Ihanaa olla lomalla
Ajattelin aloittaa tällaisen positiivisenkin ketjun.
Olen saanut lomailla kerrankin koko lasten koululoman ajan. Myös pienet ovat olleet pois hoidosta.
Ihanaa kun olemme saaneet käydä yhdessä uimassa ja ulkoilla ja lukea kaikkia niitä ihania kirjoja, mitä ei syksyllä ehditty.
Huomasin taas kerran, kuinka mahtavia lapsia meillä on. Heidän kanssaan aika kuluu ja heidän jutut on loistavia. Monet jutut heillä on sellaisia, että äidin suupielet väkisinkin kaartuvat ylös kun kuuntelen heitä.
Ainoa harmitusta aiheuttava seikka on ollut, että isi on joutunut olemaan töissä, eikä ole saanut nauttia näistä päivistä.
Onko kenelläkään muulla mitään ihanaa kerrottavaa. Olisi mukava kuulla joskus jotain positiivistakin.
Todella surullista. Olisin toivonut, että tästä ketjusta olisi tullut tosi pitkä.