Hallituksen Olemme varautuneet ja tilanne on hallinnassa -lässytys
Ette te mihinkään ole varautuneet ettekä uskalla mitään tehdä koko itärajan sulkemiseksi.
ainoa joka johonkin on varautunut oli edellinen hallitus kun muutti rajavartiolakia ja aloitti aidan rakentamisen
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Olen tullut siihen loppupäätelmään, että kokoomus on suurin este tehokkaalle toiminnalle.
Aivan samoin kuin vuonna 2015 jolloin Kokoomus junaili 35 000 karvanaamaa Suomeen, sillä kertaa länsirajan yli.
Tästä operaatiosta kiertää tarina, että tämä rajakriisi aiheutettiin siksi, että haluttiin tuhota perussuomaliseten kannatus.
Sama tarina kertoo lisäksi. että hankkeen eräänä puuhamiehenä olisi ollut Alexander Stubb, presidenttiehdokas.
Kantaa tämän väitteen todenmukaisuuteen en ota kantaa.
Tää väite pitää todennäköisesti paikkansa, kokoomusliskoilta voi odottaa mitä tahansa.
Nythän on päivänselvää, että suomalaiset ovat todella pettyneitä Hallituksen räpiköintiin ja ennenkaikkea pelkuruuteen sulkea kirjoitti itäraja.
Hallitus on epäpätevä kriisitilanteessa. Tämmöistä tyhjää vatulointia. Orpo pitää saamaa puhettaan 2 viikkoa median edessä. Samat löpinät. Mitään eivät uskalla tehdä.
Nämä ukrainalaiset tulivat turvaan Suomeen, ja täällä heitä jo siirrellään ja revitään näistäkin heidän väliaikaisista kodeistaan pois, jotta nämä putten sotanappulat saavat tilaa.
Pitääkö oikeesti vetää Itsenäisyyspäivänä lippu puolitankoon?????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tullut siihen loppupäätelmään, että kokoomus on suurin este tehokkaalle toiminnalle.
Aivan samoin kuin vuonna 2015 jolloin Kokoomus junaili 35 000 karvanaamaa Suomeen, sillä kertaa länsirajan yli.
Tästä operaatiosta kiertää tarina, että tämä rajakriisi aiheutettiin siksi, että haluttiin tuhota perussuomaliseten kannatus.
Sama tarina kertoo lisäksi. että hankkeen eräänä puuhamiehenä olisi ollut Alexander Stubb, presidenttiehdokas.
Kantaa tämän väitteen todenmukaisuuteen en ota kantaa.
Erittäin validi teoria, jonka tueksi löytyy todisteita. Vaikka ne 35.000 karvanaamaa ja Orpon silloiset kommentit, näin alkuun.
Se toinen yhdistävä tekijä ovat persut. Jännää, että rajat kiinni-älämölösakki on aina näissä ongelmissa. Liittyiskö puolueen silminnähtävään heikkouteen ja substanssiosaamisen puutteeseen sekä foobiseen ideologiaan.
Neljä sormea osoittaa sinuun kun sinä osoitat Kokoomukseen.
Mutta totta on, että 2015 sisäministerinä oli Orpo (kok) ja nyt Rantanen (PS) ja kumpikin sössi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Nyt olisi hyvä varautua yleisen järjestyksen pitoon. Jokaisella alueella olisi hyvä olla "suojeluskunta" osasto, jonka jäseninä pitäisi olla todelliseen toimintaan kykeneviä ihmisiä, jotka tietäisivät miten toimia, kun villiintyneet laumat lähtevät liikkeelle, ja kulkevat talosta taloon, ryöstäen ja hävittäen.
Miksi noita tulijoita ei yksinkertaisesti suljeta leireille? Miksi heille pitää järjestää paremmat oltavat kuin monella suomalaisella on? Onko se sitä yhdenvertaisuutta?
Missä niitä leirejä on?
Salskeita nuoria miehiä tuli sen verran, joutilaita kun myös ovat, niin ei siinä leirin pystyttämisessä niin kauaa menisi.
Niin tulevat tänne ja ovat samanlaisia, kuin suomalaiset itse. Tulevat valtion kustannuksella ja toisten verorahoilla elämään.
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuo pälyilevä katse puhuessa kertoo totuuden. Kansaa rauhoitellaan valehtelemalla. Mitään ei aiotakaan tehdä, rauhoitellaan vain sanomalla että kaikki on hallinnassa ja on työkalupakkia ja mahdollisuus sulkea raja. Oikeasti ei ole aikomustakaan tehdä mitään. Jotain näennäistä puuhastelua ja tyhjää puhetta sekä pälyilyä. Ei herätä luottamusta virnistely, hikoilu ja pälyily. Kehon kieli kertoo toista mitä suusta suoltaa.
Senhän näkee jo siitä, kuinka se tärisee kuin haavanlehti, ääni värisee ja kädet käy koko ajan täristen, että se ukko on kuset ja paskat housuissa koko ajan. Tuo EK :n kätyri ja juoksupoika ei ollut varautunut koko pääkanisterin hommassa mihinkään muuhun, kuin pasteeraamaan kotimaisen median edessä kaakattamaan sille valmiiksi eteen kannettua EK :n evankeliumia. Kaikki muu mikä ei ole EK :n käsikirjoittamaa, menee paskat housuun ja pottu suuhun hupiukolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuo pälyilevä katse puhuessa kertoo totuuden. Kansaa rauhoitellaan valehtelemalla. Mitään ei aiotakaan tehdä, rauhoitellaan vain sanomalla että kaikki on hallinnassa ja on työkalupakkia ja mahdollisuus sulkea raja. Oikeasti ei ole aikomustakaan tehdä mitään. Jotain näennäistä puuhastelua ja tyhjää puhetta sekä pälyilyä. Ei herätä luottamusta virnistely, hikoilu ja pälyily. Kehon kieli kertoo toista mitä suusta suoltaa.
Senhän näkee jo siitä, kuinka se tärisee kuin haavanlehti, ääni värisee ja kädet käy koko ajan täristen, että se ukko on kuset ja paskat housuissa koko ajan. Tuo EK :n kätyri ja juoksupoika ei ollut varautunut koko pääkanisterin hommassa mihinkään muuhun, kuin pasteeraamaan kotimaisen median edessä kaakattamaan sille valmiiksi eteen kannettua EK :n evankeliumia. Kaikki muu mikä ei ole EK :n käsikirjoittamaa, menee paskat housuun
Ittelläs on! Sitä tyhmä näkee, mitä kuvittelee näkevänsä.
Putinistit persuja, rikkaat ja mieluiten-rikkaat eli Kokoomusta.
Jos älykkyysakselille laitetaan niin tyhmimmät 49%.