Onko teillä tuttuja tai kavereita, joilla on ihan nurinkurinen kuva teistä?

Ei heillä ole nurinkurinen kuva sinusta, vaan ihminen usein pitää aina kiinni siitä ensivaikutelmasta, minkä sai toisesta ja kun on oppinut jonkun aikoinaan tuntemaan, niin monet jostain syystä vastustelevat toisen muutosta, oli se mikä muutos hyvänsä. Muutokseen ei uskota tai siihen suhtaudutaan kielteisesti kuin kyseessä olisi petos. Vaikka tosiasiahan on, että me kaikki muututaan ainakin jonkin verran elämän varrella.

Olin masentunut noin 20 vuotta sitten. Koko suku pimittää asioita koska pelkäävät että masennun uudestaan. Heille olen ikuisesti sairas vaikka tervehtynyt valovuosia sitten ja elänyt normaalia elämää. Juuri viime viikolla sain kuulla kun vanhempani oli puhuneet minusta "joo hän on se meidän masentunut lapsi'

Ei kai nämä ole jotain sellaisia juttuja, että jostain on puhuttu että olisi vuosikausia ollut sairas vaikka jotain mt-juttuja, hoidossa sairaalassa, lääkityksiä ja muuta, vaikka oikeasti ei ole ollut päivääkään. Näissä kun mukana jotain korkeassa viroissa olevia niin saattaa olla tuhansille jopa levitetty onnistuneesti ihan palturia vuosikymmeniä jopa. 

Työkaverit pitävät mua tunnollisena, puhtoisena ja kilttinä, ja pyytävät anteeksi, jos kiroilevat seurassani. Todellisuudessa juon kohtalaisen paljon alkoholia, pelaan ja kiroilen, syön herkkuja ja harrastan irtoseksiä 15-20 vuotta nuorempien miesten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Työkaverit pitävät mua tunnollisena, puhtoisena ja kilttinä, ja pyytävät anteeksi, jos kiroilevat seurassani. Todellisuudessa juon kohtalaisen paljon alkoholia, pelaan ja kiroilen, syön herkkuja ja harrastan irtoseksiä 15-20 vuotta nuorempien miesten kanssa.

Mulla täsmälleen sama! Paitsi nuo nuoremmat miehet, muuten mentäisiin vähän lain rajoilla. Musta muutenkin saa jostain syystä uudet tuttavuudet sellaisen kuvan että olen vähintäänkin joku uskovainen tms. Mistä lie johtuu. 

Vierailija kirjoitti:

Olin masentunut noin 20 vuotta sitten. Koko suku pimittää asioita koska pelkäävät että masennun uudestaan. Heille olen ikuisesti sairas vaikka tervehtynyt valovuosia sitten ja elänyt normaalia elämää. Juuri viime viikolla sain kuulla kun vanhempani oli puhuneet minusta "joo hän on se meidän masentunut lapsi'

 

No masennus yleensä uusiutuu, ehkä haluavat vaan suojella. Ei tietenkään pitäisi sairauksista kaikille huudella, se on väärin.

Varmasti löytyy ex-tuttuja, ihmisiä ja muita joilla on nurinkurinen kuva. Joku luulee että oon lesbo, jotain outoja juorujakin oli joskus, vaikkeivät suoraan sanoneet. Myös oma vanhempi arvottaa ihmisiä huonoiksi ja paremmiksi, hänen kriteerien mukaan, en kuulu siihen parempi kategoriaan. Ei sillä väliä. Serkut eivät pidä yhteyttä jne. Miehillä oli naisia latistava kuva, ellei ole heidän vaimo kyseessä. En tosin ole yhteydessä sellaisiin enää, jotka eivät tunnu kunnollisilta, että tiedän että on jokin mielipide joka ei ole totta.

No sitähän en tiedä mitä vanhat tutut kuvittelee nykyään vai kuvitteleeko mitään, mutta vuosia sitten tuntui olevan likipitäen kaikilla sellainen kuvitelma että olisin oikeasti jokin bilehile joka tykkää kännätä ja säätää vaihtuvien miesten kanssa.

Ei paljon enemmän olisi voineet väärässä olla. 

On, monikin jonka tuntenut kymmeniä vuosia ei tosiasiassa tunne ollenkaan. Käydään vain joskus samoissa kemuissa ja pintapuoliseksi jää. Ihmiset ovat sitten niiden ensivaikutelmien ja kuvien varassa, jotka elävät hyvin pitkään ja sitkeästi. 

Onhan noita ollut vaikka kuinka. Osaa olen pitänyt läheisinäkin, kunnes on paljastunut, että eivät tunne minua yhtään. Yleisin väärinkäsitys on, että minua pidetään kilttinä ja viattomana ja vähän tyhmänäkin. Liittyy vissiin siihen, että olen babyface ja hymyilen paljon. Kerran yksillä hurjemmilla jatkoilla eräs sanoikin: Miks sä oot esittänyt viatonta? 

 

En esitä tai peittele mitään, vaan olen vaan oma itseni. Yllättävän monelle on vaikea käsittää, että minussa niin kuin muissakin on erilaisia puolia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin masentunut noin 20 vuotta sitten. Koko suku pimittää asioita koska pelkäävät että masennun uudestaan. Heille olen ikuisesti sairas vaikka tervehtynyt valovuosia sitten ja elänyt normaalia elämää. Juuri viime viikolla sain kuulla kun vanhempani oli puhuneet minusta "joo hän on se meidän masentunut lapsi'

 

No masennus yleensä uusiutuu, ehkä haluavat vaan suojella. Ei tietenkään pitäisi sairauksista kaikille huudella, se on väärin.

Onko sinulla aina ripuli jos viime vuonna oli? Voiko sinusta puhua kaikille ihmisenä jolla on ripuli?

Oli aika pysäyttävä hetki kun tajusin, että tosi moni melkoisen läheisenäkin kaverina pitämäni ihminen kuvitteli minun elävän sinkkuna täysin omasta tahdostani ja että olisi vela.

Toki tuon ymmärtäminen selitti aikanaan monta asiaa ja outoa kommenttiakin, mutta tuntui ja tuntuu edelleen ihan käsittämättömältä kuinka nämä ihmiset oli voineet saada moisen käsityksen.

Minulla on pitkäaikainen kaveri, jolla on minusta käsitys, että minulla on paniikkihäiriö, päihdeongelma jne., ja uusia  käsityksiä ongelmistani paljastuu aina silloin tällöin. Tunnemme toisemme nuoruusajoilta, jolloin olin koulukiusattu, ja hänelle on jäänyt kuva minusta sellaisena reppanana, ja jotain kuulopuheita vuosien takaa. Olemme yhteyksissä säännöllisesti, mutta kommunikaatio näköjään ei oikein toimi. Turha lie todistellakaan, mikä kaikki elämässäni ei olisi mahdollista paniikkihäiriöisenä tai päihdeongelmaisena. En oikein tiedä, miksi välitän, mutta hän on ollut elämässäni yksi sellainen jatkuvuuden tuoja. 

Kotikaupungissa käyn kerran vuodessa ja tykkään lomallani dokailla reilustikin. Useilla on täten siellä kuva, että dokaan aina. Omassa elämässäni olen ollut alani ammattilainen jo 25 vuotta ja käyn nykykaupungissani viikonloppuisin parilla kaljalla.

Vierailija kirjoitti:

Oli aika pysäyttävä hetki kun tajusin, että tosi moni melkoisen läheisenäkin kaverina pitämäni ihminen kuvitteli minun elävän sinkkuna täysin omasta tahdostani ja että olisi vela.

Toki tuon ymmärtäminen selitti aikanaan monta asiaa ja outoa kommenttiakin, mutta tuntui ja tuntuu edelleen ihan käsittämättömältä kuinka nämä ihmiset oli voineet saada moisen käsityksen.

Minun kohdallani päinvastoin. Kaikki luuli että olen onneton kun ei ole miestä ja voivottelivat kun ikää tulee että lasten saaminen vaikeutuu. En missään vaiheessa ole antanut ymmärtää että haluaisin lapsia tai perheen. Ainoa mitä voisin kuvitella miksi näin on se koska tulen hyvin toimeen lasten kanssa ja joku sanonutkin että olen niin luontainen heidän seurassaan. Puheet loppui kun kävin strerilisaatiossa.

Sanoin myös monesti että ei ole omat toiveet perheen perustaminen ja vähättelivät asiaa niin niin aivan varmasti. Olettivat että sanon näin koska aihe on arka sinkkuna lähestyessä neljääkymppiä että mieluummin valehtelen kuin myönnän asian. Ihmiset ovat käsittämöttömiä joskus.

Nuorena annoin ilmeisesti vääränlaisia merkkejä maailmalle. Nyt kun olen ikääntynyt ymmärrän vasta viestimisen tarkoituksen. Jos ne asiat olisi tajunnut jo nuorena missä sitä olisikaan.

Muutin lapsuudenkylästäni Helsinkiin opiskelemaan. Asuin kämppisten kanssa halvassa solukämpässä ja ostin vaatteet ja kaiken tarvitsemani kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksesta. Joka kesä lähdin ulkomaille töihin ja reppureissaamaan.

Silloin harvoin kun kävin lapsuudenkodissani, oli ihan hullua huomata, että naapurit ja muut kyläläiset kuvittelivat minun olevan valtavan rikas. Kuulemma kaikki helsinkiläiset ovat rikkaita, tavallisella ihmisellä ei ole varaa asua Helsingissä eikä matkustaa ulkomailla.

Nyt olen keski-ikäinen, työssäkäyvä ihminen ja varallisuuttakin on kertynyt ihan mukavasti. Teen paljon etätöitä kotona virttyneessä pyjamassa villasukat jalassa ja laittaudun vain silloin kun käyn toimistolla pari kertaa viikossa. Nyt yksi sukulainen luulee, että olen työtön ja syrjäytynyt: hän patistelee minua jatkuvasti ulkoilemaan, lahjoittelee minulle vanhoja vaatteitaan tai tuo jotain ruokia ja suuttuu, kun yritän selittää, että "tietokoneella kököttäminen" on ihan oikeasti työtäni.

Vierailija kirjoitti:

Olin masentunut noin 20 vuotta sitten. Koko suku pimittää asioita koska pelkäävät että masennun uudestaan. Heille olen ikuisesti sairas vaikka tervehtynyt valovuosia sitten ja elänyt normaalia elämää. Juuri viime viikolla sain kuulla kun vanhempani oli puhuneet minusta "joo hän on se meidän masentunut lapsi'

 

Meidän masentunut lapsi :D 

Vanhemmat ja vanhat kaverit/kiusaajat ainakin. Vanhempien mielestä olen superälykäs ja rikas ja hienosteleva. Kiusaajakavereiden mielipidettä en jaksa edes arvailla. Ovat entisiä onneksi.

Totuus on jotain ihan muuta. Olen ihan tavallinen ihminen, mutta perheessäni on huono-osaisuutta ja syrjäytymistä, joten oma elämäni vaikuttaa heistä erilaiselta.

Vierailija kirjoitti:

Työkaverit pitävät mua tunnollisena, puhtoisena ja kilttinä, ja pyytävät anteeksi, jos kiroilevat seurassani. Todellisuudessa juon kohtalaisen paljon alkoholia, pelaan ja kiroilen, syön herkkuja ja harrastan irtoseksiä 15-20 vuotta nuorempien miesten kanssa.

Voidaanko olla kavereita! Tarvisin samanhenkisiä seuraa 🤩