Mistä vanhan ajan puusohva?
Ei mitään kauheaa antiikkia vaan sellainen mummola malli....Vinkkejä?
Kommentit (6)
Meillä 1800-luvun lopun sivustavedettävä (talonpoikaissohva), joka on ANTIIKKIA mutta EI KAMALA! Ainut huonekalu, mistä en luopuisi mistään hinnasta.
Ja mun vastaukset ei sitten ollut asiallisia? Olisit laittanut heti vietiisi, että olet katsonut jo huutiksesta ja kahlannut koko googlen lävitse.
Vantaalla, Espoossa ja Tampereella. Meillä kustavilainen sivustavedettäväsohva, tervaleppää, lev. 200 cm. Maksoi muutama vuosi sitten n. 700 e. Käsittelimme itse puuvahalla.
Meille löytyi Fasaanista. Fasaani antikin sivuilla luulisi nytkin näkyvän joku. Meillä vaan oli sille sivustavedettävälle aika paha kriteeri eli piti olla tavallista pienempi. Onneksi Fasaanin omistaja kertoi, että heillä just pienempi sohva Lohjalla ja kunnostusta vailla ja me käytiin sitä katsomassa ja se kunnostettiin sitten meidän maun mukaan. Ihan halvallahan ei tuollaista sitten saa, kirpputorilta voi löytää halvemmallakin, mut noi on kuitenkin " käyty läpi" eli upotettu myrkkyliemiin (eli ei ole elämää sisällä) ja käsitelty perinteisesti pinnat.
120 levee levitettynä ja 180 pitkä.
täältä saa joskus hyviä vinkkejä, korostan, JOSKUS, useimmiten saa viisasteluja... mutta kiitos asiallisista kommenteista.