Olemme kolmen viikon ajan käyneet miehen kanssa kahvilla,keilamassa ym ja ehdin jo vähän ihastua. Nyt kävi ilmi että mies tapaillut muita
Muitakin.
Eikä koe että olemme suhteessa.
Olen kuulemma takertuva ja harhainen.
Olemme suudelleet ja kulkeneet Julkisesti käsi kädessä.
Miehen mukaan emme silti ole koskaan seurustelleet, eikä hän ole luvannut suhdetta.
Kommentit (135)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ja kun kettu ei ole käynyt kolossa, niin mitään väärää tai ihmeellistä ei ole tapahtunut. Kolme viikkoa on pitkä aika pitää miestä epätietoisuudessa eteneekö suhde seksuaaliselle tasolle.
Avaa ne sakset jatkossa vähän aikaisemmin, jos koet, että haluat suhteesta vakavampaa.
Näin naisen näkökulmasta se saksien aikainen avaaminen on kyllä ollut kaikkea muuta, kuin vakavan suhteen kaipuuta eikä sellaisen miehen kanssa lähdetä suhdetta suunnittelemaan, jolla on kiire tutustua jalkoväliin eikä naisen korvien väliin. Kukin tavallaan, mutta jos mies haluaa pildeä ja parisuhteen niin kannattaa panostaa siihen tutustumisvaiheeseen ja antaa sellainen kuva itsestä, että sitä tavaraa saa sitten useammin kuin kerran. Veikkaan että suurin osa nopeasti alkaneista seksisuhteista ei johda pitkään parisuhteeseen.
Se, kuinka nopeasti on harrastettu seksiä, ei oikeastaan kerro mitään siitä, kuinka pitkälle suhteelle jutulla on edellytyksiä. Mutta usein kuitenkin se, jos henkilöiden välillä on seksuaalista kemiaa ja halua, on parempi perusta suhteelle kuin se, että seksiä ei niin tee mieli. Lopulta tietysti henkinen puoli sen ratkaisee, onko varsinaiselle parisuhteelle edellytyksiä vai ei. Mutta jos on, ei seksi sitä pilaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Nykyaikainen situationship. Miehet haluavat nykyisin parisuhteen edut ilman parisuhteen vastuita. Miksi hän seurustelisi kanssasi ja sitoutuisi sinuun, kun sinulta saa parisuhteen edut ilmankin?
Nämä lässyttäjät unohtaa, että naiset tekevät ihan samaa. Miesten pitäisi sitouta samalla kun nainen kilpailuttaa miehiä keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ja kun kettu ei ole käynyt kolossa, niin mitään väärää tai ihmeellistä ei ole tapahtunut. Kolme viikkoa on pitkä aika pitää miestä epätietoisuudessa eteneekö suhde seksuaaliselle tasolle.
Avaa ne sakset jatkossa vähän aikaisemmin, jos koet, että haluat suhteesta vakavampaa.
Näin naisen näkökulmasta se saksien aikainen avaaminen on kyllä ollut kaikkea muuta, kuin vakavan suhteen kaipuuta eikä sellaisen miehen kanssa lähdetä suhdetta suunnittelemaan, jolla on kiire tutustua jalkoväliin eikä naisen korvien väliin. Kukin tavallaan, mutta jos mies haluaa pildeä ja parisuhteen niin kannattaa panostaa siihen tutustumisvaiheeseen ja antaa sellainen kuva itsestä, että sitä tavaraa saa sitten useammin kuin kerran. Veikkaan että suurin osa nopeasti alkaneista seksisuhteista ei johda pitkään parisuhteeseen.
Just näin. Oon ite ollu monissa tapailusuhteissa. Parhaimmillaan on 3kk tapailtu ennen seksiä. Mut kas kummaa oon 3 kertaa ollu avoliitossa (eka 2,5v toka 10v ja kolmas nyt menossa) ja ainoot kenen kanssa oon harrastanu seksiä heti ekoilla treffeillä on ollu nää 3. Tunnen itteni sen verran hyvin, et jos pystyn pitää housut jalassa niin ei sitä seksuaalista kemiaa oo tarpeeks parisuhteeseen asti.
No häh?! Tottakai sinkkuna käy monien kanssa treffailemassa, sitä ei voi kukaan vapaalta ihmiseltä kieltää. Ettekä sopineet miehen kanssa yhdessä parisuhteesta, miten siis voi tulla yllätyksenä? Toivota onnea jos löysi jonkun jonka kanssa synkkaa enemmän. Näin olen tehnyt itsekin ja jatkanut eteenpäin. Tai jos ei koe että teillä olisi tarpeeksi kipinää aloittaa seurustelu -kiitä mukavasta yhteisestä ajanvietosta.
No jos pussaillaan ja pidetään julkisesti kädestä kiinni, niin en kyllä siinä vaiheessa oleta, että äijä tekee sitä kaikken muidenkin naisten kanssa. Kyllä tossa kohtaa voi jo olettaakin sitä.
Noh, kaikilla ei ole moraalia.
Vierailija kirjoitti:
Yleistäen voisi ajatella, että tapailuvaihe on tutustumisen aikaa ja sen aikana voidaan tapailla useampiakin henkilöitä.
Seurustelusta päätetään YHDESSÄ.
Kaikki eivät edes halua siirtyä seurusteluun, vaan heille tapailu voi olla pysyvä suhteen muoto.
Itse en pitkän avioliiton jälkeen kaipaa muuta.
Tapaan välillä erästä miestä, johon olen tuntenut ihastusta ja vihastusta. Olemme myös kavereita. Emme ole pari, mutta välillä toisen läheisyys on ihanaa. Ihan reilulla seksillä aloitimme.
On ollut toinenkin mies, jonka kanssa oli vain seksiä. Muinainen ex/ystävä kuuluu lähipiiriin. Häntä kiinnostaisi jatkaa siitä mihin jäätiin.
Olen vapaa ja niin ovat miehetkin.
Haha! 3 viikkoa ensi tapaamisesta ja luulit miehen jo ääneen sanomatta ajattelevan teidän olevan parisuhteessa? Romanttisia eleitä toki miehellä, itseä on suudeltu ja pidetty kädestä kiinni jo ensimmäisillä treffeillä. Muttei se mistään vakavammasta, kuten parisuhde kerro.
En pysty kyllä mitenkään näkemään mitään väärää tuon miehen toiminnassa. Itse käytin Tinderiä ahkerasti 2018-2020 välillä, ja jokainen nainen jolta tuolloin tiedustelin asiaa, kertoi että tapailee useaa miestä samaan aikaan. Joka ikinen.
Vierailija kirjoitti:
3 viikkoa tapailua ja ap luuli olevansa suhteessa! Oikeasti?
Hyvä että kolmessa viikossa oppii muistamaan toisen nimen. Sehän on aivan tutustumisvaiheen alku, jossa käydään vähän treffeillä ja katsotaan, syntyykö kiinnostusta.
Olisi ahdistavaa, jos joku mies olisi alkanut luulla olevansa kanssani parisuhteessa parin viikon tapailun jälkeen, olisin pitänyt häntä pelottavana mt-tapauksena.
N
Kuinka montaa miestä sinulla tapailla samaan aikaan? 2? 3? Enemmän? Missä kohtaa aikajanaa teet valinnan?
Nuo asiat pitää sopia. Jos mies haluaa tapailla myös muita niin se on heippa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleistäen voisi ajatella, että tapailuvaihe on tutustumisen aikaa ja sen aikana voidaan tapailla useampiakin henkilöitä.
Seurustelusta päätetään YHDESSÄ.
Kaikki eivät edes halua siirtyä seurusteluun, vaan heille tapailu voi olla pysyvä suhteen muoto.
Itse en pitkän avioliiton jälkeen kaipaa muuta.
Tapaan välillä erästä miestä, johon olen tuntenut ihastusta ja vihastusta. Olemme myös kavereita. Emme ole pari, mutta välillä toisen läheisyys on ihanaa. Ihan reilulla seksillä aloitimme.
On ollut toinenkin mies, jonka kanssa oli vain seksiä. Muinainen ex/ystävä kuuluu lähipiiriin. Häntä kiinnostaisi jatkaa siitä mihin jäätiin.
Olen vapaa ja niin ovat miehetkin.
Olethan tehnyt asian selväksi myös näille miehillekin? Inhottavaa jos pidät heidät friendzonella ja tarjoilet silloin tällöin makupaloja kun sinua sattuu kiinnostamaan.
Ei jatkoon. Unohda tuo mies. Taitaa olla sarjadeittailija jolla monta varalla. Arvosta itseäsi. Ansaitset parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleistäen voisi ajatella, että tapailuvaihe on tutustumisen aikaa ja sen aikana voidaan tapailla useampiakin henkilöitä.
Seurustelusta päätetään YHDESSÄ.
Kaikki eivät edes halua siirtyä seurusteluun, vaan heille tapailu voi olla pysyvä suhteen muoto.
Itse en pitkän avioliiton jälkeen kaipaa muuta.
Tapaan välillä erästä miestä, johon olen tuntenut ihastusta ja vihastusta. Olemme myös kavereita. Emme ole pari, mutta välillä toisen läheisyys on ihanaa. Ihan reilulla seksillä aloitimme.
On ollut toinenkin mies, jonka kanssa oli vain seksiä. Muinainen ex/ystävä kuuluu lähipiiriin. Häntä kiinnostaisi jatkaa siitä mihin jäätiin.
Olen vapaa ja niin ovat miehetkin.
Olethan tehnyt asian selväksi myös näille miehillekin? Inhottavaa jos pidät hei
Vaikkei se muille kuulukaan, niin 1. mies ei tahdo sen enempää juuri nyt. Hän tietää kolmannesta. Toinen lähti, kolmas tietää ensimmäisestä ja etten tahdo häneltä (3.) seksiä. Meillä on pitkä yhteinen ystävyyden historia.
Miesten asioista en ole juuri udellut, eivätkä niiden yksityiskohdat kuulu minulle ( ja sama toisinpäin). Me kaikki olemme yli 50v. On lapsia, exiä ym ym. Joidenkin kanssa on toimivat välit, joidenkin ei.
"Vaikkei se muille kuulukaan, niin 1. mies ei tahdo sen enempää juuri nyt. Hän tietää kolmannesta. Toinen lähti, kolmas tietää ensimmäisestä ja etten tahdo häneltä (3.) seksiä. Meillä on pitkä yhteinen ystävyyden historia.
Miesten asioista en ole juuri udellut, eivätkä niiden yksityiskohdat kuulu minulle ( ja sama toisinpäin). Me kaikki olemme yli 50v. On lapsia, exiä ym ym. Joidenkin kanssa on toimivat välit, joidenkin ei."
Mitä ihmeen tyhjiötä sä näin ihmeellisillä kuvioilla täytät? Mitä saat tuollaisesta tunteettomasta säätämisestä? En vain voi käsittää. Mutta eipä kai mun tarttekkaan.

#116, viestini katosi.
En pidä ketään millään friendzonella. Jokainen tahtoo elää vapaasti, kukaan ei kaipaa suhdetta.
Vanhan ystäväni olen tuntenut liki 40 vuotta, ja rakkautta meillä oli viimeksi 90-luvulla. Emme haikaile sen perään, mutta hän tahtoisi joskus seksiä. Minä en.
Uusi ystäväni tuli kuvioihin, kun kumpikin oli eronnut ja selvinnyt siitä. Meillä on fwb-suhde, enkä ymmärrä miksei välillä kehittyisi vähän tunteitakin. Alun jälkeen oli taukoa, mutta nyt olemme taas hyvissä väleissä.
Tauon aikana tunsin kolmannen miehen, mikä oli enemmän väliaikainen kokeilu.
Kukaan ei vaadi mitään, aikuiset osaavat elää yksin ja yhdessä.
Mitä ihmeen psyykepotilaita tähän ketjuun ilmestyi?
Ekana yönä suhde muuttui jo seksisuhteeksi ja nyt ollaan oltu jo 36 vuotta yhdessä. Minun ystävättärillä aika monella on sama tilanne. Toki muutama on eronnutkin, mutta veikkauksesi ei ihan päde mielestäni.
Kukin edetköön tavallaan, mutta harva mies viikkokausia odottaa.