Oletteko jotenkin soputuneet ajatukseen, että tämä saattaa olla oman iäkkään vanhempasi viimeinen joulu?

Mulla ja miehellä kaikki isovanhemmat kuollut. Meidän omat vanhemmat tuskin vielä kun kaikki alle 55v

On luonnollista, että vanhat ihmiset kuolevat.

Se oli toissa joulu. Äiti kuoli viime joulun alla.

Voihan se olla sinunkin viimeinen joulusi. Tai puolisosi tai lapsesi? Oletko sopeutunut ajatukseen? 

Se on raskasta. Minulla on ne joulut jo takana.

Vierailija kirjoitti:

On luonnollista, että vanhat ihmiset kuolevat.

Ja nuoremmatkin. On myös ihan luonnollista, että lapsia kuolee. 

Vanhempani ovat sairaana, ja hankalaa siihen on sopeutua. Haluaisin laittaa heille erityisen hyvän joulun, mutta hankala venyä kaikkeen lapsia paimentaessa ja miehen ahkeroidessa töitä.

Jopa kokemus ja rutiini puuttuu. Näin on.

Sitä ajattelee enemmänkin yleisesti, että koskaan ei voi tietää, koska se lähtö tulee ja asiat kannattaa tehdä, kun vielä voi eikä aina ajatella, että no jos sit joskus. Ihan sama oli sitten kyse joulusta, teatterissa käynnistä tai yhteisestä reissusta.

Olen jo monta mennyttä joulua ajattelut, että tämä oli minun viimeinen. T. 33v parantumattomasti sairas. 

Äiti on vanha ja sairas. Hyväksyn luonnollisen elämänkulun kuten isänkin kohdalla..Ei minun hyväksymättömyyteni mitään muuttaisi eikä auttaisi.

Miksi ihmeessä miettiä vain "viimeistä joulua"? Onhan vuoden aikana muitakin päiviä, jotka jäävät aikanaan jokaisen kohdalla viimeiseksi? Miksi ihmeessä ladata jouluun kaikki?

Mummon äiti kitisi "nyt on jo varmaan minun viimeinen joulu" jo ennenkuin synnyin. Kuoli kun olin melkein 30-vuotias. Suomalainen joulu on jo muutenkin tarpeeksi ankea ja vielä pitäisi kuolemaa ajatella koko ajan. Mitäpä jos vaan iloisesti juhlisi joulua niin kauan kun täällä on. 

Aika monen viimeinen joulu, koska ensi joulu on sitten sotajoulu.

Mitä väliä sillä joululla on? Muutaman tunnin perinneteatteria kerran vuodessa. Jos itse tietäisin pian kuolevani, joulu olisi viimeinen asia mitä jäisin kaipaamaan. 

Kyllä olen. On sairastanut jo monia vuosia muistisairautta, niin jäähyväisiä on tavallaan vietetty jo pidempään. Sairaus edennyt, niin nykyisin enimmäkseen elää omassa maailmassaan. Toki käyn kyläilemässä hänen hoitopaikassaan.

Olen asunut ulkomailla 20 vuotta ja vanhemmat alkaa olla jo ikääntyeitä. Käyn Suomessa kerran tai kaksi vuodessa ja kyllä pois lähtiessä on sellainen kurkkua kuristava tunne, jota ei ollut vanhempieni ollessa nuorempia.

Kun tuolla ajatuksella on yritetty manipuloida viimeiset 10 vuotta, olen täysin turtunut koko ajatukseen. 

Todellakin. Tosin voi olla myös oma viimeinen joulu - millään tapaa surullinen en ole kummastakaan, aika aikaansa kutakin. Johan täällä ollaan eletty.

Melkein 90v tätini on huokaillut pian 30 vuotta, että niinköhän hän enää seuraavaa joulua/kesää näkee.

Vierailija kirjoitti:

Voihan se olla sinunkin viimeinen joulusi. Tai puolisosi tai lapsesi? Oletko sopeutunut ajatukseen? 

Tää on totta. Viime joulu oli jäädä minun viimeisekseni, vuosia sitten lapsemme viimeiseksi. Ei kannata keskittyä siihen vaan elää tässä ja nyt eikä kukaan meistä tiedä päiviensä määrää.