Miten ihmeessä oppia elämään vaikean lapsuuden kanssa?
Minulla on hyvin vaikea ja traumaattinen lapsuus mihin liittyy useiden läheisten ja vanhempien menettäminen ja ongelmat lastensuojelun kanssa. En ole koskaan saanut tarvitsemaani tukea ja aikuistuttuani olin raunio. En pysty työelämään mutta nyt kolmekymppisenä alan harkita ammatillisen tutkinnon opiskelua. Minua huolettaa pystynkö siihenkään. Vaikka lapsuudessani on jo aikaa tuntuu että se on joka paikassa vastassa. Terapiat on kokeiltu moneen kertaan, mutta niistä ei ole ollut hyötyä.
Kommentit (80)
Olettaisin että monimuoto-opiskelu voisi olla sun juttu.
Oletko saanut kunnollista terapiaa ja traumaterapiaa? Uskoisin että noiden avulla. Niiden jälkeen voisit löytää ehkä hyviä läheisiä ihmissuhteita myös.
Jos hyväksyy tilanteen että se on mikä on. Ettei väkisin revi itseään lisää. Jos tietäisi kiinnostuksia vapaa-ajallaan tai minkälaisen ihmisen seurassa uskaltaa olla, sekin on jo hyvä. Välittää itsestään. On kauheaa että on menetetty vanhempi tai vanhemmat. Onko sukulaisia joiden kanssa puhua asiat tai itse tekee johtopäätöksiä. Valokuvia muistona? Ehkä niitä voi olla esillä. Jos on elossa joku, voi soitella. Onko alue tuttu, kodikas vai vieras jolla asuu, tuntuu että sekin vaikuttaa jotenkin. Ja luonto jne.
Puutarha-ala!
Vierailija kirjoitti:
Millaista tukea olisit tarvinnut mielestäsi? Otan osaa suruusi läheisten menettämisestä. Vanhempien menetys on hurjan iso asia. En tiedä auttaisiko sinua se että viettäisi joka päivä/aamu suruhetken. Surullista musiikkia soimaan, vellomidta surussa, kateudessa ja katkeruudessa esim. 15 minuuttia. Itselleni tuo on puhdistavaa. Sen avulla jaksan olla tavallinen/iloinen aina yhden päivän. Näin saan sitten iloisia/tavallisiakin asioita elämääni.
Jotain sellaista että olisi huomioitu paremmin ja autettu. Tuntuu ettei ystäviäkään kiinnosta. Kun tapaamme niin tapaamisilla he puhuvat ihan tavallisista arkisen pienistä ongelmista tai parisuhdeongelmistaan. Eniten ihon alle menee ne kun jotkut riitelee vanhempiensa kanssa tai tilittää miten huonot välit heillä on vanhempiensa kanssa, vaikka heillä on sentään vanhemmat. Haluaisin vain poistua paikalta ja välttyä kuulemasta niitä.
Ap
Hemmottelet, hoivaat, huolehdit ja ymmärrät itse itseäsi, niin kyllä se elämä siitä vähitellen alkaa kohentua.
Yritä hankkia uusia kokemuksia ja mielenkiintoista sisältöä elämään. Et ehdi niin paljon ajattelemaan lapsuutta. Mullakin on huono tausta ja nuorena se pyöri paljon mielessä. Sitten tajusin, että on vaan tää yks elämä ja mahdollisuus annettu. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaan voi vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista tukea olisit tarvinnut mielestäsi? Otan osaa suruusi läheisten menettämisestä. Vanhempien menetys on hurjan iso asia. En tiedä auttaisiko sinua se että viettäisi joka päivä/aamu suruhetken. Surullista musiikkia soimaan, vellomidta surussa, kateudessa ja katkeruudessa esim. 15 minuuttia. Itselleni tuo on puhdistavaa. Sen avulla jaksan olla tavallinen/iloinen aina yhden päivän. Näin saan sitten iloisia/tavallisiakin asioita elämääni.
Jotain sellaista että olisi huomioitu paremmin ja autettu. Tuntuu ettei ystäviäkään kiinnosta. Kun tapaamme niin tapaamisilla he puhuvat ihan tavallisista arkisen pienistä ongelmista tai parisuhdeongelmistaan. Eniten ihon alle menee ne kun jotkut riitelee vanhempiensa kanssa tai tilittää miten huonot välit heillä on vanhempiensa kanssa, vaikka heillä on sentään vanhemmat. Haluaisin vain poistua paikalta ja välttyä kuulemasta niitä.
Olet nyt kuitenkin aikuinen, et lapsi. Sinulle voi tulla yllätyksenä, mutta kaikkien vanhemmat eivät ole täydellisiä vanhempia. Eivät edes hyviä vanhempia. On olemassa jopa huonoja, haitallisia ja vaarallisia vanhempia. Sinulla on ilmeisesti ollut hyvät vanhemmat kun oletat kaikkien muidenkin vanhempien olevan sellaisia.
Vierailija kirjoitti:
Yritä hankkia uusia kokemuksia ja mielenkiintoista sisältöä elämään. Et ehdi niin paljon ajattelemaan lapsuutta. Mullakin on huono tausta ja nuorena se pyöri paljon mielessä. Sitten tajusin, että on vaan tää yks elämä ja mahdollisuus annettu. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaan voi vaikuttaa.
jep, nyt peilaat kaiken(ystävienkin tapaamiset) sun traumojen kautta eli elät näitä jatkuvasti uudestaan läpi ja revit pinnalle. Ei ne koskaan kokonaan häviää eikä yksikään terapeutti sinua paranna. Itse pitää löytää elämään joku mielekkyys, toisille se on työ toisille harrastus tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista tukea olisit tarvinnut mielestäsi? Otan osaa suruusi läheisten menettämisestä. Vanhempien menetys on hurjan iso asia. En tiedä auttaisiko sinua se että viettäisi joka päivä/aamu suruhetken. Surullista musiikkia soimaan, vellomidta surussa, kateudessa ja katkeruudessa esim. 15 minuuttia. Itselleni tuo on puhdistavaa. Sen avulla jaksan olla tavallinen/iloinen aina yhden päivän. Näin saan sitten iloisia/tavallisiakin asioita elämääni.
Jotain sellaista että olisi huomioitu paremmin ja autettu. Tuntuu ettei ystäviäkään kiinnosta. Kun tapaamme niin tapaamisilla he puhuvat ihan tavallisista arkisen pienistä ongelmista tai parisuhdeongelmistaan. Eniten ihon alle menee ne kun jotkut riitelee vanhempiensa kanssa tai tilittää miten huonot välit heillä on vanhempiensa kanssa, vaikka heillä on sentään vanhemmat. Haluaisin vain poistua paikalta ja välttyä kuulemasta niitä.
Ei ne elossa olevat vanhemmat ole välttämättä niitä hyviä vanhempia.
Esim äitini toi jatkuvasti esille kuinka hän ei halunnut lapsia. Oli ja on ilkeä. Isämme välillä hakkasi meidät lapset.
YHYY NIIN VAIKEA LAPSUUS YYYYHYYYY😩😫
Haluaisitko sitten sellaisen vanhemman kuin biologinen isäni? Hän tappoi vaimonsa aja pikkusisarukseni kun olin teini.
Kaikki vanhemmat ei ole hyviä vanhempia mistä pitäisi olla kiitollinen tai onnellinen.
Kuulostaa oudolta että edelleen kolmekymppisenä yrität elää lapsuuttasi ystäviesi kautta.
Ei ne elossa olevat vanhemmat ole välttämättä niitä hyviä vanhempia.
Esim äitini toi jatkuvasti esille kuinka hän ei halunnut lapsia. Oli ja on ilkeä. Isämme välillä hakkasi meidät lapset. Mutta isä oli kumminkin ihminen verrattuna äitiin.
Käyn traumaterapiassa. Ja vähän omituiselta tuntuu mutta osallistuin erääseen verkkokurssin jossa käsiteltiin traumoja. Se avasi silmäni ja itsetuntemukseni kasvoi.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisitko sitten sellaisen vanhemman kuin biologinen isäni? Hän tappoi vaimonsa aja pikkusisarukseni kun olin teini.
Kaikki vanhemmat ei ole hyviä vanhempia mistä pitäisi olla kiitollinen tai onnellinen.
Kuulostaa oudolta että edelleen kolmekymppisenä yrität elää lapsuuttasi ystäviesi kautta.
Elossa oleva vanhempi on aina parempi ja silloin kaikki on vielä mahdollista. Sitä ei sovi unohtaa.
Ap
Taas palsta täynnä terapiassa ravaavia ruikuttavia akkoja🤦🏻🤦🏻🤦🏻
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisitko sitten sellaisen vanhemman kuin biologinen isäni? Hän tappoi vaimonsa aja pikkusisarukseni kun olin teini.
Kaikki vanhemmat ei ole hyviä vanhempia mistä pitäisi olla kiitollinen tai onnellinen.
Kuulostaa oudolta että edelleen kolmekymppisenä yrität elää lapsuuttasi ystäviesi kautta.
Elossa oleva vanhempi on aina parempi ja silloin kaikki on vielä mahdollista. Sitä ei sovi unohtaa.
Ap
Olen eri mieltä. Pelkäsin lapsuudessa henkeni puolesta sen niin sanotun isän seurassa. Ja kauan sen jälkeenkin. Tunsin olevani turvassa vasta kun se kuoli. Onneksi kuoli.
Kaikesta ei voi parantua.
Terapiaa, lyhyitä ja vuosien pitkää ollut. Lääkitystä ollut käytössä.
Elossa edelleen.
T. N62
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisitko sitten sellaisen vanhemman kuin biologinen isäni? Hän tappoi vaimonsa aja pikkusisarukseni kun olin teini.
Kaikki vanhemmat ei ole hyviä vanhempia mistä pitäisi olla kiitollinen tai onnellinen.
Kuulostaa oudolta että edelleen kolmekymppisenä yrität elää lapsuuttasi ystäviesi kautta.
Elossa oleva vanhempi on aina parempi ja silloin kaikki on vielä mahdollista. Sitä ei sovi unohtaa.
Ap
Olen eri mieltä. Pelkäsin lapsuudessa henkeni puolesta sen niin sanotun isän seurassa. Ja kauan sen jälkeenkin. Tunsin olevani turvassa vasta kun se kuoli. Onneksi kuoli.
Et voi sanoa isästäni noin. Hän oli kuitenkin isäsi.
Ap
Ootko kokeillut EMDR silmänliiketerapiaa?
Millaista tukea olisit tarvinnut mielestäsi? Otan osaa suruusi läheisten menettämisestä. Vanhempien menetys on hurjan iso asia. En tiedä auttaisiko sinua se että viettäisi joka päivä/aamu suruhetken. Surullista musiikkia soimaan, vellomidta surussa, kateudessa ja katkeruudessa esim. 15 minuuttia. Itselleni tuo on puhdistavaa. Sen avulla jaksan olla tavallinen/iloinen aina yhden päivän. Näin saan sitten iloisia/tavallisiakin asioita elämääni.