Kuinka pitkään pidät liha-makaronilaatikkoa uunissa?
Entä missä asteessa? Ollut 200 C:ssa 45 min ja ihan vetistä on vielä munamaito. Tehty sen myllyn paras makaronipussin ohjeen mukaan. Kyselee uusavuton, ekaa kertaa makaronilaatikkoa tekevä.
Kommentit (25)
Katso ohje makaroni pussin kyjestä tai toiselta puolen.Kun ohjen mukaan teet alusta loppuun ja noudatat uunin lämpötila,mikä pussia on. Et voi epäonnistua.
Tunnin vähintään, tai ylikin ellei neste ole hyytynyt.
Olen tehnyt sen makaronipussin ohjeen mukaan, ja ihan hyvää on tullut. Mutta uunit on erilaisia, jos sinun uunissa ei 45 min 200 asteessa riitä, niin pidä kauemmin.
Ap ltä on tainnut munat unohtua munamaidosta.
Puoli tuntia riittää kahdessa sadassa mutta saa vähån aikaa olla yli että pinta ruskistuu kauniisti
Mä pidän 175 astetta 45min. En tiedä mikä vikana jos on ollut jo tunnin...uuneissa tietty on jonkun verran eroja, meillä on sellainen kipakka että kaikista ohjeista saa nipistää osan paistoajasta pois.
Mä etsin usein K-ruoka sivuston resepteistä, siellä on kaikki perusjutut, yksinkertaisimmat etuliitteellä "helppo", mä olen kai sellainen ikiavuton kun ei oikein koskaan nuorena tullut opeteltua ruoanlaittoa. Nykyään on kuitenkin helppo löytää noita yksinkertaisia reseptejä ja käyttää kaikenlaisia oikoteitä.
Ei se mene pilalle vaikka pitäisit sen uunissa puoli tuntia kauemmin.
Vierailija kirjoitti:
200 astetta n. tunti
Sama. Sopivaa tulee näin. Enkä keitä makaronia ihan kypsiksi, imee vähän nestettä paistuessa
Mä paistan 200.asteessa puoli tuntia sitten kansi päälle ja vielä puoli tuntia.
Tai nopeampi tapa eli 225 astetta noin puoli tuntia ilman kantta
Mulla on uunissa semmoinen toiminto että se pysyy siellä pitämättäkin
Pidän 50 minuuttia. Laitan munamaitoon 5 dl maitoa ja 4 munaa. Ei ole koskaan vetistä.
Mä pidän yleensä n. 30-40min. 200 asteessa alatasolla. Tykkään että ihan juuri vasta munamaito kypsynyt.
No ainakin tunteroisen 175 asteessa. Makaronit ja jauheliha tulee kuitenkin raakana siihen.
Eikö joku ruskista jauhelihaa. Itse alkukeitän makaronin 2-3 min. 200 asteessa 30min. 2 munaa ja 3-4dl maitoa, jos jauhelihaa 400g.
En ole käyttänyt munamaitoa pitkiin aikoihin, vaan keitän makaronit lihaliemessä melkein kypsiksi. Lihat ja sipulit pannulla ruskeiksi, maustaminen, ja kaikki sekaisin vuokaan liemineen.
Päälle reipas juustokuorrutus korppujauhoja ja muutama voinokare.
Paisto n. 45 min. ja 175 astetta. Hyvää on ilman munamaitoakin.
En pidä ollenkaan. Minun uunissani lihamakaronilaatikko pysyy pitelemättä.