Eräs työpaikka tarvitisi kiireesti työntekijän, mutta kun laitoin hakemuksen, siihen ei edes vastattu
Olen koulutettu ja minulla on myös laaja kokemus. Tiedän, että näihin paikkoihin ei ole paljon hakijoita, joten miksi on niin vaikea vastata edes kiitos-viestillä? Ei ole myöskään kyse alasta, jossa olisi jatkuva kiire, joten se ei voi olla syy vastaamattomuuteen. Olen laittanut jo kaksi viestiä, ja täysi radiohiljaisuus.
Joskus voisi asettua toisen ihmisen asemaan ja miettiä, miltä tuntuu.
Kommentit (96)
Olen samaa mieltä että suurin osa taidealan tuista täytyy lakkauttaa, ja pitkään työttömänä olleet "taiteilijat" panna kouluihin jotka työllistää. Se on rahan heittämistä kankkulan kaivoon. Olen sivusta seurannut joitain itsepäisiä "taiteijoina" itseään pitäviä henkilöitä jotka kertakaikkiaan eivät ymmärrä ettei ne taidot tai osaaminen työllistä häntä. Olisiko 4 tuntkintoa taide alalta eikä vieläkään ole kokoaika töissä. Kun niitä töitä ei ole.Eikä omat teokset elätä.Äärimmäistä lahjojen heittämistä hukkaan. Se valinta olisi pitänyt tehdä siinä 20 v kieppeillä ja raa'asti katsoa ala joka oikeasti elättää eikä haihatella joutavia maailmantähteydestä tms. Ainoa poikkeus voisi olla näyttelijä-ala, mutta silläkin pärjää ilman tutkintoa jos löytyy karsimaa tai muuta.Tove Jansson ja Sibelius on voineet saada valtion tukia senä jälkeen kun ovat jo menestyneet omillaan?
Niin ja luulen että Tove olisi kyllä piirrellyt muumejaan iltaisinkin ihan omillaan vaikka olisikin käynyt päivisin vaika kaupan kassana töissä. Itsekin piirtelen paljon, ilman mitään tukia.
Vierailija kirjoitti:
Pyydä nähtäväksi ansiovertailu, hakijalista, ja valintapäätös, näet kuka valittiin ja millä perusteella. Jos ei ole osaavin hakijoista, tee kantelu ja valitus. Sat sen paikan. Moni ei tajua tätä. Ainakin kunta-alalla on pakko ja valtiolla tehdä lain mukaan valinnat.
Ei ole pakko. Luottavat siihen, että ihmiset eivät valita. Koska jos valittavat, niin työyhteisö pitää huolta äkkilähdöstä. Kunnalla on aivan järkyttävää sukulaisen ja tuttavan palkkaamista nuo touhut. Se näkyy päätöksistä. Ulossavustamisia on riittävästi näytöksi. Kuka lopulta haluaa töihin sellaiseen paikkaan, johon sinua ei haluta? Haluttiin Mirjan tai Pekan tytär tai poika siihen hommaan ja kärsi, jos pilaat sen.
Vierailija kirjoitti:
SOITA SINNE. Jos hakemuksia tulee kaksi ja toinen kyselee perään, hänet palkataan.
Olen kyllä kuullut sellaistakin, että se joka ilkeää häiritä rekryprosessia soittamalla, sitä ei ainakaan palkata.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä että suurin osa taidealan tuista täytyy lakkauttaa, ja pitkään työttömänä olleet "taiteilijat" panna kouluihin jotka työllistää. Se on rahan heittämistä kankkulan kaivoon. Olen sivusta seurannut joitain itsepäisiä "taiteijoina" itseään pitäviä henkilöitä jotka kertakaikkiaan eivät ymmärrä ettei ne taidot tai osaaminen työllistä häntä. Olisiko 4 tuntkintoa taide alalta eikä vieläkään ole kokoaika töissä. Kun niitä töitä ei ole.Eikä omat teokset elätä.Äärimmäistä lahjojen heittämistä hukkaan. Se valinta olisi pitänyt tehdä siinä 20 v kieppeillä ja raa'asti katsoa ala joka oikeasti elättää eikä haihatella joutavia maailmantähteydestä tms. Ainoa poikkeus voisi olla näyttelijä-ala, mutta silläkin pärjää ilman tutkintoa jos löytyy karsimaa tai muuta.Tove Jansson ja Sibelius on voineet saada valtion tukia senä jälkeen kun ovat jo menestyneet omillaan?
Asiaa, jota ap ei hiffaa. Jos on päättänyt olla taiteilija, vaikka persaukisena, niin sitten vois olla hiljaa elämänsä kovuudesta tai pohtia millä muulla voisi elannon hankkia.
Tällä palstalla kyllä vihataan taidealan tekijöitä. Taidealan apurahat ym. eivät vie valtion budjetista montakaan prosenttia, vaan rahat menevät ihan muihin juttuihin (köh saapuvat vieraamme, yritystuet, hallinnon suuret palkat ja eläkkeet).
On myös taiteilijoita, jotka eivät nosta mitään apurahoja, vaan pystyvät elättämään itsensä taiteellaan (tiukalla budjetilla mutta kuitenkin).
Taide sentään tuo iloa ja se jopa työllistää ihmisiä, uskokaa tai älkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidealaa tarvitaan ihan yhtä paljon kuin muitkain aloja.
Joku täällä mainitsi tarvehierarkian.
Miettikääpä elämää, jossa satsataan vain välttämättömiin tarpeisiin eli ravintoon, lämpöön jne. Luuletteko, että ihmiset voisivat hyvin? Ja jos kukaan ei voi hyvin, kuka tekee työt? Kannattaisi miettiä vähän pidemmälle ennen kuin alkaa päästää aivopieruja.
Se, että otettaisiin puhtaana tarvehierarkian säännöt huomioon tarkottaisi ihan puhtaasti miljoonia itsemur hia.
Lue ne vastaukset. Yhteiskunnan tukemia taiteilijoita ei tarvita yhtään kappaletta. Ei yhtään.
Tiesitkö, että Tove Jansson ja Sibelius siavat valtiolta tukea useamman kerran? Ovat toki sinun silmissäsi aivan tuhia tapauksia, arvaan jo.
Jansson ja Sibbe ei oo saanet penniäkään ennen lahjakkuutensa ja menestyksensä todistamista.
Vierailija kirjoitti:
Pyydä nähtäväksi ansiovertailu, hakijalista, ja valintapäätös, näet kuka valittiin ja millä perusteella. Jos ei ole osaavin hakijoista, tee kantelu ja valitus. Sat sen paikan. Moni ei tajua tätä. Ainakin kunta-alalla on pakko ja valtiolla tehdä lain mukaan valinnat.
Räikeitä tapauksia: Yksi kunta jatkoi hakuaikaa kolmesti, kun ajatteli uuvuttavansa maisterit hausta pois. Muutama saikin ilmeisesti muualta töitä tai kyllästyi arvostuksen puutteeseen. Palkatuksi tuli amistasoinen, vaikka tehtävään kuului hallinnon tehtäviä. Oli heidän sukulainen.
Toisessa kunnassa tarjouduin mittatilaustyöläiseksi oppisopimuksen kautta (olen tehnyt näin useammin kuin kerran), kunta voisi silloin muokata koulutukseni juuri sellaiseksi kuin haluaa. Kunta ei edes kiittänyt ideasta, vaan sulki varsinaisen työnhaun ja avasi oppisopimushaun (näinkin on käynyt useammin) . Valituksi tuli heidän sukulaisensa.
Kunnat tekevät todellakin kaikkensa, että saavat oman sukunsa sisään.
Vierailija kirjoitti:
Olen kerran elämässäni saanut "kiitos hakemuksestasi" viestin.
Sain viimeksi hakemastani paikasta kiitos viestin. Osa-aikainen kirjakaupanmyyjä. Paikka oli uudelleen avoinna parin viikon päästä. En hakenut, arvelin että katsoisivat aiemmat hakijat, jos vaikka jo valittukin perui.
N63 - ei kai iällä ollut mitään vaikutusta, eikai???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidealaa tarvitaan ihan yhtä paljon kuin muitkain aloja.
Joku täällä mainitsi tarvehierarkian.
Miettikääpä elämää, jossa satsataan vain välttämättömiin tarpeisiin eli ravintoon, lämpöön jne. Luuletteko, että ihmiset voisivat hyvin? Ja jos kukaan ei voi hyvin, kuka tekee työt? Kannattaisi miettiä vähän pidemmälle ennen kuin alkaa päästää aivopieruja.
Se, että otettaisiin puhtaana tarvehierarkian säännöt huomioon tarkottaisi ihan puhtaasti miljoonia itsemur hia.
Lue ne vastaukset. Yhteiskunnan tukemia taiteilijoita ei tarvita yhtään kappaletta. Ei yhtään.
Tiesitkö, että Tove Jansson ja Sibelius siavat valtiolta tukea useamman kerran? Ovat toki sinun silmissäsi aivan tuhia tapauksia, arvaan jo.
Muistelen kuulleeni että Mozart oli niin köyhä että sävelsi enemmän ja enemään rahapulassaan, ja kun velkojat kolkutti ovella tms. Samoin Shakespeare oli kai veloissa? Ehkä rahapula laittaa ahkeroimaan enemmän.
Useinhan näillä oli joku rikas masenaatti joka rahoitti lampitaiteiljoitaan, tämä olikin hyvä systeemi.
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla kyllä vihataan taidealan tekijöitä. Taidealan apurahat ym. eivät vie valtion budjetista montakaan prosenttia, vaan rahat menevät ihan muihin juttuihin (köh saapuvat vieraamme, yritystuet, hallinnon suuret palkat ja eläkkeet).
On myös taiteilijoita, jotka eivät nosta mitään apurahoja, vaan pystyvät elättämään itsensä taiteellaan (tiukalla budjetilla mutta kuitenkin).
Taide sentään tuo iloa ja se jopa työllistää ihmisiä, uskokaa tai älkää.
Itse asiassa on vain yksi valtion ylläpitämä apurahoja jakava lafka. KAIKKI MUUT APURAHAT TULEVAT YKSITYISILTÄ SÄÄTIÖILTÄ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SOITA SINNE. Jos hakemuksia tulee kaksi ja toinen kyselee perään, hänet palkataan.
Olen kyllä kuullut sellaistakin, että se joka ilkeää häiritä rekryprosessia soittamalla, sitä ei ainakaan palkata.
Tässä on selvää hajontaa. Pinet yritykset ja pienet kunnat tykkäävät, jos niille soitetaan. Isot yritykset, isot kunnat ja valtio vetävät viivan soittajan yli.

Taide on ihanaa ja tarpeelista. Kun sitä tekevät ne, jotka osaavat. Ikävä kyllä ala perustuu lahjakkuuteen ja tuotoksiin. Ei jonkun päähänpinttymään ja väkisin vääntämiseen. Vieläpä tuettuna. Yritystuet työllistää satoja tai tuhansia. Taidetuki ei työllistä yhtäkään lahjatonta.
Kuka sitten voi alkaa taiteilijaksi, jos ei kenestäkään ns. ole siihen? Eikö meille voi tulla enempää menestyneitä taiteilijoita, kun ei edes kannata yrittää? Tai jos yrittää saa, niin missä ajassa menestyksen pitää mielestänne tulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidealaa tarvitaan ihan yhtä paljon kuin muitkain aloja.
Joku täällä mainitsi tarvehierarkian.
Miettikääpä elämää, jossa satsataan vain välttämättömiin tarpeisiin eli ravintoon, lämpöön jne. Luuletteko, että ihmiset voisivat hyvin? Ja jos kukaan ei voi hyvin, kuka tekee työt? Kannattaisi miettiä vähän pidemmälle ennen kuin alkaa päästää aivopieruja.
Se, että otettaisiin puhtaana tarvehierarkian säännöt huomioon tarkottaisi ihan puhtaasti miljoonia itsemur hia.
Lue ne vastaukset. Yhteiskunnan tukemia taiteilijoita ei tarvita yhtään kappaletta. Ei yhtään.
Tiesitkö, että Tove Jansson ja Sibelius siavat valtiolta tukea useamman kerran? Ovat toki sinun
ovat, ehdottomasti. Äitini on tällainen satutäti. Monet lapset ovat saaneet häneltä turvaa ja lämpöä, mitä omilta vanhemmiltaan eivät ole saaneet. Monet ovat tullleet kiittämään äitiäni vielä aikusenakin kuinka tärkeä oli heille.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja luulen että Tove olisi kyllä piirrellyt muumejaan iltaisinkin ihan omillaan vaikka olisikin käynyt päivisin vaika kaupan kassana töissä. Itsekin piirtelen paljon, ilman mitään tukia.
Ei Tove millään tuilla elänyt, vaikka varmaan jossain vaiheessa uraansa niitä myöhemmin saikin. Hänen vanhempansa olivat hyvin verkostoituneita taiteilijoita, Tove itse opiskeli kansainvälisissä kouluissa ja verkostoitui siellä, ja sai kuvituskeikkoja jo murrosikäisenä.
Tätä ilmeisesti toivotaan kovasti nykyään, että vain rikkaan perheen vesat saavat nepotismin kautta taidealan töitä. Tove oli onneksi lahjakas tällainen. Jollakin yhtä lahjakkaalla ei todennäköisesti koskaan ollut mahdollista tehdä niitä töitä. Piirteli iltaisin omillaan, eikä lopulta edes sitä, kun ei vaan jaksanut enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SOITA SINNE. Jos hakemuksia tulee kaksi ja toinen kyselee perään, hänet palkataan.
Olen kyllä kuullut sellaistakin, että se joka ilkeää häiritä rekryprosessia soittamalla, sitä ei ainakaan palkata.
Tässä on selvää hajontaa. Pinet yritykset ja pienet kunnat tykkäävät, jos niille soitetaan. Isot yritykset, isot kunnat ja valtio vetävät viivan soittajan yli.
Arvaile siinä sitten, kumpaa kannattaa tehdä :D
Ehkä varmuuden vuoksi jättää soittamatta kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla kyllä vihataan taidealan tekijöitä. Taidealan apurahat ym. eivät vie valtion budjetista montakaan prosenttia, vaan rahat menevät ihan muihin juttuihin (köh saapuvat vieraamme, yritystuet, hallinnon suuret palkat ja eläkkeet).
On myös taiteilijoita, jotka eivät nosta mitään apurahoja, vaan pystyvät elättämään itsensä taiteellaan (tiukalla budjetilla mutta kuitenkin).
Taide sentään tuo iloa ja se jopa työllistää ihmisiä, uskokaa tai älkää.
Itse asiassa on vain yksi valtion ylläpitämä apurahoja jakava lafka. KAIKKI MUUT APURAHAT TULEVAT YKSITYISILTÄ SÄÄTIÖILTÄ.
Noniin, tämäkin! Kiitos tarkennuksesta.
Joten mitä se kenenkään p*rsettä kutittaa jos pääsääntöisesti yksityiset tahot jakavat taiteen apurahoja?
Vierailija kirjoitti:
Kuka sitten voi alkaa taiteilijaksi, jos ei kenestäkään ns. ole siihen? Eikö meille voi tulla enempää menestyneitä taiteilijoita, kun ei edes kannata yrittää? Tai jos yrittää saa, niin missä ajassa menestyksen pitää mielestänne tulla?
Kyllä se selviää viimestään sillon kun pari mukeloa pukkaa ja huomaa, että ei me nyt kyllä oikein leivänsyrjässä pysytä. Yksinään sitä ei kitaran kanssa purkkiruokia syödessä niin hiffaa.
Ex- taiteilija
Entäs ne miljoonat muut työttömät satutädit, puikonheiluttajat ja taivaanrannan maalarit? Ovatko he sinun mielestäsi älyttömän tarpeellisia tapauksia?