Koska yksiin päiväuniin?
Meidän kohta 9kk vauva on viime aikoina alkanut nukkua päiväunensa yhä myöhemmin ja nukkumaanmeno illalla siirtyy. Koskahan voisi luopua toisista päikkäreistä?
Kommentit (3)
Joinain päivinä jaksaa valvoa koko aamupäivän puistossa ja leikkiä ja menee vasta lounaan jälkeen nukkumaan, mutta välillä vielä tarvitsee pienet torkut aamupäivästä ja toiset myöhemmin iltapäivällä.
Mutta yhdyn edelliseen, että tämä on hyvin yksilöllistä.
Meillä menee nimenomaan noin, että ekat unet ovat siirtyneet 10:n korvilta lähelle puolta päivää ja nyt puoli neljältä ei vieläkään tunnu olevan riittävän väsynyt toisille päikkäreille. Ekat unet ovat olleet yleensä n. 1,5 tuntia, tokat alle tunnin. Ajattelin kokeilla miten vauva jaksaisi ilman iltapäiväunia, jos vaikka menisi nukkumaan vähän aikaisemmin, kun nukutus on viime aikoina ollut melkoista taistelua. Hirvittää vain, kun toinen ei tosiaan ole vielä edes 9kk.
Ap
Meillä molemmat siirtyivät vähän päälle vuoden vanhana yksiin päikkäreihin. Olen sen huomannut vaan siitä, että vauva ei ole tarpeeksi väsynyt menemään päikkäreille tavanomaiseen aikaan ja toisten päikkäreiden nukutus on venynyt ja venynyt. Olen sitten vähitellen pitänyt lasta aamupäivällä pidempään hereillä, lapsen olon mukaan tietysti. Kuopuksella oli myös pitkä jakso, jolloin joinakin päivinä kaipasi toisia päikkäreitä ja toisina ei. Olen yrittänyt lasta vaan kuulostella ja tulkita, että mikä on tilanne.