Lue keskustelun säännöt.
Vaimo ei enää osaa
03.09.2008 |
Lähtötilanne: vaimo on ollut masentunut pitkään ja ei millään tavoin ole osallistunut lasten tai kodin hoitoon, ei pienien tai isojen lasten.
Muutos: nyt hän on toipunut ja haluaisi osallistua.
Ongelma: akka EI OSAA.
Eli miten voisi vaimolle opettaa, että miten lasten kanssa ollaan? Häneltä puuttuu tyystin se "silmä" ja "korva", joka seuraa alitajuisesti lapsia. Kutsuttakoon sitä äidinvaistoksi. Minulle se on kehittynyt käytännön pakosta, vaikka olen mies.
Lopputulos on se, että vieläkään vaimoa ei voi jättää kuin hetkeksi lasten kanssa, koska seurauksena on vain itkua ja tappelua.
Vaimo syyttää lapsia, että he ovat "tottelemattomia", "ilkeitä" jne.
Mutta miksi on isän kanssa=lasten naurua
Äidin kanssa=itkua
Yhtä sun toista pystyy tekemään kotona, vaikka siinä on lapset ympärillä (esim. kotitöitä), mutta samanaikaisesti pitää koko ajan seurata lasten touhuja. Välillä pysähdytään ja leikitään ja ollaan lasten kanssa, hassutellaan, annetaan se koko huomio pilteille. Välillä tehdään ruokaa, pölyimuroidaan jne. Näitä kahta pitää sitten yhdistellä sopivasti, aina tilanteen mukaan. Ja tämä ei vaimolta onnistu. Hän unohtuu tekemään jotain muuta, vaikka puhumaan puhelimeen jne. Koko ajan pitäisi olla tietoinen, mitä lapset tekevät, missä ovat, jos ei tiedä, niin pitää tarkastaa. Kyllä, tämä ei ole tehokasta, kun ei voi vain tehdä yhtä asiaa kerralla, mutta näin se vain on tehtävä, jaettava huomio.
Jaettu huomio ei onnistu ja lapsille annettava täysi huomio ei oikein jaksa kauan kiinnostaa. Vaimo luulee, että lasten kiintymyskäyttäytyminen saadaan "halvalla" (kahden pienimmän kohdalla sitä ei ole koskaan ollutkaan), pikkusen annetaan huomiota ja sitten voi jatkaa kavereiden kanssa rupattelua kännykässä tai roikkua netissä. Ei se näin mene, lasten kanssa pitää olla YHDESSÄ, viettää aikaa yhdessä, näin se kiintymyskäyttäytyminen lähtee liikkeelle.
Kuulostaa varmaan tyhmältä, mutta tämä on minun elämääni ja arkea. Minulla on monta lasta ja olen vuosia hoitanut kaiken yksin, odottaen, että vaimo toipuisi ja ottaisi oman paikkansa perheen arjessa. Surkuhupaisaa on, että kun sitten toipuu, niin käy ilmi, että hän ei enää osaa. On kuin joku juntti-punaniska äijä. Kaikkea sitä joutuukin kattelemaan...voi Jeesus!
Kommentit (34)
Jäikös se kertomatta... sori :)
Innostuin niin tuosta ap:n ekasta tekstistä, että kirjoitin samantien mitä ajatuksia päässäni oli. Mun kun jossain vaiheessa ollut niiin vaikea saada miehen tajuntaan se, että minkälaista tämä kotiäidin arki on, niin oli tosi uskomatonta, että joku muu ja vielä miespuolinen henkilö tosiaan YMMÄRTÄÄ
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Karkas vähän liian aikaisin.
Niin, ymmärtää tosiaan tätä kotiäidin elämää. Luin sen jälkeen vasta muut viestit ja hoksasin sitten vasta ap:n katkeruuden. Joten vähän hölmö tuo mun eka viesti...
Mutta ap vaikuttaa tosi hienolta mieheltä! Katkeruutta vähän liikaa, mutta sekin on ymmärrettävää. Toivottavasti tulevaisuus tuo valoa elämään. Katkeruuteen ei kannata hirveästi energiaa tuhlata. Yrittää jollakin tavalla sitkutella parempaan päin, tehdä elämästä semmoinen, että sekä isä, äiti ja lapset ovat onnellisia. Varmasti jokin toimiva kompromissi on olemassa. Katkeruudesta vaan ekaksi on päästävä eroon.
Jo alussa oli ongelma että "akka ei osaa". Akka? Akka?? Oma vaimosi, jolla on henkisiä ongelmia = AKKA???
Jo alussa oli ongelma että "akka ei osaa". Akka? Akka?? Oma vaimosi, jolla on henkisiä ongelmia = AKKA???
että kun sitä tekee sen oppii. Ei mun anoppikaan osaa vaikka nainen onkin;)
Hyvin olet analysoinut tilanteen. Nyt vain pitäisi saada vaimokin ymmärtämään. JOs hän oikeasti haluaa saada lapsensa takaisin, hänen pitää hyväksyä se, että kännykkä on pois tai ainakaan siihen ei voi puhua pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noissahan on kyse ihan erilaisista asioista. Hullun kiilto silmissä riehuva lapsensa siinä sivussa melkein tappava nainen kärsinee vähän muista mt-ongelmista kuin pelkästä masennuksesta..?
Jos tilanne on (olut) noin huono, olette ihan oikeasti koko perhe, niin sinä kuin lapsetkin avun tarpeessa. vaimo sitä apua ilmeisesti jo onkin saanut/saa yhä. Hakeudu lisäksi mt-ongelmaisten omaisille tarkoitetun vertaistuen pariin.
Oletko ajatellut erota ja lähteä lasten kanssa pois?
Eka ajatus oli, että näitä täällä on ennenkin luettu. Nyt vain yllättävämmällä osajaolla.
Toisekseen, hatunnosto siitä että pidät huolta perheestä, minusta se on miehen työ että olet ottanut realiteetit todesta ja astunut tyhjiin saappaisiin sukupuoleen katsomatta. Etkä ole juossut karkuun. Ja jos tekstejä tulkitsee niin ettet ekana olisikaan juoksemassa vaan olisit valmis tekemään töitä vielä jotta vaimo tulee täysiaikaiseksi perheenjäseneksi?
Kolmannekseen, identiteettikriisiin vain vinkiksi ettei tarvitse tuntea itseään äidiksi, ole vain hyvä vanhempi, jos joku pilkkaa niin vastaa että tekemälläsi tavalla ne hyvät vanhemmat toimii.
Kolmannekseen, heräsi kysymys (enkä tainnut muista viesteistä havaita vstausta tähän) onko vaimo ennen masennustaankaan osannut olla läsnä?Tai omannut sitä äidinvaistoa? Itellä vain on lähipiirissä semmoinen tuntuma, että on joku luonnekysymys joka ei oppimallakaan mene perille. Siinä tapauksessa peli siis olisi menetetty, toivottavasti olen väärässä.
Neljänneksi, hurjalta kuulosti vaimon riehuminen. Ja tunnistan luottamuksen menetyksen tunteen. Miten olisi, vieläkö kaiken päälle voisit kuvitella että keskustelisit jonkun ulkopuolisen kanssa noista tuntemuksista. Ja oletko kertonut vaimolle? Hänellä varmaan omat mietteet ja ulkopuolisuuden tunteet, kun te muut olette nivoutuneet joukoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on normia kotiäidin elämää.Olen myös aikanaan ollut kotiäitinä viitisen vuotta, eikä ap:n kuvailema elämä vastannut sitä millään muotoa. On sitten naisen tai miehen elämää tuo ei ole missään mielessä normaalia. Oli sitten koti tai työvanhempi toiseen vanhempaan pitää voida luottaa ja turvautua. Voimia ap:lle, ulkopuolinen kodinhoidonapu olisi ehdottomasti tarpeen teille.
Mutta tarkoitin vain sitä lapsiin liittyvää ja kodin hoitoon liittyviä samankaltaisuuksia.
Parisuhdehan heillä ei tietenkään ole kunnossa eikä kuuluu normaaliin elämään tietystikään. Vaikka toinen joutuisikin tekemään kaiken kotona, niin sen pitäisi tapahtua yhteisymmärryksessä ja vapaasta tahdosta. Siinä kohti tietysti poikkea normaalista ja hyvästä tottakai!
I alla fall - Eipäs viilata pilkkua noin tarkkaan. Luulisi jokaisen ymmärtävän mitä tarkoitetaan, jos sanotaan, että sehän on kuin kotiäidin elämää....
on normia kotiäidin elämää.Olen myös aikanaan ollut kotiäitinä viitisen vuotta, eikä ap:n kuvailema elämä vastannut sitä millään muotoa. On sitten naisen tai miehen elämää tuo ei ole missään mielessä normaalia. Oli sitten koti tai työvanhempi toiseen vanhempaan pitää voida luottaa ja turvautua. Voimia ap:lle, ulkopuolinen kodinhoidonapu olisi ehdottomasti tarpeen teille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän lapsilauman kanssa ymmärtää varmaan arkea, ei tässä muuten selviäisi hengissä. Mutta yksinäistä se on, yksikään mies ei jaa kokemusmaailmaani. Ja taas naiset jakavat sen liiankin perusteellisesti, seurauksena jotain romanttisia kuvitelmia minusta.
Pari kertaa meidän pihan hiekkalaatikon laidalla riittää, sen jälkeen nainen on valmis jättämään suurperheen isän takia ukkonsa ja ihan kaiken...
Ja minä en tarvitsisi mitään "säälipillua", vaan ihan ystävän, jonka kanssa voisi tehdä lasten kanssa jottain kivaa. Mutta tämäkin on turha toivo.
Tuossa vain kävi joku ukko möykkäämässä pihalla mustasukkaisena, siitä tuo edellinen vuodatus.
Ei minulla ole aikaa terapioihin, sillä lapset ovat täällä, en voi noin vain häipyä täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei osaa vahtia lapsia, niin eikö vaimosi voisi alkaa tehdä niitä kotitöitä ? Teillä tuntuu olevan isojakin lapsia jo. Eikö niiden kuulu tehdä osa kotitöistä ? Eikö vanhemmat lapset voisi vahtia pienempiä ?
Ettekö tosiaan voisi jakaa perheen kesken niitä töitä ?
Olisiko mahdollista, että ottaisit osan lapsista mukaan ulos ja vaimosi vahtisi vain osaa. Täytyyhän sen saada harjoitella. Varsinkin olla niiden kahden pienimmän kanssa. Jos sinä ottaisit enempi vastuuta muista lapsista ja äiti voisi keskittyä luomaan sitä kiintymis suhdetta pienimpiin.
Älä vaadi liikaa kerralla vaan pikkuhiljaa. Muista kehua vaimoa ja arvostaa, muuten se ei taida jaksaa. Uskoo varmaan itsekin ettei osaa. Sano, sille että osaa kun vaan haluaa.
Jotenkin näin olen itsekin funtsinut... Mutta hermostuttaa esim. ajatus jättää vaimo pienen piltin kanssa sisälle. Nyt seuraava piltti petiin, on iltarutiinien aika!
Käy työssä, hoida koti ja lapset ja kuuntele siellä paskallakin kun joku roikkuu ja ulisee ovessa... ;)
Toivotaan että tilanteenne selkenee ja saatte jotain ulkopuolista apua. Ja muista, että kaikista ei vaan tule mitään kodinhengettäriä ja pullalta tuoksuvia ihanaisia äitejä.