Olen töissä vanhainkodissa, uusi keittäjä haluaa maksun puuron jämistä
Vesipohjainen puuro maksaa euron ja maitopuuro 1,80e. Paljon menee tämän uuden keittäjän myötä aamupuuroa roskiin. Pohde.
Kommentit (28)
Olet oikeassa. Ei jokaisesta ruuantähteestä tarvitse ottaa maksua. Ehkä hänet on siihen ohjeistettu eikä jousta. Ennen oli joustavampaa ja maalaisjärki näissä asioissa.
Tein yli 8 v. keikkahommia PKS:n eri terveydenhoitopisteissä, sairaaloissa, kuntoutuspuolella jne. Pahinta oli varsinkin vanhuspuolella. Kaikki hoitajat eivät jaksaneet rauhallisesti syöttää asiakkaita, kiireessä tupattiin liian isoja lusikallisia ja äkkiä juomaa päälle. Sitten todettiin, että "eipä tänään maistukaan" (vanhus yritti niellä ruokaa, joka tietysti valui jo ulos...). Niinpä hoitohenkilökunnan tietylle osalle (ei onneksi koskenut meitä keikkalaisia) jäi kunnon lounas. Ensimmäinen annos kiikutettiin osastonhoitajalle ja loput tämä "valiohoitajajoukko" jakoi keskenään. Ilmainen lounas siis. Me keikkalaiset toimme omat eväät ja maksoimme kahvista 20 - 50 c/kuppi ns. kahvikassaan. Aamupuuron tämä joukko myös söi ilmaiseksi. Meitä myös pyydettiin puurolle, siitä olisi pitänyt maksaa tuohon samaan kahvikassaan 80 c. :O Tietoa ei ole, mihin raha käytettiin ja kuka käytännössä rahaa käsitteli.
Hyvät omaiset, jos vain ehditte, käykää edes joskus syöttämässä läheisiänne. Apukädet ovat aina tarpeen. Uskokaa pois, moni on kummasti piristynyt saatuaan syötyä koko hänelle laaditun annoksen!
Minäkin kävin syöttämässä, kun muilta töiltä ehdin. Teki niin pahaa katsoa, itketti. Lopulta oli pakko kieltäytyä tekemästä töitä varsinkin tietyssä sairaalassa ja tietyillä osastoilla. Jäi ikuiset traumat, varsinkin kun äitini on iäkäs ja tuo tilanne saattaa olla hänellä edessä. :(
t. ESH N45+
PS. Eikä vain ruoka ollut maksutonta. Osastoilta vietiin myös mm. lakanoita ja muita liinavaatteita, vessapaperia, käsipaperia, kaikkea mahdolista! Lääkekaapilla käytiin ottamassa pari Diapamia krapulaan jne. Näytti olevan yleinen käytäntö...
Sama homma mm Vantaalla Attendolla. Oksetti katsoa kun liha vat hoitajat söivät ja vanhukset kuihtui. Annoin yhdelle mummulle lisää kun pyysi ja sain haukut. En mene enää toiste.
Vierailija kirjoitti:
Tein yli 8 v. keikkahommia PKS:n eri terveydenhoitopisteissä, sairaaloissa, kuntoutuspuolella jne. Pahinta oli varsinkin vanhuspuolella. Kaikki hoitajat eivät jaksaneet rauhallisesti syöttää asiakkaita, kiireessä tupattiin liian isoja lusikallisia ja äkkiä juomaa päälle. Sitten todettiin, että "eipä tänään maistukaan" (vanhus yritti niellä ruokaa, joka tietysti valui jo ulos...). Niinpä hoitohenkilökunnan tietylle osalle (ei onneksi koskenut meitä keikkalaisia) jäi kunnon lounas. Ensimmäinen annos kiikutettiin osastonhoitajalle ja loput tämä "valiohoitajajoukko" jakoi keskenään. Ilmainen lounas siis. Me keikkalaiset toimme omat eväät ja maksoimme kahvista 20 - 50 c/kuppi ns. kahvikassaan. Aamupuuron tämä joukko myös söi ilmaiseksi. Meitä myös pyydettiin puurolle, siitä olisi pitänyt maksaa tuohon samaan kahvikassaan 80 c. :O Tietoa ei ole, mihin raha käytettiin ja kuka käytännössä rahaa käsitteli.
Hyvät omaiset, jos vain ehditte, k
Kauheaa! Eikö kukaan teistä valiojoukon ulkopuolelle jääneistä voinut viedä asiaa eteenpäin vaikka nimettömänä? Onhan osastonhoitajallakin esimies? Tai kysyä, mitä puurorahoilla tehdään?
Olen käynyt töissä eräässä yksityisessä paikassa missä pidetään yritysten pikkujouluja. Sielläkin on tarjolla asiakkaiden lämpimässä olleita ruoan tähteitä, lämmintä kanaa jne. Pitää maksaa 6 euroa jos haluaa näitä lämminneitä ruoantähteitä syödä. Nämä ruoantähteet kipataan roskiin jos niistä eivät työntekijät maksa.
Meillä vanhuksille annetaan lisää jos pyytää mutta niitä puuroja ei todellakaan jaeta kuin tukkijätkille. He ovat tyytyväisiä kun jaksavat syödä annoksensa ja liikaa ruokaa lappaavat hoitajat aiheuttavat valtavasti biojätettä. Ylimääräisistä puuroista tehdään leipää tai smoothie.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa jämiä, vaan ruokaa.
Olen nähnyt vanhainkodissa, kun henkilökunta syö asiakkaiden ruokia.
"Älä pane niin isoja annoksia"
Että jää ilmaista ruokaa rapulaisille hoitsuille.
Täällä annokset ovat henk. kohtaisia. Ne laitetaan keittiössä valmiiksi lautaselle. Hoitajat jakavat ne.
Meillä ainakin menevät leipätaikinaan. Ja jos aina jää reilusti yli niin sitten tietenkin aletaan tehdä pienempi määrä.