Sukupuoltaan korjannut Paju muutti mielensä 10 vuotta myöhemmin - nyt hän kertoo transyhteisön tabusta
Paju katsoo itseään eteisen peilistä. Hänen pitäisi lähteä terveysasemalle ottamaan seuraava testosteronipiikki. Toimenpide on alkanut ahdistaa enemmän ja enemmän. Kasvoja peittää parta, hiukset ovat harvenneet ja keskivartalo on pyöristynyt. Paju katsoo ja miettii: Onko tuossa todellakin minä?
Tuosta hetkestä peilin edessä on nyt neljä vuotta. Se oli käännekohta Pajun elämässä: tuolloin hän päätti keskeyttää transition eli sukupuolenkorjaushoidot naisesta mieheksi.
Paju sai transmiehen diagnoosin 18-vuotiaana. Hän eli vajaat kymmenen vuotta miehenä. Hänelle ehdittiin tehdä useita leikkauksia.
Miten sinä voit nyt?
Kysymys saa Pajun itkemään.
- Joka ikinen päivä keho muistuttaa siitä, mitä olen tehnyt sille. Minun ei olisi koskaan tarvinnut käydä näissä hoidoissa, koska minussa ei ollut kehollisesti koskaan mitään vikaa, Paju sanoo.
Paju ei esiinny jutussa omalla nimellään asian arkaluontoisuuden vuoksi, mutta hänen henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa. MTV Uutiset on nähnyt psykologien ja lääkärien lausuntoja Pajun tilanteesta useilta vuosilta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/shh-tama-on-tabu-tasta-ei-saa-puhua…
Kommentit (504)
Niin, tämä kaikki on täysin Pajun ja hänen vanhempiensa aikaan saama. Yhteiskunnalla ei ole velvollisuutta hoitaa tällaisia tahallaan aiheutettuja sairauksia. Ovat tasan saaneet sitä mitä ovat halunneet, Paju ja vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HIenoa että taas löytyi yksi katuva. Mutta minun tuntemani transihminen ei kadu. Päin vastoin, kehodysforiat olivat ajaa hänet epätoivoisiin ratkausuihin. Nyt tyytyvänen transhenkilö, parisuhteessa ja työssä.
Hänestä ja lukuiisista hänen kaltaisistaan ei tehdä juttuja, eikä keskusteluja vauvikselle.
Ja se onkin hienoa jos on onnistunut hoidoissa ja elää tyytyväistä, tasapainoista elämää.
Somessa esim paljon mainostetaan sitä miten transitio on iloista ja helppoa, mukavaa ja miten kaikki ahdistukset ja masennukset poistuvat kun pääsee esim rintojenpoistoon tms. Joillekin on näin, mutta ei kaikille.Eikö puhuta tyyliin kuherrusvuosista. Aluksi on mahtavaa kunnes tulee päivä kun ei enää olekaan. Ja tuossa on se että kun sitä leikattua kudosta ei saa enää takaisin/ennalleen
Jazz Jennings, vanhemmat ja lääkärit pakottivat transitioitumaan lapsena pojasta tytöksi, nyt Jazz itkee sitä ettei koskaan voi kokea olevansa itsensä, hän ei tunne kehoaan omakseen enää millään tapaa ja on myös monet komplikaatiot saanut leikkauksista. Elliot Page myös jotenkin yht'äkkiä tuntui hyppäävän tähän transideologiaan mukaan, mutta toisaalta en hänen menneisyyttään tunne kauheasti. Median hehkutus on jotain mitä ihmettelen, että miten nämä kehoon ja mieleen vaikuttavat päätökset ovat oikein ja mahtavia ja miten se on ratkaisu kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No näitähän tulee lisää tulevina vuosina.
Suurimmalla osalla kokemus hoitoihin pääsemisestä ei ole läheskään näin suoraviivainen. Minulla edes lähetettä transpolille hyväksytty, koska kolmen vuoden aikana pohdittu ja puoli vuotta eletty identiteetti ei tullut esille tarpeeksi "pitkäjänteisenä ja vakaana" lääkärin lähetteessä. Nyt vuotta myöhemmin odotan seuraavan lähetteen hoitamista, jota nykyinen lääkäri tuntuu viivyttelevän.
Ehkä tuon vakauden vuoksi et vielä ole päässyt transpolille, ehkä he haluavat olla varmoja sinun kohdalla että ne hoidot ovat oikeasti sitä mitä tarvitset ja kaipaat. Jos on ailahtelua, niin silloinhan se olisi riski, että tulisit katumapäälle? Maalaisjärjellä ajatellen.
Ymmärtäisin logiik
"Identiteetti ei tullut esille tarpeeksi "pitkäjänteisenä ja vakaana"" eikö tuo kerro tarpeeksi siitä että jotain epävakautta on identiteetissäsi lääkärin mielestä kun sitä epäilee? Ja sanoit ettet ole "julkisesti kertonut ajan myötä selkeytyneestä identiteetistä tarpeeksi kauan", sehän myös riittää lääkärille laittamaan lisää mietintäaikaa sinun kohdallasi? Tämä on vain minun täyttä mutuilua, mutta tuollaiset kohdat ja tietyt sanat saa lääkärit miettimään asioita lisää ja punnitsemaan niitä että ei vain asiakkaalle, eli sinulle, tulisi katumusta siitä mihin ryhtyi. Ne hormonit kun otetaan koko loppuelämän.
Lääketiede ei tunne termiä " translapsi". Silti tätä termiä viljellään ja ajatusta työnnetään jopa lapsille " pojillakin voi olla pimppi" ohjeistuksella kouluissa ja päiväkodeissa. Setan vierailee kouluissa yms. Miksi? Ehkä olisi parempi antaa lasten kasvaa rauhassa ja tukea heidän sukupuoltaan.
Youtubettaja Samettiorkidea kertoo surullisen tarinansa.
Hän vaihtoi sukupuolensa naisesta mieheksi ja pilasi peruuttamattomasti terveytensä. Hän halusi takaisin naiseksi, mutta eihän se enää onnistu.
Kaikkien nuorten olisi syytä kuulla hänen kokemuksensa, ja vanhempien myös, että voivat suojella ja opastaa lapsiaan.

Jep, antakaa lasten kasvaa rauhassa ja olla lapsia, jos aikuisena haluavat tehdä muutoksia niin sitten saavat, he ymmärtävät seuraamukset jos tulee jotain ongelmaa, yms. Lapsi ei niitä ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh, väreet meni. Luin joskus artikkelin, että näillä ihmisillä on moninkertainen itsaririski elämässään. Keho tuhottu ja loppuelämä on mitä on.
Sitten meillä on ihmisiä, joiden mielestä näitä operaatioita pitäisi toteuttaa tyyliin yleislääkärin vastaanotolla nyt ja heti.
Prosessiin pitäisi edelleen olla minimissään 25 vuoden ikä, ja sitä pitäisi edeltää monialaiset ja laajat psykologiset tutkimukset.
Muistaakseni tuo itsariprosentti oli 30. Eli noin joka kolmas hoidot läpikäyneistä hyppää junan alle.
Lähde?
Vierailija kirjoitti:
Youtubettaja Samettiorkidea kertoo surullisen tarinansa.
Hän vaihtoi sukupuolensa naisesta mieheksi ja pilasi peruuttamattomasti terveytensä. Hän halusi takaisin naiseksi, mutta eihän se enää onnistu.
Kaikkien nuorten olisi syytä kuulla hänen kokemuksensa, ja vanhempien myös, että voivat suojella ja opastaa lapsiaan.
Hui kauhea, itse en tunne tätä tubettajaa, mutta nuo tarinat ovat niin surullisia. Olen itse kuunnellut paljon vastaavanlaisetn henkilöiden tarinoita ja ne särkee minun sydämen, kun näillä ihmisillä on mennyt terveys pilalle täysin. Esim aiemmin mainittu Brianna Ivy, hänen sukupuolenkorjausleikkaus meni pieleen jo siinä kun se oli kokeellinen leikkaus missä käytettiin vatsanpeitteitä. Lantionpohja on romahtanut sen johdosta, eli jatkuvia kipuja ja korjausta ei voi tehdä koska Brianna suurella todennäköisyydellä kuolisi siihen.
On nurinkurista, miten yhden ryhmän toitottama suvaitsevaisuusnäkemys itse asiassa kaventaa asenteita.
Mies voi olla naisellinen, nainen voi olla maskuliininen. Katsoin erään transvestiitin videota. Hän kiteytti hyvin: pidän naisista, tällä hetkellä olen naisen asussa, mutta _en _ole_ nainen_. Hänellä kyseessä oli karnevaali. Samoin joku butch-tyylinen nainen on aivan yhtä nainen kuin feminiinistä identiteettiä toteuttava.
Kehon mutilaatiota ei tarvita useinkaan. Sen pitäisi olla viimeisistä viimeisin vaihtoehto.
"Muut luokkatoverit tuntuivat ottavan aikuistuvan kehon muutokset innolla ja ylpeydellä vastaan. Ennen pitkää Paju alkoi ajatella, että koska hän ei tunne samoin, hänessä on jotakin pielessä."
Eiköhän ole yleisesti tunnettua, että murrosikäiselle kehon muutokset aiheuttavat hämmennystä. Pajun kertomasta tulee esille, että hän koki olevansa yksinäinen tuossa vaiheessa. Olisipa silloin saanut keskusteluapua ja tukea.
Vierailija kirjoitti:
On nurinkurista, miten yhden ryhmän toitottama suvaitsevaisuusnäkemys itse asiassa kaventaa asenteita.
Mies voi olla naisellinen, nainen voi olla maskuliininen. Katsoin erään transvestiitin videota. Hän kiteytti hyvin: pidän naisista, tällä hetkellä olen naisen asussa, mutta _en _ole_ nainen_. Hänellä kyseessä oli karnevaali. Samoin joku butch-tyylinen nainen on aivan yhtä nainen kuin feminiinistä identiteettiä toteuttava.
Kehon mutilaatiota ei tarvita useinkaan. Sen pitäisi olla viimeisistä viimeisin vaihtoehto.
Ja ei kaikki butch- naiset ole lesboja, sekin on uskomus mitä syötetään ihmisille. On niitä ihan heteroissakin ja se on ihan ok.
Osaa näistä kommenteista, kun lukee, niin ei tarvitse ihmetellä miksi näitä keskusteluja poistetaan. Ne eivät pysy asiallisena, vaan muuttuvat sekalaiseksi mölinäksi ja uhoamiseksi. Uhoamista voi harrastaa vaikka taksijonossa tai ostarin edessä, tässä vaan voi tulla naama kipeäksi. Mikäli asia on niin herkkä, että siitä pitää vetää pultit, niin helpommalla pääsee, kun jättä keskusteluun vastaamatta.
Vierailija kirjoitti:
No näitähän tulee lisää tulevina vuosina.
Järkyttävää luettavaa, ei ole mikään trans ihminen vaikka nuorena ahdistaa oman kehon muuttuminen, minun nuoruudessa se oli normaalia, ihan koulussa opetettiin että se voi ahdistaa niin kuin murrosiässä tekee. Nyt sitten nämä ahdistaa ihmisen nurkkaan ja normaali kehitys onkin sitä että olet väärää sukupuolta. Tuo on ihan hirveää, suoraan sanottuna pahoinpitelyä

Sed on todellakin normaalia että oma keho ahdistaa murrosiässä ja nykyään siitä on tehty sellanen ns. "helppo" keino alkaa istuttaa transideologian siemen sen nuoren mieleen. Minäkin inhosin kehoani kun alkoi rinnat kasvaa hurjaa tahtia, lantio leveni ja ääni muuttui, yms. Se oli kamalaa aikaa, kun oma keho muuttuu silmissä, mutta murrosikä on tärkeä osa ihmisyyttä ja kasvua. Nykyään ne halutaan jopa estää lääkityksin ja se on vaarallista, vahingollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On nurinkurista, miten yhden ryhmän toitottama suvaitsevaisuusnäkemys itse asiassa kaventaa asenteita.
Mies voi olla naisellinen, nainen voi olla maskuliininen. Katsoin erään transvestiitin videota. Hän kiteytti hyvin: pidän naisista, tällä hetkellä olen naisen asussa, mutta _en _ole_ nainen_. Hänellä kyseessä oli karnevaali. Samoin joku butch-tyylinen nainen on aivan yhtä nainen kuin feminiinistä identiteettiä toteuttava.
Kehon mutilaatiota ei tarvita useinkaan. Sen pitäisi olla viimeisistä viimeisin vaihtoehto.
Ja ei kaikki butch- naiset ole lesboja, sekin on uskomus mitä syötetään ihmisille. On niitä ihan heteroissakin ja se on ihan ok.
Nimenomaan! Ja tunnen pari erityäin feminiinistä miestä, jotka kaikesta huolimatta ovat erittäin heteroita. Ja toisinpäin.
Sukupuolen ja seksuaalisuuden ilmaisu pitäisi sallia myös muissa kuin stereotyyppisissä muodoissaan. Olen aivan varma, että osa transitioista jäisi tekemättä, jos näin olisi.
Vierailija kirjoitti:
Osaa näistä kommenteista, kun lukee, niin ei tarvitse ihmetellä miksi näitä keskusteluja poistetaan. Ne eivät pysy asiallisena, vaan muuttuvat sekalaiseksi mölinäksi ja uhoamiseksi. Uhoamista voi harrastaa vaikka taksijonossa tai ostarin edessä, tässä vaan voi tulla naama kipeäksi. Mikäli asia on niin herkkä, että siitä pitää vetää pultit, niin helpommalla pääsee, kun jättä keskusteluun vastaamatta.
Se on jännä miten nämä keskustelut oikein tuo noita uhoajia ja möykkääjiä paikalle. Olisi kiva keskustella näistä asioista asiallisesti, ilman tappelua. Itse olen ollut tässä keskustelussa asiallinen onneksi ja en näe järkeä siinä että esim. itse alkaisin uhoamaan, kun ei sillä saa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On nurinkurista, miten yhden ryhmän toitottama suvaitsevaisuusnäkemys itse asiassa kaventaa asenteita.
Mies voi olla naisellinen, nainen voi olla maskuliininen. Katsoin erään transvestiitin videota. Hän kiteytti hyvin: pidän naisista, tällä hetkellä olen naisen asussa, mutta _en _ole_ nainen_. Hänellä kyseessä oli karnevaali. Samoin joku butch-tyylinen nainen on aivan yhtä nainen kuin feminiinistä identiteettiä toteuttava.
Kehon mutilaatiota ei tarvita useinkaan. Sen pitäisi olla viimeisistä viimeisin vaihtoehto.
Ja ei kaikki butch- naiset ole lesboja, sekin on uskomus mitä syötetään ihmisille. On niitä ihan heteroissakin ja se on ihan ok.
Nimenomaan! Ja tunnen pari erityäin feminiinistä miestä, jotka kaikesta huolimatta ovat erittäin heteroita. Ja toisinpäin.
Ja totuushan on se, että meissä kaikissa on maskuliinisia ja feminiinisiä puolia, me ollaan sekoitus molempia. Mikä tekee meistä ihmisistä niin mielenkiintoisia ja minusta on hienoa nähdä ihmisiä jotka tuovat noita puolia esille enemmän jos se tuntuu heistä oikeilta ja silti ovat esim. täysin heteroita.
Kannattaa tutustua siihen ketkä tätä asiaa ajavat... vinkki: jo aikoinaan Saksassa tämä ryhmä aloitti nämä leikkaukset, sitten saksalaisilla meni hermo ja vähän polteltiin kirjoja
"Suomessa sukupuolen korjauksen erikoissairaanhoidon yksiköihin on viimeisen kymmenen vuoden aikana ottanut yhteyttä noin 40 ihmistä pohtien detransitiota. Kaikki hoidon keskeyttäneet eivät todennäköisesti ole sukupuolen korjaushoitopolien tiedossa."
https://sukupuolenosaamiskeskus.fi/sukupuolen-korjaus/detransitio/
Nämä nyt kuitenkin olivat hänen omia valintojaan. Aika vaikea on ihan kaikesta siirtää vastuuta muille.