Kertokaapa naiset: miksi niin moni nainen haluaa erota 40-50 -vuotiaana?
Tuttavapiirissäni tämä alkaa olla jo surkuhupaisia piirteitä saanut epidemia. Lähes kaikki naiset ovat yhtä äkkiä todenneet, että parisuhde ei olekaan hyvä eikä koskaan ole ollutkaan.
Enkä nyt siis sano etteikö erota saisi, mikäli suhde on huono, mutta monessa tietämässäni tapauksessa suhteet on ainakin ulkopuolisen silmin vaikuttaneet vähintäänkin hyviltä. Jos ihan rehellinen olen niin tämä on saanut ajattelemaan onko kyse vain vaihdevuosien mukanaan tuomasta hormonaalisesta myrskystä, jonka seurauksena naiset eivät osaa erottaa omia ja parisuhteen ongelmia toisistaan. Olenko oikeassa?
Kommentit (1045)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat aikuisia ja akka haluaa puolet ukon rahoista. Näillä rahoilla kelpaakin sitten voimaantua ja jakaa itseään koko tienoolle kun se nuorempana jäi kokematta.
Kyllä minusta on ollut ihanaa harrastaa intohimoista ja uudenlaista ja jännittävää seksiä eron jälkeen 20 vuoden aviovuoteen jälkeen. En minä sitä pidä pahana tai häpeile. Seksi on mukava juttu.
Eihän siinä mitään pahaa olekaan. Loppujen lopuksi seksi on pitkälti pelkkää yliarvostettua kusielinten yhteen hinkkaamista. Monelle miehelle varmasti kelpaatkin nimenomaan juuri tuohon puuhaan vastakappaleeksi mutta siihen se jääkin. Mutta jos taas suhdetta jatkossa kaipaat, tuo ympäriinsä seksin hakeminen (ja lapset edellisestä suhteesta) pistää useamman ukon kiertämään kaukaa. Moni mies aloittaa mielummin kaiken tyhjästä kuin jatkaa toise
Voi kuule, minulla ei ole mitään tarvetta parisuhteelle tai etenkään yhdessä asumiselle tai perheen leikkimiselle. Lähdin juuri sellaisesta pois kun halusin jotain ihan muuta. Ja sitä olen saanut.
Mistä syntyy kuvitelma, että viisikymppiset miehet löytävät helposti seuraa. Olen itse laittanut treffipalstalla viime elokuusta lähtien viestiä ja kaikki ovat vastanneet nopeasti. Olen ollut melkein aina ainoa vastaaja.
Pätte miehiin kuin naisiin:Lapsi tullut täysi ikäiseksi 18 v. Tai nuorin lapsista täytänyt 18 vuotta. Elatusmaksut eivät enää tule rasiteeksi avio tai avo liitosta erotessa,
nunnaluostarissa 18vee tekee terää.
Vastahan minä 9v sitten 35 vuotiaana löysin mieheni! En nyt sentään heti ala eroamaan hänestä :D
Tuon ikäinen nainen on aamuisin kuin ikkunaan lentänyt koppelo. Mies säikähtää joka aamu ja lopulta nainenkin tajuaa, että miehelle pitää antaa mahdollisuus nauttia rakkaudesta ja rakastelusta nuoremman ja kauniimman naisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mistä syntyy kuvitelma, että viisikymppiset miehet löytävät helposti seuraa. Olen itse laittanut treffipalstalla viime elokuusta lähtien viestiä ja kaikki ovat vastanneet nopeasti. Olen ollut melkein aina ainoa vastaaja.
Naiset eivät kestä kilpailua, joten on parempi valehdella että olet ensimmäinen vastaaja.
Saatte kyllä mut 21 vuotiaan naisen epäileen haluunko koskaan perhettä tai vakavempaa parisuhdetta :D Perhe ollut kyllä yksi unelmista mutta aina siitä jauhetaan paskaa
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäinen nainen on aamuisin kuin ikkunaan lentänyt koppelo. Mies säikähtää joka aamu ja lopulta nainenkin tajuaa, että miehelle pitää antaa mahdollisuus nauttia rakkaudesta ja rakastelusta nuoremman ja kauniimman naisen kanssa.
Ja mies on kuin pystyyn nostettu sika. Siinähän yrittää etsiä nuorempaa ja kauniimpaa naista ihan rauhassa... :D
Vierailija kirjoitti:
Pätte miehiin kuin naisiin:Lapsi tullut täysi ikäiseksi 18 v. Tai nuorin lapsista täytänyt 18 vuotta. Elatusmaksut eivät enää tule rasiteeksi avio tai avo liitosta erotessa,
Ihan hyvä pointti. Lisäksi on paljon pariskuntia, joille on tärkeää, että lapsilla säilyy ydinperhe koko heidän lapsuutensa ajan. On kuultu tai ehkä jopa vierestä nähty, millaista härdelliä uusperhe-elämä saattaa olla eikä sellaista haluta omille lapsille. Kun sitten lapset tulevat täysi-ikäisiksi ja muuttavat omilleen, ei vanhemmilla olekaan enää mitään syytä pysyä yhdessä. Ei edes sitä yhteistä asuntolainaa, kun sekin on jo maksettu.
Tulipa mieleeni sellainenkin asia, että kun pari rakastuu ja alkaa seurustelemaan, hyvin paljon asioita tehdään yhdessä. Puhutaan myös kaikesta maan ja taivaan välillä. Suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta. Kun sitten tulee lapsia, yhdessä tehdään asioita, joihin lapsetkin voivat osallistua. Jos taas lapsia ei voi ottaa mukaan, on varsin tavallista, että toinen vanhemmista on sen aikaa lasten kanssa kotona, kun toinen vanhemmista menee menojaan, Eikä ole mitään väliä, vaikka kyseinen asia ei kiinnostaisikaan puolisoa, koska eihän se puoliso kuitenkaan voisi lähteä mukaan. Myös puheenaiheet saattavat muuttua yhä enemmän vain lapsia ja arkea koskeviksi. Tulevaisuuden suunnitelmat liittyvät vielä hyvin vahvasti lapsiin ja siihen lapsiperhearjen pyörittämiseen. Ei ole mitään yhteisiä suunnitelmia, mitä yhdessä tehdään sitten, kun lapset lentävät pesästä. Jos jotain suunnitelmia onkin, ne on helposti vain omia suunnitelmia eikä niitä välttämättä edes jaeta puolison kanssa. Kun sitten ollaan siinä tilanteessa, että lapset ovat jo isoja, kummallakin saattaa olla ihan erilaiset suunnitelmat tulevaisuutta varten.
Parisuhteen pitäisi olla muutakin kuin vain vanhemmuutta. Pitäisi tehdä asioita yhdessä ilman lapsiakin. Monen kohdalla ongelma on se, että ei ole tukiverkostoja ja siten ei ole mahdollista saada lapsenvahtia, jotta vanhemmat pääsisivät kahdestaan jonnekin. Eikä raaskita käyttää rahaa siihenkään, että palkattaisiin ulkopuolinen lapsenvahti. Jos perhe-elämän ulkopuolinen aika vietetään aina yksin tai jonkun muun (ystävien tms) kuin puolison kanssa, voi heposti käydä niin, että omat tulevaisuuden suunnitelmatkin käsitellään niiden muiden kanssa eikä enää puolison kanssa. Kun sitten tulee aika alkaa toteuttaa suunnitelmia, huomaakin, ettei puoliso oikeastaan edes kuulu suunnitelmiin. Tai vaikka voisi kuuluakin, eivät toisen yksin tekemät suunnitelmat olekaan sellaisia, jotka kiinnostaisivat puolisoakin.
Tunnen useitakin pariskuntia, joille avioliitto on ensimmäinen ja jotka ovat olleet naimisissa vähintään sen 20 vuotta, useimmat huomattavasti pidempään. Yhteistä heille kaikille on se, että asioita on tehty koko avioliiton ajan yhdessäkin. Ei siis vain perheenä lasten kanssa tai kavereiden kanssa vaan ihan kahdestaankin. Eikä olla siinä lapsiperhearjen tiimellyksessä unohdettu yhdessä suunnitella sitä tulevaisuutta, joka on edessä lasten muutettua omilleen. Kun on yhdessä suunniteltu, on mukava yhdessä alkaa myös toteuttamaan yhteistä suunnitelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäinen nainen on aamuisin kuin ikkunaan lentänyt koppelo. Mies säikähtää joka aamu ja lopulta nainenkin tajuaa, että miehelle pitää antaa mahdollisuus nauttia rakkaudesta ja rakastelusta nuoremman ja kauniimman naisen kanssa.
Kas kas, mistäs loukosta sinä taas kömmit esiin. Eikö sinun pitäisi olla rakastelemassa sitä kiihkeää nuorta vaimoasi? Vai joko se jätti sinut?
En ole koskaan seurustellut, joten en osaa vastata varsinaiseen kysymykseen. Mutta tuohon mitä ulkopuoliset näkee, moni joka keskustelee kanssani kerran tai pari, pitää mua mukavana ihmisenä. Mutta kas kummaa, ihmiset joiden kanssa olen läheisemmissä väleissä, hylkäävät minut ja eivät halua olla kanssani missään tekemisissä. Eli pinta voi näyttää usein tosi kivalta mutta siellä taustalla voi olla sietämätöntä paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä syntyy kuvitelma, että viisikymppiset miehet löytävät helposti seuraa. Olen itse laittanut treffipalstalla viime elokuusta lähtien viestiä ja kaikki ovat vastanneet nopeasti. Olen ollut melkein aina ainoa vastaaja.
Naiset eivät kestä kilpailua, joten on parempi valehdella että olet ensimmäinen vastaaja.
Eiköhän se kerro jotakin, että vastaus singahtaa alle tunnissa. Omaan ilmoitukseen tuli niin paljon vastauksia heti ensimmäisenä päivänä, että piston sen piiloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäinen nainen on aamuisin kuin ikkunaan lentänyt koppelo. Mies säikähtää joka aamu ja lopulta nainenkin tajuaa, että miehelle pitää antaa mahdollisuus nauttia rakkaudesta ja rakastelusta nuoremman ja kauniimman naisen kanssa.
Ja mies on kuin pystyyn nostettu sika. Siinähän yrittää etsiä nuorempaa ja kauniimpaa naista ihan rauhassa... :D
Sinä olet vain saanut tasoisesi miehen. Älä yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet vain saanut tasoisesi miehen. Älä yleistä.
Varsinainen välkky siellä..
Vierailija kirjoitti:
Mistä syntyy kuvitelma, että viisikymppiset miehet löytävät helposti seuraa. Olen itse laittanut treffipalstalla viime elokuusta lähtien viestiä ja kaikki ovat vastanneet nopeasti. Olen ollut melkein aina ainoa vastaaja.
Joku uhoo täällä saavansa seuraa. Tyyppi valehtelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäinen nainen on aamuisin kuin ikkunaan lentänyt koppelo. Mies säikähtää joka aamu ja lopulta nainenkin tajuaa, että miehelle pitää antaa mahdollisuus nauttia rakkaudesta ja rakastelusta nuoremman ja kauniimman naisen kanssa.
Ja mies on kuin pystyyn nostettu sika. Siinähän yrittää etsiä nuorempaa ja kauniimpaa naista ihan rauhassa... :D
Sinä olet vain saanut tasoisesi miehen. Älä yleistä.
Minun mieheni on oikein komea ja ihana. Emme aio erota. Vastasin vain sinulle, miessika, jonka mielestä vanhempi nainen on aina ruma ja mies sen kuin komistuu. Näin ei todellakaan ole. Sinulla on vielä ruman naaman lisäksi ruma sisin.
Keski-iässä miehet alkaa jo kuvottaa. Kukaan halua sen ikäisiä miehiä iholleen saati kotiinsa.
Ja naiset kehtaa vielä syyttää miehiä siitä, että miehet jättää vaimonsa nuorempien naisten takia.
Naisten valheille ja kaksinaamaisuudelle ei ole loppua.
Missä on sanottu piian roolista?
Tai alistumisesta?
Miten kukaan edes aloittaa parisuhteen jossa tekee lapsia alistumalla johonkin omassa päässään luomaan rooliin joka ei loppu viimein sovi itselle?
Silloinhan on tehnyt sille toiselle koko suhteen mittaisen petoksen.
Ollut valheellisesti ja tietoisen epärehellisesti kumppanillee jotain muuta kuin on. Ylimiellyttänyt koska ollut läheisriippuvainen ja menettämisen pelkoinen?
Siitä pitää kantaa vastuu eikä vain kääntää syyttävää sormea itsestään poispäin.