Lue keskustelun säännöt.
Kuinka toipua nöyryyttävästä työkokemuksesta?
13.12.2023 |
Maineeni mustattiin ja jouduin pahan puhumisen kohteeksi työ-yhteisössä, joka koostui n. 15 naisesta. Lopulta kaikki kääntyivät minua vastaan. Jäin pitkälle sairauslomalle enkä koskaan palannut töihin. Edelleen on trauma kaikesta kokemastani. Pelkään kulkea kaupungilla, jos törmään johonkin entiseen työkaveriin. Näen painajaisia heidän katseistaan. Siitä miten huonoksi sitä tunsi itsensä joka päivä siinä työssä... Miten änkytin heidän edessään ja kerran kädet tärisi niin paljon että kaadoin kahvit päälleni..
Kommentit (66)
No ajattelet että se oli vain pieni hetki elämääsi ja jatkat eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä häpeät?
Ap:n kertoman perusteella, häntä nöyryytettiin. Joukko yhdistyi siirtämään omat omituiset häpeänsä sille, joka suostui ottamaan ne vastaan. Muuta motiivia pelkälle nöyryyttämiselle on vaikea keksiä. Eri asia, jos ap teki oikeasti jotain väärin ja joutui siksi hampaisiin. Silloinkin se olisi ollut työnjohdollinen asia vai ulkoistiko pomo sen laumalle?
Katse eteenpäin. Elämä ei tuollaiseen kaadu.
Anteeksi nyt vain, mutta liian helppo elämä, jos tuollaisesta traumatisoituu. Kannattaa kasvattaa nahkaa niin pärjää aikuisten maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vain, mutta liian helppo elämä, jos tuollaisesta traumatisoituu. Kannattaa kasvattaa nahkaa niin pärjää aikuisten maailmassa.
Kuulostaa henkisesti keskenjääneiden aikuisten maailmalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vain, mutta liian helppo elämä, jos tuollaisesta traumatisoituu. Kannattaa kasvattaa nahkaa niin pärjää aikuisten maailmassa.
Kuulostaa henkisesti keskenjääneiden aikuisten maailmalta.
Niin minustakin. Jos siitä tulee traumoja, että kädet tärisevät ja kahvia kaatuu niin on kyllä pitkä matka vielä aikuiseksi kasvamisen tiellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nousemalla heidän ylitse. Hae heidän esimieheksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vain, mutta liian helppo elämä, jos tuollaisesta traumatisoituu. Kannattaa kasvattaa nahkaa niin pärjää aikuisten maailmassa.
Kuulostaa henkisesti keskenjääneiden aikuisten maailmalta.
Niin kuulostaa. Ehkä hän muotoili asian väärin sanomalla nahka joka tarkoittaa pelkkää pintapuolta, en tiedä. Mutta yhdyn hänen mielipiteeseensä.
Aivan sama mitä AP on kokenut, hänen on kasvettava siitä yli tai jääkööt tuolle lapsi-tasolle jos niin haluaa, se on hänen päätös. Siihen ei nahan kasvattaminen auta, mutta hengellisyyden kasvattaminen sille tasolle, että kestää elämän sen kaikissa olomuodoissa, se auttaa. Ammattiapua kannattaa katsoa jos tuntuu ettei siihen itse pääse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä ap on se vahvuutesi joka sai muut varpailleen ja painamaan sinua, voitko nähdä sen? Tai mitä he luulivat?
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä, ap. Aika parantaa.
Saman tyyppisestä kokemuksesta jo seitsemättä vuotta toipuvana voin kertoa, että tie on pitkä ja kivinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin tiedän miltä nöyryyttäminen tuntuu. Ammattikoulussa ja tänään töissä koin nöyryytystä. Se syö ihmistä ja voi jopa romuttaa täysin.
Aika on parantanut mun amis aikojen haavat. Tänään syntyneet haavat parani kun puhuin tapahtumista läheisilleni.
Ikävältä voi tuntua muistaa niitä asioita, mutta paremmin voi kunhan jättää ne tapahtuneet asiat taakseen. Elämässä on hyvääkin, vaikka se ei siltä suurimmaksi osaksi näytä, jos lukee uutisia.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ap on se vahvuutesi joka sai muut varpailleen ja painamaan sinua, voitko nähdä sen? Tai mitä he luulivat?
Mikä se voisi olla? En näe kuin heikkouksia.
Voisit oikeasti hyötyä traumaterapiasta.
Huutelijoille tiedoksi, että lauman ulkopuolelle jättäminen on ihmiselle ihan valtava trauma, joka entisaikoina tiesi myös liki varmaa kuolemaa, kun ei ollut enää yhteisönsä suojelema.
Traumasta selviäminen vaatii tapahtuman jättämistä taakse, murehtimisen lopettamista ja eteenpäin katsomista. Helpommin sanottu kuin tehty, siksi tarvitset oikeasti terapeuttista tukea asian käsittelyyn.
Useinkaan näin voimakas hylkäämiskokemus ei ole ainoa, vaan jotain vastaavaa löytyy lapsuudesta. Saatko, ap, kiinni jostain aiemmasta kokemuksesta, jolloin sinut on hylätty? Miten pääsit siitä eteenpäin? Mitä hyvää opit itsestäsi tai elämästäsi tuon kokemuksen myötä? Voisiko niitä taitoja tai kokemuksia käyttää nyt? Onko tuossa aiemmassa tapahtumassa jotain, jota sinun kannattaisi vielä työstää?
Koet olosi nyt häväistyksi, mutta varmasti jokin kokemuksen tuomasta kivusta on jo helpottanut. Mikä on nyt tänään edes piirun verran paremmin kuin heti tapahtuman ollessa ihan tuore? Missä tilanteessa haluaisit lopulta olla eli miltä toivoisit elämäsi näyttävän? Mikä olisi seuraava askel, joka veisi sinua eteenpäin kohti tuota tavoitetta?
Kiinnitä huomiosi edistymisaskeliin: tänään en itkenyt tai tänään uskalsin käydä kaupassa, eikä mitään tapahtunut. Juhli edistymistä, palaa siihen ajatuksissa toistuvasti.
Jos asia vielä itkettää ja valtaa ajatuksia jatkuvasti, sovi itsesi kanssa huolihetki. Se tarkoittaa tarkkarajaista aikaa, jolloin sinulla on lupa murehtia ja surra tapahtunutta. Muina aikoina ohjaa ajatuksesi lempeästi toisaalle sanomalla itsellesi, että nyt ei ole huolihetki, murehdin tätä sitten klo 18 tms. Sitten tee jotain sellaista, joka tuo iloa: kuuntele lempibiisi, pese kädet tuoksusaippualla, käy lenkillä. Vähitellen huomaat, ettet tarvitse huolihetkeä enää, vaan keskitytkin edistysaskelten ja positiivisten muutosten tarkkailuun.
T. Terapeutti
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vain, mutta liian helppo elämä, jos tuollaisesta traumatisoituu. Kannattaa kasvattaa nahkaa niin pärjää aikuisten maailmassa.
Noilla sanomisillasi oikeutat idioottimaista käyttäytymistä?
Ihmiset ovat erilaisia, joten eri ihmisillä eri asiat menee tunteisiin. On muuten myös ihmiskohtaista keiden solvaukset tuntuu pahemmilta. Sä ajattelet liian aurinkoisesti toisen kiusaamiskokemusta.
Tuollaiset ihmiset kannattaa jättää omaan arvoonsa, ovat joka mittapuulla typeriä.
Mitä sinä häpeät?