IS: Osa itärajan ylittäneistä tu rvapaikanhakijoista on saanut kielteisen päätöksen
Kielteisen päätöksen saaneet voivat tosin valittaa päätöksestä niin monta kertaa kuin jaksavat.
Kommentit (132)
Kultamitaleja kielteisen päätöksen antaneille virkailijoille.
Eihän ne nyt Suomeen jää. Ovat matkalla keskiseen Eurooppaan, osa on jo siellä.
HS: Yksikään ei ole saanut myönteistä päätöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä kokeili Viron Narvassa tätä samaa touhua. Virolaiset työnsi tulijat vain takaisin Venäjän puolelle ja pelleily loppui 💪
Suomessa toimimme sopimuksia noudattaen.
Kai Suomi on jo julkisesti paheksunut Viron toimia? Roistovaltio jne..
Vierailija kirjoitti:
HS: Yksikään ei ole saanut myönteistä päätöstä.
Aivan ja poistuvat maasta hakemaan tpaikkaa muista maista, esim. Saksasta.
Jos ei ole jotenkin tiukasti päättänyt jäädä Suomeen, niin vuodenaika saattaa kyllä saada ajatukset siihen suuntaan, että Saksaan voisi lähteä.
Kielteisen päätöksen saaneet jatkavat muualle. En ymmärrä tätä kohua. Suomeen eivät ole tulossa, vaan Suomen kautta muualle. Tietenkin! Sehän heillä on suunnitelmana alunperinkin.
Vassarit tuulettaa, koska ihmisoikeudet. Meidän velvollisuutemme on elättää näitä uusia aivokirurgeja. Hei me tienataan tällä.
Vierailija kirjoitti:
Vassarit tuulettaa, koska ihmisoikeudet. Meidän velvollisuutemme on elättää näitä uusia aivokirurgeja. Hei me tienataan tällä.
Etkö käsitä, etteivät he ole aikeissa jäädä?
kun kerran ovat saaneet kielteisen päätöksen, niin palautetaanko heität sinne mistä tulivat?
Joku tolkku tuossa uudelleen valittamisessakin pitäisi olla, miksikä se asia muka muuttuisi vaikka 100 kertaa valittaisi päätöksestä. Tyyliin 1 valitus riittäisi ja sen jälkeen ignoret päälle koko tyypille.
Jostain kumman syystä meillä ei ole säädettynä lakia joka estää loputtomat päätöksistä valittamiset
Naurattaa aivan. Yhtäkään kamelintaluttajaa ei tästä maasta saada pellolle ennen kuin ne on "kotiutuneet" ja sitten ei tietenkään sitäkään vähää, kun on kersoja hyväuskoisten akkojen kanssa.
Jatkavat luultavasti eteenpäin täältä Keski-Euroopan riesaksi, ainakin osa. Hyvä meille mutta sääli Keski-Eurooppaa, joka menee pikavauhtia täysin pilalle. Merkel sai tämän alkuun, nyt on painunut maan alle koko Euroopan tuhoaja. Pitäisi vaatia päitä vadille Euroopan tuhoamisesta, Suomessa ainakin Ohisalo ja muut vohervassarit meillä on unelma- ja meillä on tilaa- vaatimuksineen vastuuseen maan tuhoamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vassarit tuulettaa, koska ihmisoikeudet. Meidän velvollisuutemme on elättää näitä uusia aivokirurgeja. Hei me tienataan tällä.
Etkö käsitä, etteivät he ole aikeissa jäädä?
Jaa, no sitten vassarit itkevät katkerasti. Kaikki kivat yhteiset ruuanlaitot ja pelihetket menevät nyt sivu suun. Ja ihmsioikeudetkin jäävät toteuttamatta😟
Vierailija kirjoitti:
Miksi vain osa? He tulevat turvallisesta maasta jossa heitä ei vainota, vaan päinvastoin ajelutetaan bussikyydillä. Nyt pikakarkoitukset käyntiin ja ukot takaisin rajapuomin taakse.
Kappas, turvallisesta maasta turvalliseen maahan ja siitä sitten taas etiäpäin... Koko turva paikka systeemi on yksi iso vitsi.
-Joidenkin Suomeen aiemmin saapuneiden tiedetään jo hakeneen turva paikkaa muista EU-maista, eli näiden ihmisten tiedetään jo poistuneen Suomesta.
Yksittäisiä sormenjälkiosumia itärajan yli tulleilta hakijoilta on havaittu Norjasta, Saksasta ja Hollannista. Vastaan otto keskuksiin saapuneet voivat liikkua vapaasti, joten lähtöä Suomesta ei voi laillisesti estää. IS
Hyvä tietysti Suomen kannalta, että osa häipyy muualle.
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne nyt Suomeen jää. Ovat matkalla keskiseen Eurooppaan, osa on jo siellä.
Taitavimmat lähtevät Keski-Eurooppaan. Meille jää tänne Musta-Pekka käteen eli somput. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvänen aika. Nyt kaikki sosiaalitukituristit takas venäjälle. Joka ikinen saapunut ja myös viimevuosilta kaikki. Nyt riittää!
Vielä mitä, äkkiä kipaistaan Eu:n keskuspankilta hakemassa 10mrd halpaa lainaa ja kyllä sillä tätä rumbaa vuoden pyörittää. Sitten pitääkin jo ottaa 20mrd, kun korotkin ja uudet tulijat pitää kustantaa.
HEI ME tienataan tällä sanoi viherhöperöt 2015.
Viherhöperöhallitus 2015 elli perussuomalaiset, kokoomus ja keskusta.
Melkein sama porukka koolla taas.
Vierailija kirjoitti:
kun kerran ovat saaneet kielteisen päätöksen, niin palautetaanko heität sinne mistä tulivat?
Hesarin mukaan kyllä, ainakin osa.
Suomessa toimimme sopimuksia noudattaen.