Olemme kolmen viikon ajan käyneet miehen kanssa kahvilla,keilamassa ym ja ehdin jo vähän ihastua. Nyt kävi ilmi että mies tapaillut muita
Muitakin.
Eikä koe että olemme suhteessa.
Olen kuulemma takertuva ja harhainen.
Olemme suudelleet ja kulkeneet Julkisesti käsi kädessä.
Miehen mukaan emme silti ole koskaan seurustelleet, eikä hän ole luvannut suhdetta.
Kommentit (135)
Päästä mies menemään. Ei halua sinua ja sanoo sinun olevan takertuva.
Lainaus on nykyään ihan perseestä ja teen sen nyt näin.
"Mikä ihmeen tutustumismania tuo on, että pitää sitten samanaikaisesti yrittää tutustua moneen. Yksi kerrallaan ja sitten kohti seuraavaa jos ei kiinnosta. Ei kellään luulis olevan noin kiire löytää kumppania."
Sukupuolet ei enää tarvitse toisiaan tullakseen toimeen ja ne suhteet voi olla mitä monimuotoisempia. Ei me voida kaikkia pakottaa mihinkään pölyttyneeseen muottiin vaan meidän pitää luovia sen valtavirran mukana. Ymmärrän, että se voi tuntua ikävältä kuulua siihen häviäjien ryhmään, kun yhä useampi haluaa esim asua yksin, eikä halua perhettä, jne...
Itse olen avoin siitä, että tapailen vain ajankuluksi. Mutta ymmärrän myös sen miksi kaikki ei sitä ole ja he saattavat joutua etenemään epärehellisesti, kun itsetunto ei kestä sitä paheksuntaa miten olemme hyväksikäyttäjiä, jne.
Vierailija kirjoitti:

Jo toistakymmentä vuotta parisuhde markkinat ovat olleet ns kertakäyttökulttuuria. Nyt pitäsi ajassa palata taakse päin ja sitoutua heti siihen yhteen joka huoli ja elää tämän kanssa onnettomana elämänsä loppuun asti? Heti on kauhee huuto päällä kun siitä seksistä ja parista tapailukerrasta ei seurannutkaan mitään suurempaa.
Käsittämätöntä etteivät aikuiset ihmiset saa suutaan auki ja pysty keskustelemaan asioista. Tämäkin olisi voitu välttää puhumalla.
Olette vain eri tyyppisiä luultavasti.
Esim. minä ja yksi ystäväni ollaan aivan päibvastaisia deittailuun/pariutumiseen liittyen: minä jaksan vaivautua treffeille vain jos mies TODELLA kiinnostaa, ja jotta jaksan tavata samaa miestä montakin kertaa niin mulla täytyy olla ihastuksen tunnetta sitä miestä kohtaan - siis fyysistä kipinää vähintään, ja sitten jos tutustuessa huomaa myös henkistä synkkaamista fyysisen lisäksi, niin voisin alkaa ajatella myös seurustelemista.
Ystäväni taas haluaa mieheltä turvan tunnetta ja syttyy kiintymyksen kautta, eli tarkoittaa käytännössä sitä, että hän deittailee usein montaa miestä samaan aikaan ja katsoo kehen alkaa kiintymään vai alkaako kehenkään - hän siis antaa mahdollisuuden miehille ihan sitä kautta, että täyttääkö mies tietyt kriteerit ja sen jälkeen vasta tunnepuoli.
Tapailemasi mies on ehkä tuon ystäväni tyyppinen ihminen, eli deittailee useaa ihan ok-ihmistä samaan aikaan ja katselee alkaako juttu syventymään jonkun kanssa/alkaako kiintymään johonkin erityisemmin. Ystäväni ei ole ikinä rakastunut, siitä tuollainen voi myös joskus kieliä.
Vierailija kirjoitti:
Lainaus on nykyään ihan perseestä ja teen sen nyt näin.
"Mikä ihmeen tutustumismania tuo on, että pitää sitten samanaikaisesti yrittää tutustua moneen. Yksi kerrallaan ja sitten kohti seuraavaa jos ei kiinnosta. Ei kellään luulis olevan noin kiire löytää kumppania."
Sukupuolet ei enää tarvitse toisiaan tullakseen toimeen ja ne suhteet voi olla mitä monimuotoisempia. Ei me voida kaikkia pakottaa mihinkään pölyttyneeseen muottiin vaan meidän pitää luovia sen valtavirran mukana. Ymmärrän, että se voi tuntua ikävältä kuulua siihen häviäjien ryhmään, kun yhä useampi haluaa esim asua yksin, eikä halua perhettä, jne...
Itse olen avoin siitä, että tapailen vain ajankuluksi. Mutta ymmärrän myös sen miksi kaikki ei sitä ole ja he saattavat joutua etenemään epärehellisesti, kun itsetunto ei kestä sitä paheksuntaa miten olemme hyväksikäyttäjiä, jne.
Kenen meidän pitää luovia valtavirran mukana? Teidän, jotka olette tätä uudenlaista voittajien ryhmää? Miten sitten tuo häviäjien ryhmä menee, jos kuitenkin on sitä valtavirtaa? Eikö meillä perinteisillä, joita häviäjiksi kutsut, ole mielestäsi oikeutta tehdä itsenäistä päätöstä suhteistamme? Pitää vaan luovia, vaikka tuntuisi ikävältä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleistäen voisi ajatella, että tapailuvaihe on tutustumisen aikaa ja sen aikana voidaan tapailla useampiakin henkilöitä.
Seurustelusta päätetään YHDESSÄ.
Kaikki eivät edes halua siirtyä seurusteluun, vaan heille tapailu voi olla pysyvä suhteen muoto.
Tämän takia jättäydyin deittikuvioista pois kokonaan, ja elän mieluummin yksin. Kun itselleni on niin vierasta ajatus, että kävisin viikkotolkulla treffeillä ja viettäisin aikaa henkilön kanssa, jonka kanssa pitäisi katsoa yhteensopivuutta parisuhdetta ajatellen, ja samaan aikaan tämä kävisi samantyyppisille treffeillä myös muiden naisten kanssa koska "ei me seurustella".
Jos jonkun joskus tapaisi niin, että olisi molemminpuolista vahvaa ihastusta ensisilmäyksellä, ettei todellakaan edes mietittäisi muiden kanssa treffeillä käymistä. Tuskin tulee tapahtumaan, mutta mieluummin sitten olen yks
Lihava ja ruma ei koe koskaan oikeaa rakkautta
Kumppanin rumaan naamaan tottuu
On hellyyttä
Seksin aikana silmät kiinni että saa orkut.
Oma lapsi sitten rakastaa rumaa äitiään.
Jos mies kulkee kanssa käsi kädessä yleisillä paikoilla oletan hänen(kin) haluavan näyttävän muille että olemme pariskunta. Ottaisin loukkauksena jos mies ryntäisi kahville toisen naisen kanssa ja vielä pussailisivat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleistäen voisi ajatella, että tapailuvaihe on tutustumisen aikaa ja sen aikana voidaan tapailla useampiakin henkilöitä.
Seurustelusta päätetään YHDESSÄ.
Kaikki eivät edes halua siirtyä seurusteluun, vaan heille tapailu voi olla pysyvä suhteen muoto.
Tämän takia jättäydyin deittikuvioista pois kokonaan, ja elän mieluummin yksin. Kun itselleni on niin vierasta ajatus, että kävisin viikkotolkulla treffeillä ja viettäisin aikaa henkilön kanssa, jonka kanssa pitäisi katsoa yhteensopivuutta parisuhdetta ajatellen, ja samaan aikaan tämä kävisi samantyyppisille treffeillä myös muiden naisten kanssa koska "ei me seurustella".
Jos jonkun joskus tapaisi niin, että olisi molemminpuolista vahvaa ihastusta ensisilmäyksellä, ettei todellakaan edes mietittäisi muiden kanssa treffeillä käymistä. Tuskin tulee tapahtumaan, mutta mieluummin sitten olen yks
Se on oikein, että jättäydyit pois deittikuvioista sillä deittikuvioihin tosiaan kuuluu useamman ihmisen deittailu samaan aikaan.
Jokainen deittailua harrastava nainen jonka tiedän, tekee myös noin, eli turhaa tästä miehiä syyttää kuten täällä usein tehdään. Ette vaan sovi deittailukulttuuriin, joten kannattaa jättäytyä pois sieltä jos itse on tunneihminen ja tietää heti tai nopeasti tykkääkö jostain vai ei.
Deittailu on hitaasti syttyville ihmisille jotka tykkäävät tavata uusia ihmisiä ja käydä deiteillä monien eri tuntemattomien ihmisten kanssa, EI niille jotka ihastuvat kerran kolmessa vuodessa ja nopeasti :D
Moni deittailua harrastava nainen käy esim. ulkomaanmatkalla deittimiehen kanssa, ja menee sen jälkeen viikonlopuksi hotelliin toisen deittimiehen kanssa jonka jälkeen käy dinnerillä kolmannen deittimiehen kanssa jne. Oletan deittailevien miesten olevan samaa sarjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleistäen voisi ajatella, että tapailuvaihe on tutustumisen aikaa ja sen aikana voidaan tapailla useampiakin henkilöitä.
Seurustelusta päätetään YHDESSÄ.
Kaikki eivät edes halua siirtyä seurusteluun, vaan heille tapailu voi olla pysyvä suhteen muoto.
Tämän takia jättäydyin deittikuvioista pois kokonaan, ja elän mieluummin yksin. Kun itselleni on niin vierasta ajatus, että kävisin viikkotolkulla treffeillä ja viettäisin aikaa henkilön kanssa, jonka kanssa pitäisi katsoa yhteensopivuutta parisuhdetta ajatellen, ja samaan aikaan tämä kävisi samantyyppisille treffeillä myös muiden naisten kanssa koska "ei me seurustella".
Jos jonkun joskus tapaisi niin, että olisi molemminpuolista vahvaa ihastusta ensisilmäyksellä, ettei todellakaan edes mietittäisi muiden kanssa treffeillä käymistä. Tuskin
Se on oikein, että jättäydyit pois deittikuvioista sillä deittikuvioihin tosiaan kuuluu useamman ihmisen deittailu samaan aikaan.
Jokainen deittailua harrastava nainen jonka tiedän, tekee myös noin, eli turhaa tästä miehiä syyttää kuten täällä usein tehdään. Ette vaan sovi deittailukulttuuriin, joten kannattaa jättäytyä pois sieltä jos itse on tunneihminen ja tietää heti tai nopeasti tykkääkö jostain vai ei.
Deittailu on hitaasti syttyville ihmisille jotka tykkäävät tavata uusia ihmisiä ja käydä deiteillä monien eri tuntemattomien ihmisten kanssa, EI niille jotka ihastuvat kerran kolmessa vuodessa ja nopeasti :D
Moni deittailua harrastava nainen käy esim. ulkomaanmatkalla deittimiehen kanssa, ja menee sen jälkeen viikonlopuksi hotelliin toisen deittimiehen kanssa jonka jälkeen käy dinnerillä kolmannen deittimiehen kanssa jne. Oletan deittailevien miesten olevan samaa sarjaa.
Niin, taidat olla oikeassa. Näin aikuisiällä vaan tuntuu, että se ainoa tapa löytää parisuhde = deittailu ja deittisovellukset, joka tuntuu itselleni vieraalta.
No, onneksi yksinäänkin on ihan hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään. Olet varapenkillä, sillä on tähtäimessä omasta mielestään sinua parempi, ja muutama muukin. Jos ei saa niitä, niin sinä kelpaat.
Sannalla oli sama tilanne kampaajamiehen kanssa. Mies haki koko ajan parempaa mutta tyytyi Sannaan kunnes löytyi mieluisampi kumppani.
Mun kaikki parisuhteet on alkanut siten, että toisen kanssa vietetty kokonainen vkonloppu yhdessä siten ettei kummallakaan ole aikaa vilkuilla puhelinta yhtään. Sen jälkeen monta viikkoa kaikki erossaolo tapahtuu vain lyhyistä ja pakottavista syistä. Siinä ei ole koskaan jäänyt tulkinnanvaraa onko tämä nyt jotain säätöä vai oikeaa yhdessäoloa.
Kokeilkaa muutkin. Eli jos toinen ei heti ala priorisoimaan tekemisiä sinun takia, niin ei hän ole tosissaan liikenteessä kanssasi.
Oletteko panneet?
Kädestä kiinnipitäminen ei ole suhde.
Jos olette tosiaan tunteneet vasta kolme viikkoa, niin siinä tapauksessa mies on ihan oikeassa: ette ole suhteessa. Tuossa tilanteessa mies ei ole tehnyt mitään väärää, kun on tapaillut muitakin, koska ette te ole erikseen sopineet mitään eksklusiivisuudesta.
Joko hyväksyt että mies tapailee muitakin kunnes erikseen sovitte muuta, tai sitten laitat homman poikki.
Vierailija kirjoitti:
Mun kaikki parisuhteet on alkanut siten, että toisen kanssa vietetty kokonainen vkonloppu yhdessä siten ettei kummallakaan ole aikaa vilkuilla puhelinta yhtään. Sen jälkeen monta viikkoa kaikki erossaolo tapahtuu vain lyhyistä ja pakottavista syistä. Siinä ei ole koskaan jäänyt tulkinnanvaraa onko tämä nyt jotain säätöä vai oikeaa yhdessäoloa.
Kokeilkaa muutkin. Eli jos toinen ei heti ala priorisoimaan tekemisiä sinun takia, niin ei hän ole tosissaan liikenteessä kanssasi.
No en kyllä kokeile. Mulla on muutakin elämää, esim. Työ ja harrastukset sekä kaveri ja tarvitsen myös aikaa ihan yksin. En todellakaan alkaisi viettämään kenenkään kanssa aikaa niin, että ollaan vaan erossa vain lyhyistä ja pakottavista syistä. Ei kuulosta omaan korvaan yhtään itselle sopivalta tuollainen, ahdistuisin varmaan heti ja juttu loppuisi alkuunsa.
Itse ajattelen että kuukausi on maksimissaan se raja, sitten joko aletaan olla virallisesti yhdessä tai ei jatketa.
Tapailla voi tuon ajan muitakin, mutta en todellakaan mene sänkyyn jos on epäilys siitä että miehellä on samaan aikaan muita seuralaisia.
En kyllä käsitä sitä, että miten useamman ihmisen samaan aikaan tapailu voi johtaa mihinkään muuhun kuin siihen, että ei ehdi kunnolla kuuntelemaan edes niitä omia tunteita toisten tunteista puhumattakaan.
Kolme viikkoa on tosi lyhyt aika. Anna itsellesikin aikaa tutustua mieheen kunnolla ennen sitoutumista. Naisena minäkin olen tapaillut useita samaan aikaan. Mutta vain yhden kanssa sänkyyn ja sitten sovitaan seurustelusta. Käsi kädessä kulkeminen ei ole vielä mitään eikä pussailu. Älä kiirehdi. Tuosta voi vielä kehittyä hyvääkin, jos et heti takerru ja hyökkää päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaikainen situationship. Miehet haluavat nykyisin parisuhteen edut ilman parisuhteen vastuita. Miksi hän seurustelisi kanssasi ja sitoutuisi sinuun, kun sinulta saa parisuhteen edut ilmankin?
Me kaikki naiset olemme samanlaisia ja haluamme sen perinteisen parisuhteen?
Olisi hienoa, jos tapailijat tunnistaisivat toisensa, niin muiden ei tarvitsisi osallistua näihin ryhmäsessioihin.
-ohis
Olisi myös hienoa, että ihminen avaisi suunsa ja kertoisi heti alussa, että ei sitten tapaile muita, eikä hyväksy toisenkaan tapailevan. Olen itsekin ihan perinteisen parisuhteen kannalla, mutta en todellakaan oleta parin viikon deittailun jälkeen, että kyse on vakavasta sitoutumisesta. Siinä vaiheessa tutustutaan vasta, että olisiko tässä ainesta
MInusta on kaksi eri asiaa se, ettei ole tapaillessa vielä sitoutunut suhteeseen ja se, että aktiivisesti tapailee useaa samanaikaisesti. Onhan noissa jo ihan eri "todennäköisyydetkin" paisuhteen syntymiseen. Että jos olet ainoa jota tapaillaan, tai että olet yksi monesta.
Pidän kyllä näitä sarjadeittailijoita ihan totaaliluusereina. Täytyy olla päässä vikaa jos pitää olla sata rautaa tulessa senkin lyhyen muutaman viikon aikana kun tutustuu yhteen paremmin. Tuskinpa tämmöiset ihmiset oikeasti tuntee mitään tunteita ketään kohtaan tai sitten ovat niin jumalattoman epätoivoisia etsiessään paniikinomaisesti vain jotain.
No se pointti on varmaankin se, että toinen ajattelee että tutustutaan, deittaillaan useamman kanssa yhtäaikaa, eikä ole mitään sovittu seurustelusta. Toinen taas ajattelee että haluaa tavata ja deittailla vain ihmisiä, joihin on ihastunut ja joka on niin ihastunut että ei halua deittailla muita yhtäaikaa. Vaikea myös heti tuoda toiselle esiin nämä ajatukset koskien deittailua vaikuttamatta kylmältä ja välinpitämättömältä tai sitten hullulta takertujalta. Kumpikin ajattelee, toimii ja olettaa sen oman näkemyksensä kannalta ja niinpä yhteentörmäys on vääjäämättä edessä jonkin ajan kuluttua, kun nämä näkemyserot paljastuu. Elämä on.