Olen pettynyt kun vaimo on niin huono halaamaan ja osoittamaan tunteitaan
Minulle miehenä läheisyys, enkä tarkoita nyt seksiä, on tärkeää. Läheisyydellä tarkoitan halailua, koskettelua, hyvänä pitelemistä ja myös sanallista puolta, että sanotaan molemmin puolin rakastavamme toisiamme niin vaimo ei tee näin. Ei sano mitään mutta tekee ruokaa välillä ja siivoaa mutta ei tule halaamaan tai sano että välittää minusta. Kerroin seurusteluaikana että läheisyys on tärkeää vaikka en tukehduta vaimoa roikkumalla kiinni kaulassa mutta minusta tämä kylmyys on korostunut häiden jälkeen.
Kommentit (31)
Et ilmeisesti tarpeeksi selvästi ilmaissut tarpeitasi.
Onko tuloissanne suurikin tasoero?
Olet poikkeuksellinen mies, jos tuo pitää paikkansa.
Jos tuo oli niukkaa jo seurusteluaikana, miksi lähdit avioitumaan pakastekanan kanssa? Kun sanot läheisyyden olevan sinulle tärkeää.
Seurusteluajan käytös voi muuttua sillä hetkellä, kun sormus on sormessa etenkin, jos avioehtoa ei ole. En sano enempää kuin että ei pidä ihastumispäissään olla liian sinisilmäinen.
Toiveet ovat erilaiset. Jos ei lainkaan halaa tai ole oikein halannut, eroko? Kyllästyikö liikaan halailuun ja kädestä pitoon. Tuskin muuttuu. Älä sano rakastan jos toinen ei sano sitä. Suomalaiselle on vaikea sanoa välitän, vaikka välittää, ellet kysy. Jos silloin epäröi kun kysyt on outoa. Ei siis hokemalla, mutta kerran, joskus.
Vierailija kirjoitti:
Seurusteluajan käytös voi muuttua sillä hetkellä, kun sormus on sormessa etenkin, jos avioehtoa ei ole. En sano enempää kuin että ei pidä ihastumispäissään olla liian sinisilmäinen.
Vaimo ei työnnä minua pois mutta ei lähesty eikä tule suoraan halaamaan tai suukottamaan. Meillä on avioehto ja siitä sovittiin yhdessä.
Tuli törmättyä tänään ohimennen artikkeliin Couples Who Do These 9 Specific Things Stay In Love Forever. Lista ei kuulu vauvalaisten teeseihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seurusteluajan käytös voi muuttua sillä hetkellä, kun sormus on sormessa etenkin, jos avioehtoa ei ole. En sano enempää kuin että ei pidä ihastumispäissään olla liian sinisilmäinen.
Vaimo ei työnnä minua pois mutta ei lähesty eikä tule suoraan halaamaan tai suukottamaan. Meillä on avioehto ja siitä sovittiin yhdessä.
Mutta onko se niin ehdottoman tärkeää, kumpi tekee aloitteen. Joillakin on ollut tunneköyhä lapsuus ja nuoruus, ja siitä on vaikea nousta. Pidä sä häntä hyvänä ja sano, että rakastat. Kyllä sekin tekee hyvää teidän tunneyhteydelle. Ei se tarkoita, etteikö hän rakastaisi, vaikkei kertakaikkiaan osaa puhua tunteistaan.
Vaan kun ne eivät halua eddes oppia miellyttämään puolisoaan vaan perustelevat käytöksensä kotoa opitulla mallilla.
Vaimolla on ollut tunnekylmä lapsuus. Ei osaa, uskalla tai pysty toimimaan toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seurusteluajan käytös voi muuttua sillä hetkellä, kun sormus on sormessa etenkin, jos avioehtoa ei ole. En sano enempää kuin että ei pidä ihastumispäissään olla liian sinisilmäinen.
Vaimo ei työnnä minua pois mutta ei lähesty eikä tule suoraan halaamaan tai suukottamaan. Meillä on avioehto ja siitä sovittiin yhdessä.
Mutta onko se niin ehdottoman tärkeää, kumpi tekee aloitteen. Joillakin on ollut tunneköyhä lapsuus ja nuoruus, ja siitä on vaikea nousta. Pidä sä häntä hyvänä ja sano, että rakastat. Kyllä sekin tekee hyvää teidän tunneyhteydelle. Ei se tarkoita, etteikö hän rakastaisi, vaikkei kertakaikkiaan osaa puhua tunteistaan.
Vaan kun ne eivät halua eddes oppia miellyttämään puolisoaan vaan perustelevat käytöksensä kotoa o
Jaa ettäoppia miellyttämään puolisoaan juu ei.
Kovasti ketjussa perustellaan asiaa lapsuudella. Miksi ylipäätään on menty silloin naimisiin? Tuskin, vaan läheisyys on loppunut vasta ihastumisvaiheen ja avioon astumisen jälkeen. Vai kuvitteleeko moni, että puoliso siinä vaiheessa muuksi muuttuisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seurusteluajan käytös voi muuttua sillä hetkellä, kun sormus on sormessa etenkin, jos avioehtoa ei ole. En sano enempää kuin että ei pidä ihastumispäissään olla liian sinisilmäinen.
Vaimo ei työnnä minua pois mutta ei lähesty eikä tule suoraan halaamaan tai suukottamaan. Meillä on avioehto ja siitä sovittiin yhdessä.
Mutta onko se niin ehdottoman tärkeää, kumpi tekee aloitteen. Joillakin on ollut tunneköyhä lapsuus ja nuoruus, ja siitä on vaikea nousta. Pidä sä häntä hyvänä ja sano, että rakastat. Kyllä sekin tekee hyvää teidän tunneyhteydelle. Ei se tarkoita, etteikö hän rakastaisi, vaikkei kertakaikkiaan osaa puhua tunteistaan.
ei siitä mihinkään nousta tarvi. kyll nää lässyttäjät toisensa löytää. mistä se kertoo että täytyy kokoajan todistella että vieläkin on asiat hyvin.
Miksi väkisin riiputtaa halutonta mukanaan? Saman saisi kotipalvelullakin. Laittaa ruokaa, ei tykkää halailusta. Siivoaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vaimolla on ollut tunnekylmä lapsuus. Ei osaa, uskalla tai pysty toimimaan toisin.
No jos ei aviopuolisonkaan seurassa uskalla tai pysty osoittamaan tunteitaan, on jossain vikaa, ja pahasti.
vaimosi on erityisherkkä. ei parisuhdemateriaalia. juokse.
Vierailija kirjoitti:
Jos tuo oli niukkaa jo seurusteluaikana, miksi lähdit avioitumaan pakastekanan kanssa? Kun sanot läheisyyden olevan sinulle tärkeää.
Nainen käyttäytyy ihan normaalisti. Miehen käytös taas on läheisriippuvaista. Ei aikuisten kuulu olla toistensa iholla kiinni koko ajan. Se on tukahduttavaa.
Mitä olet tehnyt/sanonut ennen kuin loppuu?
Lähetä vaimollesi tuo teksti.