspergeriä.
Voisi tietysti olla aspergeriä. Mutta en tiedä tekisikö asperger sellaisia asioita.
Minusta on virkistävää kun on ihminen joka ei ns esitä mitään. Alkoholi ei ole ongelma.
ap
Kuule, todennäköisesti juurikin tuo mies esittää jotain ja lähes kaiken. Todellakin ota ne puheet nyt tosissasi. Narsistit ns. varoittavat etukäteen siitä, millaisia he ovat. Sitten myöhemmin toteavat, että hehän kertoivat.
Tuo mies kuulostaa kovasti psykopaattinarsistilta, jonka k
Näistä saa kyökki-psykologien arvioista saa aina kunnon naurut :DD Ai oikein psykoottinarsisti.. Kaikki eksäsi ovat tietysti olleet näitä?
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa sellaiselta, joka uskoo enkelihoitoihin ja horoskooppeihin. Toivottavasti mies ymmärtää oman parhaansa ja häipyy takavasemmalle.
Tämähän se. Ap.n ihmistyyppi on yksi pahimmista mahdollisista, tehdään jotain läpiluotaavia analyyseja ihmisistä ja oletaan kaikenlaisia asioita. Samalla voidaan jopa tehdä vahinkoa tälle kohteelle. Kaikki näiden ihmisten analyysit menevät aina metsään, noh yleensä ovatkin aika yksinkertaisia tapauksia ja kukaan ei heitä ota tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Noh avaapa nyt vähän, että mitä nämä mielestäsi 'pahat asiat' ovat. Mies voi olla vain realisti ja osaa ajatella asioita objektiivisesti
Realistisen objektiivinen murtautuja
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole kiva. En jäisi sellaisen seuraan tai aloittaisi suhdetta, jos on kylmä tyyppi tai alkoholi. Mulla on noista kokemusta takavuosilta. Osa taviksista saattaa myös kertoa, odottaako synninpäästöä sulta. Mutta riippuu ihan mitä se on. Joissakin se on varoitusmerkki. Vai aspergeriä.
Voisi tietysti olla aspergeriä. Mutta en tiedä tekisikö asperger sellaisia asioita.
Minusta on virkistävää kun on ihminen joka ei ns esitä mitään. Alkoholi ei ole ongelma.
ap
Kuule, todennäköisesti juurikin tuo mies esittää jotain ja lähes kaiken. Todellakin ota ne puheet nyt tosissasi. Narsistit ns. varoittavat etukäteen siitä, millaisia he ovat. Sitten myöhemmin toteavat, että hehän kertoivat.
Tuo mi
Näistä saa kyökki-psykologien arvioista saa aina kunnon naurut :DD Ai oikein psykoottinarsisti.. Kaikki eksäsi ovat tietysti olleet näitä?
Voit toki pitää psykiatriani ja terapeuttiani kyökki-psykologeina, itse arvostan heidän ammattitaitoaan.
Ap, jos tulee outoja viboja, se tarkoittaa, että on jotain outoa. Itse en enää toista kertaa jää katselemaan, että mitä se outo on tai meneekö se fiilis ohi. Ihmisellä on vaistot, kuten eläimellä. Ihminen on ainoa typreä otus, joka tukahduttaa vaistonsa eikä kuuntele niiden viestiä vaan jää järkeilemään asioita.
Järjelläkin ajateltuna on järjetöntä kuvitella, etteikö sama tulisi koskemaan myös sinua. Niin noissa aina käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole kiva. En jäisi sellaisen seuraan tai aloittaisi suhdetta, jos on kylmä tyyppi tai alkoholi. Mulla on noista kokemusta takavuosilta. Osa taviksista saattaa myös kertoa, odottaako synninpäästöä sulta. Mutta riippuu ihan mitä se on. Joissakin se on varoitusmerkki. Vai aspergeriä.
Voisi tietysti olla aspergeriä. Mutta en tiedä tekisikö asperger sellaisia asioita.
Minusta on virkistävää kun on ihminen joka ei ns esitä mitään. Alkoholi ei ole ongelma.
ap
Kuule, todennäköisesti juurikin tuo mies esittää jotain ja lähes kaiken. Todellakin ota ne puheet nyt tosissasi. Narsistit ns. varoittavat etukäteen siitä, millaisia he ovat. Sitten myöhemmin tote
Minä todellakin kuuntelen vaistojani.
Sitähän tässä teen. Mutta yhdelle pienelle yksityiskohdalle voi olla niin monta selitystä. Ihmiset ovat minusta kiinnostavia. Kuten tästäkin aiheesta voi päätellä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Komea jännämies haavissa, mikä voisi mennä pieleen?
Näin niitä lapsia tehdään tänäpäivänä. Noin 2 vuotta niin yksi voimaantuva yh palstalla.
Kerroin jo että en halua lapsia tai naimisiin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa sellaiselta, joka uskoo enkelihoitoihin ja horoskooppeihin. Toivottavasti mies ymmärtää oman parhaansa ja häipyy takavasemmalle.
En todellakaan usko muuhun kun tieteeseen ja puhtaaseen logiikkaan.
Juuri nyt asia ei ole looginen ja siksi siitä keskustelen.
Olet varmaan ihminen joka kuvittelee heti tietävänsä kaiken.
Ap
Tai sitten se on vaan sinun perusluonne, jota toki voit koulia halusi mukaan. Sitä kutsutaan henkiseksi kehittymiseksi, ei kaipaa diagnoosia.