Hallituksen Olemme varautuneet ja tilanne on hallinnassa -lässytys
Ette te mihinkään ole varautuneet ettekä uskalla mitään tehdä koko itärajan sulkemiseksi.
ainoa joka johonkin on varautunut oli edellinen hallitus kun muutti rajavartiolakia ja aloitti aidan rakentamisen
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Purran uusi blogi sen kertoo raja menee kyllä kiinni.
Purra nyt sanoo mitä persut haluaa kuulla, kuten populisti aina. Mitähän sekin on saanut aikaan tässä viimeisen puolen aikana, muuta kuin kansalaisten elämän kurjistamista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Nyt olisi hyvä varautua yleisen järjestyksen pitoon. Jokaisella alueella olisi hyvä olla "suojeluskunta" osasto, jonka jäseninä pitäisi olla todelliseen toimintaan kykeneviä ihmisiä, jotka tietäisivät miten toimia, kun villiintyneet laumat lähtevät liikkeelle, ja kulkevat talosta taloon, ryöstäen ja hävittäen.
Miksi noita tulijoita ei yksinkertaisesti suljeta leireille? Miksi heille pitää järjestää paremmat oltavat kuin monella suomalaisella on? Onko se sitä yhdenvertaisuutta?
Yleisen turvallisuuden vuoksi heidät olisi parempi sulkea leireille. He ovat vailla papereita, emme tiedä heistä yhtään mitään. Heidän joukossaan on myös vaarallisia ihmisiä, sellaisia jotka aiheuttavat yleiselle turvallisuudelle vaaraa.
Jokainen noista ke
Kumma, että vain muslimimaissa nuoret miehet pakenevat sotaa. Kristityissä, juutalaisissa tai muiden uskontojen maissa lähetetään lapset, naiset ja vanhukset turvaan. Nuoret miehet näissä maissa osallistuvat jälleenrakentamiseen tai puolustamiseen/sodankäyntiin. Eivät pakene ja jätä naisia ja lapsia sodan keskelle.
Nuoret miehethän ne parhaiten jaksaisi tehdä asioita maan eteen. Mutta muslimimaissa arvojärjestys on se, että nuoret miehet lähtevät laiskottelemaan muihin maihin/sekasortoa sinne viemää ja naiset lapsikatraineen jäävät ikävien olosuhteiden keskelle.
Raukkamaista touhua!
Sairasta touhua ottaa tänne näitä turva paikan hakijoita, kun eivät ole vaaraa nähnytkään. Sen sijaan tuovat vaaran tullessaan.
Kauheinta on, että viattomia ihmisiä käytetään pelinappuloina. Onneksi kansainväliset lait ja sopimukset takaavat heille pääsyn turvaan Suomeen. Paras tapa näyttää Venäjälle vahvuutemme on pitää tinkimättömästi huolta näiden ihmisten oikeuksista. Kiitos persuille, että ovat samoilla linjoilla ja turvaavat tulijoiden oikeudet vaikka omat kannattajansa kritisoivat. En olisi uskonut sanovani koskaan tätä, mutta kiitos persut. Olette sittenkin ihmisoikeuksien vartijoita. Hattu nousee päästä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin yksittäinen tulijamäärä päivässä taitaa olla n. 90 henkeä. Nyt on jo pyydetty apua Frontexilta, eläkkeellä olevia rajavartioita on kutsuttu töihin sekä koulunpenkillä olevat opiskelijat on komennettu töihin. Poliisin ja Puolustusvoimille on lähetetty virka-apupyyntö. Kertooko sitten varautumisesta ja onnettomista resursseista alunalkaen. Jokainen päätelköön itse.
Ei tarvisi pyytää ketään avuksi, jos laitettaisiin rajat kiinni kokonaan. Ihan sama vaikka joku typerys jäätyisi rajalle, mitäs lähti laittomasti yrittää tulemaan tänne. Oma syy.
Ne arvioi että tullaan väkisin yli jos ei päästetä. Siksipä ei uskalla laittaa rajaa kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Orpolla on liian kiire reagoimiseen tai tiedottamiseen. Venäjän toimet ovat nääs hyvä kansan harhautus sillä välin kun Orpon hallitus puskee läpi kansan kurjuuttamista suljettujen ovien takana.
Orpo haluaisi lähettää köyhät Siperiaan pois kuljeksimasta ylhäistön edestä. Vähemmä köyhät sitten toimii orjana rahoittamassa herran luxuselämää. Päättäjäthän ne vasta loisiikin muiden rahoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Nyt olisi hyvä varautua yleisen järjestyksen pitoon. Jokaisella alueella olisi hyvä olla "suojeluskunta" osasto, jonka jäseninä pitäisi olla todelliseen toimintaan kykeneviä ihmisiä, jotka tietäisivät miten toimia, kun villiintyneet laumat lähtevät liikkeelle, ja kulkevat talosta taloon, ryöstäen ja hävittäen.
Miksi noita tulijoita ei yksinkertaisesti suljeta leireille? Miksi heille pitää järjestää paremmat oltavat kuin monella suomalaisella on? Onko se sitä yhdenvertaisuutta?
Missä niitä leirejä on?
Salskeita nuoria miehiä tuli sen verran, joutilaita kun myös ovat, niin ei siinä leirin pystyttämisessä niin kauaa menisi.
Uskomatonta. Itsenäinen Suomi ei saa rajojaan kiinni.
Orpo taitaa soitella P ud olfille päivittäin.
Tuo voi olla vasta alkua, joukko porukkaa. Mitä jos rajalle lappaa tuhatmäärin sakkia, tulee täys tukos, meidän pitää auttaa-------------------paskat.
Vaikea asia, ihmisoikeudet---------------------
Rajaäijistäkin osa lukee paperista virallista liturgiaa ettei vahingossakaan tule sanoneeksi muuta kuin sen mikä on sovittu sanottavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Nyt olisi hyvä varautua yleisen järjestyksen pitoon. Jokaisella alueella olisi hyvä olla "suojeluskunta" osasto, jonka jäseninä pitäisi olla todelliseen toimintaan kykeneviä ihmisiä, jotka tietäisivät miten toimia, kun villiintyneet laumat lähtevät liikkeelle, ja kulkevat talosta taloon, ryöstäen ja hävittäen.
Miksi noita tulijoita ei yksinkertaisesti suljeta leireille? Miksi heille pitää järjestää paremmat oltavat kuin monella suomalaisella on? Onko se sitä yhdenvertaisuutta?
Missä niitä leirejä on?
Paljon on parakkikouluja, niin parakeista voisi tehdä leirin, se kelpaisi myös hädänalaisille. Et ole hädänalainen, jos ei kelpaa tämä majoitusmuoto.
Parakkileirit voisivat sijaita Raja-Joosepissa. Jos ei kelpaa leirit, niin lähteköön takaisin Venäjälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taisi olla Apulaisoikeus kansleri joka oli sitä mieltä , että koko rajaa ei voida sulkea.
Niin? Eipä taida apulaisoikeuskansleri johtaa kuitenkaan tätä maata.
Saahan firmassakin joku asiantuntija Sössönsöö huudella mitä haluaa, mutta päätökset tekee silti ylin johto.
Onko Apulaisoikeuskansleri joku diktaattori? Ainakin Putinin kätyri.
Onhan se harmi, että joku pitää huolta asioiden laillisuudesta.
Kieltämättä harmillista, että lakien tulkinta on harvojen ja puoluepoliittisin syin nimitettyjen virkamiesten yksinoikeus. Vielä harmillisempaa on se, että nämä viisaat eivät selvästikään tunnu piittaavaan siitä tunnetusta faktasta, että kun olosuhteet muuttuvat, sopimusten ja lakien sisältö ei enää kaikilta osin vastaa alkuperäistä tarkoitusta. On siis järjetöntä vaatia pykälien pilkuntarkkaa noudattamista. Ei mikään muukaan maa tee niin, ei edes Euroopassa. Vai tietääkö joku esimerkkejä? On myös moraalia rapauttavaa tehdä linjauksia, jotka ovat kansan enemmistön oikeustajun vastaisia. Suomen pitäisi olla demokratia eikä mikään senilixien sanelema diktatuuri.
Vierailija kirjoitti:
venäläiset käskevät ylittämään rajan vaikka rynnäköllä.
Ollaan sodassa, mutta hallitus ei halua laittaa rajaa kiinni. Törkeää.
On voinut hyvin tullakkin jo rynkkymiehiä tänne. Sitä tietoa vaan piiloteltaisiin viimeiseen asti. Suomessa harrastetaan neuvostoaikaista salailua. Neuvostoajat ovat jääneet päälle monille.
Vierailija kirjoitti:
Se kuuluisa työkalupakkikin....missähän se mahtaa olla??? Edellinen hallitus yritti muuttaa lakia mutta ullatusullatus ketkä sen torppasivat???? Persut.
Se pakki taitaa olla Kremlin hallussa.
Vierailija kirjoitti:
Kauheinta on, että viattomia ihmisiä käytetään pelinappuloina. Onneksi kansainväliset lait ja sopimukset takaavat heille pääsyn turvaan Suomeen. Paras tapa näyttää Venäjälle vahvuutemme on pitää tinkimättömästi huolta näiden ihmisten oikeuksista. Kiitos persuille, että ovat samoilla linjoilla ja turvaavat tulijoiden oikeudet vaikka omat kannattajansa kritisoivat. En olisi uskonut sanovani koskaan tätä, mutta kiitos persut. Olette sittenkin ihmisoikeuksien vartijoita. Hattu nousee päästä!
Oletko samaa mieltä sitten, jos ja kun tulijoita on 100 000 tai 500 000 tai miljoona? Missä menee sinun rajasi vai onko sitä ollenkaan? Oletko valmis antamaan Suomen tuhoutua vain, jotta vierasmaalaisten oikeudet toteutuvat lain kirjaimen mukaan? Kerro. Vai oliko kommenttisi sarkasmia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
venäläiset käskevät ylittämään rajan vaikka rynnäköllä.
Ollaan sodassa, mutta hallitus ei halua laittaa rajaa kiinni. Törkeää.
Venäjä on jo kuukausia hokenut että on sodassa länttä ja Natoa vastaan. Suomi kuuluu molempiin.
Me kieltädymme sotimisesta. Haluamme mieluummin ottaa hyökkäyksiä vain vastaan ettemme vaan riko mitään rauhanakan pykälää.
Kyllähän se Venäjä lähettää omiakin poikia vielä tänne etsimään "turva paikkaa". Miksi ei lähettäisi, kun tilaisuus kannetaan eteen kuin tarjottimella? Tottakai tuollaiset ketkut lähettää.
Vierailija kirjoitti:
Jos joku Tehtaankadulla lukee tätä niin voisitteko antaa sodanjulistuksen kirajallisena vaikka sille meidän blondi ulkoministerille, jos satutte tietämään missä sekin piilottelee.
Me eoi suostuta sulkemaan rajojamme ennenkuin saadaan asianmukaisesti allekirjoitettu sodanjulistus.
Yksikertaine tekstimuoto siihen kiitos, että perustkin ymmärtää.
Tai viekää vain Venäjänlippuja eduskuntatalon eteen.
Vierailija kirjoitti: Tuntuuko teistä siltä että tilanne on hallituksen hallinnassa??
Ei ole tuntunut pariin viikkoon. Sen sijaan tuntuu, että tilanne on VENÄJÄN hallituksen hallinnassa/vallassa.
Ei näin! Ei tämän pidä näin mennä, että tuntuu kuin Venäjä jo hallitsisi rajaa. Suomen on nyt tehtävä asioiden eteen jotain, eikä rämpiä polvillaan Venäjän edessä.
Vierailija kirjoitti:
Purran uusi blogi sen kertoo raja menee kyllä kiinni.
Raja voi mennä kiinni, mutta olennaista on estää vierasmaalaisten valuminen rajan yli. Ei auta, jos ylityspaikat suljetaan lailliselta liikenteeltä ja kuitenkin päästetään Suomeen jokainen, joka hokee taikasanaa. Ja mediathan ovat kertoneet, että jotkut ovat alkaneet hokea sitä vasta sen jälkeen, kun hövelit suomalaiset rajavartijat ovat kertoneet heille siitä mahdollisuudesta. Että näin Suomessa taas kerran, Euroopan pöpilässä. Ei kannata paljon nauraa muille maille.
Onhan se harmi, että joku pitää huolta asioiden laillisuudesta.